Lounasmaa, Olli

Finnish

Journal.fi

 KeskusteluaArvioinnit, verkottuminen, säätiöt ja nobelit (OlliLounasmaa) Viime vuosina olen erilaisissa tiedepoliittisissa tilaisuuksissakäyttänyt puheenvuoroja pääasiassa neljästä asiasta: SuomenAkatemian tieteenalakohtaisten arviointien kehittämisestä,verkottumisesta ja yhteistyöstä tutkijoiden välillä, yksityistensäätiöiden rahanjakopolitiikasta sekä mitä olisi tehtävä Nobelinpalkinnon saamiseksi Suomeen. Seuraavassa lyhyt kommenttikustakin aiheesta.  Arvioinneissa yleisesti käytetty peer review -systeemi lienee tuloksiltaanparas mutta se on kallis. Yhä suuremmaksi hankaluudeksi alkaavähitellen muodostua se, että erilaisia evaluaatioita tehdään kaikissaEuroopan maissa entistä enemmän. Pätevien henkilöiden saaminenarviointia suorittamaan on vaikeutunut, sillä työ on ikävää ja vie paljonaikaa. Itsearviointi taas johtaa heikkoihin tuloksiin. Tästä esimerkkinä onSuomen Akatemiassa vuonna 1997 laadittu Suomen tieteen tila ja taso-arviointi, joka ainakin luonnontieteiden osalta korostaa mielestänikeskinkertaisuutta.On ryhdyttävä käyttämään halvempaa ja helpompaa menetelmää,jollaisen lanseerasin opetusministeriölle laatimassani selvityksessäHuippuyksikköä ei perusteta vaan se syntyy (OPM 3:1996). Työherätti paljon kritiikkiä, ja alussa syntyneen arvosteluryöpyn jälkeenmuistioni on "vaiettu kuoliaaksi". Itse arvelen ynseän suhtautumisenjohtuneen ainakin osittain siitä, että ehdotukseni olivat aikaansa edellä.Julkaisusarjojen ns. impaktiluvut, jotka näyttelivät keskeistä osaa omaanselvitykseeni liittyvissä arvioinneissa, määräytyvät sen mukaan, kuinkausein kussakin sarjassa julkaistuihin tieteellisiin töihin muut tutkijatkeskimäärin viittaavat. Mitä parempi työ on, sitä enemmän se saaviittauksia. Mitä korkeampi jonkin julkaisusarjan impaktiluku on, sitätiuhempi seula siihen hyväksyttävien artikkelien on läpäistävä. Työ on siisyleisesti ottaen sitä parempi, mitä korkeamman impaktiluvun sarjassa seon julkaistu.Päätöksen jokaisen tarjotun artikkelin hyväksymisestä tai hylkäämisestätekevät julkaisusarjojen anonyymeina pysyvät tieteelliset asiantuntijat.Tämän korkeatasoisen ja kalliin peer review-prosessin tulos onilmaiseksi Suomen Akatemian ja korkeakoulujen käytettävissä. Josperustyö ja arviointikaavio laaditaan kunnolla, ottamalla huomioonkunkin tieteenalan erikoispiirteet ja julkaisukäytäntö, lopputuloksen voilaskea huolellinen tiedesihteeri. Enempää asiantuntemusta työ ei vaadi.Ryhdytäänpä siis kokeeksi toimeen edes muutamissa korkeakouluissa!  *  Verkottuminen on nykyinen muotisana, jopa siinä määrin, että tutkijoidenyhteistyö ja kierrätys on alkanut muodostua itsetarkoitukseksi. EU:neräissä tiedeohjelmissa kierrätys näyttää olevan jopa tärkeämpää kuinsaavutetut tieteelliset tulokset. Suomessakin verkottuminen alkaa kohtaolla varmin tapa saada rahaa.Pitäisi kuitenkin muistaa, että verkottumisesta ei läheskään aina olehyötyä sillä byrokratia, turhat palaverit ja matkakustannukset kasvavat.Partnerit on joka tapauksessa valittava huolella. On pyrittäväyhteistyöhön itseään rikkaampien ja viisaampien kanssa! Mutta vieläkinon tutkimusyksiköitä ja tutkijoita, jotka pärjäävät parhaiten yksinään.Newton ja Einstein kumpikin työskentelivät ilman ainuttakaan oppilastatai kumppania. Yksinäistä tutkijaa ei nykyisinkään saisi väheksyä.  *  Viime vuosina monet säätiöt ovat osakesalkkujensa avulla nopeastirikastuneet. Suomen Kulttuurirahasto antoi apurahoina tänä vuonna yli50 miljoonaa markkaa. Jos nousukausi jatkuu, rahaa tulee jakoon yhäenemmän. Osinkotulojen panttaaminen olisi epäviisasta, sillä pahimmassatapauksessa se voisi johtaa rahastojen verotukseen.Yksityiset säätiöt on saatava rahoittamaan suuria, 3-10 miljoonanmarkan tutkimusprojekteja. Väitöskirja-apurahojen tarve ontutkijakoulujen myötä selvästi vähentynyt. Nyt on hoidettavavalmistuneet tohtorit, jotka tarvitsevat projekteja johtaakseen.Painopiste säätiöissä olisikin siirrettävä postdoctoral aikaan ja sitämyöhemmäksi. On hyvä, jos Suomen Akatemian ohella on muitakinmerkittäviä perustutkimuksen rahoituskanavia. Yhden sponsorintekemän virheen toinen voi korjata.  *  Suomen tiede on hyvää ja paranee koko ajan. Yksi laadun indikaattoriei kuitenkaan pitkään aikaan ole näyttänyt merkkejä itsestään: Nobelinpalkinto. Maamme tieteen saama ainoa nobel tuli A. I. Virtaselle vuonna1945, siis 55 vuotta sitten. Tämän ylivoimaisesti arvostetuimmantieteellisen palkinnon saamiseen ei nykyisin riitä, että tehdäänhuippuhyvää tutkimusta. Se on välttämätön, mutta usein ei enää riittäväehto. Parhaat tieteelliset saavutukset on monipuolisesti saatettava Nobel-komitean ohella niiden henkilöiden tietoon, joilla on oikeus tehdäehdotuksia palkintojen saajista. Vaatimattomuus ei tässä asiassaainakaan kaunista.Amerikkalaisten tekemä tieteellinen työ on huippuluokkaa, muttaYhdysvalloissa työskentelevien tutkijoiden saama nobelin palkintojensuuri määrä on osaksi seurausta äärimmilleen viedystä lobbauksesta.Kandidaattia kohti saatetaan lähettää jopa 100-200 huolella laadittuasuosituskirjettä.Suomen Akatemian on tuettava huippututkimusta ja tehtävä se ilmananteeksipyyntöjä. Mutta akatemian on myös tehokkaasti tuotavaSuomen tieteen saavutukset vaikuttajayksilöiden tietoon. Lobbaukseenon alettava kiinnittää huomiota. Meille ehdotettu Millennium-palkinto onmielestäni epäonnistunut hanke. Kun Suomi ei muuten näyttänyt saavannobelia, nyt aiotaan perustaa sellaisen korvike. Tämä tuskin auttaa, sillämuutkin isot kansainväliset palkinnot ovat jääneet yleistä huomiota vaille.Nobelia ei korvaa mikään!  Kirjoittaja on akateemikko ja eläkkeellä oleva Teknillisenkorkeakoulun kylmälaboratorion johtaja.  Realistin mietteitä Sami Pihlströmin kirjoituksen johdosta(S. Albert Kivinen)  "Ontologia on ensisijainen; tieto-oppi on vaintiedostamistilanteiden ontologiaa", kirjoitti GustavBergmann [1]. Usein kuvitellaan, että tieto-oppi onontologisesti edellytyksetöntä. Tosiasiassahan näin eiole: vaikka puhuttaisiin vain varovaisesti mielessäolevista "ideoista", on yleensä sitouduttu ideainolemassaoloon. Sekä tietoteoriassa että mielenfilosofiassa eräs - en sano ainoa - kysymys kuuluu: "Mitärakenneosia on tilanteissa, joissa joku tiedostaa jotakin -oikein tai väärin - ja millaisissa suhteissa nuorakenneosat ovat toisiinsa?" Jos kysymykseen yrittäävastata, on parasta, että kategoriat ovat kunnossa:universaalit ja partikulaarit, faktat ja mitä kaikkeaontologiaan haluaa kelpuuttaa.  Jos pidämme ontologian mielessä, Sami Pihlströmin lause"Maailma on vain transsendentaalisella (ei siis empiirisellä taikausaalisella) tasolla (ihmis)mielen tuote - muttei psykologisenihmismielen vaan transsendentaalisen subjektin ..." (Tieteessätapahtuu 4/2000) herättää kysymyksen: "Millainen ötökkä ontranssendentaalinen subjekti?" Onko se sama kuinuuskantilaisten Bewusstsein überhaupt, tajunta tai tietoisuusylipäänsä, jota voidaan tulkita ainakin seuraavilla tavoilla: 1)jokin ylisielu, jonka osia yksilösielut ovat (monopsykismi), 2)kaikkien empiiristen psyykein mereologinen summa (Inbegriff),3) tajuissaanolemisen attribuutit (Bewusst-Sein:tajuissaanoleminen), 4) tajuissaanolemisen attribuutin käsite,5) looginen konstruktio (mistä?). Ilman lisävalaistusta on vaikeasanoa, mitä merkitsee teesi "Maailma on transsendentaalisensubjektin tuote" [2].Ajateltiin maailmaa kuinka bisarriksi paikaksi tahansa,kaikissa maailmankuvissa on kategoriaalista invarianssia:asiat ovat jollakin lailla (something is the case): maailma ontosiasioiden kokonaisuus; maailmassa on yksilöitä, joilla onerilaisia ominaisuuksia ja jotka ovat erilaisissa suhteissatoisiinsa, olivat nuo "yksilöt" sitten makrokappaleita,alkeishiukkasia, jousia, kenttiä, prosesseja, aineettomiakarteesisia sieluja tai Leibnizin monadeja. Yksilön,ominaisuuden, relaation ja tosiasian kategoriat soveltuvatkaikissa tapauksissa, ja on vaikea kuvitella maailmaa, jossa neeivät soveltuisi [3]. Miksi näin? Yksinkertaisin, "aristotelinen"vastaus kuuluisi: "Koska maailma välttämättä jakautuu tällaisiinkategorioihin". Pihlström kai preferoisi "kantilaista" vastausta:"Koska meidän ymmärryksemme rakenne on sellainen, ettäemme voi toisin ajatella (taistoiitin toiveuni: toisinajattelu onmahdotonta).En tiedä, onko mitään keinoa (apriorista tai empiiristä), jollarealistin ja transsendentalistin kiista voitaisiin ratkaista. Muttaehkä asiasta voidaan keskustella enemmän, kun saammekuulla lisää transsendentaalisesta subjektista. Siihenmennessä voimme todeta, että kumpikin osapuoli hyväksyyempiirisen realismin. Jos olioista sinänsä ei voida puhua, sittenemme puhu niistä. Empiirinen todellisuus on tosiolevainen.Ilmiöiden ylä- ja alapuolella, takana tai sisällä luuraavasta"tosiolevasta" ei tarvitse välittää. Mutta kuten sanottu, asiastavoidaan keskustella lisää, kunhan tiedämme, mikä setranssendentaalinen subjekti on.Haluaisin vielä muistuttaa eräästä sekaannuksesta, johonnykyäänkin kuulee vedottavan eräänlaisen helppoheikki-idealismin puolustukseksi (enemmän Berkeleyn kuin Kantinlinjoilla) [4]. Tämä on maailman ja maailmankuvansekoittaminen. Itse kullakin on jonkinlainen maalmankuva, jokaon mielessä. Se on kuva maailmasta, joka pääosin ei olemielessä (mieli on maailmassa). "Mielessä oleminen" onmonimielinen ilmaus, kuten mm. Russell huomautti. Jos minäajattelen Eiffel-tornia, voimme sanoa, että se on "mielessäni".Kirjaimellisesti ottaen, mielessäni on Eiffel-tornia koskevaajatus. Eiffel-torni on Pariisissa, eikä sen olemassaolo riipusiitä, että joku sitä ajattelee. Sama koskee abstraktimpiakinkohteita. Jos minä ajattelen säännöllistä 53-kulmiota,mielessäni on sitä koskeva ajatus. 53-kulmio ei kirjaimellisestiole kenenkään mielessä, eikä sen olemassaolo riipu siitä, ettäsitä ajatellaan.En väitä, että Sami Pihlström olisi syyllistynyt helppoheikki-idealismiin, mutta tuo kanto on syytä raivata pois, ennen kuinsiihen kovin monet kompastuvat.  VIITTEET  [1] Gustav Bergmann, Logic & Reality, The University of WisconsinPress, Madison 1964, s. 304. Bergmann käyttää ilmausta "ontology ofthe knowing situation". Olen käyttänyt vapaata käännöstä, koskatiedostamisessa on kyse muustakin kuin tietämisestä.  [2] Monopsykismiä käsittelee mm. Merlanin teos Monopsychism,Mysticism, Metaconsciousness. The Hague 1963.[3] Vrt. esim. Erik Steniuksen Tractatus-kommentaari (2. Luku,alaluku "Categories" ss. 202-223). Steniuksen ajatus maailmastaartikuloituna kenttänä ehkä synnyttää kysymyksen: "Kuka sen onartikuloinut?" ("sirosti kumartaen hän ojensi floretin kilpailijalleen jasanoi: 'Monsieur, kokeilkaahan tätä'.").[4] Klassinen esitys: Berkeley, Three Dialogues between Hylas andPhilonous, s. 200, Lucen & Jessopin toimittamasta Berkeleynkoottujen teosten laitoksesta.  Kirjoittaja on teoreettisen filosofian dosentti emeritus.  Kommentti S. Albert Kiviselle (Sami Pihlström)Artikkeliini "Idealismin paluu?" (Tieteessä tapahtuu4/2000) kirjoittamassaan kommentissa S. AlbertKivinen tunnustaa - vahvasta realismistaanhuolimatta - ettei transsendentaalinen idealismi ole"helppoheikki-idealismia". Tämä on ilahduttavaa.Transsendentaalisen idealistin ei toki pidä sekoittaatoisiinsa maailmaa ja maailmankuvaa. Juuri tällaisiasekaannuksia halusin välttää korostamallakirjoituksessani (Kantiin viitaten) empiiristärealismia. Maailman ja maailmankuvan toisiinsasotkevat empiirisen idealismin ja naiivinkonstruktivismin muodot voitaneen vakavassatranssendentaalifilosofisessa keskustelussasivuuttaa.  Kivisen peruskysymys on kyllä erittäin aiheellinen: "Millainenötökkä on transsendentaalinen subjekti?". Kun tähänryhdytään vastaamaan, on tarkoin vältettävä subjektinkäsitteen liiallista ontologisointia. Yksitranssendentaalifilosofian perusideoista Kantista (ainakin)Wittgensteiniin on ollut, ettei subjekti ole mitään maailmassaolevaa (ei siis mikään objekti, ei "ylisielu" eikä missääntapauksessa "empiiristen psyykein mereologinen summa"),vaan pikemminkin eräänlainen "raja", ennakkoehto, jokatekee maailman mahdolliseksi kokemuksen kohteena.Myönnän luonnehdintani epämääräisyyden: jää varsinepäselväksi, mitä tällainen "ötökkä" sitten on. Ehkä puheötökästä (tai ylipäänsä oliosta) johtaa kuitenkin harhaan.Voisimme yrittää sanoa, että transsendentaalisen subjektin käsite tarjoaa näkökulmansiihen, millaisia me - empiirisessä maailmassa elävät lihaa javerta olevat olennot - subjekteina olemme.Transsendentaalinen subjekti ei siis ole mitään "muuta" kuinme itse empiirisen maailman asukkaina (mutta subjekteinatarkasteltuina); se ei ole mihinkään korkeampaantodellisuuteen kuuluva kummajainen. Käsitettä tarvitaan siksi,että joudumme tarkastelemaan itseämme paitsi empiirisenmaailman (luonnon) objekteina, myös subjekteina, joille onolemassa maailma. Myöhäisemmän Wittgensteinin tapauksessatranssendentaalisena subjektina voitaisiin pitää "me"-ryhmää,jonka kielipelit ja elämänmuoto antavat maailmalle jamaailmaa koskevalle kokemukselle hahmon.Toisaalta haluan myös myöntää, ettei tietoteoria oleriippumatonta ontologiasta. Tässä mielessätranssendentaalifilosofiassa ei voi olla kyse pelkästä"näkökulmasta" tai tarkastelutavasta. Erityisesti jostulkitsemme transsendentaalista idealismia pragmatisminviitekehyksessä (kuten artikkelissani varovasti koetin tehdä),joudumme hyväksymään, että inhimilliset käytännöt ovatjotakin maailmaan kuuluvaa, jotakin sellaista, mitä "me"toimivina olentoina teemme ja mikä tapahtuu meitäympäröivässä todellisuudessa. Joitakin transsendentaalifilosofisia systeemejä vaivaa oletustietoteorian ehdottomasta ensisijaisuudesta ontologiaannähden. Tätä oletusta en voi hyväksyä - enkä siten voisympatisoida sellaisia transsendentaalifilosofian tulkintoja,joissa kokemuksen ehtoja pidetään "vain episteemisinä" taimetodologisina, täysin ei-ontologisina. Epistemologia,transsendentaalinenkin, sisältää todellisuuden luonnettakoskevia sitoumuksia - mutta myös päinvastoin.En minäkään tiedä, voidaanko realistin ja transsendentalistinkiistaa "ratkaista". Artikkelini oli yksi, olennaisesti Kantiinpalautuva ehdotus näiden yhteensovittamiseksi. Tällainensynteesi ei synny helposti, mutta transsendentaalistaidealismia puolustavien on syytä olla kiitollisia Kivisenkaltaisille kivikoville realisteille, jotka muistuttavat kantilaisenperinteen ongelmakohdista ja itsepintaisesti kysyvät, mikäihme se subjekti oikein on.  Sami PihlströmDosentti, tutkijatohtori   

Arvioinnit, verkottuminen, säätiöt ja nobelit

https://journal.fi/tt/article/download/66487/26915

Arvioinnit, verkottuminen, säätiöt ja nobelit

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi