Nykyaikaisen molekyylibiologian – perintöaineksen rakennetta ja toimintaa tutkivan tieteenalan – parinkymmenvuotinen
historia on erinomainen esimerkki perustutkimuksen havaintojen nopeasta siirtymisestä käytännön sovelluksiin. Vaikka
tämä innovaatioketjun pidentämisprosessi on vasta aluillaan, ovat niin geenitestit kuin yhdistelmä–DNA-tekniikoilla tuotetut
lääkeaineet, geneettisesti muokatut elintarvikkeet ja geeniterapia jo osa meitä ympäröivää arkipäivää

Vuorio, Eero

Finnish

Journal.fi

Geeniterapian oikeutuksestaEero VuorioNykyaikaisen molekyylibiologian – perintöaineksen rakennetta ja toimintaa tutkivan tieteenalan – parinkymmenvuotinenhistoria on erinomainen esimerkki perustutkimuksen havaintojen nopeasta siirtymisestä käytännön sovelluksiin. Vaikkatämä innovaatioketjun pidentämisprosessi on vasta aluillaan, ovat niin geenitestit kuin yhdistelmä–DNA-tekniikoilla tuotetutlääkeaineet, geneettisesti muokatut elintarvikkeet ja geeniterapia jo osa meitä ympäröivää arkipäivää.Kehitystä voi eittämättä pitää vallankumouksellisena – tarvitsee vain vilkaista 25 vuotta vanhoja luentomuistiinpanojaan ja oppikirjojaan.Nopeasti etenevä perustutkimus on mullistanut käsityksemme ihmisperimän rakenteesta ja osoittanut yhä useammassa tapauksessageenivirheen ja sairauden välisen yhteyden.Ehkäpä juuri kehityksen nopeus, sen mukanaan tuoma mahdollisuus ennustaa geeneistä yksilön tulevaisuutta ja lisääntyneet taitommemuunnella perintöaineksen rakennetta ovat myös herättäneet pelkoa tulevaisuudesta. Perimän tutkimus ja ennenkaikkea siihenkohdistuva hoito ovat eittämättä eettistä pohdintaa edellyttäviä kysymyksiä. Ihmissoluihin tai -kudoksiin suoritetuille geeninsiirroille –geeniterapialle – löytyy myös vastustajia. Osittain vastustuksen syynä on epätietoisuus siitä, mitä tutkimuksen keinoin voidaan tehdä jamitä ei.Tämän katsaukseni tavoitteena on esittää geeniterapian nykynäkymiä ja mahdollisuuksia sekä pohdiskella geeniterapiaan liittyviä eettisiäongelmia.Geenivirheet sairauksien aiheuttajanaSen jälkeen kun molekyylibiologinen perustutkimus kuvasi normaalien geenien rakenteen ja toiminnan, on sairauksiin kohdistunut tutkimuspystynyt nopeasssa tahdissa osoittamaan yhä useamman taudin syyn yksittäisen geenivirheen aiheuttamaksi. Tällaisia sairauksia ovatennenkaikkea perinnölliset sairaudet, mutta myös useissa pahanlaatuisissa kasvaimissa esiintyy geenivirheitä. Myös taipumus sairastuans. kansantauteihin liittyy osaltaan geeneihimme.Geenitutkimusta hyödynnetään jo raskaudenaikaisessa sikiödiagnostiikassa ja sen sovellusmahdollisuudet ovat erittäin laajat.Molekyyligenetiikan menetelmin mutaation sisältävän geenin kulkeutumista sukupolvesta toiseen voidaan helposti seurata. Tavoitteena onvaikeita sairauksia aiheuttavien geenivirheiden tunnistaminen jo sikiökaudella, jolloin raskauden keskeytyksellä voidaan estääparantumattomasti sairaan yksilön syntyminen.Eri sairauksien geenikytkentöjen löytämisen myötä tulevaisuuden perinnöllisyyslääkäri muuttuu entistä enemmän yksilön tulevaisuudenennustajaksi. Vaikka tällaisesta tiedosta ihmisen perimässään kantamista geenivirheistä on varmasti hyötyä kyseisen yksilönterveydentilan seuraamiselle, on helppo kuvitella myös sairastumisalttiutta koskevien tietojen negatiivisia vaikutuksia vaikkapa työnhaku-tai vakuutuksenottotilanteissa. – Ja puhumattakaan yksilön kyvystä ja halusta käsitellä kaikkea tämän tietämyksen mukanaan tuomaahenkistä painolastia.Perintöaineksen muuntelulla on pitkä historiaGeenivirheitten yksityiskohtainen kuvaaminen on luonnollisesti herättänyt kysymyksen mahdollisuudesta korjata kyseinen virhe ihmisenperimässä. Molekyylibiologian kehitys on itse asiassa mahdollistanut geenien siirtelyn ja muokkamisen niin bakteereilla kuin koe-eläimillä. Siirto- ja poistogeenisten hiirten tuottamiseen käytetyt menetelmät mahdollistavat jo varsin suunnitelmallisen perintöaineksenmuokkaamisen.Samaa teknologiaa hyödynnetään myös kasvien jalostuksessa. Näinollen on varsin oikeutettua kysyä miksei tunnettuja geenivirheitä sittenryhdytä korjaamaan ihmisillä. Lääketieteellisesti ajatellen perintöaineksen muokkaaminen, eli hoidon kohdentamisen taudin syyhyn(geenivirheeseen) eikä sen oireisiin, on eittämättä mielekästä. Kehityksen jarruna ovat lähinnä tekniset vaikeudet, mutta myös ihmisenoikeus korjailla elimistön solujen tai kudosten perintöainesta on herättänyt keskustelua.Miksi perintöaineksen muokkaamista sitten pidetään eettisesti tuomittavana tai ainakin arveluttavana? Ihminen on toki käyttänytgeneettisesti säädeltyjen ominaisuuksien valikointia jo vuosisatoja niin koti- ja lemmikkieläinten kuin viljelykasvien jalostuksessa.Risteytyskokeilla tuotetun uuden geenikombinaation tulos on selvästi ihmisen väliintulon aikaansaama, mutta epäilyjä sen eettisyydestä eijuurikaan esitetä. Jos vastaava tulos tuotetaan suunnitelmallisella geeninsiirrolla, muuttuu tilanne joidenkin mielestä tuomittavaksi.Moderni geeniterapia ei kohdistu ituradan soluihin eikä näinollen pyri muuttamaan ihmisen jälkeläisilleen siirtämää perimää; huoliihmisperimän pysyvästä muuntelusta on siis aiheeton.Geeniterapian toteutusGeeniterapian sovellusmahdollisuudet ovat moninaiset. Tällä hetkellä maailmassa geeniterapiaa saa noin 2100 potilasta muutamassakymmenessä sairaalassa, näiden joukossa Kuopion yliopistosairaala ja A.I. Virtanen-instituutti. Suurin osa hoitoa saavista potilaistasairastaa syöpää, jossa geeniterapialla ei juurikaan pyritä kasvaimessa esiintyvän geenivirheen korjaamiseen, vaan yritetään muillakeinon estää syöpäsolujen kasvua. Siirretty geeni voi altistaa kasvaimen jollekin lääkehoidolle, tuottaa kasvurajoitegeeniä taiimmunologista puolustusmekanismia vahvistavaa tekijää. Syövän geeniterapiassa kyse on siis lähinnä uudentyyppisestä lääkehoidosta,ei perimän muokkauspyrkimyksestä.Harvinaisten, väistyvästi periytyvien vaikea-asteisten perinnöllisten sairauksien geeniterapia on lähimpänä alkuperäistägeeninsiirtoajatusta. Tällaiset sairaudet johtuvat siitä, että kehittyvä yksilö on perinyt molemmilta vanhemmiltaan viallisen geenin, minkävuoksi näiden koodittama valkuaisaine – yleisimmin entsyymi – puuttuu hänen soluistaan. Näille sairauksille ei ole ollut tarjollaparannuskeinoja, vaikka eräiden oireita onkin pystytty lieventämään esimerkiksi diettihoidolla tai luuydinsiirrolla.Luonnollinen lääketieteellinen hoitoratkaisu olisi terveen geenin siirtäminen potilaan soluihin. Tämä edellyttää perinpohjaista tietoa niistäelimistä ja kudoksista, joiden aineenvaihdunnalle kyseinen puuttuva valkuaisaine on tärkeä. Samoin on tunnettava se kehityksenajankohta, jolloin geenituotteen tarve esiintyy. Geeni pyritään siirtämään sellaiseen kudokseen, jossa puuttuvan valkuaisaineen tarve onsuurin ja jossa taudin oireet ilmenevät. Eräissä tapauksissa geeniterapialla on pystytty dramaattisesti parantamaan potilaanterveydentilaa.Vallitsevasti periytyvät perinnölliset sairaudet johtuvat siitä, että potilaan toiselta vanhemmalta perityssä geenikopiossa oleva virhe johtaaviallisen valkuaisaineen tuotantoon, mikä aiheuttaa sairauden, vaikka toiselta vanhemmalta peritty geeni toimii normaalisti. Tällaistensairauksien hoidoksi ei riitä uusien terveiden geenien siirto, vaan hoito on kohdistettava sairaan geenin toiminnan estämiseen. Nk.antisense- tai ribotsyymitekniikkaa hyödyntävä geeniterapia näyttää tällä hetkellä todennäköisimmältä hoitovaihtoehdolta tässähaasteellisessa tilanteessa.Kun teknologiset valmiudet geeniterapian toteuttamiseksi paranevat, on nähtävissä hoidon leviäminen myös sellaisten sairauksienhoitoon, joissa sairaus ei suoranaisesti johdu geenivirheestä. Tällöin kohdekudokseen siirretty geeni tuottaa valkuaisainetta, mikä toimiilääkkeen tavoin. Kyse on siis uudentyyppisestä kohdennetusta lääkehoidosta.On vielä korostettava, että mikään edellä esitetyistä geeniterapian muodoista ei kohdistu sukusoluihin, vaan ainostaan elimistön muidenkudosten ns. somaattisiin soluihin. Hoito ei siis muuta potilaan jälkeläisten perimää. Monet geeniterapiaan kohdistetut epäilyt ovatliittyneet juuri pelkoon rodunjalostuksesta. Tällaiset epäilyt eivät siis ole oikeutettuja.Miksei meidän sitten pidä huolehtia iturataan kohdistuvasta geeniterapiasta edes tulevaisuudessa vaikka tekniset valmiudet perimänmuunteluun olisivatkin olemassa? Pohdinta on helpointa käydä konkreettisen esimerkin – perinnöllisen sairauden hoidon – valossa.Siirtogeenisten hiirten tuottamiseen käytettyjä menetelmiä voitaisiin periaatteessa käyttää myös siirtogeenisten (perimältään muutettujen)ihmisten tuottamiseen ruiskuttamalla terveitä geenejä mikroinjektiolla koeputkessa hedelmöitettyyn ihmisalkioon. Tietyllä hyötysuhteellageeni liittyisi kehittyvän yksilön perimään ja – toimiessaan oikein – estäisi perinnöllisen sairauden kehittymisen. Jomikroinjektiomenetelmän huono hyötysuhde ja siihen liittyvät vaaratekijät eivät tee tästä realistista vaihtoehtoa.Varsinainen este ituradan geeniterapiaan on kuitenkin muualla: kaikkien perinnöllisten sairauksien periytymiseen liittyy aina sekäterveiden että sairaiden yksilöiden kehittymismahdollisuus. Koska emme mitenkään voi ajatella hoitavamme geeniterapialla terveitäalkioita, vaan ainostaan sairaita, joudumme siis ensin määrittämään mitkä alkiot ovat sairaita ja mitkä terveitä. Kun lääkärillä onkäytössään tämä tieto, ei geeniterapiaa enää tarvitakaan sairaiden alkioiden hoitoon vaan raskauden aloittamiseen käytetään terveeksidiagnostisoituja alkioita.Ennakoin sekä tällaisen alkiodiagnostiikan että myöhemmän sikiödiagnostiikan lisääntyvän sitä myöten kun geenitestit selvittävätperimämme geenivirheitä ja perillistemme sairastumisriskejä.Geeniterapian tulevaisuusGeeniterapia painiskelee yhä lukuisten teknisten ongelmien parissa. Geenien siirtäminen oikeaan kohdekudokseen (missä taudin oireetpääasiassa ilmentyvät) on usein haastavaa. Yleisimpinä geenin kuljettimina soluihin käytetään erilaisia heikennettyjä viruksia. Nykyisetvirukset eivät ole kovinkaan tehokkaita eikä siirretyn geenin vaikutusaika kudoksissa ole kovin pitkä. Tehokkaampien viruskuljettimienkehittely onkin intensiivisen tutkimuksen kohteena.Toinen ratkaisuaan odottava ongelma on geeniterapian mahdollisimman tehokas kohdentaminen valittuihin kudoksiin. Kehittely kohdistuueri kudoksien soluille tunnusomaisten pintarakenteiden hyödyntämiseen liittämällä geeninsiirtokuljettimiin osoitelappumolekyyli, jokatunnistaa k.o. pintarakenteen, tarttuu siihen ja sallii kuljetetun geenin siirtymisen kohdesoluun.Kaikista tämänhetkisistä puutteistaan huolimatta geeniterapian avulla on jo saavutettu niin suuria voittoja, että sen laajamittainenkäyttöönotto tulevaisuudessa näyttää vääjäämättömältä. Kun teknologiset valmiudet geeniterapian toteuttamiseksi paranevat, on hoidonaloittamisessa siis enemmänkin kyse siitä saako parantumattomasti sairasta potilasta hoitaa vai ei. Koska geeniterapiassa –kohdistuipa se perinnöllisiin sairauksiin, pahanlaatuisiin kasvaimiin tai yleisiin kansantauteihin – ei pyritä yksilön perimän muuttamiseeneivät sen eettisyyteen kohdistetut epäilyt ole oikeutettuja.Eettiset kysymykset ihmisen perimään vaikuttamisesta liittyvät ennemmänkin seulontaan ja vakavia sairauksia aiheuttaviengeenivirheiden tunnistamiseen (ja eliminoimiseen) jo sikiökaudella. Lisää eettisiä ongelmia syntyy siitä, miten määrittelemme raskaudenkeskeytyksen kriteerit ja miten takaamme yksilön intimiteettisuojan tilanteessa, jossa geenitestit ennustavat tulevaisuutemme.Eero Vuorio toimii professorina Turun yliopiston Lääketieteellisen biokemian ja molekyylibiologian laitoksella.

Geeniterapian oikeutuksesta

https://journal.fi/tt/article/download/58693/20263

Geeniterapian oikeutuksesta

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi