Optimal digital filters for analyzing the mid-latency auditory P50 event-related potential in patients with Alzheimer's disease

Background: Filtering is an effective pre-processing technique for improving the signal-to-noise ratio of ERP waveforms. Filters can, however, introduce substantial distortions into the time-domain representations of ERP waveforms. Inappropriate filter parameters may lead to the presence of statistically significant but artificial effects, whereas true effects may appear as insignificant. New method: The present study aimed to determine the optimal digital filters for analyzing the auditory P50 component in patients with Alzheimer's disease. To provide evidence of the optimal filter settings, different high-pass and low-pass filters were applied to ERP waveforms obtained from a conditioning testing paradigm. The results facilitate practical recommendations for selection of filters that maximize the signal-to-noise ratio of the P50 components without introducing significant distortions. Results: The present study confirms that filter parameters have a significant effect on the amplitude and gating measures of the P50 component. Setting the high-pass cut-off at 0.1 Hz and the low-pass cut-off at 90Hz (or above) is recommended for P50 component analyses. Comparison with existing methods: The majority of ERP studies on sensory gating report using high-pass filters with 10-Hz cut-offs to measure P50 suppression. Such a high cut-off appeared to induce significant distortions into the ERP waveforms; thus, the authors advise against using these excessive high-pass cut-offs. Conclusions: Filtering broadband signals, such as ERP signals, necessary results in time-domain distortions. However, by adjusting the filter parameters carefully according to the components of interest, it is possible to minimize filter artifacts and obtain more easily interpretable ERP waveforms. (C) 2016 Elsevier B.V. All rights reserved.Peer reviewe

Miten turvataan myelooman yhdenvertainen hoito tulevaisuudessa?

Myelooman vuosittainen ilmaantuvuus on pysynyt vakaana, mutta ­kehittyneiden hoitojen ansiosta potilaiden elinikä pitenee. Siksi hoidossa olevien potilaiden määrä kasvaa.Kliinisen hematologian erikoislääkärien määrän huomattava vaje voi vaarantaa hoidon yhdenvertaisen toteutumisen.Hoidon kustannukset kasvavat pääasiassa lääkekustannusten nousun vuoksi. Lääkekustannuksia pyritään hallitsemaan erilaisilla riskinjako-­sopimuksilla.Kliiniset lääketutkimukset tarjoavat arvokasta varhaisvaiheen käyttö­kokemusta ja konkreettista säästöä sairaaloiden lääkebudjetteihin. Niiden toteuttaminen sujuvasti rinnakkain rutiinihoidon kanssa tulisi mahdollistaa.</p

Miten turvataan myelooman yhdenvertainen hoito tulevaisuudessa?

Vertaisarvioitu.• Myelooman vuosittainen ilmaantuvuus on pysynyt vakaana, mutta kehittyneiden hoitojen ansiosta potilaiden elinikä pitenee. Siksi hoidossa olevien potilaiden määrä kasvaa. • Kliinisen hematologian erikoislääkärien määrän huomattava vaje voi vaarantaa hoidon yhdenvertaisen toteutumisen. • Hoidon kustannukset kasvavat pääasiassa lääkekustannusten nousun vuoksi. Lääkekustannuksia pyritään hallitsemaan erilaisilla riskinjako- sopimuksilla. • Kliiniset lääketutkimukset tarjoavat arvokasta varhaisvaiheen käyttö- kokemusta ja konkreettista säästöä sairaaloiden lääkebudjetteihin. Niiden toteuttaminen sujuvasti rinnakkain rutiinihoidon kanssa tulisi mahdollistaa.Peer reviewe

Miten turvataan myelooman yhdenvertainen hoito tulevaisuudessa?

Vertaisarvioitu.• Myelooman vuosittainen ilmaantuvuus on pysynyt vakaana, mutta kehittyneiden hoitojen ansiosta potilaiden elinikä pitenee. Siksi hoidossa olevien potilaiden määrä kasvaa. • Kliinisen hematologian erikoislääkärien määrän huomattava vaje voi vaarantaa hoidon yhdenvertaisen toteutumisen. • Hoidon kustannukset kasvavat pääasiassa lääkekustannusten nousun vuoksi. Lääkekustannuksia pyritään hallitsemaan erilaisilla riskinjako- sopimuksilla. • Kliiniset lääketutkimukset tarjoavat arvokasta varhaisvaiheen käyttö- kokemusta ja konkreettista säästöä sairaaloiden lääkebudjetteihin. Niiden toteuttaminen sujuvasti rinnakkain rutiinihoidon kanssa tulisi mahdollistaa.Peer reviewe

