DNA fingerprinting demonstrates extremely low levels of genetic variation among blackberry cultivars grown in Finland

Most blackberry plants cultivated in Finland closely resemble the American species Rubus allegheniensis. Thirty nine such blackberry accessions in the University of Helsinki clone collection were studied by hybridization-based DNA fingerprinting and compared with some known cultivars of R. allegheniensis derivation. ‘lmperial’ appears to be identical to the old cultivar ‘Majestät’, but ‘Earliest of All’ differs considerably. In addition, 37 of the accessions analysed also have DNA fingerprints that appear to be completely identical to that of ‘Majestät’! The remaining two accessions, although identical to each other, exhibit one band not found in ‘Majestät’ that is probably caused by a somatic mutation

Assessment of diversity in Harpagophytum with RAPD and ISSR markers provides evidence of introgression

The genus Harpagophytumhas two species: H. procumben swhich is an important medicinal plant in southern Africa, and H. zeyheri. Genetic diversity in 96 samples, obtained by germinating seeds collected from Botswana, was assessed using six inter-simple sequence repeat (ISSR) and 10 random amplified polymorphic DNA (RAPD) primers. These DNA markers yielded a total of 138 polymorphic bands. Polymorphism information content (PIC) ranged from 0.06 to 0.39 for ISSR primers, and from 0.09 to 0.43 for RAPD primers. Jaccard's similarity coefficients were highest when seedlings derived from the same fruit capsule were compared, while seedlings from different fruits on the same plant had intermediate values. The lowest values were recorded among seedlings from different plants. These results were consistent with an outcrossing breeding system in Harpagophytum. Analysis of molecular variance revealed significant differentiation (P < 0.01) between taxonomic units within Harpagophytum. About 39% of the variability occurred between the two species, H. procumbens and H. zeyheri. Plants with an intermediate morphology, i.e. putative hybrids (PH), showed 21% differentiation when compared with H. procumbens ssp. procumbens (PP), and 19% when compared with H. procumbens ssp. transvaalense (PT) or with H. zeyheri (ZZ). In addition, a deviating variant of PT was identified, here termed ‘procumbens new variety’ (PN). PN showed only 9% differentiation when compared with PT, 22% when compared with PP or with PH, and 41% when compared with ZZ. Considerable differentiation between the two Harpagophytum species was revealed also by a cluster analysis. Introgression was, however, suggested by the intermediate position of the putative hybrid plants in a principal component analysis while inter-specific gene flow was shown by a Bayesian genetic structure analysis

Genetic variability and reproductive strategies in Nordic dogroses, Rosa section Caninae

In the present thesis, I investigate the morphological variation among and within Nordic dogrose species (Rosa section Carzirzae), and the transmittal of morphological characters and molecular markers to interspecific progeny plants. The occurrence of apomixis within the section is also investigated. All species within section Caninae are polyploid and characterised by their unique meiosis with unequal distribution of maternal and paternal chromosomes to their progeny. The pollen parent contributes only seven chromosomes, whereas the seed parent contributes 21, 28 or 35 chromosomes depending on ploidy level. The dogrose species are morphologically rather distinct. Both reproductive and vegetative morphological characters could differentiate among the investigated taxa, with the exception of the two subspecies of R. dumalis, subsp. corifoliia and subsp. dumalis. Rosa rubiginosa appeared to be the most homogeneous of the species, both within and among populations, and R. dumalis the most heterogeneous, both within and among populations. Rosa villosa was heterogeneous among populations but showed high within-population homogeneity. Morphological characters could also separate interspecific hybrids from progeny groups representing the parental species and the influence from the seed parent was apparent as expected from the skewed distribution of chromosomes. The matroclinal inheritance of molecular markers is also very pronounced, since all but two maternal markers were transmitted to all the interspecific progeny plants. In contrast, only approximately half of the paternal markers were transmitted to the progenies. The degree of homology between the constituent genomes in the parents decide to what extent the genetic contribution of the pollen parent will be recognizable in the progeny plant, both in morphological characters and in molecular markers. The genomes could be separated by size polymorphism in their respective NOR sites. Apparently two of the five consituent genomes in one pentaploid plant were never involved in the bivalent formation. Apomixis appears to occur to a limited extent within the dogroses, indicated by elevated pollen via- bility compared to the experimentally derived hybrid plants, and a complete lack of paternal parent-specific molecular mark

