The study approaches two modern novels using the conceptual frame of Lacanian psychoanalysis, especially the Lacanian notion of subject. The novels can be described as subversive “Bildungsromans” (development novels) highly influenced by psychoanalytic thought. Anaïs Nin’s (1903—1977) “poetic novel” House of Incest (1936) is a story of sexual and artistic awakening while Hélène Cixous’s (b. 1937) first novel Dedans (1969) depicts the growth of a little girl whose father dies. Both are first novels and first person narratives. Concentrating in the narrator’s internal life the novels writings break with the realistic conventions of narrative, bringing forth the themes of anguish, alienation from the world and escape into the prison like realm of the self.
The study follows roughly the Lacanian process of becoming a subject. Each chapter opens up with a quick introduction to the Lacanian concepts used in the following part that analyses the novels. The study can thus also be used as a brief introduction to Lacanian theory in finnish. The psychoanalytic narrative/story of the birth of the subject and the novels stories can be seen as mirroring each other. The method of the study is thus based on a dialogue between the theoretical concepts and the analyses.
Novels are being approached as texts that break with the Cartesian notion of an autonomous subject making room for a dialectics of self and other, for a movement in which the “I” builds an identity mirroring itself with others. While both of the novels recount the birth of a character called I, they also have a first person narrator apart from the character “I”. Having constituted the self’s identity, the narrator finds from inside of the self also an other or “you” – this discovery is the final clue to the coffin of the autonomous self.
From the Lacanian perspective man’s great Other is the order of language, Symbolic, which constitutes the individual, the speaking subject. Using this perspective the novels are interpreted as describing the process of becoming a subject of the Symbolic; subjected to Symbolic order. This “birth process” happens in particular in the Imaginary register, where the self’s identity is built. In the Imaginary or Mirror phase the “I” mirrors himself with different others (e.g. with his mirror image and the family members, the surrounding others) learning to see his body and his selfhood both as familiar and strange, other.
In the Imaginary phase the novels’ characters are also trying to deal with the opposite realm of the Symcolic, the Real. The Lacanian Real is not the reality “before words” but a reality left over from the Symbolic, aside of it but constituted by the Symbolic, to be deducted only from within it. In the novels the Real is experienced as a womblike state where the self is immersed in the other’s body. The process of coming a subject of the Symbolic is depicted also as a process of renouncing the “dream of the womb”, which, if realized, could only mean the non-existence of the subject, i.e. death.
The study concentrates on analysing the novels’ writing, where meanings are constantly changing: “I” becomes you, the father becomes a mother, inside becomes outside. This technique enables also the deconstruction of certain opposing notions in the novels. The Lacanian point of view exposes language as a constantly moving universe where the subject has no more stability than the momentary meanings language creates. The self’s identity depicted in the novels is a Lacanian fixed identity, whose growth is necessary but opposes the flux imminent to the Symbolic. The anguish experienced in the novels, in the “house of incest” or “inside”, is due to clinging on the unchanging “I”. However, the writing of the novels shows how the meaning of the “I” changes constantly and the fixity thus becomes movement. This way House of Incest and Dedans, despite their pessimistic stories, manage to create an image of a new, moving subject.Tutkielmassa lähestytään kahta modernia romaania lacanilaisen psykoanalyysin luoman viitekehyksen avulla. Tutkittavat romaanit ovat psykoanalyyttisestä ajattelusta vahvoja vaikutteita saaneita kasvukertomuksia. Anaïs Ninin (1903—1977) esikoisromaani House of Incest (1936) on minäkertojan tarina aikuisen naisen seksuaalisesta ja taiteellisesta kehityksestä ja Hélène Cixous’n (s. 1937) Dedans (1969) kuvaa samoin minäkertojan näkökulmasta pienen tytön kehitystä perheessään. Molempien romaanien keskittyminen päähenkilön, minän, sisäiseen maailmaan rikkoo realistisen kuvauksen ja nostaa esille teosten keskeisen teeman: maailmasta vieraantumisen ja paon omaan itseen.
Tutkielman käsittelyjärjestys noudattelee lacanilaista subjektiuden synnyn prosessia. Jokaisen luvun alkuun sisältyy pieni johdanto luvun varsinaisessa analyysiosassa käytettäviin lacanilaisiin käsitteisiin. Tutkielma on täten myös suppeahko johdatus lacanilaiseen teoriaan. Tutkimusmetodini perustuu dialogille lacanilaisen käsitteistön ja romaanianalyysien välillä: tutkielmassa lacanilainen kertomus subjektin synnystä sekä romaanien vastaavaa prosessia kuvaava kirjoitus heijastelevat toisiaan. Romaaneja tutkitaan teksteinä, joissa kartesiolainen autonomiselle minälle perustuva subjektikäsitys rikotaan ja sen sijalle nousee minän ja toisen dialektiikka.
Romaanit käsittelevät ”minähahmon” syntymää, mutta niissä on myös kerrotusta hahmosta erottuva minäkertoja. Minän identiteetin omaksuttuaan minäkertoja löytää minästä myös toisen tai sinän, jonka löytyminen rikkoo minän yhtenäisyyden. Lacanilaisesta näkökulmasta ihmisen suuri Toinen on kielen järjestelmä, symbolinen, joka muodostaa puhuvan subjektin. Tästä lähtökohdasta romaanit avautuvat kuvauksina syntymisestä symbolisen subjekteiksi. Syntyminen tapahtuu erityisesti lacanilaisessa imaginaarisessa, jossa minä peilaa itseään erilaisiin toisiin (aina peilikuvasta ympäröiviin ihmisiin) hahmottaen ruumiinsa ja minuutensa sekä samanaikaisesti myös niiden toiseuden.
Romaanien minähahmot pyrkivät myös käsittelemään symbolisen ”vastapoolia”, reaalista. Lacanilainen reaalinen on todellisuus, joka jää symbolisen ulkopuolelle, mutta joka toisaalta on pääteltävissä vain symbolisesta käsin. Romaaneissa reaalista edustaa eräänlainen kohdun tila, jossa minä on hukkunut toisen ruumiiseen. Symboliseen synnyttäessä subjektin on kuitenkin hylättävä ”haave kohdusta”, jonka toteutuminen tarkoittaisi subjektiuden menetystä ts. kuolemaa.
Tutkielmassa analysoidaan romaanien kirjoitusta, jossa merkitykset ovat jatkuvassa liikkeessä: minästä tulee sinä, isästä äiti tai sisäpuolesta ulkopuoli. Näin tekstissä tapahtuu myös tiettyjen käsitteiden dekonstruoituminen. Lacanilaisen kielikäsityksen mukaan kieli on jatkuvassa liikkeessä eikä subjektilla ole sen suurempaa pysyvyyttä kuin kielen luomilla hetkellisillä merkityksillä. Romaanien kuvaama minän identiteetti on lacanilainen identiteetin "panssari", jonka kehitys on välttämätöntä, mutta joka toisaalta vastustaa symboliselle ominaista merkityksen liikettä. Romaanien tiloissa, insestin talossa tai ”sisässä”, koettu ahdistus aiheutuu minään tarrautumisesta. Romaanien kirjoituksessa minän merkitys muuttuu jatkuvasti ja jähmettyneisyys muuttuu merkitysten liikkeeksi. Näin romaaneissa luodaan myös kuva uudenlaisesta, liikkuvasta subjektiudesta
