Kämäräinen, Juha

Finnish

Journal.fi

Asuttaja, valloittaja vai tiedustelija – uudet tietokäsitykset ja oppimismallit haastavat työnjakoaJuha KämäräinenAmmattikorkeakoulun kolmeen tehtävään kuuluvat tunnetusti opetus, alueel-linen vaikuttaminen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta. Eri ammattikorkea-koulut ja koulutusalat yhdistelevät ja painottavat näitä arkipäivässään eri tavoin. Ammattikorkeakoulukirjastoissa erilaisia suuntautumisia huomioidaan vielä verrattain heikosti – kehittämistä olisikin siinä, miten tietoammattilaisten työ voisi muuttua tiedonhausta ja järjestämisestä aktiivisempaan osallistumiseen ja tiedon tuottamiseen yhdessä muiden toimijoiden kanssa.Tietokäsityksessään ammattikorkeakoulut no­jaavat julkilausutusti pragmatismiin ja abdukti­iviseen tiedonmuo dostukseen. Edellinen koros­taa toimimalla oppimista, autenttisia ympäristöjä ja omakohtaista kokemusta. Teo rianmuodostus aliste taan toiminnan tarpeille. Pragmatistin teo­riat ovat käyttöteorioita.Abduktio puolestaan lähtee siitä, että päättelys­sä nojataan parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Tiedon ei kuitenkaan oleteta olevan täydellistä tie­toa, kuten deduktiivinen päättely logiik ka tekee. Abduktio on käytännöllisen asiantuntijan päätte­lyä, jolla on materiaalisia reunaehtoja. Se tuo luon­tojaan mukanaan useanlaiset tiedonlajit, myös hil­jaisen tiedon, – ja ristiriitaiset näkemykset.Opettajien, opiskelijoiden, koulutuksen ja sidosryhmien vaikutuksetAmmattikorkeakoulujen oppimisympäristöihin vaikuttavat paitsi tietokäsitykset, myös opettaji­en ja opiskelijoiden lähtökohdat, sidosryhmien kanssa tehtävä yhteistyö sekä koulutuksen luon­ne ammattikorkeakouluissa.Ammattikorkeakoulujen opettajat ovat useim­miten yliopistossa koulutettuja, eivät ammatti­korkeakoulun omia kasvatteja. Heillä on sisäis­tetyt käsityksensä akateemisesta tiedonmuodos­tuksesta ja toisaalta pedagogiikasta taivuteltuna kunkin ammattikorkeakoulun, koulutusalan ja yksikön ominaiseen henkeen.Opiskelijat ovat aiemmassa koulutuksessaan luoneet näkemyksiä ja toimintamalleja kirjalli­siin töihin, niiden tietopohjaan ja työskentely­prosessiin. Myös vapaa­ajalla luodaan tiedon­hankinnan käytäntöjä. Karu kuva, vaikka ei ko­ko totuus, opiskelijoiden tiedonmuodostuksesta on pikemminkin copy­paste kuin lähdekriittinen akateemis tyyppinen tiedonlähteiden käyttö. Am­mattikorkeakoulun ”omat” kirjoittamisen lajit ja koodit ovat vasta hahmottumassa.Ammattikorkeakoulun partnerit tulevat elin­keinoelämästä, julkiselta sektorilta tai molem­mista omine intres sei neen ja tiedonkäsityksineen. Partnereiden odotuksissa korostuu hiljainen tie­to, vaikka sitä nimitystä ei useimmiten kaiketi käytetä. Tieto on alan ja organisaation toiminta­käytäntöjä ja yhä enemmän järjestelmien osaa­mista ja niihin upotettuja sisältöjä.Ammattikorkeakoulun toivotaan tuovan hank­keisiin uutta tietoa ja kytkentää tieteeseen.Ammattikorkeakoulut ovat enimmäkseen myös yrityksiä. Niillä on pedagogisten kasvojen ohella bisneskasvot. Opetuksen täytyy tuottaa ja projektien kannattaa. Kirjaston kannalta osaami­sen tarjonnan eräs ongelma on mittareissa.Kirjastot uusilla alueillaKirjasto ja sen (potentiaaliset) partnerit eivät käy­tännön työssään helposti tunnista mutkikkaas­ta toiminta ympä ristöstä ja uusista oppimismal­leista seuraavia tietokäsitysten ja tietokäytäntö­jen muutoksia. Johto saattaa keskustella niistä, mutta ajattelutavat eivät kehity ”ylhäältäpäin jal­kauttamalla”.Asiakkaiden kanssa oikeasti tekemisissä olevat henkilöt taas eivät voi ylittää perinteisen roolinsa pystyttämiä lasiseiniä ja ­kat toja, jotka ovat osin samalla tiedonlajien raja­aitoja. Kirjasto on enim­mäkseen bibliografinen linnoitus. Jos näin kuu­luisi mielestäni olla, artikkeli päättyisi tähän on­nelliseen lopputule maan.Ammattikorkeakoulukirjastoissa työskentele­vät tunnistavat uusista tehtäväalueista luontevasti vain opetus tehtävän. Siihen voi varovasti samas­tua. Sitä voi omasta tehtävänkuvastaan käsin hoi­taa kirjasto maisem pien tehtävien ohella.Ammattikorkeakoulun aluevaikuttamisen ja tutkimus­, kehitys­ ja innovaatio toiminnan ym­märtäminen voi alkaa ikävällä tavalla siitä, kun kirjastoammattilainen ja ammattikorkeakoulun ulkopuolinen taho kohtaavat hankkeissa. Voi­taisiin ehkä puhua yhdessä toimimisen henkis­ten perusteiden, mukavuus­ ja epämukavuus­tekijöiden tarkastelusta. Hanketoimija ja kirjas­tolainen ovat useimmiten lähtökohdiltaan eri ihmistyyppiä suhteessa toimintaympäristöönsä.Valloittajan ja Asuttajan dialogiOlen hyvän tovin etsinyt käsitteitä ja metaforia kuvaamaan aktiivisen tiedon tuottajan ja doku­menttien kärsi väl li sen järjes teli jän rooleja, nii­hin liittyviä sitoumuksia, jännitteitä ja kohtaa­mispisteitä. Lähtö kohtanani on ollut Carol Kuhlt­haun jaottelu avautuvaan ja sulkeutuvaan orien­taatioon tiedonhankinnassa (invitational vs. indi­cative mood, ks. esim. Kuhlthau 2004, 98 ja eri kohdin). Olen nähnyt tuon eron suhteessa tiedon­muodostukseen, mutten ole tiennyt sille nimeä.Ranskalaisesta matemaatikosta ja fyysikosta Henri Poincarésta on sanottu, että hän oli ”pi­kemminkin valloittaja kuin asuttaja”. Kun näin tämän luonnehdinnan Juha T. Hakalan kirjas­sa Luova prosessi tieteessä (Hakala 2002, 169), koin löytäjän riemua. Valloittaja minussa rie­mastui uudesta tiedosta. Sisäinen Asuttajani taas pettyi, kun alkuperäislähdettä ei täsmällisen viit­teen puuttuessa löytynytkään. Aletaanpa sovel­taa rohkeasti:Asuttaja on se, joka pitää paikat kunnossa. Asuttaja piirtää ensimmäiset kunnolliset kartat, laatii aikanaan liiken ne säännöt ja alkaa määrä­tä niiden rikkomisesta sakkoja. Asuttaminen on jatkuvaa, ylläpitävää toimintaa. Kirjastoammatti­lainen on totunnaiselta rooliltaan juuri Asuttaja.Ammattikorkeakoulun hanketoimija taas on Valloittaja. Hankkeiden tarkoituksena on men­nä uusille alueille, monien kenttien leikkauspis­teisiin, kurkottaa toimijoiden, osaamisten ja val­tuuksien rajamaille. Valloittaminen on projekti­toimintaa. Perinteiseen projekti toi mintaan kuu­luu kertaluontoisuus, irrottautuminen organisaa­tioiden totunnaisista rakenteista ja rajallinen kes­to. Kuten asuttamiseen, myös valloittamiseen voi kuitenkin erikoistua.Käsitykset tiedosta leikkaavat tiedonhaussa ja tietojärjestelmissäKun Valloittaja ja Asuttaja keskustelevat keske­nään, heillä on lähtöjään erilainen maailmanku­va. Valloittajalle hänen työskentelynsä kulloinen­kin kohde on sillä hetkellä ainutkertainen ja tär­kein, keskipiste. Hän suhtautuu hankkeeseensa ja sen kohteeseen intohimolla. Juuri tämä into­himo tekee valloit ta misen mahdolliseksi. Toisel­ta puolen Valloittaja on kärsimätön. Kun projek­ti päättyy, niin kohdekin usein vaihtuu.Asuttaja puolestaan on jo nähnyt kaiken, mi­tä tahtoo nähdä. Hän on maisemaesteetikko, jol­le järjestetty hylly on aina yhtä kaunis. Hänelle Valloittajan ”Projekti” on jotakin, josta ”raport­ti saapuu, jos saapuu” aikanaan ja liitetään tois­ten saman laisten joukkoon asianmukaiselle pai­kalle. Sillä, mitä tässä yksit täisessä projektissa on sisällöllisesti tapahtunut, ei ole hänelle raportin asia sanoitusta suurempaa merkitystä. Voidessaan tukeutua vakiintuneisiin käytäntöihin Asuttajalla on loputon sinnikkyys pitää järjestystä.Niinpä jo tiedonhaussa Valloittaja ja Asuttaja voivat olla perusteista eri mieltä. Valloittaja tah­too löytää omaan tarkoitukseensa sopivat täsmä­osumat. Tämä on hieman ristiriitaista, koska Pro­jekti on ainutkertainen. Silti Valloittajan on ai­nakin aluksi vaikea hyväksyä sitä, että hänen on lähestyttävä Projektin aihetta kiertäen kaartaen: näes, kun kirjaston järjestelmien kuvailutarkkuus ei johda täsmäosumiin. Se, että tämä osin johtuu kirjastojen pyrkimyksistä olla periaatteissaan yh­tenäisiä, voi olla vaikeaa nieltävää Valloittajalle. Valloittaja ilahtuisi onnekkaasta villistä kuvailu­termistä.Asuttajaa häiritsee Valloittajan ajatus siitä, et­tä Projektin kannalta olennainen tieto ei olekaan kirjastossa tai ylimalkaan institutionaalisissa jär­jestelmissä. Valloittajan tiedontarpeet usein leik­kaavat eri tiedonlajien ja tiedonkäsitysten välisiä rajoja. Tarvitaan täsmätietoa organisaatiosta tai menetelmästä X, tältä vuodelta ja tulevaisuudes­ta. Valloittajan mielestä ei ole Projektin kannal­ta oikein ja kohtuullista, että kirjastosta löytyvä tieto on ihan ”So Last Season”. Tässä vaiheessa keskustelu voi pahimmillaan katketa kokonaan, etenkin, jos Asuttaja erehtyy puolustellen huo­mauttamaan, että luotettava tieto on tuoreim­millaankin aina ”So	Last	Season”.Valloittajan ja Asuttajan yhteistyö on kuiten­kin välttämätöntä. Valloittajan toimista yksin ei seuraa järjes tystä, Asuttajan toiminta omin päin taas johtaa ennen pitkää pysähtyneisyyteen. Tie­donmuodostuksen dynamiikka tarvitsee molem­pia. Keskinäisessä yhteistyössään peruserilaiset Valloittaja ja Asuttaja voivat hyötyä kolmannes­ta osaamislajista.Kutsutaan Tiedustelija!Henri Poincaréta Valloittajaksi luonnehtinut Émile Borel tunnisti siis hänen tyyppinsä vasta­kohdaksi Asuttajan.Meredith Belbin (esim. Belbin 1996) on tiimi­työskentelyyn kohdistuvien tutkimuksiensa poh­jalta määritellyt yhdeksän toimintatyyliä. Hänen repertuaarissaan kaikki tyylit ovat omalla laillaan kiehtovia ja itse kukin löytää omasta käyttäy ty­misestään useammankin piirteitä. Tässä keski­tyn Tiedustelijaksi kutsuttuun toimintatyyliin. Tiedustelija nimittäin voisi olla sellainen tyyppi, joka kykenee rakentamaan sillan Valloittajan ja Asuttajan välille, kuten myös hankkeiden ja kir­jaston välille.Tiedustelijassa on hankeinformaatikon aines­ta. Tiedustelija on innostuva ja utelias, toisaalta myös yhteistyökykyinen. Hän tulee toimeen se­kä tekijä­ että keskustelijatyyppien kanssa. Hä­nessä on innostuksesta johtuen tiettyä ailahtele­vuutta; siksi pikkutarkka Viimeistelijä ei ole yh­teistyökumppanina hänen suosikkinsa – tämä voi näet huomautella pilkuista ja tavoitteiden muut­tumisesta.Kuten militäärit esikuvansa, Tiedustelija livah­telee sujuvasti eri rajojen yli. Hänelläkin on toki epämukavuus alueensa, mutta hän ei koe niiden ylittämistä taakkana. Tiedustelija ei kerää kiviä reppuun. Sen sijaan hänen reppuunsa kertyy ko­kemuksia ja erilaisia työkaluja, vähintään sellaisia perustietoja niistä, joita jakaa edelleen. Tieduste­lijan ei tarvitse hallita tiettyä työkalua viimeistä piirtoa myöten. Siksi myöskään versioiden vaih­tuminen ei häiritse häntä kovasti. Asioiden hyvin tekemisestä oikeiden asioiden tekemiseenKirjaston ei ole maailmankuvansa pohjalta help­po mukautua uudenlaiseen ympäristöön. Henki­lökohtaiset ja organisaation rakentamat puolus­tusmekanismit suosivat mieluummin uusien nä­kökulmien torjumista tai vesittämistä kuin nii­den lähempää tarkastelua ja muuntamista osaksi omia toimintamalleja.”Tuulta päin” käyminen ei kannata, koska sii­tä eivät – näköjään – hyödy sen paremmin yksi­lö kuin kirjastokaan. Niinpä hankkeita ei ole kir­jaston asiakasryhmänä yleensä olemassa. Kirjasto palvelee vain henkilöitä, tuottaa heille kertasuo­ritteita, joista omaan reppuun ei saa jäädä mitään.Chris Argyris  puhuu kaksisilmukkaisesta op­pimisesta (double loop learning). Yksisilmukkai­sessa oppimisessa opitaan tekemään hyvin asioi­ta muuttumattomien kriteerien mukaan, mut­ta kaksisilmukkaisessa muutetaan myös kritee­reitä, kun tilanne muuttuu (Argyris 1999). Yk­sisilmukkainen oppiminen on asioiden tekemis­tä oikein, mutta kaksisilmukkainen on oikeiden asioiden tekemistä.Kuten tekemäni eräiden amk­kirjastojen joh­tajien haastattelu osoitti, ideologista halukkuut­ta hanketoimintaan ja kehittämistyöhön johdon tasolta kyllä löytyy, toki varovaisiakin ääniä (alus­tavaa analyysia ks. Kämäräinen 2009).Puuttumattomuuden periaateUrpo ja Anita Sarala (Sarala & Sarala 1999, 9–10) huomauttavat, että organisaatiot ovat näppä­riä omaksumaan kustakin uudistuksesta puhei­siin käsitteet ja retoriikan, mutta jokapäiväinen toiminta jatkuu kuten ennenkin. Kuten Saralat, myös Yrjö Engeström on korostanut, että todel­liseen uudis tumiseen tarvitaan organisaation his­torian perkaa mista ja eri kehitys vaiheiden vaiku­tusten tunnistamista ja työstämistä (Engeström 1998, Engeström 2004).Kirjaston tapauk sessa kyse olisi esimerkiksi sen selvittämisestä, miten ja milloin kirjasto omak­sui nykyisen ”puuttumattomuuden periaatteen­sa”. Miksi se piti siirtää amk­kirjastoonkin? Mi­tä hyvää ja huonoa sen noudattamisesta seuraa?”Puuttumattomuuden periaate” (nimitys pa­remman puutteessa minun) on työnjaollinen prinsiippi, joka sanoo, että kirjasto on vain, ai­noastaan ja pelkästään dokumenttien säilyttäjä­ ja välittäjäorganisaatio. Ainoastaan kuvailutiedon tuotta minen on ”sallittua”. Historiallisesti ei ole aina tiettävästi ollut näin. Tämän periaatteen tär­keyttä ja motiiveja valaisee keskustelussa kuule­mani spontaani huomautus: ”No, siksihän mi­nä tälle alalle rupesin!” Kyse on siis saavutetusta edusta olla tuottamatta tietoa: saan olla Asuttaja tarvitsematta valloittaa.Hankeympäristössä puuttumattomuuden peri­aate merkitsee, että sen sisäistänyt ei voi esimer­kiksi yhdistellä eri tiedonlajeja hankkeen eduksi, vaikka hänellä olisi siihen valmiuksia, joita han­keorganisaatiossa ei ehkä ole muilla. Hukatta­koon kykyjä vaikka kuinka, kunhan ne eivät tu­le ulkopuolisille ilmi, koska siitä en hyödy minä emmekä me!Hätäpäissään ollaan valmiita jopa väittämään, että tiedonhankinnankin osaavat paremmin muut (”tutkijat varmasti löytävät tarvitsemansa tiedon”). Eräs haastateltavistani esimerkiksi ku­vaili hankkeessa tiedon järjestelyyn painottuvaa sihteeri mäistä positiota, informaatikon toimin­taa ”semmosena projektisihteerinä”. Tämä ei olisi tarkoituksenmukainen työnjako – projektisihtee­riys on oma asiantuntemuksen lajinsa, hankkees­sa tarvittava tietoasiantuntijuus omansa.Hankeinformaatikon uusi työnkuvaTilannetta voi purkaa luomalla tietoammatillisia ”välipositioita”, kuten hankeinformaatikon teh­täviä, joissa työskentelevä henkilö istuu tietoises­ti kahdella tuolilla: sekä tiedonhankinnassa et­tä ­tuotannossa, asiakkaiden ja tiedontuottajien kanssa samoissa pöydissä. Avainosaamisia voisi olla eri tiedonlajien tuntemus, kyky kohtauttaa niitä sosiaalisissa tilanteissa ja liittää niitä hank­keen kohteita edustaviin rakenteisiin.Laajasti ymmärtäen kyse on esimerkiksi tie­donhallinnasta ja vaikuttavasta hankekirjoitta­misesta hanketiimin osana (hankekirjoittami­sesta ks. Lambert & Vanhanen­Nuutinen toim., 2010). Olennaista on joustavuus ja kyky henki­seen liikkumiseen hankeympäristön dynamii­kan mukana.Tällaisella suuntautumisella voitaisiin murtaa kirjaston henkisiä lasikattoja ja pönkittämisen si­jasta vähän horjuttaa hanketoi mi joidenkin uskoa tiedolliseen omnipotenssiinsa. Abduktio ei mer­kitse sitä, ettei ”parasta tietoa” voisi vielä paran­taa ja rikastaa toiminnan kohteita tiedolla. Tu­loksena olisi paremmin informoituja, korkea­laatuisempia hankkeita.Näissä tehtävissä toimivilta edellytetään sisäi­sen yrittäjän asennetta ja tekemisen nälkää. Löy­tyykö kirjastoon ” tiedon tuottamiselta turvaan” hakeutuneilta tähän tarvittavia uusia asenteita? Vaikuttavuuden osoittamiseksi tarvitaan rohkeita pilotteja, prosessi­ ja laatutiedon keräämistä sekä uudenlaisia mittareita, osallisuuden johtamista.LähteetArgyris, C. 1999, On Organizational Learning, 2nd edi-tion, Blackwell Publishers, Oxford.Belbin, M. 1996,  Team roles at work, Butterworth-Hei-nemann, Oxford.Engeström, Y. 2004, Ekspansiivinen oppiminen ja yhteis-kehittely työssä, Vastapaino, Tampere.Engeström, Y. 1998, Kehittävä työntutkimus: perusteita, tuloksia ja haasteita, Edita, Helsinki.Hakala, J.T. 2002, Luova prosessi tieteessä, Gaudea-mus, Helsinki.Kuhlthau, C.C. 2004, Seeking meaning: a process appro-ach to library and information services, Second edition, Libraries unlimited, Westport (CT), London.Kämäräinen, J. 2009, Hankkeiden tiedonmuodostuksen kehittämismahdollisuuksia toimintatutkimuksena am-mattikorkeakoulussa: havaintoja esitutkimuksesta. Teok-sessa: Tuovi 7: Interaktiivinen tekniikka koulutukses-sa 2009 -konferenssin tutkijatapaamisen artikkelit, toim. J. Viteli & A. Östman, Tampereen yliopisto: informaa-tiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitos, Tampe-re, s. 108–122.Lambert, P. & Vanhanen-Nuutinen, L. (toim.) 2010, Han-kekirjoittaminen: välineitä kehittämishankkeisiin ja opin-näytetyöhön, Haaga-Helia ammatillinen opettajakorkea-koulu, Helsinki.Mäki, K. ym. 2009, Osallisuuden johtaminen. Teokses-sa: Suunnannäyttäjiä: uusia avauksia korkeakouluopet-tajan työhön, toim. A. Töytäri-Nyrhinen, Haaga-Helia ammatillinen opettajakorkeakoulu, Helsinki, s. 155–189.Sarala, U. & Sarala, A. 1999, Oppiva organisaatio: op-pimisen, laadun ja tuottavuuden yhdistäminen, 6. pai-nos, Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutus-keskus, Lahti.Tietoa kirjoittajasta:Juha KämäräinenFM, kouluttaja ja informaatikko freelancer  tiedonhankinnan ja -hallinnan asiantuntija- palvelut opettajaopiskelija, Tampereen ammatillinen opettajakorkeakouluemail. juha.kamarainen@mail.suomi.net

Asuttaja, valloittaja vai tiedustelija -
uudet tietokäsitykset ja oppimismallit haastavat työnjakoa

https://journal.fi/signum/article/download/3547/3297

Asuttaja, valloittaja vai tiedustelija - uudet tietokäsitykset ja oppimismallit haastavat työnjakoa

Abstract

Similar works

Full text

Available Versions

Journal.fi