Rubus sordirosanthus in Halland, southwest Sweden

Abstract in Undetermined Rubus sordirosanthus (sect. Corylifolii Lindl.) was published, although invalidly, by Hylander 1958 from the province of Halland, south-western Sweden. A holotype is here provided to make the name validly published. Recent field studies have shown that it occurs at almost 100 localities in a restricted area of c. 6 km around Steninge in central Halland. In addition, it is found on a former refuse tip in the city of Halmstad, 23 km to the south. A morpho- logically similar form has been found in three places at roadsides around the city of Varberg, 33 km to the north. We have used genetic methods to investigate the relation between these forms and the related species R. wahlbergii Arrh. The chromosome num- ber of R. sordirosanthus from Steninge and Halmstad, as well as the Varberg form is 2n=28, in contrast to 2n=35 for R. wahlbergii. Moreover, RAPD DNA analysis shows that the two species are genetically separated. Rubus sordirosanthus from Steninge and Halmstad is homogeneous, whereas the Varberg form differs, although not in the direction towards R. wahlbergii. The latter species is genetically quite diverse. Thus, R. sordirosanthus is a well-defined and locally abundant species in Halland. On the other hand, the Varberg form gives the impression of being introduced in Varberg and therefore probably occurs also in other areas. Typification: Rubus sordirosanthus H. Hyl. ex Ryde nov. spec. Descr. orig.: H. Hylander, Botaniska Notiser 111, p. 521 (1958). Icon. (holotypus): Ibid. p. 522, fig. 3. Holotypus: Halland, Steninge bruk, Ö om Bräcketorp, ”ängen”, 13/7 1951. leg. H. Hylander (LD)

Suomessa viljeltävissä karhunvatukkalajikkeissa hyvin vähän geneettistä vaihtelua

Most blackberry plants cultivated in Finland closely resemble the American species Rubus allegheniensis. Thirty nine such blackberry accessions in the University of Helsinki clone collection were studied by hybridization-based DNA fingerprinting and compared with some known cultivars of R. allegheniensis derivation. ‘lmperial’ appears to be identical to the old cultivar ‘Majestät’, but ‘Earliest of All’ differs considerably. In addition, 37 of the accessions analysed also have DNA fingerprints that appear to be completely identical to that of ‘Majestät’! The remaining two accessions, although identical to each other, exhibit one band not found in ‘Majestät’ that is probably caused by a somatic mutation.Saatavilla olevien taimien heikko talvenkestävyys ja marjojen myöhäinen kypsyminen vaikeuttavat karhunvatukoiden (Rubus spp.) viljelyä Suomessa. Viksten etsi tutkimuksessaan Suomessa menestyviä karhunvatukoita tiedotusvälineissä julkistettujen kyselyjen avulla. Vastausten perusteella Helsingin yliopistolle kerättiin n. 100 karhunvatukkanäytteen kloonikokoelma. Näistä 74 kloonia muistuttaa läheisesti Pohjois-Amerikassa laajalle levinnyttä Rubus allegheniesis -lajia. Lajiketiedot puuttuivat suurimmalta osalta kerätyistä näytteistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tunnistaa lajikkeita vertaamalla tuntemattomien näytteiden ja tunnettujen lajikkeiden DNA-sormenjälkiä keskenään. Kaikista 39 toistaiseksi tuntemattomasta R. allegheniensis -tyyppisestä kloonista ja kokoelmassa olevista ‘Majestät’, ’Imprial’ ja ‘Earliesti of All’ -lajikkeista kerättiin lehtinäytteet. DNA eristettiin hiukan muunnellun Nybomin ja Schaalin ohjeen mukaan. DNA-sormenjälkitekniikka tuotti kaikille tutkituille _Rubus-suvun näytteille selkeät kuviot. ‘Majestät’ ja ‘Earliest of All’ -lajikkeiden DNA-sormenjäljet erosivat selkeästi toisistaan usean viivan osalta. Tässä tutkimuksessa mukana ollut ‘Imperial‘-lajikkeen näyte osoittautui puolestaan täysin samanlaiseksi ‘Majestät’-lajikkeen kanssa. Jotta taimimateriaalin sekaantuminen tai väärä nimeäminen voitaisiin varmistaa, olisi analysoitava useampia eri lähteistä peräisin olevia ‘Imperial‘-lajikkeen näytteitä. Aiemmin tuntemattomasta 39 näytteestä 37 osoittautui täysin samanlaiseksi ‘Majestät‘-lajikkeen kanssa. Kahden näytteen sormenjälkikuvioista löytyi samalta kohdalta yksi ylimääräinen viiva muutoin täysin samanlaiseen ‘Majestät‘-lajikkeen kuvioon verrattuna. Muutoksen aiheuttaa todennäköisesti yksittäinen somaattinen mutaatio, mikä yleensä tuottaa hyvin vähäistä vaihtelua DNA-sormenjälkikuvioihin, kuten on todettu esim. omenoilla. ‘Majestät‘-lajikkeen on aikaisemmin todettu lisääntyvän apomiktisesti, eli suurin osa sen siemenjälkeläisistä on täysin emokasvin kaltaisia. Tämä saattaa olla yksi selitys ‘Majestät’ ja ‘Imperial‘-lajikkeiden identtisille DNA-sormenjälkikuvioille. Immonen mainitsee vielä yhden karhunvatukkalajikkeen, ‘Wilson’s Frühe’, joka on ilmeisesti myös samanlainen kuin ‘Majestät’. Hämet-Ahdin ja muiden mukaan suurin osa Suomessa viljeltävistä karhunvatukoista muistuttaa R. allegheniensis -lajia, ja tämän tutkimuksen tulosten mukaan vain ‘Majestät‘-lajike tästä ryhmästä on todella menestynyt

DNA fingerprinting demonstrates extremely low levels of genetic variation among blackberry cultivars grown in Finland

