The fate of remnant trees after wind disturbances in boreal and temperate forests

Trees that survive disturbances are important biological legacies that facilitate forests’ recovery and enhance their structural and species diversity, substantially contributing to the resilience of these ecosystems. The dynamic pattern of legacy syndromes sets the understudied aspects of survivors of wind disturbance into focus. Several factors at tree, stand, and landscape scales alter the susceptibility of the remnant trees, and affect their potential to recover and survive subsequent disturbances. The characteristics of the survivors interact with direct stress and mortality drivers such as changed environmental conditions and pressure by pests and pathogens. Climate change further enhances the post-storm vulnerability of the remaining stand. This literature review analyzes the impact of disturbance parameters (e.g., severity, seasonal timing) and characteristics of the affected forest (e.g., tree species composition, successional stage of a forest stand) on the conditions of survivors through post-windthrow stand development. We attempted to reveal the main agents and processes driving the fate of remnant trees and linked delayed mortality patterns to the main stand-scale wind disturbance regimes in Eurasian and North American boreal and temperate forests: (1) stand-replacing, (2) partially stand-replacing, and (3) fine-scale gap disturbance. We found that after stand-replacing wind disturbance, the spatial location of the remaining trees largely determines their onward fate, whereas these survivors are generally more susceptible to subsequent mortality compared to trees that survived less severe events. After partially stand-replacing wind disturbance, the structure of the remnant stand as well as characteristics of the individual remnant trees (e.g., species, age, size) largely determine their survival probability. Following a fine-scale gap disturbance, the trees at the gap edge are more likely to die, compared to the trees situated in the stand interior, but the mortality-causing processes usually operate on a longer time scale. Our findings contribute to the current knowledge on post-windthrow stand development and offer insights into temporal stability of these increasingly important biological legacies

Ekotoksisuus elinkaariarvioinnissa : Elintarvikkeiden ja ruokajärjestelmän elinkaariarviointimetodologian kehittäminen ja harmonisointi -hanke

Ekotoksisuus kuvaa myrkyllisten aineiden vaikutuksia ympäristöön. Sitä arvioitaessa tarkastellaan aineiden kulkeutumista ja jäämiä ympäristössä (eliöt, maaperä, vesistö, ilma) ja niiden vaikutuksia sen eliöstöön. Elinkaariarviointi (LCA, Life Cycle Assessment) -menetelmällä mitataan ja tunnistetaan tuotteen tai palvelun elinkaarenaikaiset ympäristövaikutukset. Elinkaariarvioinnin ekotoksinen vaikutusluokka kuvaa tuotteiden ekotoksisia vaikutuksia, jotka aiheutuvat ympäristölle tuoteketjuissa käytetyistä kemikaaleista. Se mahdollistaa eri tuotteiden välisen vertailun ja myös kemikaalien vaikutusten vertailun suhteessa toisiinsa. Menetelmä yhdistää elinkaariarvioinnin (LCA) ja riskiarvioinnin. Tunnistamalla ja tiedostamalla kemikaalien vaikutuksia tuoteketjuissa voidaan pyrkiä vähentämään aineiden haitallisia vaikutuksia vähentämällä kemikaalien määrää tai vaihtamalla niitä vähemmän haitallisiin vaihtoehtoihin. Tämä kirjallisuuskatsaus sisältää perustietoa ekotoksisesta ympäristövaikutusluokasta elinkaariarvioinnissa (LCA, Life Cycle Assessment). Kemikaaleista esimerkkeinä käytetään kasvinsuojeluaineita. Katsauksessa esitetään myös joitakin ekotoksisten vaikutusarvioinnin menetelmiä

Vapaa-ajankalastuksen rahankäyttö ja aluetalousvaikutukset : tutkimus

Tässä tutkimuksessa selvitettiin vapaa-ajankalastajien rahankäyttöä sekä vapaa-ajankalastuksen taloudellista merkitystä aluetalouden näkökulmasta ja kalastajan virkistysarvon osalta. Vapaa-ajankalastus tuo taloudellisia hyötyjä paikallistalouksille, sillä käyttäessään paikallisia palveluja kalastaja kartuttaa yrittäjien liikevaihtoa, ja kasvaneen tulovirran ansiosta myös alueen verotuloa. Raportti kokoaa yhteen Luonnonvarakeskuksen VALUE-projektin tulokset. Se kuvaa, mihin vapaa-ajankalastajat käyttävät rahaa, millaisia ovat suomalaisten vapaa-ajankalastuksen maakuntatason aluetaloudelliset vaikutukset arvonlisän ja työllisyyden suhteen, ja mikä on kalastajien virkistyshyödyn taloudellinen arvo alueittain. Aluetaloudellisten vaikutusten tarkasteluun valittiin viisi vapaa-ajankalastuksen rahankäytön kannalta merkittävää maakuntaa: Lappi, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa, Etelä-Savo ja Pohjois-Pohjanmaa. Vapaa-ajankalastajat käyttivät yhteensä koko maan tasolla 210 milj. euroa kalastamiseen vuonna 2022. Suurin kustannuserä oli polttoaineet, 84 milj. euroa. Kalastonhoitomaksun suorittaneiden osuus suomalaisten vapaa-ajankalastajien rahankäytöstä oli 37 prosenttia. Suurinta rahankäyttö oli Lapissa ja Pirkanmaalla, ja eniten rahaa merikalastukseen käytettiin Varsinais-Suomen merialueella. Vapaa-ajankalastuksen tuotos koko maan tasolla oli 119 milj., se loi 54 milj. euroa arvonlisäystä ja työllisti 1 021 henkilöä vuonna 2022. Merkittävimmät aluetalousvaikutukset vapaa-ajankalastuksella oli Lapissa, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa maakuntien sisävesien ja merialueen kalastus huomioiden. Vapaa-ajankalastuksen ja kalastusmatkailun taloudellisen merkityksen arvioinnille on tarve, jotta voidaan tukea päätöksentekoa mm. kalastusmatkailun kehittämisstrategian toimenpiteiden edistämiseksi. Tieto vapaa-ajankalastuksen taloudellisista vaikutuksista on tärkeää paitsi kansallisella, myös paikallisella tasolla, jotta kalastusmahdollisuuksia voidaan luoda ja käyttää kestävästi ja taloudellisesti tehokkaasti

Synteesiraportti: Suomen maataloustuotannon energiankulutus

Maataloustuotannossa tapahtuva energian kulutus vaikuttaa alkutuotannon kannattavuuteen ja elintarviketuotannon päästöihin. Suureksi osaksi tuontipolttoaineeseen perustuva maatalous on altis tuonnin häiriöille, mikä tekee kotimaisen ruoantuotannon energiankäytöstä myös huoltovarmuuskysymyksen. Maatalouden energiankäytön rakenteen ja sen muutosten, sekä taustalla vaikuttavien tekijöiden ja niiden keskinäisten riippuvuuksien tunteminen on keskeinen lähtökohta kaikissa tarkasteluissa, joissa alussa mainittuja vaikutuksia pyritään arvioimaan. Maatalouden (ml. kasvihuone- ja avomaan puutarhatuotanto) energian kulutus on tarkasteltuina vuosina 2010–2020 pysynyt noin 9TWh tasolla, mikä vastaa alle kolmea prosenttia Suomen kokonaisenergiankäytöstä. Energialähteistä sähkön osuus kulutuksesta em. tarkastelujaksolla on keskimäärin 18 %, nestemäisten polttoaineiden 36 % ja kiinteiden polttoaineiden 46 %. Tuotantosuuntien välillä eri energialähteiden käytön suhteissa on suuria eroja. Eniten energiaa on käytetty viljanviljelyssä, lypsykarjataloudessa ja kasvihuonetuotannossa. Energiakustannusten osuus tuotantokustannuksista on kasvanut erityisesti nestemäisten polttoaineiden hinnan nousun vuoksi. Nestemäisten polttoaineiden käyttö maataloudessa on kasvanut, vaikka maatilojen lukumäärä on laskenut voimakkaasti. Moottoripolttoaineiden ja viljankuivaukseen käytettävän polttoöljyn määrä on kasvanut. Lämmityspolttoöljyn käyttö on tarkastelukaudella pudonnut kolmannekseen. Osansa tässä kehityksessä on tuotannon rakenteen siirtymällä kotieläintaloudesta kasvintuotantoon. Yksi mahdollinen perustelu erityisesti moottoripolttoaineiden käytön kasvulle ovat tilojen koon kasvuun ja tilussuhteisiin liittyvä kuljetusten kasvu. Lämmityksessä on myös siirrytty kiinteiden polttoaineiden käyttöön. Maatalouden energiankulutuksen määrään vaikuttavia tekijöitä ovat ensisijaisesti peltoviljelytyöt ja viljan kuivaus. Toimenpiteitä, joilla kulutukseen voidaan vaikuttaa ovat siirtoajojen tehostaminen ja tarpeen vähentäminen, siirtyminen minimimuokkaukseen ja suorakylvöön hyödyntäen täsmäviljelyn teknologiaa, viljanpuinnin ja -kuivauksen optimointi energiankäytön suhteen, sähkökäyttöjen lisääminen työkoneisiin ja muihin prosesseihin sekä vaihtoehtoisten menetelmien nykyistä laajempi soveltaminen rehuviljan säilönnässä. Maatilojen ja niiden muodostamien energiayhteisöjen tuottamalla energialla voidaan osittain korvata tuontienergian tarvetta. Sekä aurinkosähköön että biokaasun tuotantoon on investoitu ja investoidaan voimakkaasti. Näiden energialähteiden osuus maatalouden kokonaisenergiankulutuksesta on kuitenkin toistaiseksi muutaman prosentin luokkaa, mutta paikallisesti ja pidemmällä aikavälillä niillä on merkitystä maatilojen energiahuollossa