Kirja-arvostelu:
Tatu Vanhanen: Globaalit ongelmat. Evolutiivisten juurten etsintää. Terra Cognita 2008

Roos, JP

Finnish

Journal.fi

Demokratia ja etniset konfliktit Vanhasen parasta alaa JP RoosTatu Vanhanen: Globaalit ongelmat. Evolutiivisten juurten etsintää.Terra Cognita 2008.Monet professorit tuhraavat eläke-vuosiaan elämäkertoihin. Tatu Van-hanen on tehnyt järkevämmän rat-kaisun: hän on koonnut elämän-työnsä yksiin kansiin suomeksi. Pääosa Vanhasen tutkimuksista on ilmestynyt englanniksi. Niitä tun-netaan luvattoman vähän Suomes-sa, paitsi siltä osin kun kyse on älyk-kyydestä ja sen kansallisista vertai-luista. Kansainvälisesti Vanhanen on arvostettu tutkija ja hänen de-mokratiaindeksiään käytetään koh-tuullisen laajasti. Kaiken kaik kiaan Vanhanen on julkaissut toistakym-mentä teosta englanniksi, mutta yleensä melko marginaalisilla kus-tantajilla. Poikkeuksena ovat hänen demok ratiatutkimuksensa (Rout-ledge) sekä älykkyyden ja kansojen varallisuuden yhteyttä koskeva en-simmäinen kirjansa (Praeger). Vanhasen elämäntyö on helpos-ti ryhmitettävissä neljän teeman al-le: demokratia, etniset konfliktit, sukupuolten poliittinen valta sekä viimeisimpänä älykkyys ja sosio-ekonominen kehitys. Juuri näis-tä neljästä teemasta hän kirjoittaa kirjassaan Globaalit ongelmat. Kir-ja on erittäin selkeästi ja ymmärret-tävästi kirjoitettu, kuten Matti Wi-berg Helsingin Sanomien arvoste-lussaan (12.5.2008) kirjoittaa. Jopa täysin kvantitatiivista tutkimusta ymmärtämättömät tutkijat voivat seurata tekstiä. Jokaisessa teemas-sa kehitetään ensin indeksi tai et-sitään kansainvälisiä vertailevia ti-lastoja, sitten lasketaan korrelaati-oita ja enimmillään tehdään reg-ressioanalyysi, jossa on yksi ainoa selittävä muuttuja. Aina lähdetään liikkeelle kahdesta tai useammas-ta teoriasta, joiden perusteella voi-daan muodostaa testattavia hypo-teeseja. Vanhanen vertailee omia, evoluutioteoriaan perustuvia hy-poteesejaan yleensä alansa hallit-sevien teorioiden perusteella joh-dettuihin hypoteeseihin.Kirjan avauksena on melko suppea ja riittämätön evoluutio-teorian ja sen yhteiskuntatieteelli-sen relevanssin esittely. Vanhanen ei ole jaksanut seurata alan tuorein-ta keskustelua, siksi monet tavatto-man kiinnostavat, esimerkiksi yh-teistyön evolutiivista perustaa kos-kevat keskustelut, eivät juurikaan näy taustakeskusteluissa. Vanha-nen ei käsittele myöskään yhteis-kuntatieteiden valtasuuntauksia: esimerkiksi ”biopolitiikka” on Vanhasella valtio-opin sosiobiolo-ginen tutkimussuuntaus, ei suin-kaan Michel Foucault’n käyttämä käsite! Toisaalta Foucault oli puo-lestaan tietämätön biologiaa sovel-tavista valtio-oppineista. Vanhanen on aina kirjoitta-nut harkitsevasti ja hillitysti. Hän ei polemisoi, vaan pyrkii kirjoitta-maan toteavasti. Lukijan on siksi myös helppo löytää hänen heikot kohtansa, toisin kuin sosiologiassa usein on asian laita.  Olen arvos-tellut aiemmin (Roos 2007) posi-tiivisesti Richard Lynnin ja Vanha-sen kirjaa IQ and Global Inequality (2006), joka mielestäni on Vanha-sen paras teos. Toinen hieno ja mer-kittävä asia on, että Vanhasen ai-neistot ovat verkossa kenen tahan-sa käytettävissä. Mikään ei siis estä asettamasta aivan erilaisia hypotee-seja kuin Vanhanen ja vertailemas-ta niitä hänen tulostensa kanssa. Globaalit ongelmat -kirjan nel-jästä aihealueesta kaksi on minus-ta vakuuttavaa ja kaksi vähemmän vakuuttavaa. Demokratiaa sekä älykkyyden ja kehityksen suhdet-ta koskevat tutkimukset ovat us-koakseni merkittäviä ja niillä tulee olemaan jatkossakin käyttöä. Etni-siä konflikteja ja naisten poliittista aliedustusta koskevat tutkimukset ovat ongelmallisempia.Kaikkiin aiheisiin liittyy se pe-rusongelma, ettei niissä kehite-tä varsinaista selitysmallia, vaan ainoas taan esitetään kahden muut-tujan välinen yhteys ikään kuin va-kuuttavana näyttönä. Yhteiskunta-tieteissähän kausaalisuhteet eivät ole yksiselitteisiä ja varmoja. Jotkut yhteydet alkavat olla jo sen kaltai-sia, että niitä voidaan pitää todis-tettuina, mutta useimmat eivät. Useimpien kohdalla pätee myös se, että yhteys voidaan helposti nollata jonkin kolmannen muuttujan avul-la. Vanhasen entinen tutkimusapu-lainen, nykyään sosiaalitutkimuk-sen menetelmien professori Pertti Töttö on harrastanut tällaista pal-jonkin pyrkiessään osoittamaan, ettei älykkyyden merkitys ehkä sit-tenkään ole niin iso (Töttö 2006). Joka tapauksessa on selvää, et-tä kahden muuttujan välisen yhtey-den osoittaminen pitäisi olla pro-sessin alku: tämän jälkeen on sitten yhteyttä ”elaboroitava”. Vanhasen vaihtoehto on pohtia residuaaleja eli katsoa niitä havaintoyksikköjä, jotka merkittävästi poikkeavat en-nustetusta yhteydestä. Tämä on jär-kevää kun kyseessä ovat maat, joi-den suhteen eroja voidaan pohtia. Mutta mikäli esimerkiksi tutkim-me älykkyyden ja kehityksen vä-lisiä suhteita, äärimmäinen kor-ruptio saattaa sotkea tuloksia. Sil-loin tarvitaan joko erillinen kor-ruptiomittari – mitä Vanhanen ei käytä, vaikka sellainen olisi olemas-sa –  tai äärimmäisen korruptoitu-neet maat voidaan jättää analyysin ulkopuolelle. Päiväntasaajan Guineasta on löytynyt runsaasti öljyä, mutta sen presidentti on ominut öljytulot it-selleen ja sukulaisilleen. Jos  tällai-nen tapaus otetaan mukaan analyy-siin,  lopputulos on harhaanjohta-va. Residuaalien pohtimisen hyöty riippuu käytetystä informaatios-ta ja sen laadusta. Tässä Vanhanen on epätasainen: hän tuntee melko hyvin vaikkapa Intiaa, mutta jotkin muut maat saavat paljon pinnalli-semman kohtelun.On kiistämätöntä, että älykkyy-dellä on merkitystä taloudellisen ja inhimillisen kehityksen kannal-ta (ks. Roos 2007). Yhteydet eivät kuitenkaan ole välttämättä niin yk-sinkertaisia kuin Vanhanen ajatte-lee. Tosin hän ei tarkastele enää pel-kästään yhteyttä taloudellisen ke-hityksen ja ÄO:n välillä, vaan tuo mukaan ”inhimillisen kehityksen” ja sen indikaattorit. Toisaalta kan-nattaisi vielä enemmän selventää sitä, mistä älykkyysmittaukset ovat peräisin ja miksi melko