211 research outputs found

    Taimikoiden ja nuorten metsien hoidon laadun hallinta omavalvontaa hyödyntäen

    Get PDF
    Luken kirjat, raportit, oppaat ja esitteet. Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisten töiden laadun parantaminen omavalvonnan avulla -hankkeen loppuraportti201

    Normative language in the late Middle Kingdom epistolary material from el-Lahun

    Get PDF
    Pro gradu -tutkielmani tarkastelee normatiivista kielenkäyttöä muinaisegyptiläisessä el-Lahunin kirjeaineistossa. Suurin osa kirjeistä on kirjoitettu Senusret III ja Amenemhat IV hallintokausien välisenä aikana (1837−1764 eaa.). Vaikka kirjeissä näkyvä vahva konventionaalinen tyyli on tunnistettu jo papyruskokoelman ensimmäisistä julkaisuista lähtien, ilmiön luonnetta ja kirjeissä näkyvän konventionaalisen kielen piirteitä on tutkittu vähän. Tutkin työssäni, millaista el-Lahunin kirjeaineiston odotettu, sosiaalisesti hyväksytty kielenkäyttö on ja millaisia pragmaattisia funktioita diskurssin eri piirteillä on. Pohdin myös, onko mahdollista hahmottaa kirjeformulan tyyliin ja eri piirteiden käyttöön vaikuttavia tekijöitä. Työni on korpustutkimus, jossa analysoin tarkasti rajatun kirjallisen aineiston piirteitä lähiluvun keinoin. Lahunin papyruskokoelma on yksi harvoja keskivaltakunnan ajalta peräisin olevia laajoja korpusaineistoja. Sen ajallinen ja alueellinen yhtenäisyys muodostaa hyvän pohjan normatiivisten piirteiden tutkimukselle ja tunnistamiselle. Aineisto koostuu n. 80 papyruskirjeestä, jotka on kirjoitettu myöhäisellä keskivaltakunnan kielellä. Tutkielmani osoittaa, että el-Lahunin kirjeaineistossa on nähtävissä erityinen ns. swDA-ib-kirjeformula. Termi swDA-ib tarkoittaa viestiä tai yhteydenottoa. Kaikissa termiä käyttävissä kirjeissä on havaittavissa konventionaalinen tapa muotoilla teksti käyttäen erityistä swDA-ib pw -ilmausta ja sen variaatioita. Lisäksi kaikki kirjeet noudattavat yhtenäistä, normatiivista tapaa viitata kirjeen kirjoittajaan ja vastaanottajaan erityisillä konventionaalisilla termeillä. Kyseisen kirjeformulan käyttö on myös rajattu tarkasti määriteltyihin sosiaalisiin tilanteisiin. Edellä mainittujen piirteiden lisäksi kirjeissä nähtävissä oleva normatiivinen kielenkäyttö vaikuttaa suosivan erilaisia epäsuoria tapoja esittää pyyntö. Yhteinen piirre näissä pyyntöstrategioissa on niiden tapa tai pragmaattinen funktio, joka etäännyttää kirjoittajan roolin esitettyjen pyyntöjen agenttina, aktiivisena toimijana. Ilmiö tuntuu liittyvän yleisesti pyynnön esittämisen luonteeseen sen tekijälle mahdollisesti vaikeana ja vahingollisena tilanteena. Etäännyttävien piirteiden käyttö on yhteydessä myös kirjeen kirjoittajien suhteelliseen sosiaaliseen hierarkiaan. Lahunin kirjeaineiston normatiivisen kielen piirteet heijastavat myös laajemmin yhteisön sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita. Christopher Eyre on nostanut esiin henkilökohtaisten suhteiden merkityksen faraonisen ajan hallintokulttuurissa. Kirjeissä käytetyt tervehdykset ja tarkkaan harkittu, opittu kielenkäyttö vaikuttavatkin liittyvän aikansa yhteiskunnallisiin erityispiirteisiin, joissa henkilön sosio-kulttuurinen asema on vahvasti sidoksissa hänen henkilökohtaiseen suhteeseensa ylemmässä asemassa olevaan henkilöön. Tutkielmani osoittaa kirjekulttuurin tuntemuksen merkityksen useille erilaisille kysymyksenasetteluille.This study examines the normative use of language in the late Middle Kingdom epistolary material from el-Lahun. Although the strong degree of conventionalisation in the discourse of the letters has been recognised in previous studies, the nature and characteristics of the phenomenon have been studied relatively little. This study examines the normative features in the discourse and their pragmatic and other functions. In addition, it discusses the possible factors affecting the use and style of the letter formula. This study is based on a closed corpus and analyses the characteristics of the material through close-reading of texts. The material on which this study is based consists of approximately 80 letters in the el-Lahun papyri collections. The material is exceptionally coherent in spatial and chronological distribution and forms a good basis for studies of normativity. This study shows that the letters which define the manner of communication as swDA-ib (a message, lit. to make heart at ease) follow a common ‘letter formula’. It appears that this specific manner of addressing has two core characteristics. These include the use of the expression swDA-ib pw in structuring the letter, and the use of specific addressing words to refer to the correspondents. In addition, it is clear that the use of this letter formula is restricted to specific situations of social exchange. In addition, the normative language of the Lahun letters favours several indirect requesting strategies and features that aim to background the presence of the author. In fact, it seems that one of the most prominent features of the normative discourse of the letters is the aim to alienate the presence of the author as the agent behind the speech acts performed. This feature appears to be prominent especially in the socially expected manners of formulating a request. This tendency seems to be connected to the nature of requesting in general, as something that is potentially a difficult and harmful situation for the author. On the other hand, the use of indirect requesting strategies can in some cases be related to the difference in the relative socio-hierarchical status between the correspondents. In addition, it is evident that the characteristics of the swDA-ib-letters reflect the socio-cultural structures in the community. Christopher Eyre has emphasised the importance of personal relationships in a society build upon complex patronage and client structures, in which the socio-cultural status of the person is strongly connected to the relationship he has with his patron. It appears that the various greetings, and carefully formulated requests attested in these letters should be understood in this slightly difficult socio-cultural context. The existence of a culturally valued, learned manner of addressing offers potential for several linguistic and philological studies, as well as on research on the complex socio-cultural structures in the community

    Extensions and applications of the A* algorithm

    Get PDF
    In this thesis we investigate path finding problems, that is, planning routes from a start node to some goal nodes in a graph. Such problems arise in many fields of technology, for example, production planning, energy-aware message routing in large networks, resource allocation, and vehicle navigation systems. We concentrate mostly on planning a minimum cost path using the A* algorithm. We begin by proving new theorems comparing the performance of A* to other (generalized) path finding algorithms. In some cases, A* is an optimal method in a large class of algorithms. This means, roughly speaking, that A* explores a smaller region of the search space than the other algorithms in the given class. We develop a new method of improving a given (static) heuristic for A* dynamically, during search. A heuristic controls the search of A* so that unnecessary branches of the tree of nodes that A* visits are pruned. The new method also finds an optimal path to any node it visits for the first time so that every node will be visited only once. The latter is an important property considering the efficiency of the search. We examine the use of A* as a higher level method to allocate resources among several path finding algorithms. In some cases, the A* is an optimal resource allocation method, which means that the number of the nodes the path finding algorithms together visit is minimized. As applications of A*, we have developed new hierarchical algorithms for robot point-to-point path planning tasks, and new algorithms for power-aware routing of messages in large communication networks. The new algorithms are more robust than some older ones to which we compare. Moreover, one of the message routing algorithms produces higher average lifetimes of the network than those of the widely quoted max-min zPmin algorithm.reviewe

