Accepting Depoliticisation? : Council Members' Attitudes Towards Public-Public Contracts in Spatial Planning

This paper focuses on how local council members consider public-public contractual spatial planning practices. Our approach addresses concerns over the depoliticisation of planning processes within a neoliberal governmentality. Our findings from three Nordic countries show that some of the council members accept being sidelined from contractual processes. Local council members may thus become complicit political subjects who foster depoliticisation through their own actions. We argue that council members' interpretations concerning contractual practices give direction, not only to future planning practice, but also to societal understanding of the idea of the political in spatial planning.Peer reviewe

mitä opittavaa Suomella? Tarkastelussa Ruotsi, Norja,

Selvityksen tarkoituksena on ollut tuoda taustatietoa ja kehittämisideoita kaupunkiseutujen suunnittelun kehittämiseen muutamista Euroopan maista. Tarkasteluun valittiin Ruotsi, Norja, Tanska, Hollanti ja Englanti. Selvitys luo osaltaan pohjaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän kehittämiseen ja tuo ideoita myös muuhun kaupunkiseutuja koskevaan strategiseen suunnitteluun. Selvityksessä on käyty läpi kaupunkiseututasoisen suunnittelun virallisia ja epävirallisia rakenteita, toimijoita ja suunnittelun välineitä. Selvityksen mukaan kaupunkiseuduilla tulisi kokeilla erilaisia ratkaisuja harkiten, mutta rohkeasti. Valtion ja kuntien välisiä suhteita, mukaan lukien suunnittelujärjestelmän ohjausmuodot, tulisi yksinkertaistaa. Kaupunkiseuduille tulisi jättää liikkumavaraa omien, paikallisista ominaispiirteistä nousevien kysymysten käsittelyyn, sekä omien perusteltujen käytäntöjensä sisällyttämiseen myös virallisen suunnittelun puitteissa. Selvitys korostaa, että strategisen suunnittelun lähtökohtana ei saisi olla resurssien tuottaminen kaupunkiseudulle, vaan kaupunkiseudun spatiaalisen kehittämisen kysymysten käsittely. Kuntien välisen yhteistyön kehittämisessä on pyrittävä pitkäjänteisesti mahdollistamaan erilaisten yhteistyömuotojen jatkuvuutta ja toisiaan täydentävyyttä. Toimiviksi havaittujen yhteistyömuotojen keskeiset tekijät tulisi sisällyttää uusiin yhteistyömuotoihin. Selvityksen mukaan tekemiseen, aktiivisuuteen ja luottamukseen perustuvaa yhteistyötä tulisi tukea. Strategisen spatiaalisen suunnittelun järjestelmän tulisi olla joustava, jotta se voisi huomioida tällaiset rakenteet ja kiinnittää ne demokraattiseen kontrolliin mielekkäällä tavalla. Myös yhteistyörakenteita tulisi kehittää joustaviksi ja eri tilanteisiin adaptoituviksi

Strategisen maankäytön suunnittelun paradoksi

Viime aikoina tarve strategiselle otteelle maankäytön suunnittelussa on korostunut, ja se on herättänyt lisääntyvää mielenkiintoa alan tutkijoiden keskuudessa. Raportissa osallistutaan tähän liittyvään teoreettiseen keskusteluun ottaen tarkastelun lähtökohdaksi Albrechtsin ja Balduccin ehdottamat luonnehdinnat strategiselle maankäytön suunnittelulle. Heidän määrittelemänsä strategisen suunnittelen ominaisuudet, kuten visioiva valikoivuus, toimintaorientaatio, epävarmuuden hallinta ja relationaalisuus, näyttäytyvät vastakkaisina lakisääteiselle sääntelysuunnittelulle, jota puolestaan luonnehtii kaikenkattavuus, suunnitelmaorientaatio, varmuuden illuusiossa pitäytyminen ja essentialismi. Eri tutkijat ovat kuitenkin tuoneet esiin, että perinteisestä lakisääteisestä suunnittelusta ei voida yksioikoisesti siirtyä strategiseen suunnittelun, vaan myös ensiksi mainitun keinovalikoimaa on välttämättä käytettävä. Kaavoitukseen väistämättä kiinnittyy myös maanomistussuhteiden juridis-hallinnollinen järjestely, kiinteistöinvestointien taloudellisten riskien sääntely ja julkisen vallankäytön legitiimi toteuttaminen. Myös strategisessa maankäytön suunnittelussa on huomioitava nämä ulottuvuudet, vaikka ne merkitsevät toimintaa, joka ei näytä sopivan yhteen Albrechtsin ja Balduccin edustaman strategisen ajattelun kanssa. Tässä raportissa ehdotetaan, että strategisen maankäytön suunnittelun ydinolemusta ei etsittäisi niistä ominaisuuksista, jotka näyttäytyvät vastakkaisina perinteiselle lakisääteiselle sääntelysuunnittelulle ja siihen kytkeytyville kaavoituksen ulottuvuuksille - vaan näiden välisen dialektiikan hallinnasta. Tämä merkitsee, että strateginen maankäytön suunnittelu on paradoksaalisesti olemukseltaan myös ”ei-strategisten” suunnitteluinstrumenttien käyttöä. Tällaisen paradoksaalisuuden hallinta edellyttää erityistä strategisen suunnittelun taitoa. Tähän näkemykseen kytketään Healeyn ajatus kriittisestä harkinnan taidosta. Strateginen maankäytön suunnittelija tarvitsee tätä taitoa nähdäkseen, missä määrin ja miten strategisille aloitteille on löydettävissä resonanssipohjaa ja niiden taakse muutosvoimaa alueen toimijoiden keskuudessa. Näiden taitojen ymmärtämiseksi tarvitaan dialogia teoreettisen tarkastelun ja käytäntökokemusten välillä. Raportissa käydään keskustelua muutaman kokeneen strategisen maankäytön suunnittelun ammattilaisten kanssa. Tarkastelu kohdistuu erityisesti haastateltujen kokemuksiin epämuodollisten rakennemallien käytöstä kaupunkiseuduilla strategisina suunnitteluinstrumentteina. Tämän taustoittamiseksi käydään läpi eri kaupunkiseuduilla laadittuja rakennemalleja sekä rakennemallityön kehityshistoriaa Suomessa. Tutkimus päätyy näkemykseen, että strateginen maankäytön suunnittelu ei varsinaisesti kuulu millekään tietylle kaavahierarkian tasolle vaan että siinä on kyse itse kaavahierarkian strategisesta käytöstä. Myös epämuodolliset rakennemallit tulisi kytkeä eritasoisten kaavojen laadintaan rikastuttamaan näiden käsittelyprosesseja strategisin näkökulmin ja perspektiivein. Johtopäätöksenä korostuu strategisen luovuuden ja harkinnan taidon merkitys kaikessa maankäytön suunnittelussa ja siihen liittyvässä vuorovaikutuksessa. Tämän kyvyn kautta osataan myös käyttää suunnitteluinstrumentteja strategisesti, olivatpa ne olemukseltaan paremmin tai huonommin strategisuuden ”tunnuspiirteitä” ilmaisevia