René Girard: The One by Whom Scandal Comes. Michigan State University Press 2014. 139 s

Sinivaara, Olli

Journal.fi

ESITTELYT KULTTUURINTUTKIMUS 36 (2019): 1 89mouksesta; muilla tieteenaloilla on an-nettavaa mimeettiselle teorialle eikä pel-kästään sen testaamisen vaan myös mi-meettisen teorian rikastuttamisen mer-kityksessä voidaksemme paremmin ym-märtää maailmassamme kasvavaa pa-hoinvointia, kuten esimerkiksi äärioi-keiston liikkeitä ja syntipukkimekanis-mia Euroopassa tai autoritäärisiä ja us-konnollisia äärimmäisyyksiä Aasiassa ja Lähi-Idässä, sekä toisaalta yhä voimistu-vaa kilpailua lokaalilla ja globaalilla ta-solla. Vuosisata, jolla parhaillaan eläm-me, näyttäisi olevan erityisen otollinen tämänkaltaiselle perspektiivien laajen-tumiselle.Claudio Lanza (kääntäjänä Eeva Rohas)Kirjoittaja on tohtoriopiskelija Demo-kratian tutkimuksen keskuksessa (CDS) Westministerin yliopistossa.• • •Haastattelukirja  tuttuun tapaan René Girard: The One by Whom Scandal Comes. Michigan State University Press 2014. 139 s.Heti alkuun on todettava, että koin Gi-rardin teoksen The One by Whom Scan-dal Comes (2014, ranskankielinen alku-teos 2001) arvioimisen haastavaksi teh-täväksi, koska pidän itseäni etupääs-sä Girardin varhaistuotannon tuntija-na, tutkijana ja kääntäjänä. Olen tehnyt graduni Girardin ensimmäisen teoksen Mensonge romantique et vérité romanesque sosiologisesta moderniteetti-käsitykses-tä ja historianfilosofiasta. Olen suomen-tanut Väkivallan ja pyhän, jota voidaan pitää siirtymänä Girardin 1960-luvun kirjallisuustieteellisistä tutkimuksista kohti antropologiaa ja uskontoteoriaa. Parhaillaan suomennan 1963 ilmesty-nyttä Girardin Dostojevski-tutkimus-ta, jota voidaan voidaan pitää Mensonge  romantiquen ja sen Dostojevski-tulkin-nan jatkona. Matka Girardin kirjallisuustieteel-lisestä varhaistuotannosta myöhäistuo-tannon kokonaisvaltaiseen – sanalla sa-noen totalisoivaan – kulttuuriteoriaan ja teologiaan on pitkä. Erityisen vaikea se on lukijalle, joka ei kovin hyvin tun-ne niitä teologisia keskusteluja ja teemo-ja, joita Girard kommentoi. Lukijan pi-täisi olla varustautunut Raamatun tutki-muksen työkaluilla ja laajalla teologisel-la lukeneisuudella seuratakseen Girar-din ajatuksia ja voidakseen arvioida nii-tä tasa painoisesti ja aiempaan tutkimuk-seen suhteuttaen. Sinänsä tilanne ei ole uusi tai outo, onhan Girard-tutkimukseen jo vakiintu-nut käsitys mimeettisen teorian kolmes-ta vaiheesta tai osasta. Ensimmäinen on ihmisen halun mimeettinen luonne. Toi-nen on syntipukkimekanismi yhteiskun-tien keinona säännellä mimeettisen kil-pailun aiheuttamaa väkivaltaa. Kolmas on kristillisen evankeliumin tärkeys syn-tipukkimekanismin paljastajana ja se, miten evankeliumi tekee syntipukkime-kanismin toimimattomaksi. Oma Girard-tulkintani ja -käsityk-seni on, että näiden vaiheiden välillä on epistemologisia, metodologisia ja meta-fyysisiä kuiluja, joita ei ole mahdollista ylittää. Oman noin kahdenkymmenen vuoden mittaisen Girard-tutkimukseni myötä minulla on käsitys, että osat eivät tästä syystä muodosta koherenttia ja toi-mivaa kokonaisuutta. Omasta mielestä-ni toimivinta Girardia on moderniteetti- immanentti eli modernin ihmisen koke-musta kuvaavia kaunokirjallisia tekste-jä tulkitseva Girard, joka rakentaa näistä kirjallisuustulkinnoista tietynlaista psy-kologista ja sosiologista teoriaa moder-ESITTELYTKULTTUURINTUTKIMUS 36 (2019): 190nin ihmisen henkisten ongelmien syistä. Sen sijaan mitä kauemmas taakse-päin historiaan ja esihistoriaan Girard ajattelunsa ulottaa, sitä heikommaksi väitteiden tieteellinen tai kokemuksel-linen uskottavuus tulee. Myöhäinen Gi-rard esittää väitteidensä olevan tieteelli-siä, mutta sitä ne eivät ilmiselvästi tieteel-lisen metodologian perusteiden valossa ole. Girardin keskeisiä hypoteeseja, ku-ten alkumurhaa, on mahdoton verifioida tai falsifioida. Girard puhuu kuin havain-noitsija asioista, joita kukaan ei ole kos-kaan voinut havaita, todistaa eikä tark-kailla. Mutta toisin kuin varhaisella Gi-rardilla, nämä väitteet eivät ole myös-kään kokemuksellisesti uskottavia, kos-ka Girard puhuu oletetuista esihistorial-lisista ihmisistä, joista tiedämme hyvin vähän ja joiden kokemukseen meidän on likipitäen mahdoton samastua. Girard ei tunnu ottavan kovin vakavasti esihisto-riaa koskevan tietomme vajavaisuutta ja keskeneräisyyttä, jonka esimerkiksi his-torioitsijat J. R. McNeill ja William H. McNeill ovat kiteyttäneet seuraavasti: ”Luunsirpaleet, lohkotut kivet ja puu-hiilen palaset ovat ainoita meidän aikoi-himme säilyneitä todisteita siitä, miten kaukaiset esi-isämme todella elivät. Ar-keologit ovat suorittaneet tuhansia kai-vauksia ja saaneet saaliikseen miljoonia jäänteitä, mutta sellaisten todisteiden pe-rusteella voi lähinnä vain arvailla, kuin-ka ihmiskunnan matka maapallolla al-koi. Vaaditaan vilkas mielikuvitus, jot-ta ihmisyhteisöjä pystytään rekonstru-oimaan pelkkien luun- ja kivensirujen perusteella […]. Yksikin uusi löytö saat-taa koska tahansa mullistaa tällä hetkel-lä vallitsevat käsitykset.” (McNeill&Mc-Neill, Verkottunut ihmiskunta, Vastapai-no 2005.)Kun Girard vielä lisäksi jatkuvasti korostaa, että vain kristillinen revelaatio voi paljastaa totuuden ihmiskunnan his-toriaa hallinneesta yhteisöllisestä logii-kasta, ollaan metodologisesti ja tieteenfi-losofisesti varsin oudoilla vesillä. Nyt kä-sillä olevassa teoksessa Girard sanoo esi-merkiksi, että ”syntipukkimekanismi ei voi paljastua ilman Kristusta” (s. 60) ja että ”antropologisen totuuden paljastu-miseksi risti oli välttämätön, Pyhän hen-gen lahja: vain Risti saattoi tehdä uhrin viattomuuden näkyväksi” (s. 60). Teo-ria, jonka mukaan Raamattu yksin pal-jastaa totuuden ihmiskunnan siihenas-tisesta historiasta, on varsin kaukana ny-kyaikaisesta tieteellisestä keskustelusta.Näistä varauksista ja epäröinneistä johtuen The One by Whom Scandal Co-mes oli minulle vaikeaa ja tuskallista luet-tavaa. Luultavasti tämä liittyy hyvin pal-jon kirjan muotoon. Teoksessa on kak-si osaa. Ensimmäinen muodostuu kol-mesta lyhyestä Girardin tekstistä, joissa hän kommentoi omia aiempia ajatuksi-aan ja tiettyjä niiden herättämiä vasta-ar-gumentteja. Vaikka tekstit ovat tiiviitä ja mimeettistä teoriaa jonkin verran tunte-vallekin paikoin vaikeasti seurattavia, ne ovat kuitenkin kirjan parasta antia.Kirjan toinen osa muodostuu kes-kustelusta Maria Stella Barberin kans-sa. Haastatteluosuus herättää monia ky-symyksiä, jotka eivät koske vain tätä kir-jaa, vaan Girardin myöhäistuotannos-sa korostuvia haastattelukirjoja laajem-minkin. Jo Girardin kolmas pääteos Des choses cachées / Things Hidden on tunne-tusti haastattelumuotoinen. Teos on it-se asiassa melko erikoinen hybridi haas-tattelua, esseetä ja tutkimusaiheiden esit-telyä. Kuitenkin koska teos esittää mi-meettisen teorian kolmannen osan aja-tukset ensimmäistä kertaa ja varsin laa-jasti, kirja on jotakin enemmän kuin ”pelkkä haastattelukirja”.Sen sijaan vuonna 1994 ranskaksi il-mestyneestä Quand ces choses commen-ceront -haastattelukirjasta alkaen on il-mestynyt useita melko samanlaisia teok-sia (Achever Clausewitz 2007, Evolution and Conversion 2008). Tuntuu kuin ai-na joku uusi Girardista innostunut tut-kija tai tutkijaryhmä haluaisi kysyä hä-neltä samoja asioita, joihin Girardilla ei kuitenkaan ole – eikä koskaan ole ollut – sen parempaa vastausta. Näitä kirjo-ja lukiessa joutuu kokemaan kiusaantu-nutta déjà-vu:ta: aivan kuin kulloisenkin ESITTELYT KULTTUURINTUTKIMUS 36 (2019): 1 91haastattelijan olisi väkisin yritettävä saa-da Girard sanomaan jotakin enemmän kuin hän voi sanoa; aivan kuin haastat-telija ei uskoisi, että Girardin ajattelul-la on rajansa, jotka Girard itse tuntuu osaavan hyväksyä paremmin kuin haas-tattelija. Ja kun Girardilta yritetään saada vastausta kaikkeen siihen, minkä hänen ajattelunsa jättää auki tai keskeneräisek-si, lopputuloksena on paljon löysää pu-hetta suurista teemoista, joihin ei kuiten-kaan kunnolla paneuduta. Valitettavasti myös nyt käsillä olevan kirjan haastatte-luosuus toistaa tätä kaavaa.Kirjan parasta antia ovat ensimmäi-sen osan kaksi lyhyttä Girardin tekstiä. Niissäkin tosin on vahvaa toisteisuut-ta. Girard on vuosien varrella julkais-sut usein hyvin samanlaisia lyhyitä kir-joituksia, joissa hän pyrkii kiteyttämään mimeettisen teorian joitakin pääaja-tuksia. Nyt käsillä olevan kirjan ensim-mäinen teksti ”Violence and Recipro-city” muistuttaa eniten Girardin aiem-pia tekstejä: Girard pyrkii selventämään halu teoriansa perusajatuksia melkeinpä arkijärkisellä tasolla. Samalla kun tässä pyrkimyksessä hyvää on selkeys ja yk-sinkertaisuus, se myös kadottaa olen-naisia tasoja Girardin haluteorian pe-rustoista – yksinkertaistaminen johtaa teo rian syntyvaiheen tärkeiden oival-lusten ja problematisointien häivyttämi-seen. Kirjan toinen teksti ”Noble Sava-ges and Others” on kirjan kiinnostavin ja tuorein. Girard pohtii oman ajattelunsa suhdetta länsimaiseen etnologiaan. Oi-keastaan jo Väkivalta ja pyhä aloittaa tä-män juonteen Girardin tuotannossa: mi-ten nähdä 1800-luvun etnologian vah-vuudet ja heikkoudet ilman ”etnosent-rismin”, ”rasismin” tai ”kolonialismin” tyhjiksi muuttuneita leimakirveitä. Täs-sä Girardilla tuntuu olevan omintakei-nen positio, jota sietäisi kehitellä lisää. Hänen mukaansa 1800-luvun etnologit olivat ainutkertaisessa asemassa moder-nisoituvan kristillisen lännen ja ei-länsi-maisten kulttuurien rajapinnassa. Siksi heidän havaintojaan, ajatuksiaan ja tul-kintojaan pitää pohtia vakavasti ja kehi-tellä – eikä liian helposti heittää niitä val-koisen miehen taakan romukoppaan.Lopuksi en oikein tiedä, kenelle kir-jaa voisi suositella. Girardia vain vähän tai ei lainkaan tunteville sitä ei voi suo-sitella johdantona tai sisäänheittona ai-heeseen, koska sellaiseksi kirja on liian pintapuolinen ja hajanainen. Toisaalta taas Girardin pääteokset ja niitä koske-vaa keskustelua tuntevillekaan kirjaa ei oikein voi suositella, koska samoista ai-heista on olemassa monia muita, paljon parempia tekstejä.Niinpä en voi kuin suositella luke-maan toisaalta Girardin 60- ja 70-luku-jen tekstejä sekä toisaalta vuonna 1999 ilmestynyttä Girardin ehkä viimeistä eheää ja yhtenäistä kirjaa Je vois satan tomber comme l’eclair sekä tämän jälkeen pohtimaan, millainen yhteys niiden vä-lillä on – jos on.Olli SinivaaraKirjoittaja on Helsingissä asuva kirjailija ja René Girardin suomentaja.Kylväjä lähti kylvämään: René Girardin yleisteoria käsiin jaettunaJames Allison & Wolfgang Palaver (toim.), The Palgrave Handbook of Mimetic Theory and Religion. Palgrave/Macmillan 2017. 549 s.Käsillä olevan yli 500-sivuisen kirjan toi-mittajat esittelevät sen käsikirjaksi, joka auttaa nykypäivän opiskelijoita ja tut-kailijoita ymmärtämään uskonnon ase-maa ja merkitystä muuttuvassa maail-massa. Mikään ohjekirja tämä järkäle ei tietenkään ole, vaan tarkoitettu uskon-toa eri yhteyksissä tarkastelevaksi ajat-telun apuvälineeksi, myös ”uskonnon paluuseen” liittyvässä hämmennykses-sä. Maallistuminen ei olekaan siirtänyt • • •

Finnish

Haastattelukirja tuttuun tapaan

https://journal.fi/kulttuurintutkimus/article/download/88764/47916

Haastattelukirja tuttuun tapaan

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi