Uuden pihattonavetan tuotannon käynnistäminen

TIIVISTELMÄ Uuden pihattonavetan tuotannon käynnistämisessä tulee ottaa monia asioita huomioon jo ennen rakentamisen aloittamista. Investoinnin huolellinen suunnittelu on todella tärkeää ja onnistumisen kannalta välttämätöntä. Tehdyssä opinnäytetyössä kerättiin tietoa investoineilta tuottajilta ja alansa asiantuntijoilta, kuinka tuotannon käynnistäminen on onnistunut ja mitkä ovat olleet mahdolliset ongelmakohdat. Työn toimeksiantaja on Osuuskunta Maitosuomi, joka on yksi Valion hankintaosuuskunnista. Työn teoriaosuudessa perehdytään niihin asioihin, joita tulisi ottaa huomioon, kun suunnittelee uuden navetan rakentamista. Tärkeitä asioita ovat eläinten hankinta, rehun tuottaminen lisääntyneelle eläinmäärälle, tilalle sopivan teknologian valinta sekä työnkäytön hallinta. Työn tutkimusosa tehtiin laadullisena tutkimuksena, jossa haastateltiin kahdeksan tilan tuottajia sekä kolmea asiantuntijaa: eläinlääkäriä, ProAgrian rakennussuunnittelijaa ja Osuuskunta Maitosuomen tuotantoneuvojaa. Pääosin tuottajat kokivat investoinnin parantaneen työssä viihtymistä sekä mielekkyyttä ja eläinten olosuhteet olivat parantuneet huomattavasti. Merkittävimpänä onnistumisena he kokivat parantuneet tiedot ja taidot. Karjasilmän parantuminen sekä uuden teknologian omaksuminen olivat tuottajien mainitsemia onnistumisia. Suurimmat ongelmat navettainvestoinnin yhteydessä liittyivät lähinnä rakentamiseen ja sen valvontaan. Tässä asiassa asiantuntijat olivat tuottajien kanssa samaa mieltä. Joillain tiloilla haasteita oli myös eläinten hankinnassa. Investoinnin suunnittelemiseen kannattaa varata riittävästi aikaa, sillä jos tehdään investoinnin kokoluokkaan nähden vääriä ratkaisuja navetan toiminnallisuuden kannalta, niitä voi olla mahdotonta korjata jälkikäteen. Kun suunnittelu on tehty huolellisesti ja on palkattu sellaisia asiantuntijoita, jotka pitävät tuottajan oikeuksista huolta, rakentaminen onnistuu odotetusti ja uudesta navetasta tulee toivotunlainen

Tuotostason vaikutus lehmien syömiskäyttäytymiseen

Tämän lisensiaattityön tarkoituksena oli tutkia laktaatiohuipussa olevien lehmien syömiskäyttäytymistä ja rehun käsittelyyn käytettyä aikaa, sekä selvittää mahdollisia tuotostasoon liittyviä eroja. Lähtökohtana oli oletus, että lehmän energiantarve ja syöntimäärä lisääntyy kun maitotuotos nousee. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää mahdollisia eroja syöntimäärässä ja syömiseen ja märehtimiseen käytetyssä ajassa eri tuotostasoilla. Syönti- ja märehtimisnopeus olivat keskeisiä tutkittavia asioita, koska haluttiin tietää nopeuttavatko lehmät rehunkäsittelyään, kun energiantarve on suuri. Myös makuukäyttäytymistä tutkittiin, koska haluttiin selvittää onko makaamiseen käytetyssä ajassa tuotostasosta riippuvia eroja. Lähtökohtana oli oletus, että suurituottoinen lehmä syö enemmän kuin pienituottoinen ja kuluttaa siitä johtuen enemmän aikaa syömiseen, eikä ehdi maata yhtä paljon kuin pienituottoinen lehmä. Työhön kuuluu lyhyt kirjallisuuskatsaus ja kokeellinen osa. Tutkimuksen käytännön osa suoritettiin Viikin opetus- ja tutkimustilan parsinavetassa 4.10.2004–7.1.2005. Kokeessa oli 28 ayrshire ja 4 holstein-friisiläistä lehmää, jotka jaettiin kolmeen 10–11 lehmän ryhmään tuotoksen mukaan. Kaikki lehmät olivat poikineet 8-10 viikkoa ennen osallistumistaan kokeeseen. Vuorokausituotos oli keskimäärin 44,8 kg energiakorjattua maitoa (ekm) suurituottoisten ryhmässä, 36,0 kg ekm keskituottoisten ryhmässä ja 31,6 kg ekm matalatuottoisten ryhmässä. Lehmiä videokuvattiin kahden vuorokauden ajan. Videoilta havainnoitiin koko vuorokauden ajalta minuutin tarkkuudella lehmien eri toimintoihin käyttämää aikaa. Tutkimuksessa havaittiin ero rehunkulutuksessa kiloina kuiva-ainetta (kg ka) absoluuttisina määrinä (p=0,001) ja prosentteina lehmän omasta painosta (p=0,001) rehunkulutuksen lisääntyessä tuotostason noustessa. Myös märehtimiseen käytetty kokonaisaika pidentyi tuotostason noustessa (p=0,01). Rehun käsittelynopeudessa ei havaittu eroa tuotostasoryhmien välillä. Myöskään makuuajalla ei havaittu yhteyttä tuotostasoon. Syöntimäärän ja maidontuotantotason välillä oli selvä yhteys. Tulosten tulkintaa kuitenkin hankaloittaa se, että suurituottoiset söivät suhteessa vähemmän karkearehua kokonaiskuiva-aineesta (p=0,041). Jatkotutkimuksella, jossa rehun koostumus olisi kaikille sama, voisi selvittää eroja syöntikapasiteetissa. Karkearehun syöntimäärässä ja -ajassa ei ollut eroa tuotostasoryhmien välillä, kuten ei myöskään makuuajassa. Märehtimiseen käytetty aika kuitenkin piteni tuotostason noustessa, mikä todennäköisesti johtuu suuremmasta syöntimäärästä. Tässä tutkimuksessa näyttää siltä, että suurituottoisetkin lehmät pystyvät syömään riittävästi muiden toimintojen kärsimättä

Lapin maatalouden rakenne ja tuotanto 2014

Lapin asukasluku ja elinkeinorakenne on vuosikymmenien vaihtuessa muuttunut paljon. Lappilaisen maaseudun yritystoiminnan peruskivi maatalous, on muuttunut rakenteeltaan ja lukumääräisesti. Eniten maatiloja Lapissa oli vuonna 1969. Tuolloin tiloja Lapissa oli 11647 kpl. Tästä tilojen määrä väheni tasaisesti ja nopea tilamäärän lasku käynnistyi 1980-luvulla. Vuoden 2014 tilaston mukaan maatiloja on enää 1612 kpl (MAVI 2015). Lisääntynyt teknologia 1990- luvun taitteessa viritti viljelijöiden keskuudessa ajatuksen toimin-nan kasvattamisesta. Rehunkorjuutekniikan kehittymisellä oli tähän tavattoman suuri merkitys. Kun aikaisemmin nautakarjarehun tekemiseen piti varata lähes koko kesä ja työt olivat suurelta osin käsityötä, selvittiin 1990- luvulla samasta toimenpiteestä muutamalla päivällä tehokkaan koneellistumisen vuoksi. Nykyisin suomalainen maatalous on voimakkaissa ristipaineissa. Euroopan Unionin maatalouspolitiikka ja globaalin talouspolitiikan ja elintarviketuotannon paineet heijastuvat suomalaiseen maatalouteen. Nämä paineet näkyvät maataloudessamme nopeana tilojen koon muuttumisena. Tämän globaalin paineen lisäksi omat vaikutuksensa on myös julkisuudessa näkyvällä viestillä, jonka mukaan Suomen maatalous on ahdingossa. Asiasta tehdyt tutkimukset eivät anna siitä näin yksioikoista kuvaa, osalla tiloista tosiasiallisesti menee hyvin. Näihin negatiivisiin viesteihin tuo oman lisänsä kertomukset byrokratian aiheuttamasta kuormasta, valtavasta työmäärästä ja jatkuvista viranomaistarkastuksista. Lapin maatalousyrittäjien keski-ikä on hieman yli 50 vuotta ja se on aloittavien yrittäjien vähäi-syyden vuoksi edelleen nousussa. Lapin maito- ja lihayrittäjät ovat keskimäärin 45–55-vuotiaita ja omistavat noin 30–60 peltohehtaaria. Tämä keski-ikäisistä viljelijöistä ja keskikokoluokan maatiloista muodostuva ryhmä on siirtymässä lähitulevaisuudessa iän, tai muun syyn myötä pois aktiiviviljelystä. Tässä ryhmässä on paljon sellaisia maatiloja, joiden kannattavuus on hyvä ja velkataakka pieni. Toisaalta osa näistä tiloista on ollut niin sanotusti toimintaansa jäähdytteleviä, yritysten viimeaikaiset investoinnit ovat olleet minimaalisia. Koska jatkajan olisi tehtävä suuria investointeja, tämä ”jäähdyttelystrategia” vaarantaa sukupolvenvaihdoksen, tai muun omistajanvaihdoksen. Lapin kokonaismaitomäärä oli vuonna 2014 92 milj. litraa ja maidontuottajia oli 380. Kun Lapin maidontuotanto jaetaan tasaisesti kaikkien tuottajien kesken, on ikäluokan 51–65 tuottama laskennallinen maitomäärä 51 milj. litraa Lapin vuotuisesta maitomäärästä. Nuorempien ikäryhmien maitotiloja, 0–50 vuotta, oli156 tilaa ja Yli 65 -vuotiaita maidontuottajia oli 11 kpl. Huolestuttavaa tilarakenteessa on, että alle 51-vuotiaiden kokonaismäärä on pienentynyt vuodesta 2008 lähes sadalla tilalla. Lapissa menestyvien tuotteiden kokonaiskulutuksen arvo on lähes 210 milj. €. Se on lähes puolet Lapin elintarvikkeiden kokonaiskulutuksesta, jonka arvo on n. 443 miljoonaa euroa. Naudanlihasta Lapissa jalostetaan arviolta n. 25 %. Poron jalostus Lapissa kattaa kokonaisuudessaan maakunnan kulutuksen, niin kuin myös lampaalla. Nämä ovat kuitenkin kulutusmääriltään niin pieniä, että niillä ei ole kokonaisuuteen kovin suurta vaikutusta. Lapin kannalta merkittävimpiä jatkojalostuksen kannalta ovat maito ja naudanliha. Molemmissa puhutaan suurista määristä ja niille on myös mahdollista rakentaa merkittävä maakunnallinen pohjoinen imago. Voidaan arvioida, että 57 milj. euron jalostusarvo työllistäisi suoraan lähes 700 henkilöä. Välillisen vaikutuksen kautta puhuttaisiin noin 3000–5000 hengen vuotuisesta työpanoksesta lappiin. Kun puhumme jalostusarvosta, työpaikoista ja elintarvikehankinnoista, emme puhu mistään abstraktista asiasta. Puhumme todellisista olemassa olevista. Tehdessämme elintarvikehankintoja ja hankintasopimuksia, me samalla teemme päätöksiä työpaikoista ja maakunnan vakaudesta. Hankkimamme elintarvikkeet on joku jossain viljellyt, jalostanut, kuljettanut myyntiin ja toimittanut loppukäyttäjälle. Hankkimalla elintarvikkeita maakunnan ulkopuolelta, me samalla siirrämme työpanosta ja valuuttaa maakunnasta ulos. Nykyisellä elintarvikehankinnalla me siirrämme maakunnasta ulos vuosittain 443 miljoonaa euroa ja tuhansia työpaikkoja. Tästä elintarvikemäärästä olisi lähes puolet mahdollista tuottaa ja jalostaa maakunnassa. Lapin maatalouden tulevaisuudelle on ehdottoman tärkeää panostaa toimenpiteisiin, joilla etsitään niitä maatiloja, jotka haluavat jatkaa ja kehittää yrittämistä tilalla. Lisäksi on tärkeää tehdä toimenpiteitä, joilla saadaan Lappiin maatilayrittäjiä niiden tilalle, jotka haluavat luopua yrittäjyydestä ja jättää yrittämisen nuoremmille. Huolimatta maatalouden alueellisesta rakennemuutoksesta, on tärkeää muistaa, että koko Lappi on aluetta, jossa maataloutta sen eri muodoissa voi harjoittaa kannattavasti. Tähän on syytä myös yrittäjiä kannustaa

Maatalouden rakennekehitys vuoteen 2008

Maatilojen lukumäärän puolittumista vaikea estää Väheneminen tapahtuu maatalouspolitiikan linjan valinnasta riippuen joko tilakoon nopean kasvun tai tuotannon supistumisen kautta Kilpailukyvyn parantaminen Suomen maataloudessa edellyttää tilakoon kasvua. Sillä voidaan alentaa tuotantokustannuksia ja turvata tuotannon taloudelliset edellytykset. Tilakoon kasvua tarvitaan riippumatta Agenda 2000 -neuvottelujen lopputuloksesta. Tällä hetkellä Suomessa on runsaat 70 000 keskeisimpiin tuotantosuuntiin erikoistunutta tilaa. Maatalouden taloudellisessa tutkimuslaitoksessa valmistuneen tutkimuksen mukaan lukumäärä vähenee alle puoleen nykyisestä vuoteen 2008 mennessä. Väheneminen tapahtuu joko tilakoon kasvun tai tuotannon nopean supistumisen kautta. Tutkimus kohdistuu lähinnä päätoimisen toimeentulon antaviin maatiloihin. Maaseudun pienyritystoiminta ja mahdollisuudet palkkatuloihin ratkaisevat lopulta sen, kuinka suureksi aktiivitilojen lukumäärä muodostuu. Ilman maatalouspolitiikan uudistuksia maataloustulo alenisi lähes 20 % vuosina 1997-2008. Tutkimus osoittaa, että kotimaisen ruuan saatavuus turvataan vain, jos maatilojen koko kasvaa selvästi. Kehityksen jarruttaminen ei kannata, sillä hidas tilakoon kasvu johtaisi pitkällä aikavälillä kilpailukyvyn heikentymiseen, tuotannon ja maataloustulon laskuun ja sitä kautta maatilojen määrän voimakkaaseen vähenemiseen. Maidontuotannon arvioidaan vähenevän 2,1 mrd. kiloon nykyisestä 2,3 mrd. kilosta vuoteen 2008 mennessä. Tällöin keskimääräisen tilakoon tulee kasvaa nykyisestä lähes 15 lehmästä 21 lehmään. Jos Agenda 2000 toteutuisi ilman Suomen maitotaloutta koskevia erityistoimenpiteitä, maitoa tuotettaisiin 1,7 mrd. kg vuonna 2008. Mikäli keskikoko jäisi 18 lehmään vuonna 2008, maidontuotanto vähenisi 1,6 mrd. kiloon jopa nykyisellä hinta- ja tukitasolla. Vaihtoehtoisten hinta- ja tukioletusten vallitessa maitotilojen lukumäärä vähenee nykyisestä 25 000 tilasta 12 000 - 15 000 tilaan. Tuotannon ja tilalukumäärän väheneminen on suurinta Sisä-Suomen alueella. Naudanlihantuotannon arvioidaan vähentyvän nykyisestä 95 milj. kilosta 60-70 milj. kiloon vuoteen 2008 mennessä lehmämäärän vähenemisen ja teuraspainojen alenemisen seurauksena. Kotimaista kulutusta vastaava sianlihan tuotanto voidaan ylläpitää, jos tilakoko kasvaa merkittävästi. Sikatilojen lukumäärä vähenee tällöin alle puoleen nykyisestä. Maatalouden tulotuet muodostavat perustan maataloustuotannon säilymiselle eri alueilla. Tarpeen oleva rakennekehitys edellyttää, että julkisen sektorin varoja ohjataan myös jatkossa sekä maatalouden investointien edistämiseen että tuotannosta luopumisen kirjaamiseen.This study analyses the recent changes in the Finnish farm structures and the need for structural development to the year 2008. It also evaluates the effects of the Agenda 2000 CAP reforms on agricultural production, farmers income, and structural development by assuming different scenarios for the development of factor productivity. The analysis is based on the dynamic regional sector model of Finnish agriculture (DREMFIA). The model treats domestic and foreign products as imperfect substitutes, takes into account the asset-fixity in agriculture, and restricts the short-term changes of production according to the technical and biological constraints. In the model Finland is divided into four main regions and 14 different production regions on the basis of the agricultural support system. The average size of farms has increased and the number of farms has decreased during the first years of the EU membership. The exit of farms has been relatively the fastest in the Northern and Eastern Finland. Good general economic development has encouraged the migration to the growing cities. At the same time, however, some farms have invested heavily, partly because of the extensive investment aid programmes. An important objective of agricultural policy is to rapidly increase the size of farm enterprises in order to improve future competitiveness. The highest investment activity is concentrated to the Southern Finland. The projections of the study show that the rate of technical change and the consequent increase in total factor productivity must be high, if Finland wants to maintain the current production volumes in agriculture. Thus, the trend towards fewer but larger farm enterprises will continue and even increase in many production sectors. The proposed CAP reform will have a minor effect on the total number of farms until 2008, but a great effect on the production volume and farm income. Furthermore, the reform would lower the incentives for productivity growth. A considerable increase in the farm size is needed in order to cut the production costs. Necessary conditions in this process are large investments and sufficient labour mobility, which permits the increase in the farm size and prevents the decrease of average farm incomes.vokMTT Taloustutkimu