Testivetoinen kehitys: Ja sen opetus uusille ohjelmoijille

Ohjelmistokehityksen mallit kokivat suuria muutoksia hieman yli 20 vuotta sitten, kun Extreme Programming ja testivetoinen kehitys keksittiin. Työelämässä mallit otettiin nopeasti käyttöön, ja perinteistä vesiputousmallia käytetään nykyään hyvin vähän. Opetus tapahtuu vielä pääosin vesiputousmallia käyttäen, jossa ensin kirjoitetaan koodia, ja testaaminen suoritetaan vasta lopuksi. Työelämän vaatimusten ja opetuksen tarjoamien taitojen välillä suurimmat puutteet ovatkin juuri ketterissä kehitysmalleissa ja testaamisessa. Tässä tutkielmassa tutustutaan testivetoiseen kehitykseen, ja syihin miksi sitä kannattaa käyttää uusien ohjelmointiopiskelijoiden opetuksessa. Tutkielmassa tarkastellaan erilaisia kehitysmalleja, jotta testivetoista kehitystä voidaan ymmärtää paremmin. Näitä malleja ovat vesiputousmalli, Extreme Programming sekä Test First Development. Testivetoisesta kehityksestä esitellään sen määritelmä, käyttötapa, hyödyt sekä haasteet. Tutkielmassa ei kuitenkaan tarkastella sitä, miltä testivetoisen kehitys näyttää kooditasolla, sillä tarkoitus on keskittyä sen tarjoamiin opetuksellisiin hyötyihin. Työn tavoitteena on arvioida nykyistä ohjelmoinnin opetuskäytäntöä, ja löytää hyötyjä testivetoisen kehityksen opettamisesta uusille ohjelmoijille. Tutkielma on tehty kirjallisuuskatsauksena. Työssä käydään läpi tutkimuksia, joissa testivetoista kehitystä on otettu mukaan ohjelmointikurssien opetukseen. Tutkimuksissa on havaittu testivetoisen kehityksen parantavan koodin laatua, vähentävän ohjelmointivirheitä sekä tekevän ohjelmointityöstä mielekkäämpää. Opiskelijat, jotka käyttivät testivetoista kehitystä, kertoivat sen auttaneen heitä ymmärtämään kurssin asioita paremmin. Ristiriitaisia tuloksia on saatu ohjelmoijan tehokkuuden suhteen. Joidenkin tutkimusten mukaan testivetoinen kehitys tehostaa ohjelmoijien työskentelyä, koska virheiden korjaamiseen kuluu vähemmän aikaa perinteiseen vesiputousmalliin verrattuna. Toiset tutkimukset ovat taas päätyneet tuloksiin, joissa ei ole havaittu merkittäviä eroja tehokkuudessa. Testivetoisen kehityksen opettamisesta on kuitenkin useita hyötyjä ja se valmistaa ohjelmointiopiskelijoita työelämään

Asthma and Respiratory Symptoms in Finnish Competitive Cross-Country Skiers

Maastohiihto on olympialaji, jossa hiihtäjät altistuvat harjoituksissa ja kilpailuissa vaativille olosuhteille. Kylmä ja kuiva ilma rasittavat merkittävästi heidän hengitysteitään. Tämä mahdollisesti johtaa astmaan ja siihen liittyvien oireiden korkeaan esiintyvyyteen hiihtäjillä ja se saattaa vaikuttaa suorituskykyyn. Akuutit hengitystieinfektiot ovat myös yksi yleisimmistä syistä harjoitteluista ja kilpailuista poisjäämiseen. Tämän väitöskirjan tarkoituksena oli vertailla eroja astman esiintyvyydessä, astmalääkkeiden käytössä, astman alkamisiässä ja astman hallinnassa suomalaisilla kilpahiihtäjillä verrattuna samanikäisiin verrokkeihin sekä tutkia erilaisia hengitysoireita ja pitkittynyttä yskää. Hiihtäjillä tutkittiin myös akuutin sairauden tai hengitystieinfektion vaikutusta kilpailumenestykseen sekä mahdollisia astman vaikutuksia harjoittelu- ja kilpailupäivien poissaoloihin. Tutkimus toteutettiin postikyselynä, johon kutsuttiin 1282 ikäluokkansa suurimpaan mestaruuskilpailuun ilmoittautunutta maastohiihtäjää 2018–2019. Verrokkiryhmä (n = 1754) kutsuttiin tutkimukseen iän, sukupuolen ja kotiseudun mukaan kaltaistettuna. Vastausprosentti tutkimuksessa oli 27,4 % (n = 351) hiihtäjillä ja 19,5 % (n = 338) verrokeilla. Mediaani-ikä hiihtäjillä ja verrokeilla 16,5 vs. 17,0 vuotta (interkvartiiliväli 14,3–21,5 vs. 15–22,5) ja naisia oli hiihtäjistä 58,1 % ja verrokeista 69,5 %. Astman esiintyvyys oli suurempi hiihtäjillä kuin verrokeilla (25,9 % vs. 9,2 %, p < 0.001) ja ensimmäisten astmaan liittyvien oireiden alkamisikä oli korkeampi hiihtäjillä kuin verrokeilla (13,0 vs. 8,0 vuotta, p < 0.001). Astmatestin (ACT) tulosten mediaani oli molemmissa ryhmissä 22,0, mutta hiihtäjillä oli useammin hyvä astman hallinta (89,0 % vs. 77,4 %, ACT ≥ 20 p). Astmaa sairastavista hiihtäjistä 82,4 % käytti säännöllisesti inhaloitavaa glukokortikoidia (ICS), ja 80,2 % käytti avaavaa lääkitystä. Astmaa sairastavista yhdistelmälääkitystä käytti säännöllisesti 47,3 % hiihtäjistä ja 22,6 % verrokeista. Jaettuna kilpailumenestyksen mukaan hiihtäjillä astma oli yleisintä menestyneimmässä neljänneksessä (56,1 %). Hiihtäjien astma oli useammin ei- allergista (60,1 %) verrattuna verrokkeihin (38,7 %). Kilpahiihto oli suurempi riski ei-allergiselle astmalle (OR 5,05, 95 % CI 2,65–9,61) kuin allergiselle astmalle (OR 1,92, 1,08–3,42). Suuri harjoitusmäärä oli merkittävä riskitekijä ei-allergiselle astmalle hiihtäjien keskuudessa. Hiihtäjillä oli enemmän rasituksen jälkeistä yskää kuin verrokeilla (60,6 % vs. 22,8 %) ja limannousua rasituksen aikana ja sen jälkeen. Astmaatikoilla rasitukseen liittyvät oireet olivat samanlaisia kuin verrokeilla, mutta oireiden esiintyvyys oli korkeampi astmaa sairastavilla. Pitkittynyt yli kahdeksan viikkoa kestävä yskä oli harvinaista ja sitä oli 4,8 %:lla verrokeista ja 2,0 %:lla hiihtäjistä. Suurempi osuus astmaa sairastavista hiihtäjistä (76,9 %) kuin astmaa sairastamattomista hiihtäjistä (62,2 %) joutui jättämään kilpailun väliin hengitystieinfektion vuoksi. Yksittäisen sairausepisodin mediaanikesto oli pidempi astmaa sairastavilla hiihtäjillä (5.0 päivää, IQR 3.8–6.8 vs. 4.0 päivää, IQR 3.0–6.7, p = 0.017), mikä johti useampiin poissaolopäiviin hengitystieinfektion takia kauden aikana (mediaani 15 päivää (IQR 8–28) vs. 10 päivää (IQR 6–18), p = 0.006). Maastohiihtäjillä astma on hyvin yleinen sairaus. Astmaa on erityisesti menestyneimmillä urheilijoilla, astma on useimmiten ei-allergista ja oirehallinta on hvvä. Hiihtäjillä on myös paljon rasitukseen liittyviä hengitysoireita ja hengitystieinfektioita, jotka johtavat harjoituksista ja kilpailuista poisjäämiseen. Näiden tulosten perusteella astman tehokas hoito ja hengitystieinfektioiden vähentäminen on tärkeää. Vaikka hiihtäjillä on paljon astmaa ja hengitysoireita, näyttää siltä, että se ei estä menestyksekästä urheilu-uraa.Competitive cross-country skiers, due to their exposure to extreme cold conditions during training and competition, are subjected to significant strain on their airways. This unique situation leads to a high prevalence of asthma among with a possible impact on their performance. The prominence of acute respiratory infections (ARinf), which hinders their ability to train and compete, is another significant concern for these athletes. The aim of this thesis was to compare the differences in the prevalence of asthma, use of asthma medication, onset age of asthma and asthma control in Finnish cross- country skiers compared to controls and to study the types of respiratory symptoms and prolonged cough in cross-country skiers and controls. In cross-country skiers only, the burden of acute illness