World Heritage governance and tourist development : a study of public participation and contested ambitions in the World Heritage Kvarken Archipelago

Avhandlingen undersöker Unesco:s världsarv Höga Kusten/Kvarkens skärgård. Tyngdpunkten ligger på Kvarken sidan som utnämndes till världsarv 2006. Två tidsperioder utreds utgående ifrån begreppet offentligt deltagande: nomineringsprocessen för världsarvsutnämningen 1997–2005 och Kvarkens skärgård som världsarv 2006–2015. Avhandlingens resultat uppvisar ett starkt engagemang från de lokala myndigheternas sida under världsarvets nomineringsprocess mellan åren 1997 och 2005 men ett svagt kommunalt intresse och ett nästan obefintligt lokalt deltagande. Världsarvsnomineringen har i stor utsträckning färgats av tidigare konflikter mellan den Österbottniska naturresursförvaltningen och den lokala befolkningen. Lokalinvånarnas bristande tillit till myndigheterna samt känslan att vara överbeskyddad genom diverse ålagda skyddsprogram utgör grunden för fortgående friktioner. Efter världsarvsutnämningen 2006 har det lokala deltagandet tilltagit, dock med en synbar skevhet där lokalbefolkningen i stor utsträckning representerats av de lokala samfälligheterna. Å ena sidan skapar denna aktörsgrupp en viktig del av traditioner och lokal kunskap, men utgör samtidigt en märkbar maktfaktor inom de lokala samhällena. Å andra sidan har det s.k. projektsamhället gett lokalbefolkningen möjligheter till deltagande och indirekt påverkan i världsarvssammanhang. Turismutvecklingen inom världsarvsområdet har utgjort en utmaning för världsarvsförvaltningen och de lokala turismaktörerna. Dels har regionen inte tidigare varit ett attraktivt besöksområde och dels har turismförvaltningsstrukturerna varit oklara. Destinationsuppbyggandet har varit problematiskt men uppvisar positiva tendenser från och med 2013 då ett nytt destinationsbolag grundats. Slutligen bereder avhandlingen ett utvecklingsförslag där ett krav på offentligt deltagande utgör kärnan. Förslagsmodellen innebär lokal representation inom förvaltningsstrukturen för det gränsöverskridande världsarvet vilket skulle ge samtliga lokala invånare möjlighet att delta i världsarvsförvaltningen

Världsarv, landsbygdsomvandling och turism : stenar som ruralt kapital

I avhandlingen behandlas konstruktionen av Kvarkens skärgård som ett världsarv i enlighet med Unescos principer och samtidigt undersöks hur områdets status som världsarv påverkat områdets ekonomiska och sociala utveckling. Den socioekonomiska omvandlingen relateras till den europeiska forskningen om landsbygdsutveckling och ruralt kapital i vilken man fokuserar på hur rurala områden som tidigare haft jordbruk och fiske som basnäringar i dag allt mera börjat stöda sig på en "ny" landsbygdsekonomi baserad på tjänste- och servicenäringar. I enlighet med teorin om landsbygdsutveckling kan man forvänta sig att utnämningen av regionen till ett Unesco-världsarv skulle påskynda utvecklingen av turism och servicenäringar. Avhandlingens empiriska material består dels av en enkätundersokning riktad till aktörer som deltagit i arbetet med att få området etablerat som världsarv, dels av ett antal intervjuer med nyckelpersoner som varit engagerade i etablerings- och utvecklingsskedet. I tillägg till enkäten och intervjuerna bygger avhandlingen på en analys av centrala dokument. En viktig fråga i avhandlingen är hur interaktionen mellan den nationella, regionala och lokala nivån gestaltat sig under utvecklingen av världsarvet. Avhandlingen beskriver och analyserar således den nationella, regionala och den lokala nivåns uppfattning om etableringsprocessen for världsarvet Kvarkens skärgard, dess nyckelaktorer samt motivet bakom etableringen. I avhandlingens senare del analyseras den socioekonomiska forändringen särskilt med avseende på turismnäringen, som i och med världsarvsutnämningen blivit en allt viktigare faktor att ta i beaktande vid utvecklingen av rurala ekonomier. De geologiska formationerna och stenarna, som av Unesco givits status som "objekt med särskilt stort universellt värde", har blivit objekt och symbolvärden i en process som omvandlar dem till viktiga delar i ett nytt ruralt kapital. Utvecklingen av Kvarkens skärgard till enturistdestination har påskyndats av dess status som världsarv, men processen befinner sig ännu i begynnelseskedet och aktörerna ar ännu osäkra på vad som krävs för att platsen skall bli en viktig turistattraktion

Sälen - en klar bevarandeframgång och källa till konflikt i Östersjön

Lehtiartikkeli (rinnakkaistallennusluvan asianumero: 344/12 05 01 02/2023

Världsarvet Kvarkens skärgård : ett socialt skapat rum

I avhandlingen analyseras beredningen och uppkomsten av den finländska delen av UNESCO:s världsarv Kvarken skärgard/Höga Kusten. En central tanke i avhandlingen är att tillblivelseprocessen fruktbart kan analyseras med hjälp av teorier om social! konstuerad rumslighet och därfor omfattar avhandlingen en noggrann kartläggning av regionala nyckelaktörer och deras roll under olika skeden av tillblivelseprocessen. Bland annat följande frågor aktualiseras i arbetet: vad vill UNESCO med världsarvstanken? Hur ser ansökningsprocessen ut från initialskedet 1987 till 2006? Vilka är de huvudsakliga aktötererna och vilken har deras roll varit? Hur ser olika aktörer pa världsarvsområdets användning och funktion? Hur kan man karaktärisera det nyuppkomna världlsarvsområdet? Avhandlingen bygger på teorier kring rummets konstruktion, regionala tillblivelseprocesser, ruralsociologisk utveckling och människans förhållningssätt till naturen. Inspiration har bl.a. erhållits av samhällsvetarna Hemi Lefebvre (abstrakt spatial konstruktion), Anssi Paasi (regional uppkomst), Tom Meis och Klas Sandell (vår relation till naturen) och Marc Mormont (rural omgivning), vilka samtliga har gett viktiga bidrag till teorier om social och politisk konstruktion av rum och plats. Den empiriska delen bygger på kvalitativ analys av skriftliga kiillor och kvalitativa intervjuer. Forskningen kan typifieras som grundforskning. Om man utgår fran Paasis definition av regional tillblivelse kan världsarvet ännu inte anses utgora en ny region. Myndighetspåverkan under processen har varit påtaglig medan den kommunala aktiviteten och medborgardeltagande varierat. Erfarenheterna från Natura 2000-processen har varit till nackdel for själva beredningsprocessen. Världsarvet Kvarkens skärgard har utgjort ett nationellt pilotprojekt vars erfarenhet bör tas till vara. Eftersom området utgörs av ett gränsöverksridande världsarv finns för förvaltning och utveckling betydande framtida utmaningar. Vi, mänskligheten, är alla ansvariga för världsarv

Societal Transformations and Governance Challenges of Coastal Small-Scale Fisheries in the Northern Baltic Sea

Our chapter adds a northern dimension to the discussion about the past, present and future of small-scale fisheries and their governance. For centuries, extraction of fish resources has been of utmost importance in many coastal areas of the Baltic Sea and small-scale fisheries have survived due to the robustness of the social institutions that have helped them adapt throughout periods of economic and social upheaval. Lately, the fishing livelihood has been undergoing a continuous process of contraction and concentration in terms of vessel numbers and employment. Leisure use of water areas, nature conservation and science-based governance systems have challenged fishers’ access to fish resources. Especially in the northern parts of the Baltic Sea, the viability and future of coastal small-scale fisheries is severely challenged by problems caused by fish-eating animals, mainly grey seals and cormorants. We draw upon interactive governance theory to compare experiences on Finnish and Swedish small-scale fisheries governance. Our conclusion is that the present governance system is incompatible with the small-scale fisheries context, and propose creating new co-governance arrangements where small-scale fishers’ interests, values and local knowledge are better integrated into a governance system

Merimetson ja kalatalouden välisten konfliktien lieventämiskeinot

Merimetsokantojen kasvu ja sen vaikutukset ovat aiheuttaneet ristiriitoja Suomessa jo 20 vuoden ajan. Merimetsosta on tullut merkittävä haaste Suomessa rannikon kalastuselinkeinon elinvoimaisuudelle, koska ne vaurioittavat ja syövät saaliskaloja, ja karkottavat kaloja apajapaikoilta. Konfliktin osapuoliksi ovat kalasto- ja muiden vaikutusten sitomana hahmottuneet merimetson ja kalastajien lisäksi erityisesti kalankasvattajat, rannikon asukkaat, maanomistajat, luontojärjestöt, ympäristöhallinto ja tutkimusorganisaatiot. Tämä raportti keskittyy erityisesti mahdollisuuksiin lievittää kalatalouteen liittyvää merimetsokonfliktia. Raportti kokoaa yhteen tietoa käytössä ja kehitteillä olevista konfliktin lieventämis- ja hallintakeinoista ja arvioi niiden käyttökelpoisuutta. Keinot on luokiteltu teknologisiin ja muihin vahinkojen tai haittojen ennaltaehkäisykeinoihin, taloudellisiin keinoihin, sekä institutionaalisiin ja politiikkakeinoihin. Raportin tulokset perustuvat monipuoliseen aineistoon, joka on koottu ensisijaisesti erilaisten hankkeiden raporteista, dokumenteista ja tieteellisistä julkaisuista. Eri keinot merimetsokonfliktin lieventämiseksi kytkeytyvät toisiinsa ja ovat usein tehokkaampia sovellettaessa yhdessä. Osa keinoista on poikkeusluvanvaraisia, ja niiden toimivuus riippuu viime kädessä siitä, miten lupaprosessissa muotoiltavilla toimintaa sallivilla ja kieltävillä säännöillä onnistutaan yhteensovittamaan erilaisia tarpeita. Pesintää rajoittavia häirintäkeinoja ja niiden yhdistelmiä on yli 10 vuoden ajan sovellettu eri rannikkoalueilla. Munien käsittelyä on luvitettu harvoin, lintujen ampumista aiempaa yleisemmin. Jälkimmäistä on harjoitettu erityisesti pyydysten läheisyydessä, mutta tietyissä tilanteissa myös pesäkolonioissa. Kokemusten karttuessa poikkeuslupajärjestelmän käytännöt ja painotukset ovat muuttuneet ja hakemisprosessi kehittynyt viimeisten 10–15 vuoden kuluessa. Ampumisen sallivat säännökset poikkeavat Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välillä. Keinojen käytännön toteutuksesta, kokemuksista ja vaikuttavuudesta on syytä kerätä tietoa nykyistä laajemmin. Kerättyä tietoa esimerkiksi erilaisten häirintälaitteiden käyttökelpoisuudesta voisi tällöin jakaa lupia myönnettäessä. Toimenpiteiden vaikuttavuutta koskevaa ymmärrystä ja oppimista voitaisiin muutenkin parantaa alueellisten kokeilujen, vertailujen ja monitieteisen tutkimuksen avulla. Oleellisinta on löytää eri osapuolten hyväksyttävissä olevat tavoitteet ja keinot ja myös poliittista tahtoa konfliktin hillitsemiseksi. Eteenpäin pääseminen neuvottelujen kautta edellyttää ammattimaista konfliktin sovittelutaitoa. Tuloksena syntyisivät alueelliset konkreettiset suunnitelmat ja tarvittavilta osin poikkeuslupajärjestelmään linkittyvät toimenpideohjelmat vastuutahoineen

Hylkeiden ja kalatalouden välisten konfliktien lieventämiskeinot

Tämä raportti esittelee keinoja rannikollamme pitkään jatkuneen hylkeiden ja kalatalouden välisen konfliktin lieventämiseksi. Hyljeongelma on Suomen rannikkokalastuksen jatkuvuuden suurin uhka. Hylkeet aiheuttavat kalastukselle merkittäviä saalistappioita ja vaurioittavat pyydyksiä. Lisäksi ne vievät kaloja pyydyksistä sekä vaikuttavat kalakantoihin ja kalojen käyttäytymiseen. Erityisesti hallin (harmaahylkeen) aiheuttamat tappiot rannikkokalastukselle ovat lisääntyneet. Konfliktia on pyritty lieventämään monella tavoin, mutta toistaiseksi ilman selkeää läpimurtoa. Raportissa arvioidaan hyljekonfliktin hallintakeinojen valikoimaa ja miten keinot kytkeytyvät toisiinsa. Lisäksi arvioidaan, minkälaisia johtopäätöksiä voidaan vetää hyljekiistojen lieventämiseksi tulevaisuudessa. Tulokset perustuvat muun muassa erilaisten hankkeiden raportteihin, dokumentteihin ja tieteellisisiin julkaisuihin sekä ohjausryhmän ja kirjoittajien asiantuntemukseen. Ongelmien lievittäminen edellyttää paitsi laajaa tietopohjaa myös osapuolten – erityisesti kalatalouden ja hylkeiden suojelun – välistä yhteisymmärrystä. Hylkeiden suojelutoimet ovat vaikuttaneet erityisesti kalastuselinkeinon toimintaedellytyksiin, joten myös ratkaisukeinot kytkeytyvät ensi sijassa kalatalouteen. Yhteensovittamiseen tarvitaan monipuolisia hallintakeinoja ja poliittista tahtoa niiden toteuttamiseksi. Yhteensovittamista on vuodesta 2009 lähtien vaikeuttanut EU:n asettama hyljetuotteiden kauppakielto, joka on pitkälti estänyt hylkeiden hyödyntämisen luonnonvarana. Hylkeiden metsästys on erityisesti tästä syystä ollut verrattain vähäistä ja vain osa metsästyskiintiöstä on hyödynnetty. Hylkeenkestävät pyydykset ja rahalliset korvaukset ovat osin mahdollistaneet kalastuksen jatkuvuuden hyljeongelmasta huolimatta, mutta tällaisten keinojen avulla ongelmien pahenemista on vaikea estää varsinkin, jos hallipopulaatio jatkaa kasvuaan. Viime aikoina lupaavia tuloksia on saatu uuden sukupolven vedenalaisista äänikarkottimista, joilla estetään hylkeiden vierailuja pyydyksillä ja viljelyaltailla. Kalastuksen suojaamiskeinojen kehittämistä ja investointeja on tuettu eri rahoituslähteistä. Kalastajien näkökulmasta hyljekantoihin tulisi voida vaikuttaa nykyistä tehokkaammin, koska kalastuksen suojaaminen pelkästään teknisin keinoin ei tuo pysyvää ratkaisua ja aiheuttaa lisäksi huomattavia kustannuksia ja lisätyötä. Ongelmahylkeiden poisto, suojametsästys ja kannanhoidollinen metsästys ovat toimia, jotka jakavat mielipiteitä suojelutahojen ja kalatalouden välillä. Tästä huolimatta on saatava aikaan yhteiskunnallinen keskustelu siitä, mikä hyljemäärä on kokonaisuuden kannalta hyväksyttävä, miten kalastuselinkeinon jatkuvuus otetaan huomioon ja missä tilanteessa hylkeiden suojelukehitys voi vaarantua. Kansainväliset sopimukset ja EU:n rahoitusehdot vaikuttavat kansalliseen liikkumavaraan hyljekonfliktin lievennyskeinoista neuvoteltaessa. Kansallisella tasolla kalavesien käytön ja hylkeiden suojelun yhteensovittaminen edellyttää sektorirajojen yli menevää yhteisymmärrystä tavoitteista, keinoista ja toimeenpanosta. Kun sekä luonnonvara- että ympäristösektorilla on tavoitteista selkeät linjaukset, sopivien keinoyhdistelmien käytöstä ja vastuista on helpompi sopia. Hylkeiden hoitosuunnitelmalla voidaan tukea sekä valtakunnallista että alueellista suunnittelua ja osallistavaa päätöksentekoa eri hallintakeinojen soveltamisesta käytäntöön. Edistyminen edellyttää ratkaisuja ja toimenpiteitä konfliktien hillitsemiseksi myös muissa Itämeren maissa

Reassessing the management criteria of growing seal populations: The case of Baltic grey seal and coastal fishery

The unintended consequences of marine mammal recoveries have created complex issues for resource managers to solve. In the Baltic Sea, the grey seal (Halichoerus grypus) population has increased rapidly during recent decades, and the conflict between seal conservation and fishery has escalated. Although the magnitude of economic losses varies depending on the type of fisheries, there is strong evidence that the grey seal population negatively impacts coastal fisheries and indirectly threatens the cultural heritage connected to it. The current management paradigm is biased towards the preservation of seal populations and it is failing to adequately consider socio-economic impacts of seal population. There is a need to strike a balance between seal conservation and the viability of coastal fisheries, taking into consideration local circumstances. This paper contributes to resolving this problem by assessing the existing governance arrangement. We conclude that the inconsistencies between and within different regulatory frameworks in HELCOM recommendations and European Union law are a structural constraint to tackling the problem. Further to that, some of the existing management criteria applicable to Baltic grey seal population need to be revisited by giving more consideration to regional conditions within the Baltic Sea. For instance, if the data shows that the Baltic grey seal population in its core distribution area has reached a sustainable status and is no longer at risk, then the use of peripheral areas as an indication of inadequate state of the entire Baltic Sea grey seal population is questionable