Happoseosten ja kantaja-aineen vaikutukset vieroitetuilla porsailla

Porsasrehuihin lisätään orgaanisia happoja tai happoseoksia parantamaan porsaiden kasvua ja rehuhyötysuhdetta sekä vähentämään ripulin esiintymistä vieroituksen jälkeen. Useat nestemäiset hapot ovat kuitenkin pistävän hajuisia ja syövyttäviä, mikä hankaloittaa niiden käsittelyä rehunvalmistuksessa. Nestemäisten happojen imeyttäminen kiinteään kantaja-aineeseen helpottaisi happojen käsittelyä, mutta kantaja-aineen vaikutusta happojen tehoon ei tunneta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten happoseosten lisääminen porsasrehuun joko nestemäisenä tai piimaakantajaaineeseen imeytettynä vaikuttaa vieroitettujen porsaiden kasvuun, rehuhyötysuhteeseen, ripulisuuteenja sonnan E. coli –bakteerien määrään. Tutkittavat kaksi happoseosta olivat muurahaishapponatriumformiaatti- fosforihappopohjaisia ja niissä oli sama määrä joko kaliumsorbaattia tai maitohappoa. Molempia happoseoksia lisättiin rehuihin 4,9 g/kg joko nestemäisenä tai piimaahan imeytettynä. Piimaata oli sekä hapottomassa että happoseoksia sisältäneissä rehuissa 0 tai 5,1 g/kg. Sorbaattia ja maitohappoa sisältäneet happoseokset laskivat porsasrehun pH:n 5,5:stä 5,2 ja 5,1:een.Kokeessa oli 384 vieroitettua porsasta 48 pahnueesta. Porsaat vieroitettiin 25-36 päivän ikäisinä. Porsaat kasvatettiin neljän porsaan karsinoissa ja jokaisessa koekäsittelyssä oli 16 karsinaa. Porsaat olivat kokeessa 25 päivän ajan ja ne saivat rakeistettua rehua automaatista vapaasti. Ripulihavainnot (ulosteen kiinteys) merkittiin ylös päivittäin. Porsailta kerättiin sotanäytteitä (12 karsinasta per käsittely) 5, 10 ja 20 päivän kuluttua vieroituksesta ja näytteistä määritettiin vesipitoisuus sekä E. coli –bakteerien kokonaismäärä ja hemolyyttisten E. coli –pesäkkeiden osuus. Porsaiden vieroituspaino oli piimaata sisältäneillä ruokinnoilla pienempi (10,0 vs. 10,3 kg, P &lt; 0,05) kuin kantaja-aineettomilla ruokinnoilla, mikä johtui hieman nuoremmasta vieroitusiästä (30,5 vs. 31,4 pv). Kantaja-aineettomien ja piimaata sisältäneiden ruokintojen välinen porsaiden painoero kasvoi kokeen edetessä 1,3 kg:n suuruiseksi, sillä kantaja-aineen käyttö hidasti porsaiden kasvua (306 vs. 342 g/pv, P &lt; 0,05). Piimaan kasvua hidastava vaikutus oli lähes merkitsevä (P = 0,06) silloinkin, kun vieroituspainoa käytettiin kasvujen analysoinnissa kovariaattina. Piimaan käyttö huononsi myös rehuhyötysuhdetta (1,86 vs. 1,72 kg ka/kasvu kg, P &lt; 0,05). Porsaat kasvoivat hapottomilla sekä S- ja M-happoseoksia sisältäneillä ruokinnoilla keskimäärin 307, 334 ja 330 g/pv ja käyttivät rehua 1,86, 1,78 ja 1,74 kg kuiva-ainetta kasvukiloa kohti. Kumpikaan happoseoksista ei kuitenkaan vaikuttanut merkitsevästi porsaiden kasvuun eikä rehuhyötysuhteeseen. Happoseokset eivät vaikuttaneet ripulipäivien lukumäärään, eikä ripulin vakavuutta kuvaavaan ripuli-indeksin suuruuteen. Piimaakantaja-aine pienensi ripuli-indeksiä ensimmäisten 11 päivän aikana vieroituksen jälkeen kantaja-aineettomaan ruokintaan verrattuna (3,7 vs. 5,1, P &lt; 0,05), mutta ei enää myöhemmin. Sontanäytteet kerättiin 5, 10 ja 20 pv vieroituksen jälkeen, jolloin 57, 65 ja 54 %:ssa näytekarsinoista havaittiin ulosteen löystymistä tai ripulia. Sonnan vesipitoisuus pieneni suoraviivaisesti ajan myötä vieroituksen jälkeen, mutta E. coli –bakteerien määrä ja hemolyyttisten E. coli -pesäkkeiden osuus olivat suurimmillaan 10 pv vieroituksesta ja pienimmillään 20 pv vieroituksesta. Happoseoksilla ja kantaja-aineella ei ollut merkitsevää vaikutusta sonnan vesipitoisuuteen, E. coli–bakteerien kokonaismäärään eikä hemolyyttisten E. coli -pesäkkeiden osuuteen. Tulosten perusteella 5,1 g piimaakantaja-ainetta kg:ssa porsasrehua huononsi porsaiden kasvua ja rehuhyötysuhdetta, vaikka se pienensikin ripulin vakavuutta kuvaavaa ripuli-indeksiä ensimmäisten 11 päivän aikana vieroituksen jälkeen. Useista hapoista ja suoloista koostetut happoseokset eivät 4,9 g/kg lisäystasolla vaikuttaneet merkitsevästi porsaiden kasvuun, rehuhyötysuhteeseen eikäripulisuuteen, eivätkä kantaja-aine ja happoseokset vaikuttaneet sonnan E. coli –bakteerien määrään

CD34+ cell mobilization, blood graft composition, and posttransplant recovery in myeloma patients compared to non-Hodgkinʼs lymphoma patients: results of the prospective multicenter Goa study

BACKGROUND Autologous stem cell transplantation is an established treatment option for patients with multiple myeloma (MM) or non-Hodgkin?s lymphoma (NHL). STUDY DESIGN AND METHODS In this prospective multicenter study, 147 patients with MM were compared with 136 patients with NHL regarding the mobilization and apheresis of blood CD34+ cells, cellular composition of infused blood grafts, posttransplant recovery, and outcome. RESULTS Multiple myeloma patients mobilized CD34+ cells more effectively (6.3???106/kg vs. 3.9???106/kg, p?=?0.001). The proportion of poor mobilizers (peak blood CD34+ cell count 100?days) nonrelapse mortality (NRM; 6% vs. 0%, p?=?0.003). CONCLUSIONS Non-Hodgkin?s lymphoma and MM patients differ in terms of mobilization of CD34+ cells, graft cellular composition, and posttransplant recovery. Thus, the optimal graft characteristics may also be different.Peer reviewe

Pleriksafori kantasolujen mobilisaatiossa autologista siirtoa varten

Vertaisarvioitu. English summaryAutologisella kantasolusiirrolla tuetulla intensiivihoidolla on keskeinen rooli etenkin multippelia myeloomaa sekä tietyissä tilanteissa lymfoomaa sairastavien potilaiden hoidossa. Huono tai epäonnistunut kantasolujen mobilisaatio ja keräys on tärkeä autologisen kantasolusiirron saatavuutta rajoittava tekijä. Noin vuosikymmenen ajan käytössä olleella pleriksaforilla voidaan usein auttaa potilaita, joiden kantasolut mobilisoituvat huonosti vaikuttamatta siirronjälkeiseen ennusteeseen. Pleriksaforin käytön on todettu vaikuttavan kerättyjen kantasolusiirteiden solukoostumukseen sekä potilaiden siirronjälkeiseen hematologiseen ja immunologiseen toipumiseen. Näiden löydösten kliininen merkitys vaatii vielä lisäselvityksiä, kuten optimaalisen autologisen kantasolusiirteen koostumuskin. Pleriksaforin optimaalisen ja etenkin kustannustehokkaan käytön kannalta on keskeistä tunnistaa oikeat potilasryhmät esimerkiksi tutkimuksissa varmennetuin algoritmein.Peer reviewe

Patient-Specific Bioimplants and Reconstruction Plates for Mandibular Defects: Production Workflow and In Vivo Large Animal Model Study

A major challenge with extensive craniomaxillofacial bone reconstruction is the limited donor-site availability to reconstruct defects predictably and accurately according to the anatomical shape of the patient. Here, patient-specific composite bioimplants, consisting of cross-linked poly(trimethylene carbonate) (PTMC) networks and beta-tricalcium phosphate (beta-TCP), are tested in vivo in twelve Gottingen minipigs in a large mandibular continuity defect model. The 25 mm defects are supported by patient-specific titanium reconstruction plates and receive either osteoconductive composite bioimplants (PTMC+TCP), neat polymer network bioimplants (PTMC), autologous bone segments (positive control), or are left empty (negative control). Postoperatively, defects treated with bioimplants show evident ossification at 24 weeks. Histopathologic evaluation reveals that neat PTMC bioimplant surfaces are largely covered with fibrous tissue, while in the PTMC+TCP bioimplants, bone attached directly to the implant surface shows good osteoconduction and histological signs of osteoinductivity. However, PTMC+TCP bioimplants are associated with high incidence of necrosis and infection, possibly due to rapid resorption and/or particle size of the used beta-TCP. The study highlights the importance of testing bone regeneration implants in a clinically relevant large animal model and at the in situ reconstruction site, since results on small animal models and studies in nonloadbearing areas do not translate directly.Peer reviewe

Autograft cellular composition and outcome in myeloma patients: Results of the prospective multicenter GOA study

Background Autologous stem cell transplantation (auto-SCT) is a widely used treatment option in multiple myeloma (MM) patients. The optimal graft cellular composition is not known.Study design and methods Autograft cellular composition was analyzed after freezing by flow cytometry in 127 MM patients participating in a prospective multicenter study. The impact of graft cellular composition on hematologic recovery and outcome after auto-SCT was evaluated.Results A higher graft CD34(+) cell content predicted faster platelet recovery after auto-SCT in both the short and long term. In patients with standard-risk cytogenetics, a higher graft CD34(+) count (>2.5 x 10/kg) was linked with shorter progression-free survival (PFS; 28 vs. 46 months, p = 0.04), but there was no difference in overall survival (OS) (p = 0.53). In a multivariate model, a higher graft CD34(+)CD133(+)CD38(-) (>0.065 x 10/kg, p = 0.009) and NK cell count (>2.5 x 10/kg, p = 0.026), lenalidomide maintenance and standard-risk cytogenetics predicted better PFS. In contrast, a higher CD34(+) count (>2.5 x 10/kg, p = 0.015) predicted worse PFS. A very low CD3(+) cell count (Conclusions Autograft cellular composition may impact outcome in MM patients after auto-SCT. More studies are needed to define optimal graft composition.</div

Hemofilian hoito ja kustannukset Suomessa

Lähtökohdat Hemofilia on harvinainen verenvuototauti. Potilaat suositellaan hoidettavan verenvuototautien hoitoon erikoistuneissa keskuksissa. HemoHEOR-tutkimuksessa kartoitimme aikuisten potilaiden hoidon toteutumista ja kustannuksia Suomen yliopistosairaaloissa.Menetelmät Tiedot yliopistosairaaloissa hoidossa olleiden täysi-ikäisten A- ja B-hemofiliapotilaiden (n = 168) terveyspalvelu- ja lääkekäytöstä sekä lääkemääräyksistä kerättiin potilaskertomuksista. Hoidon suorat kustannukset arvioitiin lääkkeiden tukkumyyntihintojen ja terveydenhuollon yksikkökustannusten perusteella.Tulokset Vuosien 2012–16 aikana arviolta 72 % aikuisista A-hemofilia- ja 67 % B-hemofiliapotilaista oli hoidossa yliopistosairaaloissa. Verenvuotojen vuosittaisen määrän mediaani oli aineistossa pieni, eikä neljäsosalla hemofiliapotilaista ollut vuotoja tutkimusjakson aikana. Enemmän kuin 80 % potilaista sai hyytymistekijäkorvaushoitoa, joka muodosti noin 97 % hemofilian hoidon suorista vuosittaisista kokonaiskustannuksista.Päätelmät Hemofilian hoidon tulokset suomalaisissa yliopistosairaaloissa ovat kansainvälisesti verrattuna erinomaisia ja hoitomuodon potilaskohtainen valinta onnistunutta. Potilaiden ohjaamista keskitetyn hoidon piiriin on edelleen tehostettava.</p