Due to the improved prognosis of many forms of cancer, an increasing number of cancer survivors are willing to return to work after their treatment. It is generally believed, however, that people with cancer are either unemployed, stay at home, or retire more often than people without cancer. This study investigated the problems that cancer survivors experience on the labour market, as well as the disease-related, sociodemographic and psychosocial factors at work that are associated with the employment and work ability of cancer survivors.
The impact of cancer on employment was studied combining the data of Finnish Cancer Registry and census data of the years 1985, 1990, 1995 or 1997 of Statistics Finland. There were two data sets containing 46 312 and 12 542 people with cancer. The results showed that cancer survivors were slightly less often employed than their referents. Two to three years after the diagnosis the employment rate of the cancer survivors was 9% lower than that of their referents (64% vs. 73%), whereas the employment rate was the same before the diagnosis (78%). The employment rate varied greatly according to the cancer type and education. The probability of being employed was greater in the lower than in the higher educational groups. People with cancer were less often employed than people without cancer mainly because of their higher retirement rate (34% vs. 27%). As well as employment, retirement varied by cancer type. The risk of retirement was twofold for people having cancer of the nervous system or people with leukaemia compared to their referents, whereas people with skin cancer, for example, did not have an increased risk of retirement.
The aim of the questionnaire study was to investigate whether the work ability of cancer survivors differs from that of people without cancer and whether cancer had impaired their work ability. There were 591 cancer survivors and 757 referents in the data. Even though current work ability of cancer survivors did not differ between the survivors and their referents, 26% of cancer survivors reported that their physical work ability, and 19% that their mental work ability had deteriorated due to cancer. The survivors who had other diseases or had had chemotherapy, most often reported impaired work ability, whereas survivors with a strong commitment to their work organization, or a good social climate at work, reported impairment less frequently.
The aim of the other questionnaire study containing 640 people with the history of cancer was to examine extent of social support that cancer survivors needed, and had received from their work community. The cancer survivors had received most support from their co-workers, and they hoped for more support especially from the occupational health care personnel (39% of women and 29% of men). More support was especially needed by men who had lymphoma, had received chemotherapy or had a low education level.
The results of this study show that the majority of the survivors are able to return to work. There is, however, a group of cancer survivors who leave work life early, have impaired work ability due to their illness, and suffer from lack of support from their work place and the occupational health services. Treatment-related, as well as sociodemographic factors play an important role in survivors' work-related problems, and presumably their possibilities to continue working.Useat syöpään sairastuneet ovat halukkaita palaamaan työelämään sairautensa jälkeen, mutta on mahdollista, että he kohtaavat fyysisiä ja sosiaalisia ongelmia työelämässä sairautensa seurauksena. Tutkimuksessa selvitettiin syövän vaikutusta työllisyyteen, työkykyyn ja työelämästä saatuun tukeen ja sen tarpeeseen.
Syövän vaikutusta työllisyyteen selvitettiin rekistereiden avulla. Tutkimusaineistoista ensimmäisessä oli 46,312 ja toisessa 12,542 työikäistä syöpään sairastunutta ja sama määrä syöpää sairastamattomia vertailuhenkilöitä. Tulosten mukaan syövällä on jonkin verran vaikutusta työllisyyteen. Työllisyys oli 2 3 vuotta sairastumisen jälkeen 64 %, kun se syöpää sairastamattoman vertailuryhmän keskuudessa oli 73 %. Työllisyysprosentti oli ennen sairastumista kummassakin ryhmässä yhtä suuri (78 %). Työllisyys vaihteli koulutuksen ja syöpätyypin mukaan. Korkeasti koulutetut olivat todennäköisemmin töissä kuin alemman koulutustaustan omaavat. Syöpään sairastuneet olivat vertailuhenkilöitä useammin eläkkeellä (34 % syöpään sairastuneista ja 27 % vertailuhenkilöistä). Eri syöpää sairastavien väliset erot eläköitymisessä olivat kuitenkin suuret. Leukemiaan ja keskushermostosyöpään sairastuneilla oli kaksinkertainen riski jäädä eläkkeelle vertailuhenkilöihin nähden, kun esimerkiksi melanoomaa sairastaneiden ja heidän vertailuhenkilöidensä välillä ei havaittu eroja eläkkeelle siirtymisessä.
Kyselytutkimuksen kaksi aineistoa käsitti 640 syöpään sairastunutta ensimmäisessä, ja 591 syöpään sairastunutta ja 757 vertailuhenkilöä toisessa aineistossa. Ensimmäisessä kyselytutkimuksessa selvitettiin syöpään sairastuneiden saamaa ja toivomaa emotionaalista ja käytännön tukea työtovereilta, esimiehiltä ja työterveyshuollosta. Lisää tukea toivottiin erityisesti työterveyshuollosta (39 % naisista ja 29 % miehistä). Eniten lisätukea toivoivat lymfoomaa sairastaneet tai kemoterapiaa saaneet sekä vain peruskoulun käyneet miehet.
Toisessa kyselyaineistoon perustuvassa tutkimuksessa selvitettiin syövän vaikutusta työkykyyn ja lisäksi sitä, oliko työkyky huononnut syövän vuoksi. Syöpään sairastuneiden yleinen työkyky ei poikennut syöpää sairastamattomien vertailuhenkilöiden työkyvystä. Kuitenkin 26 % raportoivat fyysisen työkykynsä ja 19 % henkisen työkykynsä huononneen syövän vuoksi. Syöpään sairastuneet, joilla oli useita muita sairauksia tai olivat saaneet kemoterapiaa kokivat useimmin työkykynsä huononneen kun taas sairastuneet, jotka olivat sitoutuneita työpaikkaansa ja jotka kokivat työilmapiirinsä hyväksi, harvemmin raportoivat huononemista.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suurin osa syöpään sairastuneista palaa työelämään. Kuitenkin on olemassa joukko sairastuneita, jotka siirtyvät varhain eläkkeelle, kokevat työkyvyn huononemista eivätkä saa riittävästi sosiaalista tukea työelämässä. Sairauteen liittyvät tekijät, kuten syöpätyyppi, samoin kuin sosiodemograafiset tekijät kuten esimerkiksi koulutus ja ammatti, ovat merkittävimpiä sairastuneiden työelämän ongelmiin vaikuttavia tekijöitä. Hoitoihin liittyviin tekijöihin, samoin kuin työpaikan voimavaratekijöiden vaikutukseen syöpään sairastuneiden työhön paluussa tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota
