Aarne Kinnunen: Kaksi metriä
syvistä kysymyksistä. Paavo
Haavikon proosasta. WSOY
2009

Laasonen, Pentti

Finnish

Journal.fi

kaansaavia luonnonvoimia ja eläi-miä tilille teoistaan.Hyvän ja pahan tuolle puolen kohoavaa filosofiaa ja hyvän ja pa-han tällä puolen liikkuvaa sosiaali-psykologiaa ei kuitenkaan tarvitse pitää toistensa vastakohtina. Päin-vastoin, ne tarvitsevat ja täydentä-vät toisiaan. Monet vapaan filoso-fisen ajattelun luomat moraaliperi-aatteet ovat keskenään ristiriidassa, lisäksi niitä on melkein yhtä paljon kuin filosofejakin.  Ongelmana on ollut, miten valita parhaat periaat-teet ja soveltaa niitä jokapäiväi-seen elämään. Tässä empiirinen tiede, kuten sosiaalipsykologia, tu-lee vastaan ja auttaa valitsemaan periaatteista parhaat ja toimivim-mat. Runsaalla ja monipuolisella empiirisellä aineistolla varustettu Moraalipsykologia-teos auttaa ra-kentamaan siltoja filosofisen ja ar-kisen moraalin välille. Kirjoittaja on vapaa toimittaja.Haavikon viestiä kaivamassa Pentti LaasonenAarne Kinnunen: Kaksi metriä syvistä kysymyksistä.  Paavo Haavikon proosasta.  WSOY  2009.Aarne Kinnusen kirjallisuudentut-kimus on kotoisin eri maailmasta kuin ”Elämä ja teokset” -tyyppi-nen elämäkertakirjallisuus. Kinnu-nen lähtee itse teosten tekstistä, an-karasti vain siitä ja päätyy sen ana-lyysiin.  Toisin sanoen, on kuunnel-tava vain sitä, mitä kirjailija sanoo, antamatta sille tulkintaa lapsuuden kohtaloista, ruuansulatuksen häiri-öistä tai avioliiton onnesta ja onnet-tomuudesta – ellei kirjailija ole itse sisällyttänyt niitä tekstiinsä.  Näin rakennetussa kirjallisuudentutki-muksessa heitetään sivuun tapah-tumat, jotka kelpaisivat iltalehtien lööppeihin ja juorujen aiheiksi. Voi olla, että tällainen kirjalli-suudentutkimus ei saa kiitosta niil-tä, jotka etsivät viihdekirjallisuut-ta jännittävine juonineen.  Kiin-nostuksen aihe kuitenkin löytyy, jos käyttää aikaa etsiäkseen kysy-myksiä ”kahden metrin”, tai use-ammankin, syvyydestä.    Kinnunen on tutkinut Haavi-kon tuotantoa aikaisemminkin. Jo vuonna 1977 julkaistiin hänen Haavikon dramatiikkaa käsittelevä teoksensa  Syvä nauru.  Pessimistin syvä nauru.  Proosassa kysymykset on haettava niin ikään syvältä.Haavikon näytelmiä analysoitu-aan Kinnunen päättelee, ettei kir-jailija ”luo politiikkaa, vaan maail-mankuvaa”.  Kun palaan proo-satutkimukseen, tartun nimen-omaan tähän tavoitteeseen, siihen, miten Kinnusen teoksessa peilau-tuu kiinnostavalla tavalla Haavikon ”uskonnollisuus”.  Kinnusen tul-kinnan valossa Haavikko on omal-la tavallaan huomattava suomalai-nen teologinen kirjailija.  Kinnusen kirjaa esittelevä kritiikki on sivuut-tanut sen nähdäkseni jokseenkin kokonaan.  Siitä lyhyesti, muuta-mia piirteitä.Haavikon maailman peruskä-sitteitä on kaaos, joka tarkoittaa uskonnollisessa mielessä sattu-man välttämättömyyttä, vastakoh-tana ”uskonnollisen tai poliitti-sen ihmisen paranoiaan vertautu-va Jumalan, Puolueen ja Manifes-tin, kaikkialle ulottuva käsi ja katse tai uskoonsa sidottu fatalisti”.  On elettävä keskellä ennustamattomi-en tapahtumien laajaa massaa.  Sat-tuma ja Jumala eivät sovi yhteen, ja kun tämä tunnustetaan, joudutaan ateismiin; ketään ei voida hyväksyä ”Isäksi eikä Jumalaksi”.  Ei ole kysymys ”tieteellisestä maailmankatsomuksesta”, sillä se joka uskoo tieteellisen ajattelun tu-loksiin, ”on jo ratkaisevasti lakan-nut olemasta ajatteleva ihminen”. Haavikon rakentama vastakohta uskontoon ei siten ole tässä mie-lessä intellektuaalinen.  Ratkaise-vaa Haavikon uskontokäsityksessä on synnin käsitteen poistaminen. Silloin ei nimittäin ole liioin sovi-tusta, armoa eikä anteeksiantamus-ta.  Haavikko kääntää tämän mie-lestään virheellisen opetuksen iro-nisesti ”pimeyden Ruhtinaan” toi-meksi.Yksi toistuva Haavikon kysy-mystyyppi koskee ”viestejä”, joil-la on nimenomaan uskonnollinen sisällys.  Me emme saa uskonnolta sellaisia viestejä, joita ehkä voisim-me odottaa.  Sen sijaan uskonto lä-hettää viestejä, ”joita ei saa avata”. Nähdäkseni Haavikko tarkoittaa joko uskonnon tarjoamien viesti-en arveluttavuutta yleensä, tai että niistä avautuu agnostisismin tai ku-katies uskomisen mahdollisuus ja oikeutus, jotka täytyy torjua.  Kiin-nostavan vertailun tarjoaa mieles-täni  Franz Kafkan Keisarin viesti, joka edustaa Haavikon katsomuk-sista poikkeavaa  uskonnollisuutta. Viesti on todellinen, mutta sen pe-rille pääsemistä estää eteen tuppau-tuvan väkijoukon ruuhka.Haavikon katsomuksissa ei ole kysymys vain erillisesti uskonnosta ja kirkosta, vaan teologia, psykolo-gia ja juridiikka luovat yhdessä yh-teiskunnan, joka on sekavassa, ri-kollisessa tilassa.  Siksi ”pitkä, syvä 58      t i e t e e s s ä  ta pa h t u u  2 / 2 0 1 0ja julma lama on ihmiskunnan ai-nut toivo”.  Haavikon maailmankä-sitys on syvän pessimistinen.  Jota-kin valoa antavat Puut, kaikki hei-dän vihreytensä, mihin Haavikon yhden runoteoksen nimi viittaa. Yksi hallitseva teema on ”kuolema ja minä”, jonka voisi tulkita merkit-sevän pessimistin perusasetelmaa. Kuolema määrittää ihmisen.  Kuo-lema ei vastaa kyselyihin.  Yleensä-kin, merkitystä on vain kysymyk-sillä, jotka ovat vailla vastausta.Onko Haavikko kyyninen ja ni-hilisti?  Kinnusen mukaan ei, sil-lä ihmisten teot ja tulevaisuus eivät ole hänelle samantekeviä.  Luon-non, puitten olemassaolo on yk-si lohdutus.  Luonnon ”uskonnol-linen” tulkinta on ongelmaton; Kristus sen sijaan ei.  Minusta näyt-tää siltä, että Haavikko pyörittelee Kristusta voimatta tarkalleen päät-tää, miten häntä olisi ymmärrettä-vä.  Viestistä hän sanoi, ettei ”sitä saa avata”.  Jätän tulkinnan Kinnu-selle: Kovin sanoin kerrotaan jyrkkä ero Kristuksesta, samoin se, että kirjailija maalaa hänet ristille pää alaspäin väit-täen sitä oikeaksi asennoksi.  Kuvan valmistaminen merkitsee vielä huo-mattavaa riippuvuutta tai Kristusta kiintopisteenä henkisesti rikkinäises-sä maailmassa.  Ihmisen Poika ei ole yhdentekevä, vaan sillä tavoin tärkeä, että se ei saisi olla mielessä.Minkäänlainen uskonnollinen tulkinta ei näytä pääsevän Kris-tuksesta irti.                 Kirjoittaja on kirkkohistorian professo-ri (emeritus).Häikiön Koskenniemi-elämäkertaa lukiessa Anssi SinnemäkiMartti Häikiö: V. A. Koskenniemi – suomalainen klassikko.  1: Lehtimies, runoilija, professori 1885–1938. 2: Taisteleva kirjallinen patriarkka 1939–1962. WSOY 2010.Veikko Antero eli V. A. Kosken-niemi (1885–1962) kuului yli puo-len vuosisadan ajan Suomen kirjal-lisuuden ykköskentälliseen. Kentän monien avainasemien haltijana hän oli aina hyvin kiistelty hahmo. Pe-rusasenteeltaan vanhoillisena ja int-rigointiin taipuvaisena pelurina hän profiloitui ensin Eino Leinon kilpai-lijana viime vuosisadan alun runo-ruhtinaan asemasta, sitten akatee-misille koturneille nousseena yli-myksellisenä eminenssinä ja lopulta puolustuskannalle ahdistettuna uu-distusvihamielisenä jarrumiehenä – toisin sanoen hän oli koko uran-sa ajan kertakaikkisen hyvä viholli-nen. Kuolemansa jälkeen hänet sy-sättiin pitkäksi aikaa kirjallisuuden kaanonin katvealueille.  21-vuotias Koskenniemi tuli vuonna 1906 tähdenlentona suo-malaiseen kirjallisuuteen esikois-kokoelmallaan Runoja. Samaan aikaan oli alkanut hänen läpi elä-män kestänyt lehtimiehen ja krii-tikon uransa. Itsenäistymisen jäl-keen maisteri kutsuttiin uuden Tu-run yliopiston kirjallisuuden pro-fessoriksi. Näin Koskenniemellä oli selkänojanaan akateeminen status, useita julkaisufoorumeita ja asema suurimmassa kustantamossa. Hän oli ahkera, tuottelias ja vaikutusvallanhaluinen kirjalli-nen portinvartija ja makutuoma-ri, myös kulissien takana. Ken ta-voitteli pääsyä kirjallisuuden Ely-siumin kentälle, ei sinne he-vin päässyt ilman Koskenniemen myöntämää lupalappua. Hän oli mies jolla oli valta sitoa ja päästää. Sodan jälkeen hänen hohtonsa al-koi himmentyä, huolimatta siitä et-tä hänen uransa kruunattiin akate-mian jäsenyydellä.Martti Häikiön laaja teos on ensimmäinen kokonaisesitys Kos-kenniemen urasta. Häikiö koros-taa, että Koskenniemi koki olevan-sa ensisijaisesti runoilija, vasta tä-män jälkeen tulivat muut roolit: esseisti, aforistikko, kriitikko, po-liitikko. Hänen olikin helpompi lunastaa valta-asemansa hanakka-na vaikuttajana saatuaan ensin tun-nustusta runoilijana, siten hän sai sanoilleen enemmän painoa. Yri-tyshistorioitsijana ja poliitikko-na kunnostautuneen Häikiön pai-nopiste on kuitenkin politiikas-sa. Hän on kirjoittanut apologian puoluetoveri Koskenniemen reha-bilitoimiseksi, kuten hän teostaan mainosti ennen sen julkistamista: ”Tajusin, että yleinen käsitys Kos-kenniemestä on väärä”, Häikiö sa-noi Kalevassa 28.12.2009.KohennusleikkausHäikiö pyrkii oikaisemaan Kos-kennientä koskevan yleisen virhe-käsityksen, mikä se sitten lienee-kin, eli suorittamaan tutkimus-kohteen hieman nahistuneen mai-neen kohennusleikkauksen. Tutkin seuraavassa eri näkökulmista, mi-ten tekijä on onnistunut tavoit-teessaan. Näyttää siltä, että pikem-minkin kyseessä on Koskenniemen maineen päivitys kuin palautus tai puhdistus.Häikiön suuri ansio on se, et-tä hän on hankkinut käyttöönsä t i e t e e s s ä  ta pa h t u u  2 / 2 0 1 0       59

Haavikon viestiä kaivamassa

https://journal.fi/tt/article/download/2695/2469

Haavikon viestiä kaivamassa

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi