Kompleksinen vuorovaikutus hoitotyön asiakassuhteessa

Vuorovaikutuksella on keskeinen rooli hoitotyössä. Hoitajien työ sisältää asiakkaan hoitamista, ohjaamista, neuvomista, aktivoimista ja motivoimista. Nämä kaikki tapahtuvat hoitajan ja asiakkaan vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutuksen tärkeyteen ja vuorovaikutustaitoihin ei kuitenkaan kiinnitetä riittävästi huomiota. Tässä tutkimuksessa vuorovaikutus nähdään kompleksisena analyysinä. Tutkimuksen tarkoituksena on soveltaa kompleksisuusteoreettista viitekehystä vuorovaikutukseen hoitotyön asiakassuhteessa. Tutkimus koostuu kahdesta osasta. Tutkimuksen teoreettisessa osassa hahmotellaan kompleksisuusajattelun pohjalta viitekehys, jossa käsitellään muun muassa kompleksisuusteorian taustaa, kompleksisuutta hoitotyössä ja kompleksisen vuorovaikutuksen malleja. Vuorovaikutuksen teoria osuudessa käsitellään muun muassa vuorovaikutusta hoitotyössä, sen tavoitteita asiakassuhteessa sekä asiakaslähtöistä vuorovaikutusta. Tutkimuksen empiirinen osa suoritetaan avoimena teemahaastatteluna. Haastateltavat ovat pitkäaikaisia tutkijan hoitotyön asiakkaita kuntoutusta antavassa yksityisessä hoitolaitoksessa. Tutkimuksessa selvitetään vuorovaikutuksen kompleksisuus ja sen ilmeneminen hoitotyön asiakassuhteessa ja vuorovaikutuksen merkitys sekä mietitään, miten vuorovaikutusta voisi kehittää hoitotyön asiakassuhteessa. Yhteenvetona tutkimuksen tuloksista huomattiin, että asiakkaiden kokemukset vuorovaikutuksesta hoitotyössä jakaantuvat vuorovaikutuksen merkitykseen, kompleksiseen vuorovaikutukseen ja vuorovaikutuksen kehittämiseen. Vuorovaikutuksen merkitys koostuu asiakkaan hyvästä olosta ja hoitosuhteen muodostumisesta. Kompleksinen vuorovaikutus koostuu luottamuksesta ja informoinnista. Vuorovaikutuksen kehittäminen koostuu ajasta ja keskustelusta. Näiden kaikkien vuorovaikutuksen osa-alueiden positiivisesta toteutumisesta seuraa asiakkaan vahvistuminen ja voimaantuminen, tunne parantumisesta. Hoitajan ja asiakkaan välinen vuorovaikutus on hoitosuhteen ydin. Hoitohenkilön tulisi arvioida vuoro-vaikutuksen yhteydessä omia asenteitaan, henkilökohtaisia ominaisuuksiaan ja käyttäytymistään. Hoitotyön vuorovaikutus on asiakkaalle merkityksellistä juuri siinä hetkessä. Hoitotyön vuorovaikutuksessa ei ole oleellista hoitajan aika vaan asenne. Kiireenkin keskellä hoitaja voi halutessaan luoda lämpimän ja kiireettömältä tuntuvan hoitotilanteen asiakkaalle. Aito kohtaaminen on hoitotyön vuorovaikutuksen perusta, se edellyttää välittämistä ja läsnäoloa.fi=Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.|en=Thesis fulltext in PDF format.|sv=Lärdomsprov tillgängligt som fulltext i PDF-format

Overcurrent Protection with an Electronic Fuse in Solar Power Systems

Aurinkosähkön merkitys energiantuotannossa on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Pyrkimys vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä tulevaisuudessa kasvattanee sen suosiota entisestään. Tämä puolestaan tarkoittaa jakeluverkkoon kytkettävien aurinkosähköjärjestelmien määrän lisääntymistä, sekä järjestelmien tehon kasvamista. Järjestelmien muuttuessa teholtaan suuremmiksi tulee niiden käyttäjien ja asentajien turvallisuuteen, sekä laitteiston suojaamiseen kiinnittää entistä enemmän huomiota. Tämän työn tavoitteena oli tutkia vaihtoehtoista menetelmää nykyiselle PV-sulakkeilla ja sarjadiodeilla toteutettavalle vikavirtasuojaukselle. Aluksi tutkittiin aurinkosähköjärjestelmässä esiintyviä vikatilanteita, joissa vikavirtasuojausta tarvitaan. Aurinkogeneraattorin simulointimallin avulla tarkasteltiin osittaisen varjostumisen ja paneelien oikosulun vaikutusta takavirran muodostumiseen aurinkogeneraattorissa. Todettiin, että käytännössä vain paneeliketjun osittainen tai täydellinen oikosulku mahdollistaa takavirran kulkemisen generaattorissa. Lisäksi tarkasteltiin maavikavirran ja takavirran muodostumista sekä galvaanisesti erotetun että erottamattoman järjestelmän tapauksessa. Työssä keskityttiin PV-sulakkeet ja sarjadiodit korvaavan järjestelmäkohtaisen elektronisen sulakkeen suunnitteluun pienjänniteverkkoon kytkettävään aurinkosähköjärjestelmään. Todettiin, että elektroninen sulake on toteutettavissa rinnakkais- ja sarjakytkimillä, joilla takavirran kulkeminen generaattorissa voidaan estää ja katkaista virtapiiri maavikavirran noustessa turvallisuuden kannalta liian korkeaksi. Elektronisen sulakepiirin toimintaa mallinnettiin lopuksi simulointimallin avulla

Pneumokokin mikrobilääkeresistenssi, erityisesti makrolidi- ja telitromysiiniresistenssi Suomessa.

Aims: This thesis investigated the prevalence of and trends in antimicrobial resistance in pneumococci in Finland, determined the genetic basis of macrolide resistance and evaluated the level of telithromycin nonsusceptibility prior to its widespread usage. In addition, the clonality of telithromycin-resistant and penicillin-resistant isolates was examined. Results: Of the 1007 pneumococci collected in 2002, 21.5%, 12.1%, and 14.4% were non-susceptible to erythromycin, penicillin and tetracycline, respectively. Multiresistance was detected in 10.5% of the isolates. Only 0.1% of the isolates were non-susceptible to ceftriaxone (non-meningitis breakpoint) and <1.5% to fluoroquinolones. Two isolates were nonsusceptible to linezolide. Among invasive pneumococci (n=3571) collected in 2002-2006, erythromycin resistance increased from 16% (2002) to 28% (2006) (Poisson regression, p < 0.0001), penicillin non-susceptibility from 8% to 16% (< 0.0001) and penicillin resistance from 0.8% to 3.7% (p = 0.03). Tetracycline resistance remained stable (~10%), as did the proportion of multiresistant isolates (~5%). Levofloxacin and ceftriaxone resistance was rare. In both sets of collections of pneumococci, the highest prevalence of erythromycin resistance was among isolates derived from 0- to 2-year-old children: in 2006, 45.8% of isolates were resistant to erythromycin in this age group. In 2002, disk diffusion testing revealed 26/1007 (2.6%) pneumococcal isolates that produced one to several clearly visible colonies inside the growth inhibition zone, indicating heterogeneous resistance to telithromycin. This type of telithromycin resistance has not been previously described. All such isolates were erm(B) positive, but the exact underlying mechanism of telithromycin resistance remained unresolved. Telithromycin resistant isolates had seven distinct sequence types, of which ST193 was the most frequent (n = 19). ST193 isolates were all 19A serotype variants of the PMEN clone Greece21-30. Among penicillin resistant isolates in 2002-2006, a total of 25 sequence types were found that distributed into ten clonal lineages. The most common clonal complex was CC156, accounting for 61% of all penicillin resistant isolates. The majority of the penicillin-resistant pneumococci were representatives of single to triple locus variants of the following PMEN clones: Spain9V ST156, Taiwan19F ST236, Spain23F ST81, and England14 ST9. In 2002, the most frequent macrolide resistance gene was the mef gene (49%), followed by erm(B) (41%). A double mechanism [mef(E)+erm(B)] was detected in 5 (2.3%) isolates. Of the mef genes, 89% had the mef(E) subclass and 11% had mef(A). Mutation was detected in 16 isolates, of which 14 isolates (6.4%) had no other known resistance factor. In 2002-2006 the macrolide gene distribution was the following: 56% of the macrolide resistant isolates had mef gene and 31% had erm(B). Only two isolates had both mef(E) and erm(B). mef(E) was the most common mef subtype (72%). Conclusions: The main observation of this thesis was the presence ofheterogeneous telithromycin resistance among pneumococci carrying erm(B). Such isolates harbour a minor population of bacterial cells capable of expressing high level telithromycin resistance in vitro, which may be clinically significant. Because dilution methods do not favour the detection of this resistance type, the disk diffusion susceptibility testing of erm(B)-positive pneumococci is recommended. Due to the high prevalence of resistance, macrolides cannot be recommended as the first line drugs for the treatment of pneumococcal infections. Apart from macrolide resistance, the proportion of penicillin non-susceptible isolates is rising.Pneumokokki on yksi yleisimmistä taudinaiheuttajista Suomessa. Se aiheuttaa lasten korvatulehduksia, keuhkotulehduksia ja vakavia yleisinfektioita. Tässä tutkimuksessa selvitettiin pneumokokkibakteerin mikrobilääkeresistenssin esiintyvyyttä ja trendejä Suomessa ja testattiin kantojen herkkyyttä telitromysiinille ennen sen laajamittaista käyttöönottoa. Lisäksi tutkittiin makrolidiresistenssimekanismeja sekä resistenttien pneumokokkien klonaalisuutta. Tutkimus perustuu kahteen aineistoon, joista ensimmäinen käsittää 1007 pneumokokkikantaa, jotka on kerätty vuonna 2002. Toinen aineisto käsittää kaikki Suomessa eristetyt invasiiviset pneumokokit vuosilta 2002–2006 (n = 3571). Tulokset: Vuonna 2002 kerätystä 1007 pneumokokkikannasta 21.5 %, 12.1 %, 14.4 % oli herkkyydeltään heikentyneitä erytromysiinille, penisilliinille ja tetrasykliinille. Kannoista 10.5 % oli multiresistenttejä. Vain 0.1 % kannoista oli herkkydeltään heikentyneitä keftriaksonille ja <1.5 % fluorokinoloneille. Vuosina 2002–2006, erytromysiiniresistenssi nousi 16 %:sta (2002) 28 %:iin (2006) (p < 0.0001). Penisilliinille ei-herkkien kantojen osuus nousi 8 %:sta 16 %:iin (< 0.0001) ja penisilliinille resistenttien kantojen osuus 0.8 %:sta 3.7 %:iin (p = 0.03). Tetrasykliiniresistenssi pysyi tasaisena (~10 %), kuten myös multiresistenttien kantojen osuus (~5 %). Levofloksasiini- ja keftriaksoniresistenssi oli harvinaista. Molemmissa aineistoissa korkein makrolidiresistenssi havaittiin pneumokokeissa, jotka olivat peräisin 0-2 vuotiailta lapsilta. Vuonna 2006 tässä ikäryhmässä jo 46 % pneumokokeista oli resistentteijä erytromysiinille. Vuonna 2002 kerätyistä pneumokokeista 26 (2.6 %) kannassa todettiin kiekkoherkkyystestauksessa heterogeenista resistenssiä telitromysiinille. Näillä kannoilla telitromysiinikiekon estovyöhykkeen sisällä havaittiin selkeitä pesäkkeitä, joiden lukumäärä vaihteli. Aiemmin tällaista telitromysiiniresistenssiä ei ole dokumentoitu. Kaikilla telitromysiini-resistenteillä kannoilla oli erm(B) makrolidiresistenssigeeni, mutta telitromysiiniresistenssin tarkempi mekanismi ei kuitenkaan selvinnyt. Telitromysiiniresistentit pneumokokit edustivat seitsemää eri genotyyppiä. Vuonna 2002–2006 penisilliiniresistenttit kannat olivat peräisin 10 klonaalisesta linjasta. Valtaosa penisilliinille resistenteistä pneumokokeista oli läheistä sukua laajalti levinneille pneumokokkiklooneille. Vuonna 2002 yleisin makrolidiresistenssimekanismi oli mef geeni (49 %). Tämä geeni koodaa pumppumekanismia, joka pumppaa makrolidimolekyylejä ulos bakteerisolusta. erm(B) geeni löytyi 41 % erytromysiinille resistenteistä pneumokokeista. Tämä geeni koodaa metylaasientsyymiä, joka muuttaa lääkeaineen sitoutumiskohtaa bakteerisolussa siten, että lääkeaine ei pysty siihen sitoutumaan. Kuudellatoista makrolidiresistentillä pneumokokilla löytyi mutaatio joko ribosomissa tai ribosomaalisissa proteiineissa. Myös mutaation johdosta lääkeaineen sitoutumiskohta muuttuu siten, että bakteeri tulee vastustuskykyiseksi mikrobilääkkeelle. Vuosina 2002–2006 invasiivisten pneumokokkien makrolidiresistenssigeenijakauma oli samankaltainen. Johtopäätökset: Tämän tutkimuksen päähavainto oli pneumokokkien heterogeenisen telitromysiiniresistenssin löytyminen. Yhteistä kannoille oli erm(B) makrolidiresistenssigeenin löytyminen genomista. Tällaisilla bakteerikannoilla on yksittäisiä bakteerisoluja, jotka ovat kykeneviä ilmentämään korkea-asteista telitromysiiniresistenssiä laboratoriolosuhteissa. Kuvatunkaltaisella resistenssillä saattaa olla kliinistä merkitystä. Koska mikrobilääkeherkkyystutkimuksissa laimennosmenetelmät eivät suosi heterogeenisen telitromysiiniresistenssin havaitsemista, erytromysiinille resistentit pneumokokit tulisi testata kiekkoherkkyysmenetelmällä. Tutkimuksessa havaittiin myös että pneumokokkien makrolidiresistenssi on huolestuttavasti lisääntynyt ja että se on erityisen korkea kannoilla, jotka ovat peräisin pienten lasten infektioista. Tästä syystä makrolideja ei voi suositella ensisijaislääkityksenä pneumokokki-infektioiden hoitoon. Makrolidiresistenssin ohella myös penisilliinille herkkyydeltään heikentyneiden kantojen osuus nousi jyrkästi tutkimusajanjaksolla

Antimicrobial resistance in Streptococcus pneumoniae in Finland with special reference to macrolides and telithromycin

Aims: This thesis investigated the prevalence of and trends in antimicrobial resistance in pneumococci in Finland, determined the genetic basis of macrolide resistance and evaluated the level of telithromycin nonsusceptibility prior to its widespread usage. In addition, the clonality of telithromycin-resistant and penicillin-resistant isolates was examined. Results: Of the 1007 pneumococci collected in 2002, 21.5%, 12.1%, and 14.4% were non-susceptible to erythromycin, penicillin and tetracycline, respectively. Multiresistance was detected in 10.5% of the isolates. Only 0.1% of the isolates were non-susceptible to ceftriaxone (non-meningitis breakpoint) and <1.5% to fluoroquinolones. Two isolates were nonsusceptible to linezolide. Among invasive pneumococci (n=3571) collected in 2002-2006, erythromycin resistance increased from 16% (2002) to 28% (2006) (Poisson regression, p < 0.0001), penicillin non-susceptibility from 8% to 16% (< 0.0001) and penicillin resistance from 0.8% to 3.7% (p = 0.03). Tetracycline resistance remained stable (~10%), as did the proportion of multiresistant isolates (~5%). Levofloxacin and ceftriaxone resistance was rare. In both sets of collections of pneumococci, the highest prevalence of erythromycin resistance was among isolates derived from 0- to 2-year-old children: in 2006, 45.8% of isolates were resistant to erythromycin in this age group. In 2002, disk diffusion testing revealed 26/1007 (2.6%) pneumococcal isolates that produced one to several clearly visible colonies inside the growth inhibition zone, indicating heterogeneous resistance to telithromycin. This type of telithromycin resistance has not been previously described. All such isolates were erm(B) positive, but the exact underlying mechanism of telithromycin resistance remained unresolved. Telithromycin resistant isolates had seven distinct sequence types, of which ST193 was the most frequent (n = 19). ST193 isolates were all 19A serotype variants of the PMEN clone Greece21-30. Among penicillin resistant isolates in 2002-2006, a total of 25 sequence types were found that distributed into ten clonal lineages. The most common clonal complex was CC156, accounting for 61% of all penicillin resistant isolates. The majority of the penicillin-resistant pneumococci were representatives of single to triple locus variants of the following PMEN clones: Spain9V ST156, Taiwan19F ST236, Spain23F ST81, and England14 ST9. In 2002, the most frequent macrolide resistance gene was the mef gene (49%), followed by erm(B) (41%). A double mechanism [mef(E)+erm(B)] was detected in 5 (2.3%) isolates. Of the mef genes, 89% had the mef(E) subclass and 11% had mef(A). Mutation was detected in 16 isolates, of which 14 isolates (6.4%) had no other known resistance factor. In 2002-2006 the macrolide gene distribution was the following: 56% of the macrolide resistant isolates had mef gene and 31% had erm(B). Only two isolates had both mef(E) and erm(B). mef(E) was the most common mef subtype (72%). Conclusions: The main observation of this thesis was the presence ofheterogeneous telithromycin resistance among pneumococci carrying erm(B). Such isolates harbour a minor population of bacterial cells capable of expressing high level telithromycin resistance in vitro, which may be clinically significant. Because dilution methods do not favour the detection of this resistance type, the disk diffusion susceptibility testing of erm(B)-positive pneumococci is recommended. Due to the high prevalence of resistance, macrolides cannot be recommended as the first line drugs for the treatment of pneumococcal infections. Apart from macrolide resistance, the proportion of penicillin non-susceptible isolates is rising.Pneumokokki on yksi yleisimmistä taudinaiheuttajista Suomessa. Se aiheuttaa lasten korvatulehduksia, keuhkotulehduksia ja vakavia yleisinfektioita. Tässä tutkimuksessa selvitettiin pneumokokkibakteerin mikrobilääkeresistenssin esiintyvyyttä ja trendejä Suomessa ja testattiin kantojen herkkyyttä telitromysiinille ennen sen laajamittaista käyttöönottoa. Lisäksi tutkittiin makrolidiresistenssimekanismeja sekä resistenttien pneumokokkien klonaalisuutta. Tutkimus perustuu kahteen aineistoon, joista ensimmäinen käsittää 1007 pneumokokkikantaa, jotka on kerätty vuonna 2002. Toinen aineisto käsittää kaikki Suomessa eristetyt invasiiviset pneumokokit vuosilta 2002–2006 (n = 3571). Tulokset: Vuonna 2002 kerätystä 1007 pneumokokkikannasta 21.5 %, 12.1 %, 14.4 % oli herkkyydeltään heikentyneitä erytromysiinille, penisilliinille ja tetrasykliinille. Kannoista 10.5 % oli multiresistenttejä. Vain 0.1 % kannoista oli herkkydeltään heikentyneitä keftriaksonille ja <1.5 % fluorokinoloneille. Vuosina 2002–2006, erytromysiiniresistenssi nousi 16 %:sta (2002) 28 %:iin (2006) (p < 0.0001). Penisilliinille ei-herkkien kantojen osuus nousi 8 %:sta 16 %:iin (< 0.0001) ja penisilliinille resistenttien kantojen osuus 0.8 %:sta 3.7 %:iin (p = 0.03). Tetrasykliiniresistenssi pysyi tasaisena (~10 %), kuten myös multiresistenttien kantojen osuus (~5 %). Levofloksasiini- ja keftriaksoniresistenssi oli harvinaista. Molemmissa aineistoissa korkein makrolidiresistenssi havaittiin pneumokokeissa, jotka olivat peräisin 0-2 vuotiailta lapsilta. Vuonna 2006 tässä ikäryhmässä jo 46 % pneumokokeista oli resistentteijä erytromysiinille. Vuonna 2002 kerätyistä pneumokokeista 26 (2.6 %) kannassa todettiin kiekkoherkkyystestauksessa heterogeenista resistenssiä telitromysiinille. Näillä kannoilla telitromysiinikiekon estovyöhykkeen sisällä havaittiin selkeitä pesäkkeitä, joiden lukumäärä vaihteli. Aiemmin tällaista telitromysiiniresistenssiä ei ole dokumentoitu. Kaikilla telitromysiini-resistenteillä kannoilla oli erm(B) makrolidiresistenssigeeni, mutta telitromysiiniresistenssin tarkempi mekanismi ei kuitenkaan selvinnyt. Telitromysiiniresistentit pneumokokit edustivat seitsemää eri genotyyppiä. Vuonna 2002–2006 penisilliiniresistenttit kannat olivat peräisin 10 klonaalisesta linjasta. Valtaosa penisilliinille resistenteistä pneumokokeista oli läheistä sukua laajalti levinneille pneumokokkiklooneille. Vuonna 2002 yleisin makrolidiresistenssimekanismi oli mef geeni (49 %). Tämä geeni koodaa pumppumekanismia, joka pumppaa makrolidimolekyylejä ulos bakteerisolusta. erm(B) geeni löytyi 41 % erytromysiinille resistenteistä pneumokokeista. Tämä geeni koodaa metylaasientsyymiä, joka muuttaa lääkeaineen sitoutumiskohtaa bakteerisolussa siten, että lääkeaine ei pysty siihen sitoutumaan. Kuudellatoista makrolidiresistentillä pneumokokilla löytyi mutaatio joko ribosomissa tai ribosomaalisissa proteiineissa. Myös mutaation johdosta lääkeaineen sitoutumiskohta muuttuu siten, että bakteeri tulee vastustuskykyiseksi mikrobilääkkeelle. Vuosina 2002–2006 invasiivisten pneumokokkien makrolidiresistenssigeenijakauma oli samankaltainen. Johtopäätökset: Tämän tutkimuksen päähavainto oli pneumokokkien heterogeenisen telitromysiiniresistenssin löytyminen. Yhteistä kannoille oli erm(B) makrolidiresistenssigeenin löytyminen genomista. Tällaisilla bakteerikannoilla on yksittäisiä bakteerisoluja, jotka ovat kykeneviä ilmentämään korkea-asteista telitromysiiniresistenssiä laboratoriolosuhteissa. Kuvatunkaltaisella resistenssillä saattaa olla kliinistä merkitystä. Koska mikrobilääkeherkkyystutkimuksissa laimennosmenetelmät eivät suosi heterogeenisen telitromysiiniresistenssin havaitsemista, erytromysiinille resistentit pneumokokit tulisi testata kiekkoherkkyysmenetelmällä. Tutkimuksessa havaittiin myös että pneumokokkien makrolidiresistenssi on huolestuttavasti lisääntynyt ja että se on erityisen korkea kannoilla, jotka ovat peräisin pienten lasten infektioista. Tästä syystä makrolideja ei voi suositella ensisijaislääkityksenä pneumokokki-infektioiden hoitoon. Makrolidiresistenssin ohella myös penisilliinille herkkyydeltään heikentyneiden kantojen osuus nousi jyrkästi tutkimusajanjaksolla

Antimicrobial resistance in Staphylococcus pseudintermedius and the molecular epidemiology of methicillin-resistant S-pseudintermedius in small animals in Finland

Objectives: To investigate antimicrobial susceptibility in Staphylococcus pseudintermedius and the occurrence of methicillin-resistant S. pseudintermedius (MRSP), to explore the molecular structure of the MRSP population and to analyse risk factors for MRSP. Methods: Susceptibility data for clinical S. pseudintermedius isolates in 2011-15 were analysed using WHONET. All MRSP isolates in 2010-14 (n = 362) were typed using PFGE. Representative isolates (n = 87) of clusters were analysed using MLST and staphylococcal cassette chromosome mec (SCCmec) typing. Risk factors were analysed using logistic regression. Results: Of the clinical S. pseudintermedius (n-1958; 98% from dogs), 14% were MRSP. Resistance to other antimicrobials varied between 12% and 39%. No trends were observed over time. Among clinical specimens (from infection sites) and screening specimens (from potential carriers), respectively, 2.5% (267/10813) and 9% (211/2434) revealed MRSP. MLST revealed 42 different STs, including 19 new ones. Clonal complexes 71, 45 and 258 were the most common, but the MRSP population diversified over the years. A clinical S. pseudintermedius isolate was more likely to be MRSP if the patient was on antimicrobials at the time of sampling or was male. The presence of MRSP in screening specimens was more likely if the patient was on multiple antimicrobials at the time of sampling. Specimens from private clinics (versus the Veterinary Teaching Hospital of the University of Helsinki) had a higher likelihood of MRSP in both analyses. Conclusions: Resistance to antimicrobials among S. pseudintermedius in Finland is high, emphasizing the importance of infection control measures and susceptibility testing prior to therapy. The diverse MRSP population indicates non-clonal spread.Peer reviewe

MITEN FRONTOTEMPORAALISTA DEGENERAATIOTA SAIRASTAVA HENKILÖ KIELENTÄÄ KUVAA?

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten testikuva erottelee frontotemporaalistadegeneraatiota potevat henkilöt terveistä verrokeista. Tutkittavina oli kolme potilastaja kolme verrokkia. Tutkimusmentelmänä käytettiin Kressin ja van Leeuwenin(1990) visuaalista kielioppia ja Hallidayn (1994) systeemis-funktionaalista kielioppia,joiden käsitteistön avulla analysoitiin kuvan kohteiden ja toimintojen nimeämistä.Tämän pilottimuotoisen esitestin tulokset osoittivat selviä eroja potilaidenja verrokkien välillä. Tulokset osoittivat, että potilaat nimesivät kohteitaverrokkeja niukemmin. He eivät käyttäneet myöskään yleisluonteisia luonnehdintoja,vaan keskittyivät pelkästään yksityiskohtiin. Myös verbien käyttö oliköyhtynyt erityisesti ilmaisuvoimaisten verbien osalta.Avainsanat: frontotemporaalinen degeneraatio, dementia, nimeäminenThe aim of this pilot study was to find out how a narrative speech elected from apicture-description task can separate patients with frontotemporal degeneration fromhealthy controls. The participants were three patients and three normal elderly individuals.The naming of the objects and actions produced by the participants wereanalyzed by the means ofVisual Grammar ofKress and Leeuwen (1990) and SystemicFunctionalGrammar ofHalliday (1994). The results showed clear differences betweenthe controls and the patients. The patients named fewer objects than the controls andthey did not characterize the picture in any general feature but mentioned only details.Furthermore, the usage of verbs was impoverished in the patients especially concerningthose with power of expression.Keywords: frontotemporal degeneration, dementia, namin

Mutta minä rompotan menemään DEMENTOITUVAN IHMISEN KIELELLISTETTY IDENTITEETTI. MONITAPAUSTUTKIMUS

Tutkimus kuvaa, millaisena kolmen otsa-ohimolohkorappeutumaa (frontotemporaalistadegeraatiota) sairastavan henkilön identiteetti näyttäytyivideoaineistossa, joka koostuu vapaista ja testien yhteydessä käydyistäkeskusteluista puheterapeutin vastaanotolla. Kaikkien tutkittavien oirekuvaoli diagnosoitu eteneväksi afasiaksi.Vakava muistisairaus ja sen aiheuttamat ongelmat, kuten sananlöytämis-ja muistivaikeudet, kuuluivat selkeänä osana tutkittavien identiteetinsairaaseen minään. Taudin aiheuttamista vaikeuksista huolimatta tutkittavienpuhe sisälsi myös paljon myönteisiä ja selviytymisestä, terveestä minästä,kertovia piirteitä. Niitä olivat esimerkiksi muistot elämäntyöstä sekä kertomuksettämänhetkisestä osallistumisesta yhteiskuntaan, työtaidoista,harrastuksista ja sosiaalisista verkostoista. Varsinaisista selviytymiskeinoistaantutkittavat mainitsivat itse vain vähän: kaksi heistä kertoi käyttävänsämuististrategioita ja yksi huumoria vaikeissa puhetilanteissa. Sen sijaantutkijan nähtävillä oli monia seikkoja, joilla tutkittavat pyrkivät aktiivisestiosallistumaan ja tulemaan ymmärretyiksi keskusteluyhteistyössä. Tyypillisestihe etsivät kommunikaatio-ongelmiinsa apua puheterapeutille suunnatuillakysymyksillä. Epävarmuudesta kertovat kielelliset piirteet toimivatkeskustelutilanteessa tutkittavien kasvoja suojelevasti ja tukivat näin heistäheijastuvaa myönteistä identiteettiä.Avainsanat: identiteetti, etenevä afasia, dementia, frontotemporaalinendegeraatioKeywords: identity, progressive aphasia, dementia, frontotemporal degeneratio

Macrolides and lincosamides - use and antimicrobial resistance in cattle and swine

Peer reviewe

Sharing more than friendship – transmission of NDM-5 ST167 and CTX-M-9 ST69 Escherichia coli between dogs and humans in a family, Finland, 2015

Peer reviewe

Epidemiology of methicillin resistant Staphylococcus pseudintermedius in guide dogs in Finland

Background: Methicillin resistant Staphylococcus pseudintermedius (MRSP) and Staphylococcus aureus (MRSA) are common multi-drug resistant (MDR) bacteria in dogs. In 2012-2013 three dogs of the Guide Dog School of the Finnish Federation of the Visually Impaired were found to be MRSP positive. Guide dogs have regular contact with each other during their first year of life and prolonged contact when in training. Since dogs are placed in different parts of Finland after training, there is a risk for national spread of MDR bacteria. In this study the prevalence of MRSP and MRSA, as well as the risk factors for MRSP were determined in the Finnish guide dog population. MRSP isolates were investigated using molecular methods and compared to the earlier isolates. Results: Out of 132 tested dogs 4 were MRSP positive thus giving the prevalence estimate of 3% (95% CI: 1-8%) for MRSP in the target population. MRSA was not detected (prevalence estimate 0%, 95% CI: 0-3%). Risk factors associated with MRSP were being a breeding bitch (OR = 8.4; 95% CI: 1.1-64.1, P = 0.012), the number of veterinary visits (OR = 1.23; 95% CI: 1.0-1.5, P = 0.025) and number of antimicrobial courses (OR = 1.63; 95% CI: 1.0-2.55; P = 0.035). Identified MRSP isolates belonged to five different sequence types (ST45, 71, 402, 403 and 404). All ST71 isolates carried SCCmec II-III, while the SCCmec type of the ST45 and ST402 (a single locus variant of ST45) isolates were non-typeable with the method used. Conclusions: MRSP and MRSA had low prevalence in the studied dog population despite the close contact between dogs, and the MRSP population was heterogenic. Antimicrobial therapy and veterinary visits are risk factors for MRSP even among a small case group.Peer reviewe