suppeita-kin tutkimuksia voidaan käyttää kansallisesti edustavina. Edelleen-kin älykkyysmittauksia on helppo tehdä, ja niitä tehdään paljon mo-nissa maissa, mutta laajat edustavat väestöä koskevat tutkimukset ovat harvinaisia ja esimerkiksi Afrikas-sa älykkyysmittauksia ei (enää) juurikaan tehdä. Vanhasen kan-nattaisi mitä pikimmin ottaa mu-kaan PISA-mittaukset analyysiin-sä, koska ne ovat käytännössä sa-moja kuin ÄO-mittaukset (ks. Töt-tö 2005).Älykkyyden osalta yhteys evo-luutioteoriaan on oikeastaan tois-sijainen, ainakin Vanhasen pohdin-noissa. Älykkyys on keskeinen ih-misen sopeuma ja sen kehitys on päätekijänä ihmiskunnan pitkäs-sä historiassa.  Aina ei kuitenkaan ymmärretä, että periaatteessa valta-osa ihmisistä on suurin piirtein yh-tä älykkäitä, siis yhden tai kahden standardipoikkeaman päässä keski-arvosta. Suuret poikkeukset kum-paankin suuntaan ovat harvinaisia, eikä niillä ole juurikaan ollut merki-tystä ennen kuin parina viime vuo-situhantena. Vanhaselle älykkyys on vain yk-si ihmisluontoon keskeisesti kuulu-va ominaisuus, joka vaihtelee mait-tain ja kansakunnittain. Hän vertaa maakeskiarvoja, vaikka todennä-köisesti erot ovat luonteeltaan et-nisiä. Hänen hypoteesinaan on, et-tä mitä korkeampi keskimääräinen älykkyys jollain maalla on mitattu, sitä korkeampia arvoja saavat myös inhimillisen kehityksen indikaatto-rit. Entä löytyykö älykkyydelle vie-lä jotain riippumattomia selittäjiä ja miten älykkyyteen mahdollisesti voidaan vaikuttaa? Jos on niin, et-tä hyvällä ravitsemuksella ja perus-koulutuksella älykkyyttä voidaan nostaa erityisesti silloin kuin keski-arvot ovat alhaisia, niin tämä on tär-keä tieto. Suomen PISA-tulokset viittaa-vat siihen, että vähän tyhmempiäkin väestöjä voidaan kouluttaa niin, että heillä on hyödyllisiä valmiuksia kan-sakunnan kehityksen kannalta. Hy-vällä ravitsemuksella on myös osoi-tettu olevan positiivisia vaikutuk-sia. Erot eivät kuitenkaan kokonaan poistu. Eikä niiden tarvitsekaan: riit-tää kun pääsemme tasolle, jossa eroil-la ei enää ole esimerkiksi köyhyyden kannalta tuhoisia vaikutuksia.Demokratiatutkimuksen koh-dalla Vanhanen esittää seuraavan evoluutioteoreettisen perushypo-teesin: demokratisoituminen liit-tyy valtaresurssien riittävän tasai-seen jakautumiseen. Hän vertaa tätä Seymor Martin Lipsetin hypo-teesiin siitä, että demokratisoitu-mista määrää taloudellinen kehi-tys tai Larry Diamondin vaihtoeh-toista versiota, jossa selittäjänä on hyvinvointi. Meillä on siten kol-me melko yksinkertaista hypotee-sia joita voidaan verrata.Tähän tarvitaan Vanhasen hy-poteesin osalta kahden muuttu-jan muodostamista: toisaalta val-taresurssien jakautumista koske-va muuttuja, toisaalta demokratiaa koskeva muuttuja.  Edellistä Van-hanen mittaa kolmannen asteen koulutuksella, lukutaidolla, perhe-viljelmien osuudella sekä muiden kuin maatalouden valtaresurs sien jakautuman tasaisuudella. Jälkim-mäistä Vanhanen mittaa kahdel-la tekijällä: osallistumisasteella eli vaaleihin osallistumisella ja  kil-pailuasteella eli pienempien puo-lueiden osuudella kaikista äänistä. Jos jompikumpi arvoista on nol-la, maan indeksiarvo on nolla. Tä-män lisäksi määritellään alarajat demok raattisuudelle.Mittari on yksinkertainen ja helppo laatia, mutta en ole kovin vakuuttunut siitä. Se tunnistaa yk-sipuoluejärjestelmän, mutta entä jos maassa on kaksi suurta pseu-dopuoluetta joiden välinen kil-pailu estää poliittisten mielipitei-den esiintulon (Yhdysvallat) tai jos osallistuminen on pakollista? Joka tapauksessa Vanhanen voi osoittaa, että hänen selityksensä (valtaresurssien jakautuminen) se-littää demokratiaa paljon parem-min kuin Lipsetin tai Diamondin teoriat. Tämä lienee valtio-opilli-sesti merkittävä tulos, varsinkin kun Lipsetistä ja Diamondista kes-kustellaan paljon enemmän kuin Vanhasesta. Kiinnostavaa olisi tie-tysti jatkaa tästä eteenpäin, muu-tenkin kuin residuaalien avulla.Toinen kiinnostava tulos on, et-tei demokratia ole mikään autuaak-si tekevä juttu esimerkiksi talou-dellisen kehityksen kannalta. Köy-himmissä maissa on sekä demo-kratioita että diktatuureja. Näiden ryhmien poistamisen jälkeen yh-teys taloudellisen ja inhimillisen kehityksen sekä demokratian välil-lä on kuitenkin varsin vahva. Koko aineiston osalta Vanhasen hypotee-si on parempi kuin Lipsetin ja Dia-mondin, kun taas rikkaimpia mai-ta tarkastellessa Lipset pärjää pa-remmin.Tässä nämä kaksi Vanhasen merkittävää tutkimuspanosta, jois-sa uskoakseni hänen työllään tulee olemaan pysyvä merkitys. Sitten tulevat kirjan kaksi muuta teemaa: etniset konfliktit, nepotismi ja etni-nen jakautuminen sekä naisten po-liittinen aliedustus. Etniset konfliktit Intiassa ovat kiinnostaneet Vanhasta kaikkein pisimpään aina lisensiaattityös-tä asti.  Hän on kirjoittanut etni-sestä nepotismista, josta voitanee myös käyttää sanaa rasismi. Van-hasen hypoteesi on seuraava: etni-nen väkivalta korreloi positiivises-ti väestön etnisen heterogeenisyy-den kanssa, joka mittaa epäsuorasti etnisen nepotismin astetta yhteis-kunnassa. Tämä on minusta kehä-päätelmä tai tekninen korrelaatio: etnistä (siis etnisten ryhmien vä-listä) väkivaltaa ei taatusti voi olla, jos väestö on etnisesti homogeenis-tä. Ja lienee odotettavissa, että jos etnisiä ryhmiä on paljon, niin vä-kivaltaa voisi olla enemmän (päin-vastainenkin tulos olisi kiinnosta-va). Enemmänkin olisin kiinnos-tunut siitä, milloin etnistä väkival-taa on paljon jos väestö on etnisesti heterogeenistä ja milloin sitä on vä-hän – eli  pyrkimyksestä analysoi-da mahdollista etnistä nepotismia sinänsä. Tästä voidaan myös esit-tää evoluutioteoreettisia hypotee-seja muun muassa resurssien niuk-kuudesta, etnisten ryhmien kilpai-luasetelmista tai lisääntymisstrate-gioista. Vanhasen hypoteesi on  liian yksinkertainen. Se tuottaakin odo-tetun tuloksen, jossa korrelaatio on korkea ja positiivinen. Residuaale-ja tarkastellessa havaitaan, että yl-lättäen korkeimmat väkivallan as-teet löytyvät keskikastista (Irak, Afganistan, Serbia, Venäjä) ja al-haisen heterogeenisyyden maista, kuten Burundi, Ruanda ja Egypti, mutta ei siis kaikkein heterogeeni-simmistä maista. Vanhanen esittää päätelmissään, että etninen hetero-geenisyys on tästä huolimatta pa-ras selittäjä, eikä etnisiä konflikteja voida poistaa, koska etnistä nepo-tismia tulee aina olemaan.Vanhasen kirjan triviaalein osa koskee naisten poliittista aliedus-tusta. Vanhasen hypoteesi ei täs-sä ehkä ole virheellinen, mutta pa-hasti mutkia oikaiseva: naisten po-liittisen vallan vähäisyys johtuu vii-me kädessä anisogamiasta eli siitä, että naisten ja miesten sukusolut ovat erikokoisia. Biologit määrit-tävät sukupuolen juuri anisoga-mian perusteella: ne yksilöt, joilla on isot sukusolut ovat naaraita ja ne, joilla on pienet sukusolut, ovat koiraita. Useimmissa lajeissa suu-remmat sukusolut korreloivat suu-remman hoivan kanssa. Vanhanen esittää, että tästä sukusolujen kes-kinäisestä kilpailusta (miehen siit-tiöt kilpailevat pääsystä naisen su-kusoluun) seuraa miesten kilpai-lu naisista, joiden taas kannattaa valita mies, jonka kanssa saa par-haita mahdollisia jälkeläisiä. Seu-raavaksi naiset sitten omistautuvat näiden jälkeläisten hoivaamiselle ja kasvattamiselle, joten miehille jää muita tehtäviä, jotka vaativat voi-maa ja ponnistuksia. Näin vähitel-len, poliittisen järjestelmän moni-mutkaistuessa, naiset ovat jääneet siitä syrjään, kunnes jotain alkoi ta-pahtua pari sataa vuotta sitten. Tä-tä ”jotain” Vanhanen ei sitten ollen-kaan pohdi.Samantyyppinen teoria on imet-tämisteoria, jonka mukaan se, että naiset jatkuvasti imettivät lapsiaan vaikutti siihen, että he eivät voi-neet hoitaa yhteisiä asioita. Mo-derni darwinistinen seksuaaliva-lintaan perustuva lähtökohta on, että miehet ja naiset harjoittavat kumpikin valintaa, mutta katsovat eri resurssitekijöitä ja ovat eri taval-la seksuaalisesti aktiivisia. Eli lyhy-esti: miehet hakevat kauniita ja he-delmällisiä naisia ja naiset taas hy-viä resursseja (nykyään taloutta ja luotettavuutta sekä myös hoivaa ja huolehtimista, aikaisemmin vaik-kapa fyysistä voimaa ja metsästys-kykyjä).  Tästä seuraa melko suo-raan, että miehille poliittiset resurs-sit ovat tärkeämpiä kuin naisille. Vanhasen hypoteesi on: ”seu-rauksena evoluution tuottamista sukupuolten välisistä käyttäytymis-eroista naiset ovat aliedustettuina kaikissa kansallisissa parlamenteis-sa”.  Tässä muodossa hypoteesin jäl-kimmäinen osa osoittautuu (vie-lä) todeksi. Se ei kuitenkaan oikeu-ta sanomaan ensimmäisestä osasta mitään. Ja lienee vain ajan kysy-mys, milloin joissakin parlamen-teissa suhde kääntyy päinvastaisek-si (Ruanda ja Ruotsi ovat jo hyvin lähellä; meillä Suomessa on tällä hetkellä hallitus, jonka ministerien enemmistö on naisia). Evoluutio-teoria voisi tuottaa monia kiinnosta-via ja spesifejä hypoteeseja evoluuti-on ja naisten poliittisen edustuksen välillä (esimerkiksi sen, että maissa, joissa naiset keskittyvät eniten hoi-tamaan lapsia, naisilla on myös vä-hiten poliittista merkitystä), mutta Vanhanen on tyytynyt liian yksin-kertaiseen yhtey teen, josta hänen ai-neistonsa ei sano mitään varmaa. Aineiston tulokset ovat sinänsä kiinnostavia. Vanhasen lopputule-ma, että hänen demokratiaindek-siään voisi kehittää lisäämällä sii-hen naisten poliit tisen edustuksen, on erinomainen. Harmi, ettei hän käytä tätä uudistettua demokrati-aindeksiään demokratia luvussa.Vanhasen kirja edustaa evoluu-tioteorian yhteiskunnallisen sovel-tamisen nykytilaa sekä hyvässä et-tä pahassa.  Se osoittaa, että evoluu-tioteorialla on annettavaa, mutta se osoittaa myös, että jos tätä antia ei kehitetä tarpeeksi pitkälle niin tu-lokset ovat kyseenalaisia. Tässä Vanhasen kaikki neljä teemaa ovat mielestäni puutteellisia. Tarvitaan kunnon malleja, joissa evoluu-tiomuuttujat ovat mukana tai jois-sa mallit on muodostettu evoluu-tioteoreettisesti.Vanhasen fundamentaalinen pessimismi on teoksen toinen on-gelma. Hänen sanomansa on, että koska evoluutio on tuottanut ih-misluontoon tiettyjä ominaisuuk-sia (sukulaisten suosimisen, etni-sen nepotismin, sukupuolten vä-liset käyttäytymiserot, valta- ja seksuaalisia resursseja koskevan kilpailun), niin köyhyyttä, väkival-taa eikä sukupuolten välisiä valta-eroja voida poistaa. Tässä Vanha-nen erehtyy mielestäni pahasti. Me voimme osoittaa varsin paljon se-kä positiivisia että negatiivisia esi-merkkejä evoluution tuottamien luonteenpiirteiden vaikutuksista ja niiden korjaamisesta. Pohjoismai-nen hyvinvointivaltio on esimer-kiksi parhaimmillaan osoittanut, että se pystyy halutessaan poista-maan toimeentulon vähimmäisra-jalla olevan köyhyyden. Tämä on myös maailmanlaajuisesti mahdol-lista, evoluutiosta riippumatta (on myös evoluution ansiota, että lap-siluku on alkanut vähentyä, vaik-ka lapsikuolleisuus on alentunut). Mitkään naisten ja miesten väli-set isotkaan käyttäytymiserot ei-vät estä naisten ja miesten poliit-tisten vaikutusmahdollisuuksien tasaamista, kunhan lasten hoitoon ja muu perheeseen liittyvä toimin-ta jaetaan tasaisemmin. Vanhasen kirja kertoo, missä evoluutioteoreettisessa yhteiskun-tatieteessä mentiin kymmenkunta vuotta sitten. Siitäkään valtaosa po-litiikan ja yhteiskunnan tutkijoista ei tiedä mitään, joten kirja kannat-taa lukea! Yhteiskuntatieteellisen evoluutioteorian nykytilanne on jo toinen – vähemmän deterministi-nen ja pessimistinen.KirjallisuusLynn, Richard ja Vanhanen, Tatu 2006. IQ and Global Inequali-ty. Washington Summit Publis-hers, Augusta, Ga.Pertti Töttö 2005. Kuvaako älykkyys-osamäärä mitään? Tieteessä tapahtuu 1/2005, 33–34.Töttö, Pertti 2006. www.skepsis.fi/ lehti/2006/2006-2-niemela3.htmlRoos, J P 2007. http://www.valt.helsin-ki.fi/staff/jproos/lynnvanhanen.htmKirjoittaja on sosiaalipolitiikan profes-sori Helsingin yliopistossa.

Demokratia ja etniset konfliktit Vanhasen parasta alaa

https://journal.fi/tt/article/download/553/470

Demokratia ja etniset konfliktit Vanhasen parasta alaa

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi