8 research outputs found

    Light paintings

    Get PDF
    Opinnäytetyössäni käsittelen omaa taiteellista tuotantoani. Aluksi kerron kuinka olen päätynyt tekemään sitä mitä teen ja esittelen kuvasarjani. Tämän jälkeen käyn läpi käsitteitä, jotka liittyvät työhöni. Oma työskentelyni on kehittynyt kohti valon kuvaamista. Kuvaan valoa tietyn ajan kuluessa tai aikaa tietyssä valossa. Miten päin asiaa haluaakaan ajatella. Tutkin valon luonteita vuorokauden- ja vuodenaikojen muutoksina. Kuinka erilainen valo on eri aikoina? Miten se muuttaa kohdettaan? Ja kuinka se suhteutuu ympäristön väreihin? Tekstissäni perehdyn valoon Claude Monetin kautta. Kävelyllä on ollut tärkeä merkitys teosteni synnylle. Se toimii inspiraation lähteenä ja oli merkittävässä roolissa ensimmäisissä sarjoissani. Käsittelen kävelyn teemaa Richard Longin työskentelyn avulla. Aika, vuodenajat, toisto ja sattuma, sekä valokuvauksen ja maalauksen suhde ovat aiheina seuraavissa luvuissa. Käyn näitä asioita läpi taiteilijoiden avulla, joiden teoksiin ja työskentelyyn olen tutustunut kirjoittaessani tätä lopputyötä. Yhteistä kaikille valitsemilleni taiteilijoille tai teoksille on pitkien ajanjaksojen käyttäminen. Muita yhdistäviä tekijöitä ovat työskentelymetodit, tekniikka tai visuaalinen lopputulos

    Hepatorenal syndrome

    No full text
    corecore