    Sopimuksellinen riskienhallinta ohjelmistotoimituksissa

    Get PDF
    Tutkimuksen kohteena on ohjelmistotoimituksissa yritysten välillä Suomessa käytetyt sopimukset yleisesti ja erityisesti niissä käytetyt riskienhallinnan keinot. Erilaisten ohjelmistojen käyttö jokapäiväisessä elämässä yleistyy jatkuvasti. Useimpien ohjelmistojen käyttöä ei välttämättä edes tiedosteta, koska ne ovat sulautettuna arkipäiväisiin laitteisiin. Ohjelmistoalalla toimivien yritysten määrä on kohtalaisen suuri ja niiden tuotannon osuus Suomen bruttokansantuotteesta kasvaa nopeasti. Ohjelmistotoimituksiin liittyy potentiaalisesti suuria immateriaalioikeudellisia ja vastuuriskejä. Lisäksi alan sopimuksia on pidetty monimutkaisina kokonaisuuksina. Tutkimuksen toisessa luvussa selvitetään tärkeimpiä ohjelmistotoimituksiin soveltuvia sopimusten ulkopuolisia normeja. Tarkoituksena on avata normipohjan sisältöä toimittajan ja tilaajan välisten vastuiden sekä oikeuksien jakautumisen määrittämiseksi. Vastuunjaon osalta luvussa selvitetään soveltuvien dispositiivisten ja pakottavien normien sisältöä. Oikeuksien jakoon liittyen avataan ohjelmistoihin liittyviä säännöksiä tekijänoikeuslaista. Tässä yhteydessä on käsitelty erityiskysymyksenä myös vastuiden jakautumista liittyen avoimella lähdekoodilla tai kaupallistesti lisensoitujen valmiskomponenttien käyttöön ohjelmistotoimituksissa. Tutkimuksen kolmas luku käsittelee sopimussuhteiden vastuita ja vastuuperusteita yleisesti. Luvun tarkoituksena on selvittää sopimuksellista vahingonkorvausvastuuta, sopimustyypin vaikutusta vastuuseen ja perusteita vastuusta vapautumiseen. Lisäksi luvussa on otettu esille ohjelmistotoimituksissa olennainen, sopimuksen ulkoinen vastuu liittyen immateriaalioikeusväitteisiin. Tutkimuksen loppuosassa avataan ohjelmistotoimitussopimuksissa käytettyjä vastuita jakavia, rajoittavia ja laajentavia lausekkeita sekä immateriaalioikeuksien jakoa tilaajan ja toimittajan välillä. Sopimuksellisen riskienhallinnan painopisteiksi osoittautuvat immateriaalioikeudet, salassapitoehdot sekä toimituksen laajuuden, sopimuskohteen ja yhteistyösuhteen määrittelyt. Yksittäisten lausekkeiden lisäksi myös sopimusten sisällöllä kokonaisuutena on vaikutusta riskienhallintaan. Laajalla sopimusinformaatiolla voidaan poistaa sopimuksen laatijasta johtuvia unohdusriskejä sekä ohjata sopimuspuolia riskejä ennaltaehkäiseviin toimintatapoihin. Ennaltaehkäisevät sopimustekniikat vaikuttavatkin olevan molempien osapuolten riskienhallinnan kokonaisuuden kannalta tehokkaampia kuin vastuiden toteutumisen seuraamuksia säätelevät lausekkeet

    Korkeakoulun arvonlisäverovelvollisuus saamastaan tulosta

    Get PDF
    Yleishyödyllisen yhteisön toiminta on pääsääntöisesti vapautettu arvonlisäverosta ja tuloverosta. Koska yleishyödyllisten yhteisöjen arvonlisäverotus on liitetty tuloverotukseen arvonlisäverolain 4 §:llä, on tästä yhteydestä johtuen lakien tulkinnassa ongelmia ja tulkintaa ohjaa kansallinen oikeuskäytäntö. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella yleishyödyllisenä yhteisönä pidetyn Korkeakoulu Oy:n arvonlisäverovelvollisuutta saamastaan tulosta tämän hetkisen oikeuskäytännön valossa. Työssä selvitetään yleisesti yleishyödyllisten yhteisöjen toimintaan liittyvää verotuskohtelua sekä analysoidaan tarkemmin koulutuspalveluiden osalta verotuksen ennakkoratkaisuja viitekehyksessä rakennetun tietopohjan ja tämän hetkisen oikeuskäytännön perusteella. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu arvonlisävero-, tulovero- ja ammattikorkeakoululaeista sekä Verohallinnon ohjeista. Työssä keskitytään yleishyödyllisenä yhteisönä pidetyn korkeakoulun koulutuspalvelujen arvonlisä- ja tuloverotukseen. Tutkimusmenetelmänä työssä käytetään kvalitatiivista dokumenttitutkimusta, jossa empiirisenä aineistona ovat oikeustapaukset. Oikeustapauksina käytetään korkeimman hallinto-oikeuden ja keskusverolautakunnan julkaistuja päätöksiä. Tutkimuksessa analysoidaan ensin yleisesti yleishyödyllisyyden, liiketoiminta-, ja elin-keinotoimintakäsitteiden verotukseen liittyviä oikeustapauksia. Seuraavaksi analysoidaan edellä tehtyjen tulkintojen ja viitekehyksen perusteella yleishyödyllisten yhteisöjen koulutustoiminnan verotuskohtelua. Koulutuspalveluiden osalta selvitetään, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet niiden arvonlisäverollisuuden arvioinnissa. Lopuksi tehdään yhteenveto Korkeakoulu Oy:n yleishyödyllisenä yhteisönä tarjoamien koulutuspalveluiden verotuksesta. Tutkimustuloksena saatiin oikeuskäytännön mukaisia arvonlisäverotusmalleja Korkeakoulu Oy:n suunnittelemille uusille koulutustoiminnoille. Lisäksi tutkimuksesta käy ilmi EU-oikeuden lisääntyvä vaikutus etenkin kilpailuneutraliteetin varmistamisessa.A non-profit organisation is generally exempt from value added tax and from income tax. In the Value Added Tax Act section 4, value added tax liability is linked to income tax liability. Due to this link, there are inconsistencies in how the tax acts are interpreted. The interpretation is guided by the national case law. The primary objective of the study was to examine how the liability for value added tax of Korkeakoulu Oy, a non-profit organisation and a University of Applied Sciences, should be applied by the current case law. The study discusses how the tax acts are currently interpreted for non-profit organisations in general. In addition, the taxation of the educational activities is analysed in more detail based on the current case law. The theory section consists of the Value Added Tax Act, Income Tax Act and the relevant taxation related literature, as well as the guidance provided by the Finnish Tax Administration. The study focuses on the taxation of the educational services of Korkeakoulu Oy. The study was based on qualitative methods. The national case law was used as the empirical research material. The basis of the study was the precedents of the Supreme Administrative Court and the Central Tax Board. First, the study analyses the characteristics of non-profit organisations in case law. Furthermore, the conditions when sales are considered as business activities and when income is regarded as taxable business revenue are also studied. This is followed by an analysis of the factors that have influenced the interpretation of the VAT liability of the educational services. Finally, a summary is given on the liability for tax of Korkeakoulu Oy’s educational services. As a conclusion, VAT models based on the current case law are prepared for Korkeakoulu Oy’s new educational services. In addition, the study shows the increasing influence of European Union law, especially in ensuring competition neutrality

    Betonin ohuthietutkimuksen ja vetolujuuskoeistuksen tulosten vertailukelpoisuus betonin kuntotutkimuksissa

    Get PDF
    Tiivistelmä. Betonin kuntotutkimuksia suoritettaessa ohuthietutkimus ja vetolujuuskoeistus ovat yleisesti käytössä olevia tutkimusmenetelmiä. Ohuthietutkimuksella saadaan yksityiskohtaista tietoa muun muassa kovettuneen betonin koostumuksesta, tiiviydestä, kivi- ja sideaineen laadusta, huokosrakenteesta sekä rapautumatilanteesta. Vetolujuuskokeella tutkitaan betonin vetolujuutta, mutta se antaa samalla viitteitä betonin kunnosta ja rapautuneisuudesta, jotka ovat kuntotutkimuksen kannalta merkityksellisiä asioita. Yhdessä käytettynä ja hyvin toteutettuina menetelmät tukevat ja täydentävät toisiaan sekä palvelevat tehokkaasti betonin kuntotutkimuksen tarpeita. Tutkimuksessa vertailtiin kymmeniä betonin ohuthietutkimuksen ja vetolujuuskoeistusten tuloksia. Käytössä olevaan aineistoon kuului näytteitä julkisivuista, silloista ja kuivatelakasta. Tutkimuskohteet sijaitsevat ympäri Suomea. Vertailu tehtiin kuntotutkimuksissa poratuilla näytteillä. Ohuthietutkimuksen ja vetolujuuskoeistuksen tulosten vertailukelpoisuutta selvitettiin toisiaan vastaavista näytteistä saatuja tuloksia vertaamalla. Ohuthietutkimuksella selvitettiin betonin kunto, vauriot ja rapautuneisuus. Näiden voimakkuutta ja esiintymistä verrattiin vetolujuuskoeistuksen tulokseen ja murtumakohtaan. Vetolujuuskoeistuksen numeerisen tuloksen lisäksi huomioitiin kokeessa tehdyt havainnot ja mahdolliset poikkeamat. Tulosten mukaan ohuthietutkimuksessa saadut tiedot ja vetolujuuskoeistuksen tulokset tukevat pääosin toisiaan, etenkin kun betoni on hyväkuntoista ja rapautumatonta, tai kun betonissa esiintyy voimakkaampaa rapautumista. Ohuthietutkimuksen perusteella hyväkuntoisen rapautumattoman betonin vetolujuustulos on pääosassa tapauksista hyvä. Hajontaa menetelmien tulosten välillä esiintyy, kun ohuthietutkimuksessa betonissa on havaittu jonkin asteista rapaumaa. Tämän perusteella vetolujuutta on vaikea arvioida ja tulokset eivät ole usein yhtenäisiä. Vetolujuus ei aina alene rapautuneisuuden arvon kasvaessa. Hajontaa ohuthietutkimuksen ja vetolujuuskoeistuksen tuloksiin aiheuttaa myös tiettyjen vauriomekanismien esiintyminen. Alkalikiviainesreaktion takia vetolujuus voi olla heikko, vaikka ohuthieen perusteella betonin on arvioitu olevan hyväkuntoista. Tämä johtuu ainakin osin siitä, ettei alkalikiviainesreaktio epäsäännöllisen esiintymisensä vuoksi aina näy ohuthieen kattavalla alalla, mutta se esiintyy kuitenkin vetolujuuskappaleessa. Tulosten vertailukelpoisuuden parantamiseksi ohuthieraportissa rapautuneisuutta arvioiva numeerinen arvo ja vetolujuuskokeen tulos tulisi liittää samaan taulukkoon. Lisäksi siihen tulisi sanallinen arvio betonin kunnosta. Nykyisin käytössä oleva viisiportainen rapautuneisuusasteikko tulisi muuttaa suppeammaksi kolme- tai neljäportaiseksi, jolloin se olisi selkeämpi ja vertailukelpoisempi vetolujuustulosten kanssa. Ohuthietutkimuksen kehittämiseksi tulisi kiinnittää huomiota siihen, mistä kohtaa näytekappaletta ohuthie valmistetaan. Tarkoituksenmukaisen informaation saamiseksi ohuthiettä ei tule aina valmistaa heti pinnasta alkaen. Huomioon tulee ottaa betoninäytteessä silmämääräisellä tarkastelulla havaittavat vauriot ja tutkimuksen tarkoitus. Mikäli halutaan selvittää nimenomaan vauriomekanismia ja rapautuneisuutta, voidaan ohuthie tehdä silminnähden rapautuneesta osasta. Kuntotutkimuksen kannalta merkittävä tieto kuitenkin usein on syvyys, jossa vauriot loppuvat ja hyväkuntoinen betoni alkaa

    Lähisuhdeväkivallan sovittelun hyvän käytännön malli : Suosituksia rikos- ja riita-asioiden sovittelun ammattihenkilöstölle

    Get PDF
    Lähisuhdeväkivallan sovittelun hyvän käytännön malli sisältää suosituksia rikos- ja riita-asioiden sovittelun ammattihenkilöstölle. Samalla malli esittelee myös sovittelun asiakkaille ja muille aiheesta kiinnostuneille lähisuhdeväkivallan sovitteluprosessin tavoitteet ja toimintatavat. Malli tarjoaa työkaluja etenkin sovitteluun ohjattujen lähisuhdeväkivaltarikosten sovittelun edellytysten ja turvallisuuden arviointiin. Hyvän käytännön mallia voidaan hyödyntää myös muiden lähisuhteessa tapahtuneiden rikosten ja riitojen sovitteluprosesseissa. Käytännön ohjeiden ja työkalujen lisäksi mallissa esitellään aiheeseen liittyvät kansainväliset sopimukset, restoratiivisen eli korjaavan oikeuden lähtökohdat sekä lähisuhdeväkivallan ilmiö pääpiirteissään. Sovittelu on korjaavan oikeuden palvelu, josta säädetään sovittelulaissa (1050/2005). Lähisuhdeväkivallan ohjaaminen sovitteluun on Suomessa poliisin tai syyttäjän tehtävä. Sovittelutoimisto jatkaa sen arvioimista, mitkä tapaukset soveltuvat sovitteluun ja vastaa sovitteluprosessista, johon kuuluu osapuolten palveluohjaus ja sopimuksen seuranta, mikäli osapuolet pääsevät sovitteluun ja haluavat tehdä asiassa sopimuksen

    Varying outcomes of triple-negative breast cancer in different age groups-prognostic value of clinical features and proliferation

    Get PDF
    PurposeTriple-negative breast cancer (TNBC) is an aggressive disease lacking specific biomarkers to guide treatment decisions. We evaluated the combined prognostic impact of clinical features and novel biomarkers of cell cycle-progression in age-dependent subgroups of TNBC patients.MethodsOne hundred forty seven TNBC patients with complete clinical data and up to 18 year follow-up were collected from Turku University Hospital, Finland. Eight biomarkers for cell division were immunohistochemically detected to evaluate their clinical applicability in relation to patient and tumor characteristics.ResultsAge at diagnosis was the decisive factor predicting disease-specific mortality in TNBC (p = 0.002). The established prognostic features, nodal status and Ki-67, predicted survival only when combined with age. The outcome and prognostic features differed significantly between age groups, middle-aged patients showing the most favorable outcome. Among young patients, only lack of basal differentiation predicted disease outcome, indicating 4.5-fold mortality risk (p = 0.03). Among patients aged > 57, the established prognostic features predicted disease outcome with up to 3.0-fold mortality risk for tumor size ≥ 2 cm (p = 0.001). Concerning cell proliferation, Ki-67 alone was a significant prognosticator among patients aged > 57 years (p = 0.009). Among the studied cell cycle-specific biomarkers, only geminin predicted disease outcome, indicating up to 6.2-fold increased risk of mortality for tumor size p = 0.03).ConclusionTraditional clinical features do not provide optimal prognostic characterization for all TNBC patients. Young age should be considered as an additional adverse prognostic feature in therapeutic considerations. Increased proliferation, as evaluated using Ki-67 or geminin immunohistochemistry, showed potential in detecting survival differences in subgroups of TNBC.</p

    Ultra-strong nonlinear optical processes and trigonal warping in MoS2 layers

    Get PDF
    Nonlinear optical processes, such as harmonic generation, are of great interest for various applications, e.g., microscopy, therapy, and frequency conversion. However, high-order harmonic conversion is typically much less efficient than low-order, due to the weak intrinsic response of the higher-order nonlinear processes. Here we report ultra-strong optical nonlinearities in monolayer MoS2 (1L-MoS2): the third harmonic is 30 times stronger than the second, and the fourth is comparable to the second. The third harmonic generation efficiency for 1L-MoS2 is approximately three times higher than that for graphene, which was reported to have a large χ (3). We explain this by calculating the nonlinear response functions of 1L-MoS2 with a continuum-model Hamiltonian and quantum mechanical diagrammatic perturbation theory, highlighting the role of trigonal warping. A similar effect is expected in all other transition-metal dichalcogenides. Our results pave the way for efficient harmonic generation based on layered materials for applications such as microscopy and imaging.We acknowledge funding from the Academy of Finland (Nos: 276376, 284548, 295777, 298297, and 304666), TEKES (NP-Nano, OPEC), Royal Academy of Engineering (RAEng) Research Fellowships, Fondazione Istituto Italiano di Tecnologia, the Graphene Flagship, ERC grants Hetero2D, Nokia Foundation, EPSRC Grants EP/K01711X/1, EP/K017144/1, EP/L016087/1, AFOSR COMAS MURI (FA9550-10-1-0558), ONR NECom MURI, CIAN NSF ERC under Grant EEC-0812072, and TRIF Photonics funding from the state of Arizona and the Micronova, Nanofabrication Centre of Aalto University
    corecore