Adoption and Use of Low-Carbon Technologies : Lessons from 100 Finnish Pilot Studies, Field Experiments and Demonstrations

Experimentation is critical for the deployment of low-carbon technologies. New solutions need to be selected and adapted to their contexts of use, and users need to learn new skills. Society as a whole needs to create new modes of production, consumption and governance. We investigated how local pilot projects, demonstrations and trials of low-carbon technologies promote learning in Finnish society, where the government has made a commitment to a culture of experimentation. We drew on a database of 100 pilot projects and experiments and 15 detailed case studies. We identified several types of learning, beyond the formal evaluation of “what works where and when”: pilot projects served to inspire, to create commitment and to develop networks. We also investigated how lessons learned are transferred to other sites and into societal knowledge. We contribute by conceptualizing different forms of learning and transfer—particularly situated and embodied forms—alongside more techno-scientific ones. While highlighting this form of learning, we also note that it is not particularly strong in acknowledging challenges faced in experimentation. We argue that there is scope for more systematic evaluation, alongside more situated forms of learning and sharing. We also pinpoint tensions between these two forms of learning that need to be addressed

Peacebuilding in post-conflict Bosnia Herzegovina : Women’s Agency and the New Faces of Victimhood

This master’s thesis explores the dichotomic relationship between victimhood and women’s agency in relation to peacebuilding in post-conflict Bosnia and Herzegovina. The object of analysis is the United Nations discourse on women, peace and security, materialized in the Security Council resolutions on the other hand, and narratives of female peace activists in the city of Sarajevo on the other. The study seeks to examine different understandings that women peace activists develop as regards to peace and security with a particular focus on the meanings they give to concepts of victimhood and agency. The overall aim is to show the need for moving away from passive victimization to a more plural representation of female subjectivity in post-conflict. Theoretical framework for the study is rooted in poststructuralist feminist scholarship influenced by Michel Foucault’s conceptualizations of power and the subject. More precisely, Judith Butler’s performative theory of gender and Laura Shepherd’s discourse theoretical approach work as a starting point for the analysis of the construction of gendered subjectivities. Through poststructuralist understanding of discourse and power, the primary effort is to challenge the essentialist binaries, and to show the central role of language in construction of certain types of femininities. The research data consists of selected UN Security Council resolutions on women, peace and security and the material gained from the interviews with women peace activists. The data is explored with a use of discourse analytical techniques within wider poststructuralist framework. The thesis presents a reading of two narratives of production in tandem through which the concepts of agency and victimhood are assessed. The activist accounts both conformed to and challenged the traditional gendered constructions of female subjectivity reproduced in the Security Council documents. Agency found its justification from the conventional victim roles that women have been exposed to through time. However, claiming agency through collective victimization can be read as an effort to construct powerful gendered identities. As such there is a need to think anew about women’s agency in relation to peace and security, and to find power in discursive constructions that have generally been seen as powerless.Pro gradu -tutkielma tarkastelee naisten toimijuuden ja uhriutumisen käsitteitä rauhanrakennuksessa sodanjälkeisessä Bosnia ja Hertsegovinassa. Tarkemmin ottaen tutkimuskohteena on toimija–uhri -kahtiajako YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien kautta tuotetussa naiset, rauha ja turvallisuus -diskurssissa ja bosnialaisten naisaktivistien narratiiveissa. Tutkimuksen lähtöasetelmana on oletus siitä, että vallalla olevat diskurssit sekä tuottavat että ylläpitävät essentialistisia subjektiasemia, joita tämä tutkielma pyrkii haastamaan. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat ovat johdettavissa ranskalaisesta jälkistrukturalistisesta suuntauksesta kehittyneestä feministisestä teoriasta. Erityisesti Judith Butlerin performatiivinen sukupuolenteoria sekä Butlerista vaikuttuneen Laura Shepherdin sukupuolen ja kielen analyysi ovat keskeisessä osassa toimija–uhri-dikotomian tarkastelussa. Jälkistrukturalistisen feminismin teoriaan tukeutuen tavoitteena on purkaa binaarisia essentialismeja ja osoittaa kielen keskeinen asema todellisuuden tuottamisen välineenä. Lisäksi jälkistrukturalistinen näkemys subjektin asemasta ja vallasta viitoittavat aineiston tulkintaa. Sukupuoli nähdään osana sosiaalista todellisuutta ja näin ollen jatkuvan muutoksen kohteena. Tutkimusaineisto perustuu yhdistelmään teemahaastatteluita sekä valikoituja naisia, rauhaa ja turvallisuutta koskevia YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymiä päätöslauselmia. Päätöslauselmista koottu aineisto edustaa vallalla olevaa käsitystä naisten osallisuudesta rauhan ja turvallisuuden rakentamisessa, jonka puitteissa haastatteluaineistoa tulkitaan. Kaksiosaisen aineiston analyysissa käytetyt diskurssianalyyttiset menetelmät ovat vahvasti sidoksissa laajempaan jälkistrukturalististeoreettiseen viitekehykseen. Päätöslauselmien analyysi osoitti, että uusimpien päätöslauselmien myötä YK:n turvallisuusneuvosto on siirtymässä uhriuttamisen retoriikasta naisten toimijuuteen kannustavaan ajattelutapaan, vaikkakin naisten rooli rauhanrakennuksessa edelleen ymmärretään pääsääntöisesti pikemminkin osallistumisen kuin toimijuuden kautta. Haastatteluista kerätty materiaali sen sijaan paljasti, että naisten toimijuus rauhanrakennuksessa on saavutettavissa joko uhriaseman tunnustamisen tai maskuliinisten käytäntöjen omaksumisen kautta. Yhteistä molemmille aineistoille on uhristatuksen ylläpitäminen, jonka myötä toimijuus ei ole turvattu. Vaikka aktivisti-identiteetti on sidottu uhriaseman tunnustamiseen, eivät sukupuolittuneet subjektit välttämättä ole passiivisia tai voimattomia. Sen sijaan vaatimus uhriutumisen kautta saavutettavalle toimijuudelle on nähtävä yrityksenä rakentaa voimaantuneita feminiinisiä identiteettejä. Johtopäätöksissä todetaan, että vallitsevien diskurssien ylläpitämien kahtiajakojen sijaan on hyödyllisempää ymmärtää subjektiasemat moninaisina ja toisiaan poissulkemattomina. Samalla tavalla subjektiasemia tuottavat diskurssit eivät ole ikinä vapaita vallasta; tämä valta pitää kuitenkin sisällään mahdollisuuden vastarinnalle ja toisin tekemiselle

Lasten vertaisvuorovaikutuksen rakentuminen alle kolmivuotiaiden päiväkotiryhmässä

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin alle kolmivuotiaiden lasten vertaisvuorovaikutuksen rakentumista päiväkotiryhmässä. Vertaisvuorovaikutuksen rakentumisessa kiinnitettiin huomio sekä lasten viestintää (mikrotaso) että prosessin eri vaiheisiin (kehystaso). Rakentumista tarkasteltiin myös lasten vastavuoroisen kommunikoinnin näkökulmasta, aloitteina ja vastauksina. Tutkimuksessa lapset nähtiin lapsuuden sosiologian käsityksen mukaisesti aktiivisina toimijoina, oman sosiaalisen maailmansa ja elinympäristönsärakentajina. Lisäksi tutkimuksen teoreettista taustaa ja analyysiä ohjasi keskusteluanalyyttinen osallistumiskehikkonäkökulma. Osallistumiskehikkonäkökulmassa yhdistyvät tämän tutkimuksen kannalta sekä vuorovaikutuksen mikrotaso että laajempi kehystaso. Tutkimusaineisto oli osa laajempaa hanketta, jossa alle kolmivuotiaiden lastenpäiväkotiryhmää havainnoitiin ja videoitiin syksyllä 2010. Tämän tutkimuksen analyysissä hyödynnettiin hankkeen videoaineistoa. Analyysiin valittiin kahdeltatoista eri videolta niin kutsuttuja vapaan leikin tilanteita. Yhteensä videoista litteroidut tilanteet kestivät noin 60 minuuttia. Analyysissä aineistoa lähestyttiin lasten vertaisvuorovaikutusta kuvaavaa taulukkomallia hyväksi käyttäen. Lisäksi tilanteista rajattiin erilaisia jaksoja, joista muodostui vertaisvuorovaikutusta kuvaavia kehyksiä. Tutkimustulosten mukaan alle kolmivuotiaiden lasten keskinäisessä viestinnässä(mikrotaso) korostuivat nonverbaalit viestit: erilaiset eleet ja liikkeet. Viestinnässä oli myös verbaaleja viestejä, kuten puhetta ja äännähdyksiä. Kehystasolla lastenvertaisvuorovaikutus rakentui kolmesta kehyksestä: esikehyksestä, vastavuoroisenhuomion kehyksestä ja yhteistoiminnan kehyksestä. Esikehyksessä korostui vertaistoiminnan seurailun merkitys vuorovaikutuksen tuottajana. Tulosten mukaan seurailuista erottui kaksi merkitystä. Joissakin tilanteissa toiminnan seurailu itsessään tuotti vertaisvuorovaikutusta lasten välille ja joissakin tilanteissa sen tarkoituksena oli tuottaa seurailijalle tietoa toimintaan mukaan menemisestä. Vastavuoroisen huomion kehys ja yhteistoiminnan kehys erottuivat esikehyksestä vastavuoroisen kommunikoinnin näkökulmasta. Vastavuoroinen kommunikointi sisälsi aloitteita ja vastauksia, joissa oli sekä nonverbaalia että verbaalia viestintää sekä niiden yhdistelyä. Vastavuoroisen huomion kehyksessä lapset neuvottelivat erityisesti vertaissuhteestaan yhteiseen toimintaan ryhtymisessä tai siihen pyrkimisessä.Yhteistoiminnan kehyksessä neuvottelut liittyivät toiminnan sisällöstä neuvottelemiseen. Asiasanat:alle kolmivuotiaat lapset, vertaisvuorovaikutus, osallistumiskehikk

Lasten vertaisvuorovaikutuksen rakentuminen alle kolmivuotiaiden päiväkotiryhmässä

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin alle kolmivuotiaiden lasten vertaisvuorovaikutuksen rakentumista päiväkotiryhmässä. Vertaisvuorovaikutuksen rakentumisessa kiinnitettiin huomio sekä lasten viestintää (mikrotaso) että prosessin eri vaiheisiin (kehystaso). Rakentumista tarkasteltiin myös lasten vastavuoroisen kommunikoinnin näkökulmasta, aloitteina ja vastauksina. Tutkimuksessa lapset nähtiin lapsuuden sosiologian käsityksen mukaisesti aktiivisina toimijoina, oman sosiaalisen maailmansa ja elinympäristönsärakentajina. Lisäksi tutkimuksen teoreettista taustaa ja analyysiä ohjasi keskusteluanalyyttinen osallistumiskehikkonäkökulma. Osallistumiskehikkonäkökulmassa yhdistyvät tämän tutkimuksen kannalta sekä vuorovaikutuksen mikrotaso että laajempi kehystaso. Tutkimusaineisto oli osa laajempaa hanketta, jossa alle kolmivuotiaiden lastenpäiväkotiryhmää havainnoitiin ja videoitiin syksyllä 2010. Tämän tutkimuksen analyysissä hyödynnettiin hankkeen videoaineistoa. Analyysiin valittiin kahdeltatoista eri videolta niin kutsuttuja vapaan leikin tilanteita. Yhteensä videoista litteroidut tilanteet kestivät noin 60 minuuttia. Analyysissä aineistoa lähestyttiin lasten vertaisvuorovaikutusta kuvaavaa taulukkomallia hyväksi käyttäen. Lisäksi tilanteista rajattiin erilaisia jaksoja, joista muodostui vertaisvuorovaikutusta kuvaavia kehyksiä. Tutkimustulosten mukaan alle kolmivuotiaiden lasten keskinäisessä viestinnässä(mikrotaso) korostuivat nonverbaalit viestit: erilaiset eleet ja liikkeet. Viestinnässä oli myös verbaaleja viestejä, kuten puhetta ja äännähdyksiä. Kehystasolla lastenvertaisvuorovaikutus rakentui kolmesta kehyksestä: esikehyksestä, vastavuoroisenhuomion kehyksestä ja yhteistoiminnan kehyksestä. Esikehyksessä korostui vertaistoiminnan seurailun merkitys vuorovaikutuksen tuottajana. Tulosten mukaan seurailuista erottui kaksi merkitystä. Joissakin tilanteissa toiminnan seurailu itsessään tuotti vertaisvuorovaikutusta lasten välille ja joissakin tilanteissa sen tarkoituksena oli tuottaa seurailijalle tietoa toimintaan mukaan menemisestä. Vastavuoroisen huomion kehys ja yhteistoiminnan kehys erottuivat esikehyksestä vastavuoroisen kommunikoinnin näkökulmasta. Vastavuoroinen kommunikointi sisälsi aloitteita ja vastauksia, joissa oli sekä nonverbaalia että verbaalia viestintää sekä niiden yhdistelyä. Vastavuoroisen huomion kehyksessä lapset neuvottelivat erityisesti vertaissuhteestaan yhteiseen toimintaan ryhtymisessä tai siihen pyrkimisessä.Yhteistoiminnan kehyksessä neuvottelut liittyivät toiminnan sisällöstä neuvottelemiseen. Asiasanat:alle kolmivuotiaat lapset, vertaisvuorovaikutus, osallistumiskehikk

Opas talouskasvatukseen itsenäistyvän ADHD-nuoren taloudenhallinnan tueksi

Toiminnallisena opinnäytetyönä toteutettiin opas talouskasvatukseen itsenäistyvän ADHD-nuoren taloudenhallinnan tueksi. Oppaan tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten ja nuorten aikuisten taloudenhallinnan haasteita. Oppaasta pyrittiin tekemään mahdollisimman kattava ja selkeä kokonaisuus osaksi talouskasvatusta. Opinnäytetyön teoriaosuus koostettiin etsimällä tietoa aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriöstä ja sen vaikutuksista ihmisen elämään. ADHD vaikuttaa ihmisen toiminnanohjaukseen ja saattaa lisätä alttiutta erilaisille riippuvuuksille ja taloudenhallinnan ongelmille. Oppaan kehittäminen aloitettiin teettämällä kysely kohderyhmään kuuluvien nuorten vanhemmille. Kysely julkaistiin kolmessa eri vertaistukiryhmässä Facebookissa. Kyselyllä kartoitettiin vanhempien näkemyksiä ja kokemuksia ADHD-nuorten taloudenhallinnasta, sekä osa-alueista, joihin kaivattiin tukea. Kyselyn tulokset havainnollistettiin opinnäytetyössä diagrammien avulla. Oppaan sisällön tuottamisessa hyödynnettiin muun muassa Takuusäätiön, KELA:n, Talous- ja velkaneuvonnan ja Kuluttajaliiton materiaaleja. Toiminnallisen opinnäytetyön tuloksena syntyi 29-sivuinen talouskasvatusopas ADHD-nuoren ja vanhemman yhteiskäyttöön. Opas on hyödynnettävissä sähköisenä pdf-versiona sekä tarvittaessa tulostettuna paperiversiona. Opas tuotettiin graafisen suunnittelun verkkotyökalulla, Canva Pro:lla. Oppaassa perehdytään eri maksutapoihin, budjetointiin, säästämiseen ja sijoittamiseen, laskujen maksamiseen, lainan ottamiseen, maksuhäiriömerkintöihin sekä velkaantumiseen. Lisäksi oppaassa esitellään taloudenhallintasovelluksia, yhteystietoja avun saamiseksi sekä harjoituksia, pelejä ja käytännön vinkkejä. Oppaan lopussa on sanasto, joka avaa oppaassa käytettyjä termejä. Opas sisältää runsaasti havainnollistavia esimerkkejä ja kuvia hahmottamisen tueksi. Lisäksi värimaailma suunniteltiin selkeäksi ja visuaalisesti miellyttäväksi

“I feel many contradictory emotions” : Finnish mothers' discursive struggles with motherhood

Objective The aim of the study was to facilitate the understanding and interpretation of multiple aspects of working with mothers by examining Finnish mothers' mothering discourses and the interplay among these discourses. Background According to relational dialectics theory, discourses are systems of meaning that are coproduced in interaction. Although discursive research on motherhood has identified various discourses, research on the interplay among competing motherhood discourses is in its infancy. Method Qualitative questionnaire data from 479 Finnish mothers of infants were analyzed using contrapuntal analysis. Mothers' responses to three open-ended questions were analyzed inductively. Emerging themes were identified so as to represent different motherhood discourses, and the power struggle among discourses was addressed. Results Four discourses were identified. In the Equality discourse, parenting was presented as ideally shared between co-parents, and equality between family members and various family forms was promoted. In the Familistic discourse, traditional stay-at-home mothering, good housekeeping, and the unity of the family were emphasized. In the Intensive Mothering discourse, the importance of the mother to her child was highlighted. In the Balance discourse, the needs of all family members were presented as equally important, and flexibility in parenting choices was promoted. The results demonstrated discursive struggles within mothers' answers, suggesting that contemporary Finnish motherhood is a contested terrain of competing ideologies. Conclusion The findings suggest that Finnish mothers' mothering discourses are multivocal and often competing. The results contribute to the current understanding of motherhood ideologies and provide new insights to be utilized in counseling and clinical practice.peerReviewe