Saatavilla olevien taimien heikko talvenkestävyys ja marjojen myöhäinen kypsyminen vaikeuttavat karhunvatukoiden (Rubus spp.) viljelyä Suomessa. Viksten etsi tutkimuksessaan Suomessa menestyviä karhunvatukoita tiedotusvälineissä julkistettujen kyselyjen avulla. Vastausten perusteella Helsingin yliopistolle kerättiin n. 100 karhunvatukkanäytteen kloonikokoelma. Näistä 74 kloonia muistuttaa läheisesti Pohjois-Amerikassa laajalle levinnyttä Rubus allegheniesis -lajia. Lajiketiedot puuttuivat suurimmalta osalta kerätyistä näytteistä Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tunnistaa lajikkeita vertaamalla tuntemattomien näytteiden ja tunnettujen lajikkeiden DNA-sormenjälkiä keskenään. Kaikista 39 toistaiseksi tuntemattomasta R. allegheniensis -tyyppisestä kloonista ja kokoelmassa olevista'Majestät', 'Imprial' ja 'Earliesti of All' -lajikkeista kerättiin lehtinäytteet. DNA eristettiin hiukan muunnellun Nybomin ja Schaalin ohjeen mukaan. DNA-sormenjälkitekniikka tuotti kaikille tutkituille Rubus-suvun näytteille selkeät kuviot. 'Majes-tät' ja 'Earliest of All' -lajikkeiden DNA-sormenjäljet erosivat selkeästi toisistaan usean viivan osalta. Tässä tutkimuksessa mukana ollut 'Imperial'-lajikkeen näyte osoittautui puolestaan täysin samanlaiseksi 'Majestät'-lajikkeen kanssa. Jotta taimimateriaalin sekaantuminen tai väärä nimeäminen voitaisiin varmistaa, olisi analysoitava useampia eri lähteistä peräisin olevia 'Imperial'-lajikkeen näytteitä. Aiemmin tuntemattomasta 39 näytteestä 37 osoittautui täysin samanlaiseksi 'Majestät'-lajikkeen kanssa. Kahden näytteen sormenjälkikuvioista löytyi samalta kohdalta yksi ylimääräinen viiva muutoin täysin samanlaiseen 'Majestät'-lajikkeen kuvioon verrattuna. Muutoksen aiheuttaa todennäköisesti yksittäinen somaattinen mutaatio, mikä yleensä tuottaa hyvin vähäistä vaihtelua DNA-sormenjälkikuvioihin, kuten on todettu esim. omenoilla. 'Majestät'-lajikkeen on aikaisemmin todettu lisääntyvän apomiktisesti, eli suurin osa sen siemenjälkeläisistä on täysin emokasvin kaltaisia. Tämä saattaa olla yksi selitys 'Majestät' ja 'Imperial'-lajikkeiden identtisille DNA-sormenjälkikuvioille. Immonen mainitsee vielä yhden karhunvatukkalajikkeen, 'Wilson's Frühe', joka on ilmeisesti myös samanlainen kuin 'Majestät'. Hämet-Ahdin ja muiden mukaan suurin osa Suomessa viljeltävistä karhunvatukoista muistuttaa R. allegheniensis -lajia, ja tämän tutkimuksen tulosten mukaan vain 'Majestät'-lajike tästä ryhmästä on todella menestynyt.Most blackberry plants cultivated in Finland closely resemble the American species Rubus allegheniensis. Thirty nine such blackberry accessions in the University of Helsinki clone collection were studied by hybridization-based DNA fingerprinting and compared with some known cultivars of R. allegheniensis derivation. 'Imperial' appears to be identical to the old cultivar 'Majestät', but 'Earliest of All' differs considerably. In addition, 37 of the accessions analysed also have DNA fingerprints that appear to be completely identical to that of 'Majestät'! The remaining two accessions, although identical to each other, exhibit one band not found in 'Majestät' that is probably caused by a somatic mutation.vokSuomessa viljeltävissä karhunvatukkalajikkeissa hyvin vähän geneettistä vaihtelu

DNA fingerprinting demonstrates extremely low levels of genetic variation among blackberry cultivars grown in Finland

Most blackberry plants cultivated in Finland closely resemble the American species Rubus allegheniensis. Thirty nine such blackberry accessions in the University of Helsinki clone collection were studied by hybridization-based DNA fingerprinting and compared with some known cultivars of R. allegheniensis derivation. ‘lmperial’ appears to be identical to the old cultivar ‘Majestät’, but ‘Earliest of All’ differs considerably. In addition, 37 of the accessions analysed also have DNA fingerprints that appear to be completely identical to that of ‘Majestät’! The remaining two accessions, although identical to each other, exhibit one band not found in ‘Majestät’ that is probably caused by a somatic mutation

Variationsrika vattenmeloner i södra Afrika

På soliga semesterresor till varmare länder, har allt fler svenskar lärt sig att uppskatta de stora, läskande vattenmelonerna. Ingenting släcker törsten bättre, och säkrare, än en generös skiva saftig vattenmelon med sitt karaktäristiska spröda och rosaröda fruktkött. Tillgången är inget problem; det finns knappast något tropiskt eller subtropiskt land (vattenmelon växer bäst vid 20–30 °C) som inte kan erbjuda lokalodlade vattenmeloner. Minst 55 länder producerar vattenmeloner, och den samlade produktionen beräknas till över 100 millioner ton per år. I odlingsanalyser betraktas vattenmelon som en grönsak, och den odlas på drygt 10% av den areal som används till grönsake