Richard Dawkins: Maailmanhienoin esitys. Evoluution
todisteet. Suomentanut Kimmo Pietiläinen, Terra Cognita 2009

Hanski, Ilkka

Finnish

Journal.fi

T i e T e e s s ä  Ta pa h T u u  6 / 2 0 1 0       53Evoluution todisteet Ilkka HanskiRichard Dawkins: Maailman hienoin esitys. Evoluution todisteet. Suomentanut Kimmo Pietiläinen, Terra Cognita 2009. Pian sen jälkeen kun olin saapunut Oxfordiin syyskuussa 1976 aloit­tamaan väitöskirjaopintojani opin arvostamaan akateemisia kahvi­taukoja. Samojen pöytien ympäril­lä istui opiskelijoiden joukossa alan kuuluisuuksia, kuten John Krebs ja Nick Davies, jotka olivat perusta­massa käyttäytymisekologian tut­kimusalaa. Toisinaan saattoi näh­dä menneiden aikojen suuruuksia, kuten eläinekologi Charles Eltonin tai evoluutiobiologi E. B. Fordin. Ja sitten oli Richard Dawkins, joka oli juuri julkaissut kirjan The Selfish Ge-ne, josta puhuttiin. Richard oli aina paikalla ja puhui mielellään kaik­kien kanssa. Vuoden 1976 jälkeen Dawkins jätti oman tutkimustyönsä ja kes­kittyi siihen, missä hän on todel­la taitava, kirjoittamaan luonnon­valinnan  teoriasta ja evoluutios­ta. Kirjat on kirjoitettu suurelle yleisölle, ja todella suuren yleisön Dawkins on saanutkin, mutta olisi väärin luonnehtia häntä erityisesti tieteen kansantajuistajaksi. The Sel-fish Gene -kirjasta lähtien Dawkins on analysoinut luonnonvalintaa ja evoluutiota niin kiinnostavalla ta­valla, että hänen kirjojaan lukevat myös ammattibiologit.Sittemmin Dawkins on noussut maailmanmaineeseen lähes kultti­henkilönä. Hänellä ei ole vain omia kotisivuja vaan oma säätiö, jol­la on laajat kotisivut, The Richard Dawkins Foundation, for reason and science – a clear-thinking oa-sis (http://richarddawkins.net/). Säätiön tavoitteena on edistää tie­devalistusta, kriittistä ajattelua ja havaittuihin tosiasioihin perustu­vaa luonnon ja  maailmankaikkeu­den ymmärrystä, erityisenä tavoit­teena poistaa uskonnollinen fun­damentalismi, taikauskoisuus, su­vaitsemattomuus ja ihmiskunnan kärsimys. Tämä voi tuntua mega­lomaaniselta, mutta itse ymmärrän Dawkinsia hyvin. Hän on saavut­tanut merkittävän aseman evoluu­tioteorian tuntijana ja puolestapu­hujana maailmassa, missä suurin osa ihmisistä elää tässä suhteessa tietämättömyydessä, uskonnolli­sen kasvatuksensa harhauttamina. Miksi Dawkinsilla ei olisi missio­taan? Pikemminkin pitäisi kysyä, miksi monet muut evoluutiobiolo­git eivät samalla tavalla ota voimak­kaasti kantaa asioihin, joita heidän tutkimustyönsä joka tapauk sessa sivuaa.Maailman hienoin esitys on Kim­mo Pietiläisen pikakäännös alku­peräisteoksesta The greatest show on Earth (2009). Pietiläinen käänsi myös The Selfish Gene -kirjan suo­meksi, vaikka ei yhtä vauhdikkaas­ti (Geenin itsekkyys ilmestyi vuon­na 1993  Art Housen, Pietiläisen entisen työnantajan kustantama­na). En malta olla saman tien anta­masta tunnustusta Pietiläiselle siitä hienosta työstä, mitä hän on väsy­mättä tehnyt ja tekee edelleen luon­nontieteellisen ja muunkin tieteel­lisen huippukirjallisuuden suomen­tamisessa. Maailman hienoin esitys on Dawkinsin yritys esittää todisteet biologisesta evoluutiosta niin va­kuuttavasti ja aukottomasti, että jo­kaisen pitäisi ne ymmärtää ja oival­taa, että Charles Darwin muotoili oleellisesti oikean teorian biologi­sesta evoluutiosta ja sen mekanis­meista 150 vuotta sitten. On häm­mentävää, että vaikka monet evo­luutiota tukevat tosiasiat ovat olleet tiedossa jo näin kauan, niin siltikin kolmannes suomalaisista ei ”usko” evoluutioon. Joissain muissa mais­sa tilanne on vielä huonompi. Tä­mä vahvistaa Dawkinsin huomion: ”Darwin oli paljon aikaansa edellä, kun hän ymmärsi olemassaolom­me ongelman suuruuden, samoin keksiessään sen ratkaisun.”Dawkins käy läpi sen valtavan aineiston, jonka avulla biologinen evoluutio on osoitettu tosiasiak­si. Hän taittaa heti alkuun kärjen tavanomaisilta vastaväitteiltä tie­teellisten teorioiden kuolevaisuu­desta. Dawkinsin lempiteema on luonnontieteellisen päättelyn voi­ma, joka tässä tapauksessa kiis­tatta vahvistaa evoluution tosi­asiaksi. Osa todistusaineistosta ei ole helposti tulkittavaa, mutta osa on. Kaikkein hienointa on kuiten­kin hyvin erilaisten todistusaineis­tojen yhteensopivuus. Tässä pii­lee evoluutioteorian erityinen vah­vuus, jota ei aina ymmärretä. Teo­ria voitaisiin osoittaa vääräksi mitä moninaisemmilla havainnoilla fossiileista, lajien levinneisyydes­tä, fysiologiasta, kehitysbiologi­asta ja perimästä. Evoluutio osoi­tettaisiin vääräksi yhdellä ainoalla vakuuttavasti ajoitetulla fossiililla, joka esiintyisi ennen niitä lajeja ja lajiryhmiä, joista sen voidaan mui­den tulosten perusteella päätellä kehittyneen. Ainuttakaan tällaista tapaus ta ei kuitenkaan ole löydetty. Sen sijaan, että olisi luotettavas­ti dokumentoitu yksikin sellainen merkittävä tutkimustulos, joka ei sopisi evoluutioteoriaan, uudet tu­lokset ja havainnot ovat vain lisän­54      T i e T e e s s ä  Ta pa h T u u  6 / 2 0 1 0neet sitä todistusaineistoa, mitä Dawkins kirjassaan esittelee.  Eräs tällainen tapaus on kalojen ja sam­makkoeläinten välisen ”puuttuvan renkaan” löytyminen. Joukko tut­kijoita lähti etsimään tuota puut­tuvaa rengasta systemaattisesti, selvittämällä, missäpäin maapalloa olisivat vallinneet otolliset olosuh­teet fossiilien syntymiselle oikeaan aikaan, 375 miljoonaa vuotta sit­ten, Devonikaudella. He suuntasi­vat vuonna 2004 Ellesmere­saarel­le Pohjois­Kanadaan ja  tekivät yh­den kaikkien aikojen hienoimmis­ta fossiililöydöistä. Dawkins käsittelee perusteelli­sesti ihmisapinoiden evoluutiota. Harmi, etteivät viime vuonna jul­kaistut merkittävät uudet löydöt ihmisen ja simpanssin yhteisestä kantamuodosta (Ardipithecus) eh­tineet mukaan. Erityisen vakuuttava uusi osoi­tus evoluutiosta saadaan lajien pe­rimän vertailevalla tutkimuksella. Tämä tutkimusala etenee niin no­peasti, että Dawkinsin selonteko on tältä osin jo ajastaan jäljessä.Tieteessä Tapahtuu -lehden lu­kijoille ei ole tarpeen kerrata sys­temaattisesti kaikkea sitä, minkä Dawkins kertaa kirjassaan, mutta itse kirjan lukeminen on nautin­nollinen kokemus, niin oivaltavas­ti ja usein hauskasti Dawkins kir­joittaa. Voidaan kuitenkin kysyä, miksi vasta Darwin oivalsi evoluu­tion tosiasian ja keksi luonnonva­linnan mekanismin, jos todisteet evoluutiosta ovat niin ilmeisiä ai­nakin biologeille. Viime vuosisa­dan johtava evoluutiobiologi Ernst Mayr esitti, että vasta Darwin va­pautui ihmiselle ominaisesta es­sentialistisesta ajattelusta. Jokapäi­väisen elämän tarpeisiin on ollut epäilemättä eduksi, että eliömaail­ma on luokiteltu oraviin ja jänik­siin, särkiin ja taimeniin, mäntyi­hin ja kuusiin. Tarkka havainnoitsi­ja on toki huomannut, että lajit ovat keskenään aika samanlaisten, mut­ta ei aivan samanlaisten, yksilöiden joukkoja.  Ajatus siitä, että aikojen kuluessa on ihan oikeasti elänyt sel­lainen yksilöiden katkeamaton ket­ju, joka johtaa tietystä nyt elävästä oravasta tiettyyn nyt elävään jänik­seen tai jopa särkeen, puhumatta­kaan kuusesta – on kuitenkin niin outo, että se tuntuu mahdottomal­ta. Tuossa ketjussa jokaisella yksi­löllä on oma äitinsä ja omat jälkeläi­sensä, jotka epäilemättä ovat olleet keskenään hyvin samanlaisia ja sel­västi saman lajin yksilöitä – vaikka tuo ketju yhdistääkin oravat kuu­siin. Yksinkertainen, mutta huikea ajatus, jonka Darwin oivalsi.Evoluution ajatellaan yleensä etenevän äärettömän hitaasti, mil­lä jo Darwin selitti monien suoriin havaintoihin perustuvien todistei­den niukkuutta. Toisin on laita ih­misen suorittaman eläinten ja kas­vien (keinollisen) valinnan, joka on muuttanut monien lajien ulkonä­köä ja muita ominaisuuksia muu­tamassa kymmenessä sukupolves­sa. Uusien eliöryhmien ja yleensä myös uusien lajien evoluutio on hi­das prosessi, mutta evoluutiota ta­pahtuu kaiken aikaa ja usein niin nopeasti, että se on asiasta kiinnos­tuneiden havaittavissa. Mikrobien vastustuskyvyn evoluutio lääkeai­neille tai hyönteisten ja sienien vas­tustuskyvyn evoluutio torjunta­ai­neille ovat erinomaisia esimerkkejä nopeasta evoluutiosta, mutta myös merkittäviä ilmiöitä. Ihmiskunnal­la ei ole pitkään aikaan ollut mah­dollisuutta sivuuttaa evoluutiota, vaikka evoluutiosta ei näissä yh­teyksissä aina puhuttaisikaan.Viime vuosikymmenien tutki­mus on tuottanut monenlaisia esi­merkkejä nopeista evolutiivisista muutoksista. Voimakas kalastus on esimerkiksi muuttanut valtameri­kalojen ominaisuuksia – mikä tosin voidaan laskea myös ihmisen kei­nollisen valinnan tuotteeksi, niin valtava on ihmisen vaikutus jopa valtamerikalojen kannoissa! Myös Ahvenanmaalla elävän täpläverk­koperhosen lentokykyyn vaikut­tavissa ominaisuuksissa tapahtuu mitattavissa olevaa evoluutiota su­kupolvesta toiseen sen seuraukse­na, että uusia populaatioita syntyy ja entisiä häviää, ja luonnon omat valintapaineet muuttuvat tämän myötä nopeasti. Monet uskovaiset ihmiset hy­väksyvät evoluution tosiasiak­si, mutta olettavat sen ”älykkään suunnittelijan” eli jumalansa alul­le panemaksi. Dawkins osoittaa, et­tä vaikka monet evoluution tuotta­mat sopeumat ovat hämmästyttä­vän tarkoituksenmukaisia, ikään kuin harkitun suunnittelun tulos­ta, jotkin toiset eliöiden piirteet ovat itse asiassa täysin älyvapaan suunnittelun tulosta. Hyvä esi­merkki on siemenjohtimen reitti nisäkäskoirailla. Hyvin suunnitel­tuna siemenjohdin olisi lyhyt, etäi­syys kiveksestä penikseen kun ei ole pitkä, mutta siemenjohdin te­kee, Dawkinsin sanoin, nauretta­van mutkan virtsanjohtimen ym­päri, jolloin siitä tulee tarpeetto­man pitkä. On vaikea nähdä mitä älykästä suunnittelua tässä ja mo­nissa muissa vastaavissa esimer­keissä voisi olla. Outo rakenne saa kuitenkin luontevan selityksen ni­säkkäiden evoluutiolla. Kun kivek­set evoluution kuluessa siirtyivät aiemmasta, ylhäällä ruumiinonte­lossa sijainneesta paikastaan ny­T i e T e e s s ä  Ta pa h T u u  6 / 2 0 1 0       55kyiseen paikkaansa, siemenjohdin sattui jäämään virtsaputken vää­rälle puolelle. Älykäs suunnittelija olisi ratkaissut ongelman vetämällä siemenjohtimen uuteen paikkaan, evoluutio ”ratkaisi” ongelman pi­dentämällä vähitellen siemenjoh­timen pituutta, samaan tahtiin kuin kives siirtyi alemmas. Luon­nonvalinta tuotti ratkaisun, joka oli mahdollisuuk sien, eli kulloin­kin esiintyneen yksilöiden välisen muuntelun, rajoissa. Dawkins huomauttaa, että jos evoluution takana olisi suunnitel­ma, arvatenkin lajit olisi suunni­teltu siten, että niistä muodostu­va eliöyhteisö ja ekosysteemi toi­misivat hyvänä kokonaisuutena. Näin ei kuitenkaan ole, ekologit ovat nimenomaan päätyneet vas­takkaiseen johtopäätökseen, yhtei­söt ja ekosysteemit eivät muodosta harmonisia kokonaisuuksia, vaan päinvastoin koostuvat lajeista, joil­la on oma yksilöllinen historiansa ja jotka usein toimivat toinen toi­siaan vastaan, ei kokonaisuuden edun mukaisesti.Kiittelin jo edellä suomenta­jaa arvokkaasta työstä. Teksti on helppolukuista. Yhdestä termistä olen eri mieltä. Frequency tarkoit­taa monessa yhteydessä taajuutta, kuten käsitteessä audio frequency. Sen sijaan gene frequency tarkoit­taa geenimuodon (alleelin) suh­teellista runsautta, taajuus on täs­sä yhteydessä outo ja vaikeasti ym­märrettävä termi. Pietiläinen ei voi yksin vakiinnuttaa suomenkielistä luonnontieteellistä sanastoa, tässä on haastetta meille eri alojen tut­kijoille.Kirjoittaja on akatemiaprofessori ja metapopulaatiobiologian tutkimus-ryhmän johtaja Helsingin yliopistossa.Merirosvous  yhteiskunnallisessa kontekstissaan Pauliina RaentoAngus Konstam: Piracy. The Complete History. Osprey, Oxford & London 2008. Laivakaappaukset Adeninlahdella ja Malakansalmessa tahrivat me­rirosvojen romanttista ja humo­rististakin imagoa. Suttuiset moot­toriveneistä nousevat kaapparit ovat kaukana Hollywoodin hie­nojen purjelaivojen komeista kap­teeneista, eivätkä he naurata. Afri­kan sarven edustalla ja Indonesian saaristossa eletään koruttomasti ja kuollaan nopeasti, kuten on ollut useimpien virkaveljien kohtalona ammatin pitkässä historiassa. Elo­kuvien kuvitteellisilla sankareilla ja nykyajan merirosvoilla silti jotain yhteistä, molempia pelätään ja mo­lemmista kirjoitetaan.Skotlantilainen asiantuntija An­gus Konstam on lisännyt mittavaan tuotantoonsa yleiskatsauksen me­rirosvouksen historiaan. Hän ha­luaa yhtäältä laajentaa populaari­kulttuurin kapeaa käsitystä aihees­ta ja toisaalta purkaa siihen liittyviä myyttejä. Hän ryhtyy tähän tehtä­vään jaotellen alueellisesti meri­rosvoilun löyhää kronolo giaa. An­tiikin merirosvoista edetään kes­kiajan Eurooppaan, josta tarkas­telu ulottuu trooppisille vesille maailmankuvan laajetessa globaa­liksi. Oman lukunsa teoksen lop­pupuolella saavat kiinalaiset meri­rosvot ja heidän alueellisesti vaiku­tusvaltaiset poliittis­pragmaattiset liittoumansa, mikä on tervetullut laajennus Eurooppa­ ja Amerikka­keskeiseen näkökulmaan. Suorasu­kainen suhde aikoihin ja paikkoi­hin paljastaa, kuinka merirosvo­jen suojasatamat ja vaarallisimmat vedet ovat siirtyneet kauppalaivo­jen pääreittejä, kaupunkien ja val­tioiden vaurauden muutoksia ja maail manpolitiikan suhdanteita seuraten.Merirosvojen suhde valtioon on kiinnostavan monisyinen. Tätä kuvastavat kaappareiden monet ni­mitykset, jotka Euroopan valtakie­lissä erittelevät heidän asemaansa. Monet merenkävijät ryöstivät so­tivan kruunun kirjallisella luvalla vihollisaluksia ja vaurastuvia ran­nikkokaupunkeja, joista saadusta saaliista lisensoija otti osansa. So­dan päättyessä luvat mitätöitiin, toimintaansa jatkaneet julistettiin lainsuojattomiksi ja kiinni napa­tut mestattiin näyttävästi. Tilanne kuitenkin saattoi muuttua nopeas­ti uuden kansainvälisen selkkauk­sen puhjetessa; mestauslavan si­jasta mentiin taas merelle. Geopo­liittisissa toimeksiannoissa ansioi­tuneimmat ryöstäjät aateloitiin ja he saivat kuninkaallisia etuoikeuk­sia. Esimerkiksi Sir Francis Drake, espanjalaisia aluksia 1500­luvul­la terrorisoinut ”merikoira”, hank­ki kuningatar Elisabeth I:lle huimia rikkauksia ja oli aikansa superjulk­kis. Hallitsijan tahtoon taipumat­tomat saivat julkisen teloituksen, jonka jälkeen heidän ruumiinsa häpäistiin paloittelemalla, ravuille syöttämällä tai hautaamalla nimet­tömään hautaan.Merirosvous on ohjannut myös valtioiden sisäistä alueellista kehi­tystä ja paikallista maisemaa. Esi­merkiksi Havanna, joka vauras­tui espanjalaisen Amerikan laiva­reittien keskussatamana, linnoitet­tiin koko Karibian suojatuimmaksi kaupungiksi toistuvan ryöstelyn ja 

Evoluution todisteet

http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/viewFile/3090/2840

Evoluution todisteet

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi