Muuttuvia sääntöjä, mahdottomia tiloja, helppoa luettavaa. Intertekstuaaliset suhteet ja tarinamaailman rakentuminen postmodernismin jälkeisen ajan fantasiafiktiossa

Tutkielma käsittelee eri lähteistä laaja-alaisesti materiaalia poimivaa, pastisseista ja genresidonnaisista elementeistä muodostuvaa intertekstuaalista kollaasirakennetta tarinamaailman konstruoinnin lähtökohtana. Tutkimuksen taustalla on havainto tämänkaltaisen moneen suuntaan viittaavan intertekstuaalisuuden yleistymisestä englanninkielisessä nykykulttuurissa ja erityisesti fantasiafiktiossa. Kollaasimaista intertekstuaalisuutta myös käytetään nimenomaan ontologisena keinona, tarinamaailman rakentamisen lähtökohtana. Imitoidun ja lainatun materiaalin pohjalta luodaan siis mielikuvaa materiaalisesta, navigoitavissa olevasta tilasta, joka toimii oman sisäisen logiikkansa puitteissa. Ilmiötä tarkastellaan kahden edustavan esimerkkiteoksen, Bill Willinghamin Fables- ja Mike Careyn The Unwritten -sarjakuvien analyysin avulla, ja samalla ilmiö liitetään laajempaan kulttuuriseen taustaansa, erityisesti postmodernismin jälkeiseen fiktioon ja niin kutsuttuun tarinoiden paluuseen sekä fantasia- ja genrefiktion perinteisiin. Tutkielman johtoajatus on, että kohdeteosteni edustamassa nykyfiktiossa kaunokirjallisuuden vieraannuttava vaikutus siirretään niin kutsutusta vaikeutetusta muodosta ontologiselle tarinamaailman tasolle näin luodaan huomattavan outoja ja moniulotteisia maailmoja, jotka kuitenkin tehdään monenlaisten tekstuaalisten lukuohjeiden avulla lukijalle helposti kuviteltaviksi. Alati vaihtelevan genrelogiikan puitteissa toimivat tarinat luovat kuvaa maailmasta, jonka sisäinen logiikka ei ole yhtenäinen, vaan vaihtelee tilanteen mukaan. Tarinamaailman rakentuminen pastissisista elementeistä sekä lukuisat metaleptiset siirtymät yhdistettynä fantasiafiktion konkreettista tilavaikutelmaa luovaan logiikkaan tuottavat maailmoja, jotka tilallisina kokonaisuuksina ovat fragmentaarisia ja loogisesti mahdottomia. Kuitenkin teosten läpi tunkevat tarinankerronnan ja todellisuuden hahmottamisen suhdetta käsittelevät metanarratiivit sekä monenlaiset metafiktiiviset lukuohjeet tekevät näihin moniulotteisiin maailmoihin sijoittuvista tarinoista helppoa ja immersiivistä luettavaa. Tarkastelun kohteena ovat ne tekstuaaliset keinot ja kirjalliset konventiot, joiden avulla mielikuvaa tietynlaisesta maailmasta välitetään lukijalle, sekä näiden keinojen merkityssisältöjen muodostuminen suhteessa tarinankerronnan perinteisiin. Olennaisia teoreettisia kehyksiä tutkimuksessa ovat pastissisen intertekstuaalisuuden tutkimus, fantasiaa ja yleisemmin genrefiktiota koskeva tutkimus sekä ne teoreettiset avaukset, joita viime vuosina on tehty kohti postmodernismin jälkeisen fiktion poetiikkaa. Näitä teoriakeskusteluja yhteen törmäyttämällä pyritään tuomaan uutta näkökulmaa kuhunkin keskusteluun sekä luomaan teoreettisia malleja, joiden avulla kohdeteosten kaltaista postmodernismin ja fantasiafiktion perilliseksi syntynyttä tarinankerrontaa voidaan tarkastella

Muuttuvia sääntöjä, mahdottomia tiloja, helppoa luettavaa. Intertekstuaaliset suhteet ja tarinamaailman rakentuminen postmodernismin jälkeisen ajan fantasiafiktiossa

Tutkielma käsittelee eri lähteistä laaja-alaisesti materiaalia poimivaa, pastisseista ja genresidonnaisista elementeistä muodostuvaa intertekstuaalista kollaasirakennetta tarinamaailman konstruoinnin lähtökohtana. Tutkimuksen taustalla on havainto tämänkaltaisen moneen suuntaan viittaavan intertekstuaalisuuden yleistymisestä englanninkielisessä nykykulttuurissa ja erityisesti fantasiafiktiossa. Kollaasimaista intertekstuaalisuutta myös käytetään nimenomaan ontologisena keinona, tarinamaailman rakentamisen lähtökohtana. Imitoidun ja lainatun materiaalin pohjalta luodaan siis mielikuvaa materiaalisesta, navigoitavissa olevasta tilasta, joka toimii oman sisäisen logiikkansa puitteissa. Ilmiötä tarkastellaan kahden edustavan esimerkkiteoksen, Bill Willinghamin Fables- ja Mike Careyn The Unwritten -sarjakuvien analyysin avulla, ja samalla ilmiö liitetään laajempaan kulttuuriseen taustaansa, erityisesti postmodernismin jälkeiseen fiktioon ja niin kutsuttuun tarinoiden paluuseen sekä fantasia- ja genrefiktion perinteisiin. Tutkielman johtoajatus on, että kohdeteosteni edustamassa nykyfiktiossa kaunokirjallisuuden vieraannuttava vaikutus siirretään niin kutsutusta vaikeutetusta muodosta ontologiselle tarinamaailman tasolle näin luodaan huomattavan outoja ja moniulotteisia maailmoja, jotka kuitenkin tehdään monenlaisten tekstuaalisten lukuohjeiden avulla lukijalle helposti kuviteltaviksi. Alati vaihtelevan genrelogiikan puitteissa toimivat tarinat luovat kuvaa maailmasta, jonka sisäinen logiikka ei ole yhtenäinen, vaan vaihtelee tilanteen mukaan. Tarinamaailman rakentuminen pastissisista elementeistä sekä lukuisat metaleptiset siirtymät yhdistettynä fantasiafiktion konkreettista tilavaikutelmaa luovaan logiikkaan tuottavat maailmoja, jotka tilallisina kokonaisuuksina ovat fragmentaarisia ja loogisesti mahdottomia. Kuitenkin teosten läpi tunkevat tarinankerronnan ja todellisuuden hahmottamisen suhdetta käsittelevät metanarratiivit sekä monenlaiset metafiktiiviset lukuohjeet tekevät näihin moniulotteisiin maailmoihin sijoittuvista tarinoista helppoa ja immersiivistä luettavaa. Tarkastelun kohteena ovat ne tekstuaaliset keinot ja kirjalliset konventiot, joiden avulla mielikuvaa tietynlaisesta maailmasta välitetään lukijalle, sekä näiden keinojen merkityssisältöjen muodostuminen suhteessa tarinankerronnan perinteisiin. Olennaisia teoreettisia kehyksiä tutkimuksessa ovat pastissisen intertekstuaalisuuden tutkimus, fantasiaa ja yleisemmin genrefiktiota koskeva tutkimus sekä ne teoreettiset avaukset, joita viime vuosina on tehty kohti postmodernismin jälkeisen fiktion poetiikkaa. Näitä teoriakeskusteluja yhteen törmäyttämällä pyritään tuomaan uutta näkökulmaa kuhunkin keskusteluun sekä luomaan teoreettisia malleja, joiden avulla kohdeteosten kaltaista postmodernismin ja fantasiafiktion perilliseksi syntynyttä tarinankerrontaa voidaan tarkastella

Vastakkainasettelusta tasapainoon: Rakenne ja lukija J. K. Rowlingin Harry Potter -fantasiaromaaneissa

Tutkielma käsittelee J.K. Rowlingin Harry Potter -fantasiaromaaneille ominaisia rakenteellisia yksityiskohtia ja sitä, kuinka nämä yksityiskohdat punoutuvat yhteen kokonaisen teossarjan juonen mahdollistavaksi kokonaisuudeksi lukijan näkökulmasta. Tutkielman pohjavireenä toimii kysymys lukijan immersiosta ja siitä, mitkä rakenteelliset tekijät efektin muodostumiseen vaikuttavat. Tutkielmassani väitän, ettei fantasiafiktiota voida automaattisesti lokeroida tiettyyn malliin, vaan myös genren alaisille teoksille on annettava mahdollisuus todistaa arvonsa yksilöllisinä kaunokirjallisina teoksina. Genremääritelmien sijaan keskitynkin tarkastelemaan Harry Potterien rakenteellisia piirteitä uniikkien yksityiskohtien kautta. Nämä yksityiskohdat merkityksellistyvät koko teossarjan kattavaksi monikerroksiseksi juonirakenteeksi, joka saa arvonsa teossarjan parissa aikaa viettäneen lukijan panoksesta. Siten lukijan näkökulma painottuu rakenteen tulkinnassa. Rakenteen yksityiskohdat motivoituvat temaattisesti toiminnan ja totuuden kaipuun ajatusten alaisuuteen. Fantasiafiktiolle ominainen toiminta ottaa paikkansa teoksen rakenteessa ajaen lukijaa kohti entistä dynaamisempaa lukuprosessia. Totuuden kaipuu puolestaan kokoaa yhteen teoksen kognitiivisen etenemisen aspektit. Lukuprosessin aikana nämä elementit henkilöityvät fantasian konvention mukaisesti teossarjan päähenkilöön Harryyn, mikä puolestaan mahdollistaa lukijan emotionaalisen responssin tekstiin ja siten vahvistaa tekstin rakenteen luomaa immersiivistä lukukokemusta. Tutkielman taustalla vaikuttavat kirjallisuudentutkimuksen formalistisen ja retorisen linjan perustekijät, kuten Boris Tomashevski, Wayne C. Booth ja James Phelan, mutta teksti sidotaan tiukasti keskusteluun nykypäivän (kognitiivisten) narratologien kanssa

LONTOON FANTASTISILLA RAJAPINNOILLA. Urbaanifantasiamaailmojen rakentuminen, tilallisuuden kokemus ja kaupungin ruumiillisuus Neil Gaimanin teoksessa Neverwhere ja Kate Griffinin teoksessa A Madness of Angels

Tutkielmassa tarkastellaan Neil Gaimanin Neverwhere-teosta ja Kate Griffinin A Madness of Angels -romaania fantasiafiktion alagenren urbaanifantasian viitekehyksessä. Liikkeelle lähdetään fantasian genreteoreettisten määritelmien esittelystä ja teorioiden toimivuuden testaamisesta. Tämän jälkeen analysoidaan tarkemmin urbaanifantasiaa. Lontooseen sijoittuvat kohderomaanien maailmat rakentuvat fantastisen ja ei-fantastisen ulottuvuuden väliselle jännitteiselle ja moniselitteiselle suhteelle. Kognitiivisen metaforateorian pohjalta tutkitaan kaupungin erilaisia spatiaalisuuden ja ruumiillisuuden ilmentymiä, joiden myötä Lontoosta muodostuu kuva orgaanisen henkilöhahmon kaltaisena kehollisena fantasiaolentona. Gaimanin ja Griffinin romaanien kaupungin ruumiillisuuden vaikutelman nähdään syntyvän maanalaisten tilojen kuvauksista, Lontoon henkilöhahmoja konkreettisesti nielaisevan hirviömäisen olemuksen sekä erilaisten kaupunkia fyysistävien ilmausten kautta. Samalla haastetaan traditionaalisemmissa kaupunkikuvauksissa esiintyvä käsitys siitä, että kaupunki hahmottuisi ruumiillisena nimenomaan ylhäältä alaspäin suuntautuvan katseen vaikutuksesta. Reaalitodellisuudessakin olemassa olevan kaupungin kuvaaminen asettaa lukijan Lontoon referentiaalisen ja ei-referentiaalisen tulkinnan ristipaineeseen. Tutkielmassa selvitellään myös sitä, mitä lisämerkityksiä tämä asia tuo lukukokemukseen. Lisäksi analysoidaan keinoja, joilla kaupungista rakentuu lukijan näkökulmasta toden tuntuinen ja immersiivinen paikka: näitä ovat muun muassa erilaiset deskriptiot sekä fiktiivisen tilan kokemuksellistaminen lukijalle. Perinteisen narratologisen tutkimuksen käsitystä kuvausten voimakkaasta nojautumisesta näköaistiin pohjautuviin havaintoihin kyseenalaistetaan tuomalla esiin se, ettei deskriptioita tarvitse käsittää pelkästään konventionaalisen visuaalisina. Kuvaus perustuukin kohdeteoksissa usein myös muiden aistien sekä erilaisten liike-efektien varaan. Tutkielmassa argumentoidaan toden tunnun välittyvän sitä voimakkaampana, mitä monimuotoisempia deskriptioita fiktioissa hyödynnetään. Tilan tulkitsemis- ja kokemistapoja tutkitaan sekä henkilöhahmojen että lukijan kannalta kognitiivisen kartoittamisen käsitettä apuna käyttäen. Tutkielmassa esitetään, että Gaimanin ja Griffinin teosten henkilöhahmot muodostavat ympäristöstään samantapaisia kognitiivisia karttoja kuin reaalimaailman lukijatkin. Fiktiivisen tilan ja liikkeen kokemuksellistamisen demonstroinnissa käytetään lukijan virtuaaliruumiin käsitettä, jonka kautta on mahdollista ottaa osaa fiktiomaailman tapahtumiin intiimisti maailman sisältä käsin. Asiasanat:fantasiafiktio, urbaanifantasia, Lontoo, fiktiomaailma, spatiaalisuus, ruumiillisuus, virtuaaliruumis, kognitiivinen metaforateoria, kognitiivinen kartt

"Sometimes the knights are the monsters" George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire ja genren lukeminen

Tutkielma käsittelee genren ja luennan dynaamista vuorovaikutusta uudessa fantasiafiktiossa. Yhtäältä genren rakentuminen geneettisesti tai semanttisesti ja toisaalta rakenteellisten ja kuvastollisten genrekonventioiden tapa ohjata luentaa on täten tutkielman alkuosan keskeistä sisältöä. Huomiota kiinnitetään eritoten siihen, miten luentaa voidaan manipuloida manipuloimalla konventiosidonnaisia odotuksia tietyn tyyppisten tarinoiden luonteesta. Tutkimus keskittyy sellaiseen nykyfantasiaan, joka ottaa poetiikkaansa vaikutteita postmodernismista. Fantasian ja postmodernismin leikkauspistettä ja sen merkitystä luennalle käsitellään ilmiön kannalta esimerkillisen, George R. R. Martinin romaanisarjan A Song of Ice and Fire avulla. Kohdeteos ei ole tutkimuksen näkökulmasta ainutlaatuinen, vaan ennemmin edustaa laajempaa tyyliä: sitä, millaiseksi fantasiafiktio muuttuu sen siirtyessä keskeiseksi osaksi fiktion valtavirtaa. Tutkielman teoreettisen kehikon ydin koostuu genreteoriasta, postmodernismin teoriasta sekä lukemisen prosessuaalisuutta käsittelevistä teorioista. Tukena kehykselle toimivat eritoten mallit immersiosta ja metafiktiosta ja näiden kahden ilmiön suhteesta. Tutkielman taustalla näkyy myös keskustelu postmodernismin kuolemasta ja siitä, mitä postmodernismin jälkeinen kirjallisuus, jota Martinin sarjan esitetään edustavan, tarkoittaa. Martinin sarja on samanaikaisesti postmodernismille tyypillisellä tavalla itsetietoinen ja fantasiafiktiolle tyypillisellä tavalla immersiivinen teksti, joten metafiktion ja immersion käsitteitä uudelleenmääritellään ja sovitetaan yhteen tutkielmassa. Tutkielmassa hahmotellaan mallia interaktiivisesta immersion muodosta, joka kohdistuu tekstin rakenteen ja merkitysten ennemmin kuin sen tapahtumien ja ympäristöjen tasolle

Tulkkuja ja torarottia : Nimien ja nimitysten kääntäminen saksasta suomeksi Walter Moersin romaanissa Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää

Tässä tutkielmassa tutkin Walter Moersin romaanissa Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää (2001) esiintyvien nimien ja nimitysten kääntämistä saksasta suomeksi. Tutkimuskohteena on selvittää, millaisia käännösmenetelmiä suomennoksessa on käytetty ja onko suomentaja suosinut enemmän kotouttavaa vai vieraannuttavaa lähestymistapaa käännöksessään. Aineistonani toimii Moersin alkuperäinen saksankielinen romaani Die 13½ Leben des Käpt’n Blaubär (1999) sekä Marja Kyrön suomennos Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää (2001). Aineisto on muodostettu taulukoimalla molemmista teoksista kaikki romaanin sisäisessä sanakirjassa esiintyvät nimet ja nimitykset ja vertaamalla saksan- ja suomenkielisiä nimityksiä toisiinsa. Tutkimusmenetelmä on yhdistelmä Christiane Nordin (2003), Theo Hermansin (1998) ja Lincoln Fernandesin (2006) esittämiä käännösmenetelmiä. Vastaavaa menetelmää käytti aiemmin Kari Koliseva (2019) pro gradu -tutkielmassaan. Analyysissa käsittelen nimien ja nimitysten taustaa ja etymologiaa nostaen muutamia esimerkkejä jokaisesta käytetystä käännösmenetelmästä. Pohdin mahdollisia käytetyille käännösratkaisuille ja mietin, olisiko ratkaisulle vaihtoehtoja. Hypoteesini on, että suomennos suosii vieraannuttavia käännösmenetelmiä, sillä keksittyjen nimien ja nimitysten kääntäminen vaatii luovuutta ja kekseliäisyyttä, ja koska odotan suomen pienenä kielenä suosivan vieraannuttavia menetelmiä kotouttavia enemmän. Analyysissa käy ilmi, että kotouttavia käännösmenetelmiä oli suomennoksessa käytetty erittäin vähän, eli tulos vastasi hypoteesiani. Käännöslainojen osuus käytetyistä käännösmenetelmistä oli erittäin korkea, sillä iso osa aineiston nimityksistä koostui olemassa olevista, merkitystä kantavista sanoista, joilla oli olemassa suomenkielinen käännösvastine. Ei olisi siis kenties ollut tarkoituksenmukaista kääntää niitä muuten kuin kyseistä vastinetta hyödyntäen. Voisi olla kiinnostavaa verrata suomennosta vaikkapa englanninnokseen tai ottaa tutkimukseen mukaan loputkin nimitykset, ei vain romaanin sisäisessä sanakirjassa esiintyvät

Fantasian paratekstit : epigrafien funktiot ja fantasiamaailman rakentuminen Robin Hobbin romaaneissa Fool’s Assassin ja Fool’s Quest

Tutkielmani käsittelee sitä, millaisia funktioita epigrafeilla on fantasiakirjallisuudessa. Epigrafeja tarkastellaan sekä parateksteinä että fantasian genrelle leimallisina keinoina luoda fiktiivistä maailmaa. Kohdeteoksina ovat amerikkalaisen kirjailijan Robin Hobbin fantasiaromaanit Fool’s Assassin (2014) ja Fool’s Quest (2015), jotka ovat ensimmäinen ja toinen osa The Fitz and the Fool -trilogiaa. Tekstianalyysi keskittyy kohdeteosten epigrafeihin, eli lukujen alussa esiintyviin tekstikatkelmiin. Analysoin epigrafien funktioita retorisesta näkökulmasta ja kartoitan, miten epigrafit ovat vuorovaikutuksessa päätekstin kanssa. Tutkimus hyödyntää teoreettisina lähtökohtinaan erityisesti paratekstuaalisuuden teoriaa ja fantasiakirjallisuuden tutkimusta, mutta aihetta lähestytään myös retorisen kirjallisuudentutkimuksen sekä eksposition ja immersion käsitteiden kautta. Paratekstin teoria toimii epigrafien piirteiden ja funktioiden analyysin lähtökohtana, ja fantasiakirjallisuuden tutkimuksen avulla tarkastelen, millaisia vaatimuksia kohdeteosten fantastisuus asettaa epigrafeille. Retorisen kirjallisuudentutkimuksen pohjalta ja eksposition käsitteen kautta analysoin tarkemmin niitä keinoja, joita epigrafeissa käytetään. Epigrafien analyysin kautta pyrin selvittämään, millä tavoin niissä käytetyt keinot sekä lisäävät että toisaalta hajottavat lukijan immersiota. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten epigrafit toimivat fantasiassa uskottavan, sisäisesti johdonmukaisen ja immersoivan fiktiivisen maailman luomisen apuna. Funktioiden analyysin lähtöoletus on, että fantasiassa funktioita täytyy laajentaa verrattuna aiemman paratekstitutkimuksen ehdottamiin funktioihin. Tutkielma on siis paratekstuaalisuuden teorian ja fantasiakirjallisuuden tutkimuksen kommentointia ja laajentamista. Keskeisiä epigrafien analyysiin ja tulkintaan vaikuttavia seikkoja ovat epigrafien fantastisuus ja materiaalisuus, jotka ovat esillä analysoimissani funktioissa. Tutkielmassani löydän epigrafeille useita funktioita, joita ovat informaation tarjoaminen, tunnelman luominen sekä juonen progressioon vaikuttaminen. Kaikki nämä funktiot toimivat immersiivisen fiktiivisen maailman luomisen apuna

Kertomus postmodernismin jälkeen

Narrative After Postmodernism takes a critical and practical look at the cultural theories of what comes after postmodernism or the postmodern. Alongside contemporary literary authors, the anthology studies diverse contemporary textual phenomena from TV shows to online fan theories and survivalist blogs. The essays compiled in this anthology tentatively apply the theories of the post-postmodern to contemporary texts to see how they might open up for analysis within their new theoretical frameworks or challenge them.The introduction, co-written by all the authors of this volume, introduces the most influential theories of post-postmodernism and contextualizes them within broader intellectual trends of the early 21st Century. The three essays comprising the first part of the volume discuss some of the theories of the postmodern in relation to contemporary works that seem to challenge them. Yet they also strive to clarify and sharpen some of the ideas proposed in the theories of the post-postmodern.The second part of the volume aims to show that it is not only the contemporary texts that move beyond the postmodern – the ways of reading literature and interpreting artworks in different media are also changing. The essays in the second part of the volume inquire about the effects of the contemporary literary culture on the methods of interpretation and ways of reading