Porvoonjoen vesistöalueella sijaitsevien Isojärven, Saarenniitynojan ja Savijoen-Rapuojan
valuma-alueille laadittiin maatalousalueiden suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma kesällä 2009.
Kartoituksessa löytyi yhteensä yli sata kohdetta, jossa suojavyöhyke olisi tarpeellinen. Näillä
kohteilla on pituutta yhteensä noin 25 kilometriä.
Suojavyöhykkeiden yleissuunnitelman tavoitteena on löytää kohteet, joissa suojavyöhykkeen
perustaminen olisi vesiensuojelullisesti kaikkein kannattavinta. Yleissuunnitelman toteuttaminen
on viljelijälle vapaaehtoista. Suojavyöhykkeen perustamiseen voi hakea maatalouden
ympäristötuen erityistukea.
Suojavyöhykkeiden avulla voidaan vähentää tehokkaasti pelloilta huuhtoutuvien ravinteiden ja
kiintoaineksen määrää. Samalla suojavyöhykkeet elävöittävät maisemaa ja lisäävät
peltoalueiden monimuotoisuutta. Suojavyöhykkeitä voidaan perustaa ympäristötukeen kuuluville
peltolohkoille, jotka rajoittuvat vesistöön tai valtaojaan. Myös pohjavesialueille sekä tulvaherkille
tai vettymishaitoista kärsiville pelloille voidaan perustaa suojavyöhyke