Pako Egyptistä – Aaronin jäljillä Petrassa

Suomalaistutkijat ovat aloittaneet Jordaniassa uuden, ensimmäisen puhtaasti suomalaisen arkeologisen kaivaushankkeen Lähi-idässä ja Välimeren alueella kautta aikojen. Kaivaukset suoritetaan yhteistyössä Jordanian Kulttuuri- ja matkailuministeriön alaisen muinaismuistoviraston (Department of Antiquities of Jordan/valtionarkeologi Dr Ghazi Bizeh) kanssa, kuten paikalliseen tapaan kuuluu. Ne ovat luonteeltaan samalla opetuskaivaukset, joiden aikana suomalaiset arkeologit, valokuvaajat, kaivausarkkitehdit ja konservaattorit perehdytetään Lähi-idän kaivauskohteissa tarvittaviin menetelmiin, suurten kiinteiden muinaisjäännösten konservointiin ja paikalliseen esineistöön. Paikalta on odotettavissa myös kirjoitettuja lähteitä

Opetuskaivaus oppimisympäristönä : Havaintoja kuopan reunalta

Pro gradu tutkielma tarkastelee arkeologista opetuskaivausta oppimisympäristönäkökulman kautta. Tutkielma hakee vastausta kysymykseen: Millainen oppimisympäristö opetuskaivaus on? Aineistonkeruu ajoittuu kahdelle kenttäjaksolle, Helsingin ja Turun yliopiston opetuskaivauskursseille, kesällä 2015. Aineistonkeruun metodina on osallistuva havainnointi, jonka periaatteiden mukaisen kaivausten prosesseihin osallistuen, mahdollisimman vähän tapahtumien kulkuun kuitenkaan vaikuttaen, on tutkielman aineistoksi tuotettu kenttämuistiinpanoja sekä nauhoitteita. Tutkielma pohjaa kasvatustieteen konstruktivistiseen oppihistoriaan ja sen käsitykseen ihmisestä oppijana. Konstruktivistinen tietoteoria maalaa kuvan ihmisestä sosiaalisena, vuorovaikutteisena oppijana, ympäristönsä summana, joka rakentaa uutta tietoa jo omaksumansa tieto- ja taitovaraston kautta, aiempiin kokemuksiin peilaten. Konstruktivismin oppimiskäsitykset korostavat oppimisprosessien tilannesidonnaisuutta sekä niiden sosiaalisia merkityksiä. Se, miten ja millaisissa oppimisympäristöissä toiminta tapahtuu, vaikuttaa oppimiskokemuksen onnistumiseen. Näin ollen, tutkimuskysymykseen vastaamiseksi on tulokulmaksi valittu oppimisympäristöajattelu, jonka perusta on nykyisissä konstruktivistisissa oppimista kuvaavissa teorioissa. Opetuskaivausta käsitellään oppimisympäristönä virallisen, informaalin ja fyysisen oppimisympäristön kolmijaon kautta. Analyysissä yhdistyvät oppimisympäristöajattelun kolmijako sekä opetuskaivauksilla tuotettu aineisto. Opetuskaivaus on konstruktivismin oppimiskäsityksiä tukeva ja mahdollistava oppimisympäristö, joka tarjoaa edellytyksiä laadukkaalle oppimiselle. Opetuskaivauksen kaltaiset aidot tutkimukselliset oppimisympäristöt mahdollistavat yliopiston opiskelijoille tarjoaman teoriatiedon käytännöllistymisen sekä alustan sosiaaliseen kanssakäymiseen asiantuntijoiden kanssa. Opetuskaivauksen luomat edellytykset, yhdessä yliopiston tarjoamien teoreettisten valmiuksien kanssa, ovat avaintekijöitä matkalla yksilön asiantuntijuuteen

Teollisuusalueesta kulttuurin keskukseksi:Oulun Pikisaaren muuttuva kulttuuriperintö ja sen merkitys

Tiivistelmä. Tämän tutkielman aiheena on tarkastella kriittisen kulttuuriperintötukimuksen näkökulmasta sitä, miten uutta kulttuuriperintöä valitaan, tuotetaan ja miten sitä käytetään. Työn viitekehyksen näkökulmasta kulttuuriperintö ei ole varsinaisesti valmiina olemassa, vaan sitä syntyy, kun jokin menneisyyden jälki päätetään valita perinnöksi ja tähän menneisyyden jälkeen liitetään historialla vahvistettua, symbolista arvoa. Tässä työssä keskitytään tarkastelemaan erityisesti teollista kulttuuriperintöä tapaustutkimuksen kautta. Tapaustutkimuksessa yhden tai useamman “tapauksen” avulla on mahdollista selvittää alueellisia prosesseja, mutta tarkastella myös laajemmin tutkimuksenkohteena olevaa ilmiötä. Työn tapaustutkimuksen kohteena on Oulun Pikisaari, jossa on ollut teollista toimintaa 1600-luvun pikiruukista lähtien aina 1970-luvulla loppuneeseen konepajateollisuuteen asti. Työssä tarkasteltiin Pikisaaren muuttumista teollisuuden alueesta yhdeksi Oulun arvostetuimmaksi asuinalueeksi sekä alueen maisemmallista muutosta. Nykypäivänä tunnettu Pikisaari on alunperin koostunut kolmesta eri saaresta, jotka ovat yhdistyneet sekä maankohoamisen myötä, mutta myös ihmisen toiminnan vaikutuksesta, kun saarien väliä on täytetty. Aineistona tähän tarkasteluun käytettiin historiallisia asemakaavoja, peruskarttoja sekä ilmakuvia. Tämän lisäksi työssä on käytetty kirjallisuuslähteitä sekä Pikisaaresta tehtyjä käyttösuunnitelmia. Työssä tarkasteltiin myös sitä, miten Pikisaaren ja sen kulttuuriperintöön liitettyjä merkityksiä siirretään eteenpäin ja miten saarta hyödynnetään alueen sekä koko Oulun imagoresurssina. Näitä asioita tarkasteltiin erilaisten tekstiaineistojen, kuten markkinointitekstien sekä alueelta löytyvien infokylttien perusteella. Työn tuloksina voidaan todeta, että Pikisaaren maisemallinen biografia on muuttunut suuresti aikojen saatossa. Lähes puuttomien saarien maisemaan on teollisuusaikana piirtynyt teollisuuslaitosten korkeat piiput sekä sahan lautatarhat. Teollisuuden hiipuessa aluetta alettiin tarkoituksella vehreyttäämään. Viimeisen teollisuuslaitoksen lopettaessa toimintansa 1970-luvulla, sekä alueen että vanhojen teollisuusrakennusten ja niihin liittyneiden asuinrakennusten käyttö piti määritellä uudelleen. Asuinrakennuksia alettiin vuokraamaan erityisesti käsityöläisille ja taiteilijoille asuin- ja työtiloiksi, koska saaresta oli tarkoitus kehittää kulttuurialue. Vanhat teollisuusrakennukset saneerattiin myös asuinkäyttöön tai ateljee tiloiksi. Pikisaaren nykyistä kulttuuriperintöä voi kuvailla monipuoliseksi, sen muodostuessa saaren historiasta, teollisuuden jäljistä sekä nykypäivän kulttuurista, mitä saarella tuotetaan. Menneisyyden fyysisten jäänteiden lisäksi alueen kulttuuriperintöön liitetään diskursiivisesti tuotettuja merkityksiä ja arvoja, joita hyödynnetään alueen ja Oulun imagon luomisessa sekä matkailumarkkinoinnissa. Pikisaaren ja muiden kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden alueiden kehittämisessä tulisi tulevaisuudessa huomioida entistä paremmin paikallisten asukkaiden alueisiin liittyvät arvot ja merkitykset. Kulttuuriperinnöllä voi olla suurikin merkitys esimerkiksi ihmisten hyvinvointiin ja alueiden viihtyvyyteen

Mies ja helmikaulakoru? : Miehet ja naiset kolmessa Aurajokilaakson ristiretki- ja varhaiskeskiaikaisessa kalmistossa

Tutkimuksessa kartoitettiin miesten ja naisten hautojen eroja rautakauden ja varhaiskeskiajan vaihteessa ja pohdittiin, minkälaisten esineiden perusteella arkeologit tekevät tulkintoja vainajan sukupuolesta. Aineistona toimi kolme Aurajokilaaksossa sijaitsevaa ristiretki- ja varhaiskeskiaikaista kalmistoa. Ajatuksena ei ollut tutkia, onko vainajan sukupuoli määritelty aikaisemmissa tutkimuksissa oikein, vaan ensisijaisesti mietittiin, mihin tulkinta perustuu. Nais- ja miesvainajien hautojen eroja tutkittaessa kiinnitettiin huomiota hautaustapoihin ja hautojen esineistöön. Tutkimuksen aikana Liedon Ristinpellon kalmisto osoittautui hankalimmaksi kohteeksi esineiden puutteen takia. Kaarinan Kirkkomäen kalmistossa hauta-antimia oli niin runsaasti, että esineistössä oli selkeästi havaittavissa jako miesten ja naisten esineisiin. Jako noudatti suomalaisessa arkeologiassa vallalla olevaa käsitystä teräaseista miesten esineinä ja koruista naisten. Ravattulan Ristimäen ja Ristinpellon aineistossa oli nähtävissä, että naispuolinen vainaja tuntuu olevan helpompi tunnistaa rautakauden lopun kalmistosta kuin mies. Selityksenä lienee, että esimerkiksi naisille tyypillisten helminauhojen laitto hautaan on jatkunut vielä sen jälkeenkin, kun työkaluista ja teräaseista hauta-antimina on luovuttu. Kaikissa kalmistoissa esiintyy yksittäisiä niin sanottuja poikkeustapauksia, joissa haudan esineistö ei täysin sovi vallalla olevaan käsitykseen miehen tai naisen hauta-antimista

"For a witch cannot cross such a threshold!” – Building concealment traditions in Finland c. 1200–1950

The study discusses objects deliberately concealed in buildings in Finland during its historical period (c. 1200–1950 CE). The phenomenon is connected with folk religion and especially with a need to protect the household from outside malicious effects. The goals are, first, to map the phenomenon of ritual building concealments in order to discover its extent, manifestations, and possible regional and chronological variations. The more specific hermeneutic aim is to discuss the motives, meanings, and internal logic of the concealments, as well as possible changes in their meanings. The concealment tradition is also studied in its wider contexts of society and worldview. One special aim, from the viewpoint of archaeology, is to introduce a theoretical framework and develop a contextual multi-source method suitable for studying historical folk religion as part of the archaeology of religion. There are two main types of source material in the study: the finds of concealed objects (234) and folklore accounts (775). A few records from witchcraft trials (7) give additional insight to the practices. The folklore depicts concealment traditions known in the 19th century and the early 20th century. This source material also illuminates meanings and motives of the custom, and the relationship between meanings, concealed objects, and their location. Moreover, the folklore shows signs of regional variation between western and eastern Finnish areas. The finds of concealed objects give historical dimension to the practices. They also enable discussing concealment as factual practice. The early modern trial records bring extra information on meanings in times before the folklore was collected. The methodology used in the study is developed on the basis of contextual archaeology and the direct historical approach. Contextual archaeology aims to identify meanings by analysing patterns in the material culture data. The direct historical approach begins its analysis in a well-recorded historical period to which observed changes and continuity is compared when studying preceding periods. In the study at hand contextuality is extended to include the wider context of folk religion and society. The study shows that in densely laid out villages and towns concealing has especially been connected with tensions in social relations caused by uneven distribution of wealth. This is observable in the emphasis on fear of witchcraft practiced by envious neighbours. In more loosely laid out settlements social pressure is less obvious in the concealment practices. Instead, keeping the building lucky and free of pests are more common motives. The regional variation manifests in different emphasis on concealment types, thus completely different traditions are not in question. It is more difficult to observe chronological variation due to the scarce data. It is possible that medieval concealment traditions have been similar to the late modern eastern tradition, where social pressure was not emphasized. Social pressure is still likely to have had a role in medieval towns. New objects for concealing were adopted in new periods; for example concealing mercury is likely to have become common in early or late modern times when the substance became easier to obtain. From the perspective of the archaeology of folk religion, the fact that practices of folk religion leaves traces in the material record is notable. Understanding these contributes to a wider understanding of past human life.Rakennuskätköperinteet Suomessa n. 1200–1950 Tutkimus käsittelee Suomen alueella historiallisena aikana (n. 1200–1950) rakennuksiin tarkoituksellisesti kätkettyjä esineitä. Ilmiö liittyy kansanuskon kenttään ja erityisesti tarpeeseen suojella kotitaloutta ulkoapäin tulevilta pahoilta vaikutuksilta. Tavoitteina on ensinnä kartoittaa ilmiön laajuus ja muodot. Varsinainen päätavoite on selvittää kätköperinteen merkityksiä, merkitysten muutoksia ja erityisesti ilmiön sijoittumista laajempaan yhteyteensä yhteiskunnassa. Arkeologian kannalta erityisenä tavoitteena on esitellä kansanuskon materiaalisen kulttuurin tutkimukseen soveltuvaa teoreettista viitekehystä ja kehittää moniaineistoista metodologiaa. Tutkimusaineisto koostuu kahdesta pääaineistosta: varsinaiset kätkölöydöt (234 kpl) ja folklore-tiedonannot (775 kpl). Näiden lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään muutamia noituus- ja taikuusoikeu-denkäyntien pöytäkirjoja (7 kpl). Folklore-tiedonannot kuvaavat kätköperinteitä 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Tämä aineisto avaa myös perinteeseen liittyneitä merkityksiä ja näiden merkitysten suhdetta kätköobjektiin ja kätköpaikkaan. Tässä aineistossa on myös havaittavissa alueellisia eroja länsi-suomalaisen ja itäsuomalaisen kulttuurialueen välillä. Kätkölöydöt sitovat käytänteet omaan aikaansa. Lisäksi löydöt mahdollistavat kätkötapojen tarkastelun tosiasiallisesti suoritettuina rituaaleina. Uuden ajan oikeudenkäyntiaineistot tuovat lisänäkökulman folklorea varhaisempiin merkityssisältöihin. Aineistoa käsitellään metodilla, joka on kehitelty kontekstuaalisen arkeologian ja historiallisen jatkuvuuden lähestymistavan pohjalta. Kontekstuaalinen arkeologia pyrkii tunnistamaan merkityssisältöjä analysoimalla materiaalisessa kulttuurissa havaittavia kuvioita, eroja ja yhtäläisyyksiä. Historiallisen jatkuvuuden lähestymistavassa puolestaan ilmiön tarkastelu aloitetaan hyvin dokumentoidusta ajankohdasta, josta lähdetään seuraamaan ilmiön muutoksia ja pysyvyyttä ajassa taaksepäin liikuttaessa. Tutkimuksessa kontekstuaalisuus on ulotettu myös kattamaan ilmiön sijoittumista kansanuskoon ja yhteiskuntaan laajemmin. Tutkimuksessa käy ilmi, että tiiviimmin asutuissa kylissä ja kaupungeissa kätkeminen on erityisesti liittynyt sosiaalisissa suhteissa oleviin jännitteisiin, jotka liittyvät varallisuuseroihin. Tämä näkyy kateellisten naapureiden aiheuttaman noituuden korostumisena erityisenä huolenaiheena. Väljemmin asutuilla alueilla sosiaalinen paine on vähäisempi kätkösyy, sen sijaan rakennuksen pitäminen onnellisena ja puhtaana syöpäläisistä ovat merkittäviä syitä. Alueelliset erot näkyvät eri kätköperinteiden välisen suhteen vaihteluna, eli täysin erilaisista perinteistä ei ole kyse. Ajallisia muutoksia on vaikeampi havaita niukemman aineiston takia. On kuitenkin mahdollista, että keskiaikaiset kätköt ovat laajemmilla alueilla muistuttaneet itäisillä kulttuurialueilla havaittavia muotoja, joissa sosiaalinen paine ei korostu. Tämä paine on silti todennäköinen kätkösyy keskiaikaisissa kaupungeissa ja ryhmäkylissä. Eri aikakausina kätköperinteeseen on omaksuttu uusia kätköobjekteja, esimerkiksi uudella tai uusimmalla ajalla elohopean kätkeminen on todennäköisesti yleistynyt, aineen saannin helpotuttua. Kansanuskon arkeologian tutkimuksen kannalta on huomattavaa kansanuskon piiriin kuuluvien tapojen ja uskomusten jälkien jääminen arkeologiseen aineistoon ja näiden ymmärtämisen vaikutus laajempaan ihmisyhteisöjen ymmärtämiseen.Siirretty Doriast

Häivehautaus havaittu:tutkaluotaus Iin Illinsaaren Suutarinniemen kalmistossa

Perimätieto kertoo Iin Illisaaressa sijainneen Iin vanhimman kirkon ja siihen liittyvän hautausmaan. Metallinpaljastinlöytö ja sen seurauksena saaressa suoritetut Oulun yliopiston arkeologian oppiaineen opetuskaivaukset paljastivat saaren Suutarinniemessä sijaitsevan myöhäisrautakautinen ruumiskalmisto. Kaivauksissa selvisi kyseessä olevan tiivisti täytetty kalmisto, jonka laajuutta ei pystytty määrittämään. Maatutkaluotasin Suutarinniemessä kaivausalueiden lähimaaston tarkoituksenani selvittää alueen hautauksien sijainti ja rakenne sekä kalmiston mahdollisia rajoja. 800 MHz antennin avulla suoritettu tutkaluotaus paljasti alueelta 24 kaivantoa, jotka on syytä tulkita hautauksiksi. Näistä 2 vastasi kaivauksista tunnettuja hautoja, ja toimivat siten tutkakuvien tulkintaa selkeyttävinä ankkureina. Yksinkertaisiksi haudoiksi tulkittavien ilmiöiden ohella havaittiin pienen hirsirakennuksen pohjaa muistuttava rakenne, jonka alla sijaitsi vielä kolme hautaa. Tutkaluotauksesta selvinneiden hautojen pituuden, syvyyden, leveyden ja suunnan sekä kaivauksista selvinneiden hauta-antimien alkuperän ja vainajan pään suuntautumisen haudan sisällä valossa vertasin Suutarinniemen kalmistoa vastaavan ajanjakson hautauksiin lähialueilla Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä. Hautoihin laitetut esineet viittaavat 1100–1200-luvun jKr. Karjalaan, mutta hautojen itsensä rakenteessa on sekä yhtäläisiä ominaisuuksia sekä Länsi-Suomen että Itä-Suomen kalmistojen kanssa että poikkeamia niistä molemmista. Ruumishautausta itsessään pidetään kristillisenä vaikutuksena. Pieni hirsirakennus kalmiston välittömässä läheisyydessä on selvästi samanaikainen hautausten kanssa, jolloin kyseessä lienee kappeli tai muu uskonnollinen rakennus. Sen sijainti kalmistossa yhdistettynä hautojen karjalaistaustaiseen esineistöön viittaa kyseessä kenties olevan ortodoksinen tšasouna. Esinelöydöt Perämeren rannikolla sisältävät ortodoksista ikonografiaa jo 900-luvulta jKr. alkaen, mutta tšasouna olisi alueen varhaisin tunnettu kristillinen rakennus. Kalmiston piirteet antavat olettaa kyseessä olleen (proto-)ortodoksinen kalmisto, joka kuitenkin eroaa sekä idän että lännen vertailukappaleista niin paljon, että kyseessä lienee paikallisväestön hautausmaa. Kulttuurisesti itsenäinen yhteisö on kuitenkin nähtävästi ollut tiiviissä yhteyksissä sekä Länsi- että Itä-Suomeen. Metodologiselta kannalta tutkimus on ollut suurmenestys. Geofysikaalisten tutkimusmenetelmien soveltaminen Pohjois-Suomessa oli 1990-luvun alun kokeilujen jälkeen vähäistä, mutta nyt tekniikan kehitys on sallinut tuottaa mielekkäitä tuloksia. Tšasounan sijainti 1100–1200-luvun Pohjanmaalla olisi suuri muutos kuvaan alueen kristillistymisestä. Tutkaluotaus ei salli kohteen yksityiskohtaista tutkimusta, joten kohde on tutkittava perinteisin menetelmin rakenteen luonteen selvittämiseksi

Crowdfunding:the future of archaeology in Finland?

Crowdsourcing is a global phenomenon of the last decade. In recent years the number of projects that use crowdsourcing has increased. For this thesis crowdsourcing has been divided in to three: crowdfunding, crowdsourcing labour, and crowdsourcing data. Crowdfunding archaeological research is a current, global issue, as research funding are being reduced constantly. This thesis will focus on crowdfunding by introducing some successfully crowdfunded archaeological projects, and by organizing the first crowdfunding campaign for an excavation in Finland. For the purposes of this thesis I created and organized a crowdfunding campaign called Tracing Finds. The campaign was created in order to partially fund an archaeological field school by the University of Oulu in Pirttitörmä, Ii, in June 2014. The purpose was to engage local people with the local history, and publicize current archaeological research. The monetary target for the campaign was to €1500, which would be used for radiocarbon dating of the site. This thesis discusses whether crowdfunding archaeological research is possible in Finland. The material used for the analysis is the feedback survey responses from the campaign participants, and the practical processes involved in organizing the campaign. The visitor information on the project blog, also called Tracing finds, is analysed in order to find out which blog posts were the most popular, and whether the blog was successful in supporting the campaign. Tracing Finds was created in liaison with the Finnish Association for Supporting Archaeological Research. The campaign page was hosted by a Finnish crowdfunding platform Mesenaatti, where the project was on for six weeks. The campaign was advertised mostly on social media and on the project blog. In six weeks the campaign managed to get 48 individual participants, with the total funds of €1320. Participants were able to choose from six different pledges and the most popular pledge were the daily updates from the excavation and the excavation report. The feedback from participants was mostly positive: all respondents would take part in a similar campaign again in the future. The results from this thesis indicate that using crowdfunding to partially fund archaeological excavations in Finland is a functioning alternative to traditional sources. However, this is only the case if the team is willing to invest time and effort in to organising a campaign. Crowdfunding should not in any case replace traditional sources of funding, as this could potentially lead to the decreasing of public funding, and eventually effecting which archaeological research projects survive.Joukkoistaminen on viime vuosikymmenen aikana yleistynyt globaali ilmiö. Viime vuosina yhä useampi projekti hyödyntää joukkoistamista jollain tasolla. Tätä tutkielmaa varten joukkoistamisen käsite on jaettu kolmeen osaan: joukkorahoitus, vapaaehtoistyön joukkoistaminen, ja datan keruu joukkoistamalla. Arkeologisen tutkimuksen joukkorahoitus on ajankohtainen, globaali aihe, sillä tutkimuksille myönnettyjä apurahoja pienennetään jatkuvasti. Tässä tutkielmassa keskitytään erityisesti joukkorahoitukseen esittelemällä muutamia onnistuneesti joukkorahoitettuja arkeologisia kaivauksia, ja järjestämällä Suomen ensimmäinen joukkorahoituskampanja arkeologisille kaivauksille. Tätä tutkielmaa varten järjestettiin joukkorahoituskampanja nimeltään Löytöjen jäljillä. Kampanjan tarkoituksena oli osittain rahoittaa Oulun yliopiston järjestämät arkeologiset opetuskaivaukset Iin Pirttitörmällä kesäkuussa 2014. Kampanjan tarkoituksena oli myös saada paikalliset kiinnostumaan alueensa historiasta, sekä tiedottaa ajankohtaisesta arkeologisesta tutkimuksesta. Kampanjan rahallisena tavoitteena oli €1500, joka käytettäisiin kohteen radiohiiliajoitukseen. Tässä tutkielmassa keskustellaan, onko arkeologisen tutkimuksen joukkorahoitus mahdollista Suomessa. Materiaalina käytetään kampanjan rahoittajille lähetettyä palautekyselystä saatuja vastauksia, sekä kampanjan järjestämiseen liittyviä käytännön prosesseja. Kampanjan yhteyteen luodun blogin kävijätilastojen perusteella selvitetään mitkä blogikirjoituksen olivat suosituimpia, ja onnistuiko kampanja saamaan rahoittajia blogin lukijoista. Löytöjen jäljillä järjestettiin yhdessä Suomen muinaistutkimuksen tuki ry:n kanssa. Kampanjasivuina toimi suomalainen joukkorahoitussivusto Mesenaatti, jossa kampanja oli esillä kuusi viikkoa. Kampanjaa mainostettiin eniten sosiaalisessa mediassa ja kampanjan blogissa. Kuuden viikon aikana kampanja sai 48 osallistujaa, joiden rahoitusten avulla kerättiin €1320. Rahoittajat saivat valita kuudesta eri vastikkeesta, joista suosituin olivat päiväraportit sekä kaivausraportti. Rahoittajilta saatu palaute oli enimmäkseen positiivista: kaikki kyselyyn vastanneet osallistuisivat samanlaiseen kampanjaan uudelleen myös tulevaisuudessa. Tästä tutkielmasta saatujen tulosten avulla on perusteluta todeta, että joukkorahoitus on toimiva vaihtoehto osittain rahoittamaan arkeologista tutkimusta Suomessa. Kampanjan järjestäminen on kuitenkin työlästä ja aikaa vievää. Joukkorahoitusta ei missään tapauksessa pitäisi käyttää korvaamaan perinteisiä rahoituslähteitä, sillä se voisi johtaa rahoitusmäärien hupenemiseen ja vaikuttaa tutkimusaiheiden vääristymiseen, mikäli yleisön mielipide vaikuttaa aiheiden valintaan