or respiratory tract infection in asthmatic and non- asthmatic skiers on competition success and possible effects of asthma on days of absence from training and competition were studied. To investigate these issues, a postal survey was conducted involving competitive Finnish cross-country skiers (n = 1282) who participated in the national championships in their respective age category from 13 years to seniors in the season 2018/2019. The control group (n= 1754) was matched in terms of age, gender, and region. The total response rate in the current study was 27.4% (n = 351) in skiers and 19.5% (n = 338) in controls. In skiers and controls, the median age was 16.5 vs. 17.0 years (interquartile range 14.3–21.5 vs. 15–22.5) and 58.1% vs. 69.5% were women.A higher prevalence of asthma was found among skiers (25.9%) compared to the controls (9.2%), with the median age of the first asthma-related symptoms being higher in skiers (13.0 years) than controls (8.0 years). The Asthma Control Test (ACT) score median was 22.0 in both groups, but skiers had better asthma control with 89.0% achieving well-controlled asthma (ACT score ≥20), compared to 77.4% of controls. Among the skiers with asthma, 82.4% used regular inhaled corticosteroids (ICS), and 80.2% used bronchodilators. A fixed combination of ICS and long-acting β2-agonist was regularly used by 47.3% of the skiers and 22.6% of the controls with asthma. In the most successful quartile of skiers, the prevalence of asthma was the highest (56.1%) in. Asthma in skiers was more often non-allergic (60.1%) compared to the controls (38.7%). Being a skier showed a higher risk for non-allergic asthma (OR 5.05, 95% CI 2.65 to 9.61) than allergic asthma (OR 1.92, 1.08–3.42). High training volume was a significant risk factor for non-allergic asthma in skiers. In terms of exercise-related symptoms, skiers showed a higher prevalence of cough after exercise (60.6% vs. 22.8% in controls) and phlegm production during and after exercise. Symptoms provoked by exercise were similar in asthmatics and non-asthmatics, but symptom prevalence was higher in asthmatic individuals. Chronic cough lasting more than eight weeks was rare, reported by only 4.8% of controls and 2.0% of skiers. A larger proportion of asthmatic skiers (76.9%) than non-asthmatic skiers (62.2%) had to refrain from competitions due to ARinf. The median duration of a single ARinf episode was longer for asthmatic skiers (5.0 days) compared to non- asthmatics (4.0 days), leading to more days of absence due to ARinf throughout the season (median 15 days vs. 10 days). Competitive cross-country skiers, especially the most successful ones, demonstrate a high prevalence of non-allergic, well-controlled asthma. Skiers also experience a greater burden of exercise-related respiratory symptoms and a more significant impact of acute respiratory infections, leading to training and competition absences. These findings underscore the importance of effective asthma management and ARinf reduction strategies in this specific athlete population. Although skiers have a high prevalence of asthma and high prevalence of respiratory symptoms, it seems it does not prevent a successful and triumphant athletic career

Israel’s international mobilities regime : visa restrictions for educators and medics in Palestine

This article examines Israel’s control of international presence in Palestine as an ‘international mobilities regime’ that has damaging effects for the provision of services in East Jerusalem, the West Bank and Gaza. Focusing specifically on educators and medics, the discussion draws on long-term fieldwork to set international visa restrictions in the context of the ‘internal’ control of Palestinians’ mobilities before documenting the effects for education and healthcare provision. Discussion then turns to the scale and function of bureaucracy that produces a further significant effect: to make nothing happen whereby projects are stalled, cancelled or rendered inconceivable. To this methodologically elusive function, the approach proposed here is to attend to an order of ‘what would have been’ to better understand the power of bureaucracy to prevent movement and make people stay in place. Two main arguments are made: that Israel has developed an international mobilities regime that extends its control over Palestinian spaces; and that the scale of control is perceptible only by careful attention to the lost possibilities effected by bureaucratic restriction – and key contributions are explicated for further enquiry into bureaucracy-as-deterrent, the international dimensions of Israel’s mobility restrictions and a turn to ‘unspectacular’ sites of colonial control.Peer reviewe