Hävitetäänkö jättiputki Suomesta 20 vuodessa?

Projekti: EU:n haitallisten vieraslajien levinneisyys ja hallintatoimenpiteet (EU-HAVI

Kierrätysmateriaalien hyödyntäminen viherrakentamisen kasvualustoissa ja rakenteissa

Tässä selvityksessä kartoitetaan jätemateriaalien käyttökohteita viherrakentamisen kasvualustoissa ja rakenteissa, selvitetään jätemateriaaleista saatuja käyttökokemuksia maa- ja viherrakentamisessa sekä kartoitetaan tietotarpeita, joita jätemateriaalien tuotteistamiseen kasvualustoina tarvitaan. Tavoitteena on edistää jätemateriaalien paikallista, ympäristöystävällistä ja taloudellista uusiokäyttöä ja korvata tarkoitusta varten tuotettuja, kaivettuja tai louhittuja materiaaleja jätemateriaaleilla. Puhdistamoliete- ja biojätekomposti ovat hyviä raaka-aineita viherrakentamisen kasvualustoihin. Hyvän kompostin ominaisuudet ovat lähellä täysin maatuneen turpeen ominaisuuksia, ja komposti sisältää yleensä runsaasti ravinteita. Komposteilla voitaneenkin jatkossa yhä enemmän korvata turpeen ja epäorgaanisten lannoitteiden käyttöä kasvualustoissa. Yhdyskuntajätteen poltossa syntyvää pohjakuonaa ja -tuhkaa käytetään useissa Euroopan maissa maa- ja tierakentamiseen. Pohjakuonan käyttöä paikallisessa maarakentamisessa on mahdollista ja luultavasti tarkoituksenmukaista lisätä. Prosessoidut pohjakuonat saattavat fysikaalisten ominaisuuksien puolesta soveltua korvaamaan hiekkaa, soraa ja mursketta viher- ja maarakentamisessa. Kuonan käyttöön kasvualustojen aineksena kaivataan tietoa sopivista seossuhteista ja vaikutuksesta pH:hon sekä soveltuvuudesta kasveille. Jätemaiden soveltuvuuden kasvualustan raaka-aineeksi ratkaisee raekokojakauma ja aineksen tasalaatuisuus. Kierrätettävät maa-ainekset ovat useimmiten runsaasti savesta sisältäviä, jolloin niiden käyttökelpoisuus sellaisenaan kasvualustan raaka-aineeksi on huono. Vähemmän savesta sisältäviä, puhtaita ja tasalaatuisia jätemaita voidaan helpommin hyödyntää kasvualustoissa. Betonimurske soveltuu maarakentamisessa hyvin luonnonkiven korvaajaksi, sillä betonimurskeella saadaan parempia kantavuuksia ja se on kevyempää kuin luonnonkivi. Betonimurskeen käyttöä maarakentamisessa on mahdollista lisätä. Betonimurskeella voitaneen korvata luonnonkiveä ja muita epäorgaanisia materiaaleja (leca-sora, laavakivi, liuskekivi) myös viherrakentamisen sovelluksissa. Selvitettävä on kuitenkin betonimurskeen vaikutus kasvualustan pH:hon, happamoittavat seosaineet ja -suhteet sekä raekokojakauma eri käyttötarkoituksiin (esim. kantavat kasvualustat, viherkatot). Tiilimurske on huokoista ja kevyttä suhteessa moniin muihin epäorgaanisiin materiaaleihin. Sen vedenpidätyskyky on hyvä ja pH usein emäksinen, joten näiltä ominaisuuksiltaan tiilimurske on hyvin lupaava materiaali viherrakentamisen kasvualustoihin. Kierrätyslasista kuumentamalla valmistettu kevyt kiviaines, vaahtolasi, saattaa soveltua korvaamaan kasvualustojen epäorgaanisia aineksia, kuten mursketta, laavakiveä ja leca-soraa, keventäjänä ja vedenläpäisyn parantajana. Turpeen korvaavaksi orgaaniseksi ainekseksi tutkitaan rahkasammalta ja biohiiltä. Uusien, ympäristövaikutuksiltaan edullisempien seosaineiden käyttö kierrätyskasvualustojen osana vaatii tuotekehittelyä ja sopivien seosten testaamista. Kierrätysmateriaaleja viherrakentamisen kasvualustoiksi käytettäessä on selvitettävä mm. sopivat orgaanisen ja epäorgaanisen aineksen suhteet eri käyttötarkoituksiin, epäorgaanisen aineksen sopiva raekokojakauma, alkaalisten ainesten (betonimurske, kuona) vaikutus kasvualustan pH:hon eri seossuhteissa ja pH:n tasaamiseen sopivat seosaineet

Arvokasvit talteen - esimerkkinä koristekasvien geenivarat. Loppuraportti hankkeesta Avoin Geenivara

Viherrakentamisen kasvien eli avomaan koristekasvien geenivarojen säilytys tapahtuu tällä hetkellä kansallisissa kenttäkokoelmissa. Koristepensaista ja pikkupuista keskeisimpien lajien ja viljelykantojen geenivarojen säilyminen on jo järjestetty näissä kokoelmissa. Taimistojen tuotannossa pitkään olleiden, keskeisten perennasukujen geenivarojen säilytys on myös turvattu. Lisäksi koristekasveja on kerätty useissa paikallisissa hankkeissa, ja niiden säilymistä on varmistettu esimerkiksi paikallismuseoissa. Yhdistykset ovat keränneet vanhoja koristekasveja. Arboretumeissa on arvokkaita kokoelmia erityisesti puuvartisista kasveista. Koristekasveissa on kuitenkin useita ryhmiä, joista ei ole tehty keräystä, ja joiden säilymistä ei ole turvattu. Tiedossa on ollut, että yksityishenkilöillä on paljon vanhoja, arvokkaita koristekasveja. Kasvigeenivarojen säilytyksen toteuttamisessa kansalaiset ovat tärkeitä, sillä heidän kauttaan saadaan arvokkaita aineistoja pelastettua, tietoa geenivaroista ja innostuneita tekijöitä geenivaraohjelman toteutukseen. Yhtenäistä tietojärjestelmää kasvigeenivaratiedon hallinnalle ei ole ollut käytössä. Myös kaikille avoin kanava kasvitiedon ilmoittamista ja vastaanottamista varten on puuttunut. Avoin Geenivara -hankkeessa 1) kartoitettiin yksityishenkilöillä ja yhteisöillä olevia koristekasveja; 2) rakennettiin tietojärjestelmä kasvitiedon ilmoittamista, vastaanottamista ja täydentämistä varten; 3) selvitettiin haastatteluin yksityiskokoelmien omistajien mahdollisuuksia toimia geenivarasäilyttäjinä; 4) koottiin yhteen toimenpidetarpeet kasvigeenivarojen säilytysverkoston luomiseksi. Yksityishenkilöiltä ja yhteisöiltä saatiin ilmoituksia tuhansista arvokkaista kasvikannoista yli 600 ilmoittajalta. Kasvinpolku-tietojärjestelmä rakennettiin palvelemaan koko kasvigeenivaratyötä. Siinä ovat valmiina kaikille avoin ilmoitusosa, johon kuka tahansa voi ilmoittaa tietoja vanhoista puutarha-ja peltokasveista, ja ylläpito-osio, jossa tietoja voidaan muokata ja täydentää, ja johon tallennetaan kasvitietojen lisäksi kasvien säilyttäjien tiedot. Kasvi-ilmoituksen voi tehdä osoitteessa www.luke.fi/ilmoitakasvi. Hankkeessa haastateltiin yksityishenkilöitä, jotka olivat ilmoittaneet useista vanhoista kasveista tai kokoelmasta. Yksityishenkilöt ovat kiinnostuneita osallistumaan geenivarojen säilytystyöhön ja tekemään määräajaksi säilytyssopimuksen. Säilytystyön koordinaattoritaholta odotetaan tukea ja ohjausta säilytystyöhön. Julkisten laitosten on mahdollista osallistua säilytystyöhön, mikäli taloudellista tukea on saatavissa työvoiman palkkaamiseen ja muihin kuluihin. Koristekasvien geenivarojen säilytystä varten kasvit voitaisiin ryhmitellä kategorioihin, joiden säilytys toteutetaan kullekin ryhmälle sopivalla tavalla: 1) tuotannossa säilyvät; 2) ”vaali näitä” -periaatteella säilytettävät; 3) julkisten toimijoiden verkostossa ja yksityisten kerhoissa säilytettävät; 4) keskuskokoelmissa säilytettävät; 5) vastaanottopaikan tarvitsevat uhanalaiset kokoelmat ja lajit.Saving genetic resources of ornamental plants is organized in vegetative field collections. The most important woody shrubs and small trees are already being conserved in these collections. Perennial species which have for decades been cultivated in nurseries are saved as well. In addition, ornamental plants have been collected in numerous local projects, and they have been planted in gardens around local museums. Some associations have arranged collecting of old ornamentals. In arboreta, there are valuable collections especially of woody plants. However, there are still many ornamental plant groups, which haven’t been collected, and the conservation has not been arranged. It is known that private people have lots of old valuable ornamental plants. The role of citizens and associations is important in saving plant genetic resources, because they inform on valuable plants and promote saving old plants. Until now no uniform data system for the management of plant genetic data and no public channel for announcing old plants have been available. The project ”Open Genetic Collections” included four steps: 1. a survey on the plants in private collections was done; 2. a data management system was built for giving, accepting and completing announcements of plants; 3. owners of private collections were interviewed in order to survey the requirements for taking part in conservation of plant genetic resources; 4. the action needs for creating a plant genetic resource conservation net were reported. Thousands of old valuable plants were announced by more than 600 private persons and associations. A data management system, called ”Kasvinpolku” (”Path for plants”), was built for the needs of the National Plant Genetic Resources Programme for Agriculture and Forestry. The channel for public announcements of garden and agriculture plants is ready for use as well as the system for managing the information on plants and their owners. Private people who had made announcements of numerous plants were interviewed. Private people are interested in participating in saving plant genetic resources and making an agreement on the subject for a fixed period. Support and guidance are expected from the coordinator of the conservation. Public institutes, such as museums and schools, are able to participate, if financial subvention is available. For the conservation, ornamental plants should be classified in groups and each group should then be saved in the most appropriate way: 1. Some of the old ornamentals are still produced and saved in production. 2. Common, easily propagated plants with the least requirements should be saved according to the principle “take care of these plants”. By sharing information on plants, allotment gardens, home district associations, old villages etc. should be bound to conservation work. 3. For rare, demanding plants, coordinated collections should be built up in the areas of public institutes. As for private persons participating in the conservation of these plants, clubs should be established. Therefore private collections should have a role as duplicate collections. 4. National central collections should exist for a certain part of rare, demanding species. 5. In addition, a place for receiving endangered plants and collections is needed.201

Uutta liiketoimintaa vesistöjen ravinteista

Maa- ja metsätalousministeriön tilaaman ja Luken tuottaman esiselvityksen tavoitteena oli kartoittaa olemassa olevia ja potentiaalisia tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksia, jotka perustuvat vesistöistä poistettuihin ravinteisiin, sekä tarkastella niiden edistämismahdollisuuksia Suomessa. HELCOM:in Itämeren suojelun toimintaohjelmassa ravinnekuormituksen vähennystavoitteet on määritelty maittain. Suomen osuus vähennystavoitteista on 150 tonnia fosforille ja 1 200 tonnia typelle vuodessa. Lisäksi Suomi on sitoutunut erityistoimenpiteisiin Saaristomeren hyvän tilan saavuttamiseksi. Järviruoko on monivuotinen heinäkasvi, joka on lisääntynyt mm. rehevöitymisen seurauksena ja ruovikot peittävät Suomessa arviolta 100 000 hehtaarin alan. Yhden ruovikkohehtaarin leikkuulla voidaan poistaa fosforia 5−10 kg ja typpeä 50−100 kg. Kesällä korjattua tuoretta ruokoa voidaan käyttää viherlannoitteena ja kierrätysravinteena, kateaineena, maan orgaanisen aineen lisääjänä, biokaasun raaka-aineena ja pehmeää alkukesän ruokoa karjan rehuna. Talvella kerättyä kuivaa ruokoa voidaan käyttää kattojen, eristeiden, rappausalustojen ja näkösuojien rakentamisessa, sitä voidaan polttaa energiaksi, käyttää karjan ja hevosten kuivikkeena tai kompostin tukimateriaalina, hyödyntää kasvualustoina, kateaineina, maan orgaanisen aineen lisääjänä sekä hallasuojana. Vaikka järviruo’olle on useita potentiaalisia käyttökohteita, arvoketju ruo’on leikkuusta lähtien on toistaiseksi Suomessa hyvin kehittymätön. Teknologian puute, niittämiseen liittyvät hankalat käytännöt, jatkokuljetuksien järjestäminen, ruovikoiden leikkaamiseen liittyvä epäselvä tukipolitiikka ja ammattitaitoisen työvoiman puute ovat tällä hetkellä esteenä kannattavalle liiketoiminnalle. Järviruokoliiketoiminnan kehittämiseksi suositellaan 1) arvoketjun yhteiskehittämistä mm. logistiikassa ja markkinoinnissa, 2) leikkuun ja esikäsittelyn teknologiaan investoimista, 3) älykkäiden logististen systeemien kehittämistä, 4) avoimen tiedon tuottamista ja hyödyntämistä, 5) yhteistä ruokostrategiaa, 6) osaamisen kehittämistä ja 7) rahoitusinstrumenttien kehittämistä ja hyödyntämistä. Liiketoiminnallista ja ravinteiden poiston potentiaalia voi löytyä myös muista vesikasveista ja vesirajassa kasvavista kasveista. Mm. vesiruton erilaisia hyödyntämistapoja tutkitaan parhaillaan. Ravinnesiepparit ovat yksi keino poistaa ravinteita. Hulevesien hallinnalla, jota on mm. vähen-täminen, käsittely, viivyttäminen ja johtaminen, pyritään estämään ravinteiden ja haitta-aineiden pääsy luonnonvesiin. Kasveja käytetään hulevesien viivytysaltaissa moneenkin tarkoitukseen ja ne myös sitovat ravinteita. Hulevesialueiden hallinnassa tarvitaan yritystoimintaa uomien ja rantojen hoitoon. Vesistöjen ravinteisiin perustuvaa liiketoimintaa voi tulevaisuudessa syntyä myös levän- ja simpukanviljelyn ympärille. Levistä makrolevien viljely avovesialtaissa on teoriassa mahdollista, vaikkakin haastavaa. Avovesissä kasvatetulla levällä on potentiaalisia käyttökohteita mm. rehuna ja energiana. Korkean lisäarvo käyttökohteita, mm. biopolttoaineiden tuotantomahdollisuuksia, tutkitaan parhaillaan aktiivisesti, vaikka potentiaali on huonompi kuin allaskasvatetuilla levillä. Itämeressä kasvatettua simpukkaa voidaan niin ikään hyödyntää rehuna ja lannoitteena. Käyttökohteet ovat melko vähäarvoisia, ja toisaalta simpukan viljely taas suhteellisen kallista mm. korkeiden korjuukustannusten vuoksi, mistä syystä liiketoiminnan potentiaali on matala. Simpukan- ja makrolevänviljelyn yhdistäminen voi tulevaisuudessa tuottaa tiettyjä synergiaetuja samoin kuin yhdistäminen muuhun merellä tapahtuvaan toimintaan kuten merituulipuistoihin, mikä parantaisi kannattavuutta. Myös tulevaisuudessa kehitettävät korkeamman lisäarvon simpukkatuotteet voivat muuttaa asetelmaa nopeasti. Johtopäätöksenä todetaan, että levän- ja simpukankasvatukselle ei voida määritellä lähivuosien ravinteidenpoistotavoitteita. Hulevesien käsittelyllä voi olla paikallista vaikutusta alapuolisen vesistön ravinnekuormitukseen. Sen sijaan järviruo’on poistolla saattaa olla laajempaa merkitystä suhteessa Suomen ravinteidenpoistotavoitteisiin. Liiketoiminnan synnyttämisen kannalta järviruoko on lupaavin tutkituista ravinteidenpoistokei-noista. Järviruokoliiketoiminta vaatii kuitenkin yhteiskunnalta jonkun verran tukea, jotta toiminta lähtee kunnolla liikkeelle. Liiketaloudellisen potentiaalin laajuutta on toistaiseksi vaikeaa arvioida. Toisaalta suorat ja välilliset työllisyysvaikutukset näkyisivät nimenomaan syrjäseuduilla. Tulevaisuudessa meren biologisen monimuotoisuuden tutkiminen ja bioteknologisten resurssien koordinoitu kartoitus voi paljastaa uusia mahdollisuuksia hyödyntää vesialueidemme rikkauksia. Nämä saattavat usein palvella samalla myös ravinteiden poistotavoitteita.201