Pulkkinen, Lea

Journal.fi

Tiedebarometrin (2001) mukaan yli puoletsuomalaisista on sitä mieltä, että poliittisessapäätöksenteossa käytetään aivan liian vähänhyväksi tieteelliseen tutkimukseen perustuvaatietoa. Maassamme arvostetaan tutkimusta jahyväksytään tieteeseen sijoittaminen; tutki-mukseen panostuksemme asukaslukuun näh-den onkin toiseksi suurinta maailmassa. Suo-malaisten tutkijoiden kansainvälistä näky-vyyttä rajoittaa vain kansakuntamme pienuu-desta johtuva absoluuttisen tutkimusvolyyminpienuus, 0,6 % koko OECD:n volyymistä. Ko-timaassa odotukset tutkimustiedon vaikutta-vuudesta taloudelliseen kehitykseen ja ihmis-ten hyvinvointiin ovat suuret.Edellisen tiede- ja teknologianeuvoston laa-timassa katsauksessa (2000) Suomen kehitys-suunniksi hahmotettiin: 1) tietoteollisuudenedellytysten kehittäminen, 2) sosiaalisen, ta-loudellisen ja kulttuurisen kehityksen tukemi-nen, 3) uusien kasvualojen tunnistaminen jayritystoiminnan edellytysten kehittäminen, 4)tiedon ja osaamisen levittäminen alueellisenkehityksen edistämiseksi ja 5) tiedon ja osaa-misen perustan vahvistaminen koulutuksenkautta. Pääministerin johtaman tiede- ja tek-nologianeuvoston kannanotoilla on vaikutustapäätöksentekoon. Tietoteollisuuteen ja koulu-tukseen on sijoitettu varoja, kasvualoja on tun-nistettu mm. bioteollisuuden alueelta, mikänäkyy sinne suuntautuneissa rahavirroissa, jaalueellisia osaamiskeskuksia vahvistettu. Onsyntynyt alueellisia kasvukeskuksia, kutenesimerkiksi Jyväskylän seudulle.Onko kritiikki tieteellisen tutkimuksen vä-häisestä huomioonotosta päätöksenteossalainkaan aiheellinen? Eri tieteenaloja edusta-vien henkilöiden vastaukset kysymykseenvoisivat olla erilaisia, mutta psykologian tutki-jana minun on helppo yhtyä kritiikkiin. En tar-koita, että Suomessa ei haluttaisi kuulla tutki-joiden mielipiteitä. Päinvastoin. Suomalaisettutkijat eivät elä norsunluutornissa, vaan mo-net heistä vaikuttavat aktiivisesti ympäristön-sä kehitykseen. Amerikkalaiset kollegani ovat suurestihämmästyneitä, kun kerron, missä laajuudes-sa suomalainen professori vedetään osallistu-maan yhteiskunnallisiin asioihin, esitelmöi-mään eri tilaisuuksissa ja esittämään kannan-ottoja työryhmille ja eduskunnan valiokunnil-le. Lähestymiskynnys on matala toisin kuinYhdysvalloissa, jossa paikkakuntalaiset ja yli-opiston kampus ja niin muodoin päätöksente-kijät ja tutkijat saattavat elää täysin erillistäelämää. Se aiheuttaa tutkijoiden keskuudessamyös turhautumista, koska tutkimustiedollaei tunnu olevan käyttöarvoa. Suomi näyttääsuuren maan tutkijoista ihmeelliseltä laborato-riolta, jossa voidaan toteuttaa harvinaislaatui-sia tutkimuksia, kuten samojen ihmisten kehi-tyksen seuruuta vuosikymmenien ajan tai kat-taviin kaksosrekistereihin perustuvia perin-nöllisyystutkimuksia, ja maana jossa myös ha-lutaan kuulla tutkimustuloksista.Kollegani sanovat, että Yhdysvalloissa tut-kimustuloksiin kiinnitetään huomiota vain, josmedia ottaa ne jostakin syystä myllytettäväk-seen. Usein takana on taitava tiedetoimittaja,joka syöttää tiedon julkisuuteen omine vali-kointeineen ja tulkintoineen. Esimerkkinä täs-tä voisi mainita 1998 ilmestyneen Susan Harri-sin kirjan The Nurture Assumption: Why Child-ren Turn Out the Way They Do (suom. Kasvatuk-sen myytti, Art House 2000), josta amerikkalai-set tiedotusvälineet tekivät suuren numeron.Popularisoiva kirja väitti, että vanhemmilla eiole mitään tai on enintään hyvin vähän vaiku-tusta lastensa kehitykseen ja että vanhempienvaikutuksen korostaminen on sivuuttanut ge-neettisen perimän merkityksen ja tovereidenvaikutuksen. Se ilmeisesti viehätti ihmisiä,koska se ikään kuin vapautti vanhemmuudenvastuusta. Väitteet saivat alan arvostetut tutki-TIETEESSÄ TAPAHT UU3Tieteellinen tutkimus japäätöksentekoLea Pulkkinenjat nousemaan takajaloilleen. Omilla tieteelli-sillä foorumeillaan he vakuuttivat, että Harri-sin esittämät tulokset olivat vanhentuneita jatutkimustulokset väärin ymmärrettyjä. Tutki-joiden kannanotot levisivät kuitenkin vainammattipiireihin.Missä sitten on meidän ongelmamme, josse ei ilmene kiinnostuksen puutteena tutki-mustietoon? Oman alani kannalta ongelmanyksi puoli on siinä, että monet psykologisetteemat, jotka liittyvät esimerkiksi lasten hy-vinvointiin, ovat arkipäiväisiä. Jokaisella ihmi-sellä on niistä omakohtaisia kokemuksia. Sil-loin on vaarana, että poliittinen argumentointiperustetaan niihin asettamatta omien koke-musten yleistettävyyttä kyseenalaiseksi. Pää-töksenteko politisoidaan puolueiden voima-suhteiden mukaiseksi asioissa, joiden tulisi ol-la puoluepolitiikan ulkopuolella. Tästä on seu-rannut suomalaisen perhepolitiikan sekavuus.Kaikkien puolueiden kannattajilla on lapsiaja nuoria. Heidän psyykkistä hyvinvointiaankuvaavat indeksit eivät vaihtele puolueestatoiseen, joten niitä koskevien kysymysten pi-täisi olla erillään puoluepolitiikasta. Ei tulisimieleenkään taistella puoluepoliittisesti siitä,kielletäänkö myrkylliseksi todettu ravintoainevai ei. Vastaavasti pitäisi löytyä yksimielisyyt-tä siitä, miten tuetaan lasten ja nuorten psyyk-kistä hyvinvointia.Toinen puoli ongelmaa on siinä, että tutki-jat, näkyäkseen kansainvälisessä tieteessä, jul-kaisevat tärkeimmät tutkimuksensa englanninkielellä. Aika ei useinkaan enää riitä niidenkirjoittamiseen toiseen kertaan suomeksi. Tut-kijat ovat meillä jo muutoinkin erittäin kuor-mitettuja. Olisi suureksi avuksi, jos meillä olisihyvän teoreettisen ja tilastotieteellisen koulu-tuksen saaneita tiedetoimittajia, jotka voisivatseurata alan tutkimusta ja toimia tulkkina pää-töksentekijöiden ja yleisön suuntaan. Yhteis-kuntatieteellinen tutkimus saa nykyisin hyvinvähän sijaa esimerkiksi päivälehdissä ilmei-sesti tiedetoimittajien vähyyden takia. Tiede-barometrin tulokset näyttäisivät osoittavankuitenkin, että kiinnostus tieteellisiä tuloksiakohtaan on yhtä suurta kuin urheilua ja viih-dettä kohtaan. Tiedonvälityksessä on kuiten-kin suuria eroja tieteen tappioksi. Eipä ihme,että vain kolmasosa suomalaisista on tyyty-väisiä tieteestä ja sen tuloksista tiedottamisenmäärään.Jyväskylän yliopistossa toteuttamassani sa-mojen henkilöiden (alun perin 369) seuruutut-kimuksessa (Lapsesta aikuiseksi), joka on jat-kunut 8 vuoden iästä 42-vuotiaaksi, on saatuhätkähdyttäviä tuloksia. Nämä tuoreet, jul-kaistavana olevat tulokset osoittavat, että kou-luaikainen kehitystausta ennustaa sosiaalistatoimintakykyä aikuisiässä niin vahvasti, etteijuuri kukaan, jolla oli keskimääräistä parempikehitystausta, ollut toimintakyvyltään keski-määräistä heikompi. Vastaavasti juuri kukaan,jolla oli keskimääräistä heikompi kehitystaus-ta, ei ollut toimintakyvyltään keskimääräistäparempi. Hyvä kehitystausta sisälsi kodinpsykologisen ilmapiirin, kuten vanhempienhyvän keskinäisen suhteen, lapsen hyvän suh-teen isäänsä, äidin huolehtivaisuuden, van-hempien hallitun alkoholin käytön ja lapsensosiaaliset taidot ja kiinnostuksen koulun-käyntiä kohtaan. Hyvä sosiaalinen toiminta-kyky käsitti puolestaan vakaan työuran, halli-tun alkoholin käytön ja yhteiskuntaan sopeu-tumisen.Päätöksenteon kannalta tulokset merkitse-vät yksiselitteisesti ensinnäkin sitä, että van-hemmuus kaipaa tukea. Sitä voidaan antaalinjakkaalla perhepolitiikalla, joka osoittaavanhemmuuden arvostusta, sekä vanhem-muuden tiedollisella tukemisella. On omituis-ta, että tietoa arvostavassa koulutusyhteiskun-nassa ei ole mitään järjestelmää, joka takaisiihmisten tiedollisen valmentamisen vanhem-muuteen. Jos tiedolla ei olisi mitään merkitys-tä, niin miksi jokaiselta, joka ottaa hoiviinsatoisen ihmisen lapsen, vaaditaan pitkälle me-nevä koulutus?Toiseksi tulokset merkitsevät sitä, että olisietsittävä lasten kehitystä suojaavia tekijöitäkodin ulkopuolelta, jos kodin voimavarat ovatriittämättömät. Katseet voidaan kääntää kou-lulaitokseen, joka yhteiskunnallisena instituu-tiona tavoittaa kaikki lapset. Koulun tehtäväon ollut kuitenkin lasten psyykkisen hyvin-voinnin kannalta toisin määritelty. Koulunmahdollisuuksia edistää lasten sosiaalisenpääoman muodostumista ja sosiaalista kehi-tystä on tarkoitus selvitellä syksyllä 2002 alka-vassa valtakunnallisessa MUKAVA-hankkees-sa. Nimi tulee sanoista muistuttaa kasvatus-vastuusta, mutta sillä tarkoitetaan myös mu-kavien lasten kasvattamista ja mukavan kou-lun kehittämistä. Kolmanneksi tutkimustulokset merkitsevätsitä, että perustutkimuksen ja päätöksenteonväliin olisi saatava kokeilevaa soveltavaa tut-kimusta. Yhteiskuntatieteellisillä aloilla siihenei ole juuri mitään mahdollisuuksia, koska eiole mitään tahoa, joka rahoittaisi tämänlaa-T I E TEESSÄ TAPAHTUU4tuista tutkimusta. Maassamme on TEKES (tek-nisten innovaatioiden kehittämiskeskus), jokamyöntää varoja teknisten ideoiden tuotteista-miseen taloudellisen pääoman lisäämiseksi.Suomeen tarvittaisiin myös SOKES (sosiaalis-ten innovaatioiden kehittämiskeskus) rahoitta-maan sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman kar-tuttamiseen tähtäävien ideoiden kokeilua käy-tännössä. Päätöksenteko olisi tällaisten tutki-musten pohjalta luotettavampaa kuin mielipi-teisiin perustuvana.Sosiaalinen koheesio ja syrjäytymiseen liit-tyvä problematiikka ovat teemoja, joihin olisivoitava päätöksenteon keinoin puuttua. Muu-toin on vaarana, että luokkajako, joka nyt onsyntymässä perheiden psykologisessa hyvin-voinnissa esiintyvien erojen takia, kumuloituuvaikeasti hallittavaksi ongelmaksi. Se vaaran-taa niin yksilöiden hyvinvointia psyykkistenkustannusten takia kuin kansakunnan hyvin-vointia taloudellisten kustannusten takia.Maaperämme on kuitenkin vielä otollinen so-siaalisille innovaatioille, joita myös teknolo-gian puolella kaivataan. Nyt olisi aika antaaniiden kokeilulle tilaisuus.Kirjoittaja on akatemiaprofessori Jyväskylän yli-opiston psykologian laitoksella. Hänelle myönnet-tiin valtion tiedepalkinto vuonna 2001.TIETEESSÄ TAPAHT UU5

Finnish

Tieteellinen tutkimus ja päätöksenteko

http://www.tieteessatapahtuu.fi/025/Pulkkinen.pdf

Tieteellinen tutkimus ja päätöksenteko

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi