Jarmo Valkola: Kuvien havainnointi ja montaasin
estetiikka - taide ja mediakasvatuksellinen näkökulma
audiovisuaalisen kerronnan teoriaan ja analyysiin.
JULPU - Taidekasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto
1999

Bacon, Henry

Finnish

Journal.fi

  Ongelmallinen montaasin estetiikkaHenry Bacon Jarmo Valkola: Kuvien havainnointi ja montaasinestetiikka - taide ja mediakasvatuksellinen näkökulmaaudiovisuaalisen kerronnan teoriaan ja analyysiin.JULPU - Taidekasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto1999.Kuten Valkolan uuden kirjan Kuvien havainnointi ja montaasinestetiikka takakannessa todetaan, "montaasin perusta onmielen kyvyssä yhdistää erilliset elementit mielekkääksikokonaisuudeksi". Kyse on todellakin kulttuurisestaavaintermistä, jonka merkitys on hahmottanut kunnolla vasta1900-luvun mittaan, toisaalta elokuvan ja audiovisuaalisenkulttuurin, toisaalta kognitiopsykologian kehityksen myötä.Suomen kielellä aiheesta on kirjoitettu vielä suhteellisen vähän,joten tällaiselle kirjalle on olemassa tilaus. Sitä suurempi onpettymys, kun nyt julkaistusta teoksesta ei olekaan tämänaukon paikaksi. Valkolan lähtökohdat ovat kuitenkin oikeat:"Montaasin perusta on inhimillisessä vitaalisuudessa, mielenkyvyssä yhdistää erilliset elementit mielekkääksikokonaisuudeksi." (s. 11) - hyvin sanottu!  Hienoa esseistiikkaa, hämärää kielenkäyttöäMaailman hahmottaminen on havaitsemisen ja ymmärryksenvuorovaikutukseen perustuva synteettinen prosessi, jokamahdollistaa meille myös montaasille perustuvanaudiovisuaalisen representaation vastaanottamisen. Kyse onhyvin kokonaisvaltaisesta elämyksellisestä ilmiöstä, sillämontaasi vaikuttaa niin aistien, tunteiden kuin järjenkin tasoilla.Tärkeää on myös sen huomioiminen, että katsoja eitodellakaan prosessoi esimerkiksi elokuvan tarjoamaainformaatiota lähtien liikkeelle joistakin abstrakteistainformaation perusyksilöistä.Havainnointi fokusoituu kulloinkin relevantille tasolle, tyypillisestijuonielokuvan toimintaan, ja tällöin esimerkiksi leikkaus jäätavallisesti havainnon ulkopuolelle. Eri asia siten, että en pidäValkolan huomiota siitä, että katsoja ei varsinaisesti näeleikkausta vaan ainoastaan havaitsee "uuden muodon",erityisen relevanttina taiselventävänä. Kun puhumme leikkauksesta tarkoitammetavallisesti juuri otoksen vaihtumista toiseen, emme sitämekaanista tai sähkömagneettista operaatiota tai senfysikaalista tulosta, jolle tuo vaihtuminen on saatu aikaan. Jokatapauksessa olennaisen tärkeää on myös sen seikannoteeraaminen alusta lähtien, että on tarkasteltava sekä teostaettä vastaanottoa. Nämä kaksi näkökulmaa ovatkomplementaarisia ja toisistaan riippuvaisia.Erityisen mielenkiintoista on myös sen pohtiminen, miten"esimerkiksi kahden voimakkaan kompositionvastakkaistuminen voi luoda shokin, törmäyksen, aistimuksenoptisesta vastakkaisuudesta eli tätä kautta hahmottuvankineettisen dynamiikan." (s. 107). Valkola erittelee näitäprosesseja tietoisuuden eri tasoilla pyrkien myös tuomaanesille kognitiopsykologian tarjoamien näkemysten filosofiset jaeettiset haasteet. Sääli, että tämä osuus jää kovinylimalkaiseksi.Konkreettisemmalla tasolla Valkolalla on paljonmielenkiintoista sanottavaa esimerkiksi montaasin rytmiikasta,koko sen poetiikasta ja jopa eri ohjaajien työskentelytavoistasuhteessa leikkaukseen. Murnaun Auringonnousun käsittelyyltää hienoksi esseistiikaksi. Samoin Garbon tähtikuvanmuotoutuminen tuotannollisten paineiden ohjaamanleikkauksen kautta on mielenkiintoista luettavaa. Myöhemminhän tuo esiin paljon kiehtovia seikkoja koskien esimerkiksileikkauksen sijoittamisesta suhteessa toimintaan, kuvienkompositioon, kameraliikkeisiin. Tämän jälkeen hän luetteleehieman sirpalemaisesti joukon hyviä esimerkkejä eri ohjaajientuotannosta.Valkolalla on siis tarjota näkemystä ja oivaltavia hurmioita.Mutta suuri osa tästä katoaa käsitteiden sumeuden ja hämäränkielenkäytön varjoihin. Ajatuksia on, mutta kovin usein netipahtavat ajatuksenjuoksun epäjatkuvuuksien lomaan."Katsojat yleensä olettavat jokaisen otoksen seuraavanedeltäjänsä, eikä ihme, sillä konkreetti [sic] aika intensifioianalogiaa suhteessa todellisen elämän peräkkäisyyksiin."(s.66) Päällisin puolin absurdin ensimmäisen lauseen taustallaolevan idean voi päätellä tekstin jatkosta, jossa käsitellään ajanhahmottumista esimerkiksi paralleelileikkauksessa. Valkolailmeisesti tarkoittaa, että katsoja olettaa perättäisten otostenrepresentoivan lineaarista ajan etenemistä. Virkkeentäsmällinen sisältö jää silti epäselväksi. Vastaavastiesimerkiksi "hahmo maisemassa" eri taiteen lajeissaproblematiikan (s. 122) käsittelyyn tuntuu sisältyvän hyvinkinmielenkiintoisia ajatuksia, mutta ne jäävät ikävä kylläepämääräisten viittausten tasolle.Joskus ilmaisu väräjää oudolla tavalla latteuden,tautologisuuden ja hämäryyden välillä: "Tiedon organisoinninohella on hahmotuksellista strukturoida tiedon rakenteita.Tähän liittyy käsitteellinen ymmärtäminen, joka vahvistaaajattelullisten rakenteiden käytön ymmärrystä. Käsitteellinentieto on rikasta yhteyksiltään ja siihen voidaan liittää erilaisiaperinteiset tulkinnat ylittäviä näkökulmia." (s.18). Taustalla ontässäkin tärkeää asiaa, mutta se ei taida tästä seljetä, elleilukija tunne asiaa entuudestaan. Varsinkaan kun tämä kohtatuntuu olevan vain sivupolku kappaleessa, jonka aiheena onsymbolijärjestelmät taiteellisessa toiminnassa. Paikoin ilmaisutovattautologisuudessaan täysin tyhjiä - ".... taiteen kokemuksellinenrelevanttius on merkityksellistä" - paikoin taas ajatuksissa eiyksinkertaisesti ole mitään tolkkua. Kirjoittaessaan Whitney-veljesten Five Film Exercises -animaatioista Valkola ilmeisestiparafraseeraa (lähdettä mainitsematta) tekijöiden omaatuotantoselostusta:"visuaaliset kuvat tehtiin taltioimalla ensimmäistä kertaapuhdasta, suoraa valoa" (s. 98). Mutta mikä järjellinen ajatustähän voisi sisältyä?Lukijan epäluulot sen kuin kasvavat, mikäli vain jaksaa lukeaeteenpäin. Yrittääkö kirjoittaja mahdollisesti tehdä Sokalitsuomalaiselle elokuvatutkimukselle? Dziga Vertov innoittaahänet palaamaan kysymykseen jälkikuvasta, moderninelokuvatutkimuksen häpeäpilkusta. Tämä vuosisadan alussaesitetty teoria elokuvan synnyttämästä liikeilluusiosta onnimittäin aikaa sitten todettu täysin vääräksi, mutta yhä sitäkierrätetään jopa oppineissa piireissä Valkola kuitenkin pistääparemmaksi:  "Katsoja kokee illuusion kaksoisvalaistuksesta.Lopputuloksena aiemman kuvan vaikutelma sekoittuuseuraavan kuvan havainnoinnin kanssa ja jos jakso sisältääsarjan erilaisia kuvia (otoksia), jotka seuraavat toisiaannopeasti, elokuvan katsoja kokee stroboskooppisen illuusionsiitä, että nämä kuvat ovat päällekkäin. ... Jälkikuva luostroboskooppisen värinän, jolla on hypnoottinen vaikutuskatsojaan: katsoja kokee "sensorisesti" intervalleja, jotkavärisevät vaihtuvien otosten välissä." (s. 48)  Valkolan kuvaus ei vastaa sen enempää omaa kokemustanikuin kenenkään muunkaan, joilla olen kyseistä kohtaa luettanut.Olen myös lukenut suurimman osan uutta kognitiivisestapsykologiasta ponnistavaa elokuvateoreettista kirjoittelua, enkäole missään kohdannut mitään tämän tapaistakaan. Valkola eianna mitään viitteitä tällä kohtaa, joten jakso on otettava vainhänen omana spekulaationaan. Sellaisena sillä on oma mystis-esseistinen kiehtovuutensa, mutta yhteys aiheen tieteelliseenkäsittelyyn jää sumeaksi.  Sekava rakenne, herkullisia assosiaatioitaRakenteeltaan Kuvien havainnointi on sekava. Ehkäpäkysymys on tietoisesti yrityksestä löytää teokselle sen aiheenmukainen muoto. Tarkempaa kritiikkiä on ylenmääräisenfragmentaarisuuden vuoksi lähes mahdotonta esittää, muttaainakin Gibsonin perustavaa laatua olevanhavaintopsykologisen teorian esittelyn olisi voinut laittaa hetialkupuolelle, eikä vasta kun 2/3 taipaleesta on jo kuljettu. Paljonhäkellyttävämpää on tosin montaasin teorian perustajien, 20-luvun neuvostoliittolaisten teoreetikkojen esitteleminen vastaaivan kirjan lopussa.Eisensteinin käsitteistö olisi voinut avata paljon mielenkiintoisianäkökulmia aiheeseen. Mutta eivätpä monet muutkaanelokuvateorian klassikoista ole päässeet sanaansa sanomaanValkolan kirjassa. Godardkin, jonka vaikutus montaasinkäsitteeseen sekä teorian että käytännön puolella on ollutvallankumouksellinen, sivuutetaan joillakin ohikiitävilläkommenteilla.Välillä Valkolan assosiaatiot ovat kyllä varsin herkullisia.Keskivaiheella Vankmajerin Faustin innoittamana hän intoutuukartoittamaan tämän myytin taustoja puolen vuosituhannenajalta. Sääli, että jaksossa on kovin paljon asiavirheitä. Kuntämä Faust ei Valkolan mukaan "ole tarkkaan ottaen legendan[sic] uusi versio", koska "sekä keskeinen persoonallisuusPrinssi että Tanskan valtio ovat poissa", hän ilmeisestisekoittaa Faust-aiheen erääseen aivan toisen aiheiseenenglantilaisnäytelmään.Osasyyllisyys tästä kaikesta lankeaa tietysti kustantajanharteille, joka ei tämän perusteella arvioiden edellytäjulkaisemiltaan teksteiltä johdonmukaisuutta, selkeyttä jaluettavuutta. Oppikirjaksi tarkoitettujen julkaisujen kohdallatämä on anteeksiantamatonta. Minua puistattaa ajatus, ettäjoku opiskelija Valkolan kirjaa lukiessaan alkaa epäillä omiakykyjään, kun ajatukset eivät ala seljetä - tai että hän joutuu jopaväärille raiteille yrittäessään ymmärtää elokuva- jatelevisiokerronnan olemusta. Näistä asioista on mahdollista janiistä pitää kirjoittaa selkokielisesti. Suomalaisen tieteellisenjulkaisemisen surkean tason mukaisesti kirjassa ei myöskäänole hakemistoa.  Kirjoittaja on tutkija Suomen elokuva-arkistossa jateatteritieteen dosentti Helsingin yliopistossa.   

Ongelmallinen montaasin estetiikka

https://journal.fi/tt/article/download/58222/19887

Ongelmallinen montaasin estetiikka

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi