Etienne Klein: Keskusteluja sfinksin kanssa.
Paradoksien merkitys Fysiikassa. Suom. Rami Kirstinä.
Terra Cognita 2000, 207 s

Montonen, Claus

Finnish

Journal.fi

   Sfinksi hakoteilläClaus Montonen   Etienne Klein: Keskusteluja sfinksin kanssa.Paradoksien merkitys Fysiikassa. Suom. Rami Kirstinä.Terra Cognita 2000, 207 s.Ranskan atomienergiakomissariaatin Saclayntutkimuslaboratoriossa (ei Cernissä, kuten kirjan takakansiväittää) työskentelevä kiihdyttimien rakentaja Etienne Klein onsaanut idée fixen: “Kyky muodostaa paradokseja on tieteenolennainen piirre”. Tähän päädytään, kun paradoksiksiluokitellaan melkein mikä ilmiö tahansa, jopa Kuhninparadigman muutos. Näkemyksensä perusteeksi Klein esittääpuolet kirjasta käsittävän sekavan ja rönsyilevän analyysin,missä “paradoksi”-sanan merkitys saa estottomasti liukuasiirryttäessä tekstissä eteenpäin. Kleinin kieroutunuttaargumentointia seuraten päättelemme mm. että teologia onparadokseista vapaa (s. 91-92)  epätodempaa väitettä ontässä yhteydessä vaikea kuvitella. Kirjan jälkimmäisellä puoliskolla päästään vihdoin fysiikkaan, jaesitetään seitsemän tunnettua “paradoksia”: kvanttifysiikastakaksirakokoe, Schrödingerin kissa (aaltofunktion romahdus) jaEPR-paradoksi, suhteellisuusteoriasta kaksoisparadoksi (jotaranskanmielisesti johdonmukaisesti kutsutaan Langevininparadoksiksi), kosmologiasta Olbersin paradoksi (miksiyötaivas on pimeä), hiukkasfysiikasta pariteetin ja CP-invarianssin rikkoutuminen sekä statistisesta fysiikastairreversibiliteetin (ajan suunnan) ongelma. Näiden kysymystenparissa Klein onnistuu paremmin, mutta hänen esityksensäeivät millään tavalla kunnostaudu jo (suomeksikin) ilmestyneitälukuisia esityksiä parempina. Päinvastoin, viimeisessä ajannuolta koskevassa luvussa Klein sortuu taas saivartelevaanfilosofointiin, nyt ajan luonteesta. Lukijaa häiritsee Kleinin epätäsmällisyys tieteen historianfaktoja esitellessään. Räikeimmillään se ilmenee täysinabsurdeina väitteinä, kuten että H. A. Lorentz oli Einsteininmatematiikan opettaja tai että J. J. Thomson käyttisumukammiota löytäessään elektronin. Fysiikastakinpuhuessaan Klein on toisinaan huteralla pohjalla, esimerkiksiYang-Mills teorioiden kuvailussa tai väittäessään, että beta-hajonnassa “elektronit sinkoutuvat ytimestä napojen kohdalta”. Rami Kirstinän suomennos vähentää onnistuneestialkuperäistekstin onttoa mahtipontisuutta, muttaankarampaakin kättä olisi toivonut, jotta  latteuksista, kuten “tieteen mysteerit voivat olla vulkaanisia”,olisi vältytty. Kääntäjä on korjannut muutamia asiavirheitäkin,mutta hänen ilmeisen vähäinen fysiikan tuntemuksensa onjohtanut joihinkin terminologiavirheisiin. Kleinin kirjan ensimmäinen versio ilmestyi jo vuonna 1991 (jamuistoina niiltä ajoilta ovat siellä täällä vilisevät “diskurssit”),joten olisi  ollut syytä poistaa joitakin vääriksi osoittautuneitaspekulaatioita, kuten arvio COBE-satelliitin tulostenaiheuttamista kosmologian muutospaineista  (päinvastoin COBE pönkitti mitä vahvimminstandardikosmologiaa). Huippu- eli top-kvarkin löydöstäkääntäjä on kuitenkin lisännyt täsmentävän kommentin.  Maailmalla julkaistaan paljon luonnontiedettä popularisoivaakirjallisuutta, parempaa ja huonompaa. Kaikkea ei sentääntarvitse suomentaa.Kirjoittaja on teoreettisen fysiikan dosentti Helsinginyliopiston Fysiikan tutkimuslaitoksessa.   

Sfinksi hakoteillä

https://journal.fi/tt/article/download/58281/19938

Sfinksi hakoteillä

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi