216 research outputs found

    Joukkorahoitus itsenäisen elokuvan rahoitusmuotona

    Get PDF
    Joukkorahoitus tarkoittaa perinteisistä rahoitusmalleista poikkeavaa rahoitusta, jota kerätään tavallisesti lukuisina pienlahjoituksina internetin välityksellä. Joukkorahoituksen tehokkuus perustuu kampanjan volyymiin ja lahjoittajien määrään. Rahoitusmallina joukkorahoitus toimii esimerkiksi itsenäisten elokuvatuotantojen mahdollistajana. Suomessa joukkorahoitus on vielä suhteellisen tuntematonta, mutta se on maailmalla kovaa vauhtia kasvava rahoituskeino ja sillä saavutetut budjetit rikkovat ennätyksiä toisensa jälkeen. Tässä tutkielmassa selvitetään, miten ja milloin joukkorahoitus soveltuu elokuvan rahoitusmuodoksi ja mitä eri ominaisuuksia joukkorahoitus pitää sisällään. Joukkorahoituksen ominaisuuksia ovat rahoituksen saamisen lisäksi myös sen hyödyntäminen muuta kautta tulevan rahoituksen kimmokkeena ja yleisön sitoutuksessa sekä etenkin sen tuoma mahdollisuus käyttää joukkorahoituskampanjaa elokuvan markkinointisuunnitelmassa. Pyrin selvittämään lukijalle näitä ominaisuuksia ja käsittelen joukkorahoituksen juridisia rajoitteita sekä verotusta Suomessa. Työn tarkoituksena on myös tutkia mitä haasteita ja tulevaisuudennäkymiä joukko-rahoitukseen liittyy. Tekniikan kehitys ja joukkorahoituksen yleistyminen avaavat uusia mahdollisuuksia rahoituksen hakijalle, mutta tuovat myös enenevää kilpailua kampanjoiden yleistyessä. Tutkielmassa selvitetään luovuuden ja ideoinnin merkitystä suhteessa joukkorahoitukselle ominaisiin piirteisiin ja avataan joukkorahoitukseen liittyvää termistöä. Tutkielmassa käytetään apuna tapauskertomusta lyhytelokuvasta Six. Tapauskertomuksen on tarkoitus tuoda konkreettinen esimerkki joukkorahoituskampanjasta lukijan tulkinnan tueksi. Six elokuvan esimerkissä käydään läpi joukkorahoituskampanjan tekemiseen liittyvä käytännöntyö. Tutkielma sopii aloittelijan oppaaksi elokuvantekijöille jotka harkitsevat joukkorahoitusta elokuvatuotantonsa rahoittamiseksi.Crowdfunding differs from the traditional forms of funding. Usually crowdfunding is collected via an internet platform as small contributions for a particular project. The success of a crowdfunding campaign is based on the volyme of the campaign and the amount of contributors. Crowdfunding is also used to fund independent films. In Finland, crowdfunding is still relatively unknown but globally it is a fast growing form of collecting funds and the budgets that have been reached through it are breaking records after another. In this thesis, I explore how and when is crowdfunding fitting for a film and what the different aspects of it are. Besides collecting funds, crowdfunding can be used as a tool to attract other finances for the project and in finding a committed audience for a film. Crowdfunding should also be considered as a great opportunity when marketing plan is executed for the film. I wish to study these different features and also provide information for the reader on the various legal restrictions and details regarding taxing in Finland. The meaning of this thesis is also to study and explain which different challenges and views crowdfunding will possibly have the future. The technical development and the proliferation of crowdfunding are opening new doors, but are also bringing more competition to the field as crowdfunding is indeed getting crowded. This thesis explains the meaning of creativity and new ideas in relation to the common crowdfunding features and will explain the actual meaning of various terms and lingo used in crowdfunding. A case study of a short film Six, is used as an example in this thesis. The meaning of this case study is to provide a real example of an existing crowdfunding campaign to support the reader's interpretation. The case study of Six will walk the reader through the actual practical work that goes into launching a crowdfunding campaign. This thesis is suitable as beginners guide for filmmakers that consider crowdfunding for their film productions

    Digitaalisuudella tehokkuutta liiketoimintaan

    Get PDF
    Tässä julkaisussa keskitytään siihen, kuinka digitaalisuus näkyy erityisesti pk-yrityksissä ja valmistavan teollisuuden aloilla. Digitaalisuus haastaa uudistumaan ja ajattelemaan toisin. Yhteiskehittämisalustat ja erilaiset innovaatioekosysteemit tarjoavat hedelmällisen alustan uusien toimintojen kehittämiseen. Tiina Tervaniemen artikkelissa käsitellään juuri näitä innovaatioekosysteemejä verkostomaisen kehittämisen alustoina. Kaupan ja palveluiden ala on tarkastelussa Heli Aaltosen artikkelissa, jossa käsitellään Digitaalisuudella verkkokauppaa. Verkkokauppiaat ovat usein uuden edessä, sillä verkkokaupassa myyminen vaatii myyntiosaamisen lisäksi myös teknologian tuntemusta ja kykyä hyödyntää sitä. Aaltonen jatkaa toisessa artikkelissa digitaalisesta kaupankäynnistä ja markkinoinnista ja tuo videot osaksi sisältömarkkinointia. Anna-Maija Torniaisen artikkelissa on pohdittu suomalaisten pk-yritysten uudistumisen esteitä. Työn tuottavuutta on suomalaisissa pk-yrityksissä haettu pikemminkin säästöjen kautta kuin uusilla innovaatioilla tai panostamalla digitaalisuuteen. Kuitenkin tutkimuksissa on todettu juuri voimakkaasti kasvavien yritysten olevan samalla digitalisaatiota voimakkaimmin hyödyntäviä yrityksiä. Tiina Maarasen artikkelissa tarkastellaan, kuinka työhyvinvointi voisi kasvaa uudella koulutuksella ja koulutuksen seurauksena työn uudenlaisella organisoinnilla. Timo Partalan artikkelissa pohditaan digitaalisaation vaikutuksia ja erityisesti rakennusten tietomallien hyödyntämisen mahdollisuuksia rakennusalalla. Uusina teknologioina virtuaalitodellisuus, lisätty todellisuus ja tehokkaat simuloinnit voivat muuttaa tulevaisuuden rakennussuunnittelua merkittävästi. Tämä julkaisu on toteutettu Digitaalisuudella ja prosessien hallinnalla tuottavuuteen – hankkeessa. Hankkeen tavoitteena oli yhtäältä lisätä digitaalisuuteen liittyvää osaamista pk-yrityksissä ja toteuttaa yhdessä yritysten kanssa valmennuspilotti, jossa korostuvat vertaisoppiminen ja verkottuminen. Toisaalta tavoitteena oli käynnistää Etelä-Savon teknologia- ja prosessiteollisuusyrityksissä systemaattinen kehittämisprosessi tuotannon tuottavuuden parantamiseksi ja kehittää näin yritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Julkaisussa on haluttu ottaa laajempi useita eri toimialojen pk-yrityksiä hyödyttävä näkökulma digitaalisuuden murrokseen ja työn tuottavuuteen. Lisäksi pohditaan ihan uusien innovaatioiden ja markkinoiden syntyä. Digitalisaation hyödyntäminen pk-yrityksissä kysyy ennen kaikkea rohkeutta innovoida uusia tuotteita ja palveluita sekä uskoa tulevaisuudessa oleviin mahdollisuuksiin. Digitalisaation huomattavan nopeasta kehityksestä huolimatta, monet digitaaliset ratkaisut ovat sellaisia, joista on olemassa enemmän tulevaisuuden lupauksia kuin tutkittua ja toteen näytettyä tietoa tuottavuuden parantumisesta. Digitaalisuuden voimakas hyödyntäminen tuo kuitenkin lähes alalla kuin alalla yritykselle merkittävän kilpailuedun

    Liikeidean innovointiprosessi tulevaisuuden ennakoinnin avulla

    Get PDF
    Tässä opinnäytetyössä kuvataan innovointiprosessia, jolla tulevaisuudentutkimuksen avulla yritetään löytää liikeidea perustettavalle yritykselle. Viitekehyksenä liikeidean innovoinnille käytetään Kirsti Soraman kehittämää pk-yrityksen strategiaprosessi-mallia, joka perustuu klusteriperustaisen ennakointitiedon hyödyntämiseen. Mallissa yrityksen klusteriin liittyviä tulevaisuuden trendejä kerätään ja hyödynnetään tulevaisuuspyörän avulla uuden strategian innovoimiseksi. Soraman malli on kehitetty käytettäväksi yritysostojen yhteydessä yrityksen uuden strategian luomiseen. Tässä opinnäytetyössä testataan soveltuuko Soraman pk-yrityksen strategiaprosessi-malli myös kokonaan uuden liikeidean innovoimiseen. Toimintatutkimuksena tehdyn opinnäytetyön klusteriksi valittiin ICT-ala, jonka trendien kautta Soraman strategiaprosessi toteutettiin. Valitut trendit; pelillisyys, lisätty todellisuus, mobiili elämä, joukkoistaminen ja esineiden internet tarjosivat innovointiin lukuisia liikeideoita sekä tuotteista että palveluista. Tässä opinnäytetyössä näistä liikeideoista esitellään digitaalisen kirjaverkoston portaali, jonka liiketoimintasuunnitelma on esiteltynä liitteessä.This thesis describes the innovation process to invent new business idea with the help of the future studies for a new company. Kirsti Sorama´s cluster-and foresight based model for SME strategy process is used as a background for the thesis. In this Sorama´s model the future trends affecting the cluster is collected and processed in futures wheel to invent new business strategy. Sorama´s model has been developed for use in acquisitions to create new strategy for the company. This thesis is testing can Sorama´s SME strategy process model be also used for inventing new business idea from scratch. This study made with action research method uses ICT cluster´s trends in So-rama´s strategy process steps. Selected ICT trends; gamification, augmented reality, mobile life, crowdsourcing and Internet of Things offered numerous business ideas as well in products and services. In this thesis the business idea presented is digital book network portal. Business plan for this business idea is portrayed in the appendix

    Joukkoistamisen merkitys kulttuuritapahtuman tuotteistamisessa : Luovuutta Valtakunnalliseen Majanrakennuskilpailuun

    Get PDF
    Tämän opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja tuotteistaa joukkoistamalla lasten Valtakunnallinen Majanrakennuskilpailu monipuolisemmaksi tapahtumakokonaisuudeksi. Valtakunnallinen Majanrakennuskilpailu on osittain internetissä järjestettävä lasten kulttuuritapahtuma, jonka toivotaan olevan kaikkien suomalaisten lasten saavutettavissa. Opinnäytetyön tavoitteena on myös kehittää kulttuurituottajan kykyä arvioida joukkoistamisen kannattavuutta kulttuuritapahtuman sisällöntuotannossa. Työn tilaajana toimii Suomen Nuorisoseurat ry. Valtakunnallinen Majanrakennuskilpailu on järjestetty kolme kertaa osana Lapset äänessä -hanketta, jota hallinnoi Suomen Nuorisoseurat ry. Tapahtuma halutaan tuotteistaa tapahtumakokonaisuudeksi, joka pystytään luovuttamaan uudelle järjestävälle organisaatiolle hankkeen päätyttyä. Kehittämistyössä käytettiin menetelminä joukkoistamista, benchmarkingia ja kyselyä. Kehittämistyöhön osallistui lasten ja nuorten harrastusryhmiä, joita joukkoistettiin ohjaajien johdolla. Joukkoistamisessa käytettiin yhteistoiminnallisina kehittämismenetelminä 8x8-menetelmää ja aivoriihtä. Valtakunnallisen Majanrakennuskilpailun tapauksessa lasten joukkoistamisessa tuli huomioida myös eettiset ja pedagogiset näkökulmat. Joukkoistamisen tulosten pohjalta syntyi päivitetty materiaalipaketti Valtakunnalliselle Majanrakennuskilpailulle, joka sisältää tuotantoprosessin ja työvaiheiden kuvaukset. Kehittämishankkeen aikana ilmeni, että joukkoistaminen nähdään kulttuurialalla mahdollisuutena, jota ei ole paljoa hyödynnetty. Kysely osoitti, että kulttuurituottajat eivät luota täysin omaan osaamiseensa joukkoistamisen ohjaajina. He uskovat, että joukkoistamisen avulla on mahdollisuus hyödyntää sellaista asiantuntijuutta, jota ei tuotantotiimistä löydy. Tuloksista ilmeni, että kulttuurituottajat pitävät joukkoistamiseen käytettyä aikaa pidettiin helposti liian suurena riskinä sisällöllisen hyödyn suhteen. Joukkoistamisen haasteet ja mahdollisuus kulttuurituotannossa koottiin keinulautamalliksi.The purpose of this thesis is to develop and brand Valtakunnallinen Majanrakennuskilpailu (The National Hovel-building Competition) into a more versatile event entity. Valtakunnallinen Majanrakennuskilpailu is an event, partly produced on the internet, in order for it to be available to all the children in Finland. As an additional purpose, the thesis is meant to develop the ability of the author as a producer of cultural events, to make him to more apt to determine the usefulness of crowdsourcing in design of the contents of a cultural event. This thesis was commissioned by Suomen Nuorisoseurat ry (Finnish Youth Association). Valtakunnallinen Majanrakennuskilpailu has been organized three times as a part of Lapset äänessä-project (Children Getting Their Voices Heard), which was governed by Suomen Nuorisoseurat ry. The governing organization wanted to brand the event, for it to be more easily given to the next organization to be taken care for, when the ongoing project ended. Questionnaires, benchmarking and crowdsourcing were used as methods in the development work. Children's and young peoples' hobby groups took part in the work, groups that were crowdsourced by the activity leaders. As methods for the crowdsourcing were used the co-operative development method of 8x8 and brainstorming. Whilst crowdsourcing for the Valtakunnallinen Majanrakennuskilpailu with the young children, there were ethical and pedagogical questions to be considered as well. As a result an updated material package was created for the Valtakunnallinen Majanrakennuskilpailu, which includes the description of the processes and various stages of the work. During the development project it became apparent that in the cultural field the crowdsourcing is seen as an possibility, but it is not used widely. The questionnaire showed that the producers in the cultural field do not completely rely on themselves as the leaders in a crowdsourcing work. However, they believe that through crowdsourcing that are able to find the kind of expertise that is not present in the production team. The results showed that the possibility of wasting one's time weighs more on the balance scale than the possibility of getting something useful from the process. The challenges and possibilities of crowdsourcing in the production of a cultural event was described as a seesaw-model

    Kääntäjyys ja motivointi joukkoistetun kääntämisen rekrytoinnissa

    Get PDF
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kääntäjyys tai kääntäjän rooli ja työnkuva kuvataan joukkoistetun kääntämisen kääntäjien rekrytointiin suunnatussa materiaalissa sekä millaisin keinoin kääntäjiä motivoidaan liittymään joukkoistetun kääntämisen projekteihin. Tutkimuksen aineisto koostuu verkkoteksteistä, jotka ovat avoimesti saatavilla kaikille internetin käyttäjille. Verkkotekstit on valittu seitsemän joukkoistetun kääntämisen yhteisön sivulta, joihin kuuluvat käännöspalvelut Conyac, Gengo ja One Hour Translation sekä Mozillan, Steamin, TED Talksin ja Ubuntun käännösprojektit. Aineistoon kuuluvat tekstit on suunnattu ensisijaisesti potentiaalisille kääntäjille ja niiden tarkoituksena on kannustaa lukijoita liittymään projektiin. Tutkin aineistoa käyttäen tutkimusmenetelmänä laadullista sisällönanalyysia ja teemoittelua. Noudatan aineistolähtöistä lähestymistapaa aineiston analyysissä, mutta yhdistän pohdintaani vertailukohtana aiempaa tutkimusta ja teoriaa joukkoistetusta kääntämisestä ja vapaaehtoiskääntämisen motivoinnista sekä kääntäjän asiantuntijuudesta ja ammattimaisuudesta. Tutkitussa aineistossa kääntäjän ammatillisen ja akateemisen taustan korostamisen sijaan painottuvat matalan kynnyksen ja projektissa ansioitumisen periaatteet. Kielelliset kompetenssit ovat selkeästi olennaisin kääntäjältä vaadittu taito. Yhteisöllisyys on tärkeä osa kääntäjän työtä melkein kaikkien projektien mukaan. Motivoinnin suhteen kääntämistä painotetaan hauskana toimintana, jota tukevat joukkoistajien luomat pelilliset elementit. Aiempaan motivaatiota koskevaan tutkimukseen verrattuna työssä eteneminen ei ollut merkittävä motivointikeino, kun taas kääntämisen oppiminen oli enemmän esillä tässä aineistossa
    corecore