Luonnonsuojelun tärkein päämäärä on turvata
biologisen monimuotoisuuden säilyminen pitkälle
tulevaisuuteen. Ihmisen toiminnasta johtuvaa
luonnollisten elinympäristöjen häviämistä ja
pirstoutumista pidetään yleisesti suurimpana
maailmanlaajuisena uhkana eliölajien säilymiselle (Pimm
& Lawton 1998). Kotimaisia esimerkkejä elinympäristöjen
häviämisestä ovat vanhojen metsien ja ketomaisemien
määrän huomattava väheneminen 1900-luvun
loppupuoliskolla. Pirstoutumisella on merkittäviä
vaikutuksia myös suojelualueverkoston suunnitteluun
