Blenders of the Lost Arks : Noah’s Ark and the Ark of the Covenant as One in Gnostic and Other Judeo-Christian Literature

Peer reviewe

Jeesus, aurinko ja uusikuu: Vaihtoehtoiset kalenteriteoriat ja pääsiäisaterian ajoitus

Aika ajoin ilmestyy tutkimuksia, joissa pyritään todistamaan Jeesuksen noudattaneen vaihtoehtoista kalenteria virallisen babylonialaisen kalenterin sijaan. Näille tutkimuksille on keskeistä pyrkimys paljastaa Jeesuksen taustasta jotain uutta ja radikaalia, kuten linkki essealaisuuteen. Kalenteriteoriat liittyvät Jeesuksen viimeisiin päiviin, erityisesti viimeiseen ateriaan, jonka ajoitus on klassinen ongelma. Synoptisten evankeliumien mukaan viimeinen ateria oli juutalainen pääsiäisateria, kun taas Johannes antaa ymmärtää pääsiäisyön olleen vielä edessä Jeesuksen oikeudenkäynnin aikaan. Lisäksi tunnetaan mainintoja viimeisestä ateriasta tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Varhaisten kristittyjen keskuudessa vaalittiin kilpailevia muistoja Jeesuksen viimeisen aterian ajankohdasta. Eroja selitetään usein erilaisten kalenterien käytöllä. Teoriat, joiden mukaanJeesus noudatti vaihtoehtoista kalenteria, edellyttävät yleensä viisi olettamusta. (1) Evankeliumit sisältävät aineistoa, jonka autenttisuutta voidaan luotettavasti arvioida. (2) Synoptikkojen kuvaus Jeesuksen viimeisestä ateriasta juutalaisena  pääsiäisateriana on historiallisesti uskottava. (3) Aterian ajoitus oikeaan pääsiäisyöhön on mahdotonta, joten Johanneksen vaihtoehtoinen ajoitus on uskottavampi. (4) Ajoitusristiriitaa ei ole mahdollista harmonisoida, joten Jeesus nautti pääsiäisaterian yhtä yötä liian aikaisin. Miksi? Joko Jeesus vaistosi tulevansa pidätetyksi pian, joten hän nautti pääsiäisaterian, kun se vieläoli mahdollista, tai (5) hän noudatti vaihtoehtoista kalenteria ja vietti pääsiäistä sen mukaisesti. En tarkastele tässä artikkelissa näitä ongelmallisia olettamuksia, vaan esittelen vain tärkeimpiä kalenteriteorioita

Paradise Reconsidered : A Study of the Ophite Myth and Ritual and their Relationship to Sethianism

This thesis examines the mythology in and social reality behind a group of texts from the Nag Hammadi and related literature, to which certain leaders of the early church attached the label, Ophite, i.e., snake people. In the mythology, which essentially draws upon and rewrites the Genesis paradise story, the snake's advice to eat from the tree of knowledge is positive, the creator and his angels are demonic beasts and the true godhead is depicted as an androgynous heavenly projection of Adam and Eve. It will be argued that this unique mythology is attested in certain Coptic texts from the Nag Hammadi and Berlin 8502 Codices (On the Origin of the World, Hypostasis of the Archons, Apocryphon of John, Eugnostos, Sophia of Jesus Christ), as well as in reports by Irenaeus (Adversus Haereses 1.30), Origen (Contra Celsum 6.24-38) and Epiphanius (Panarion 26). It will also be argued that this so-called Ophite evidence is essential for a proper understanding of Sethian Gnosticism, often today considered one of the earliest forms of Gnosticism; there seems to have occurred a Sethianization of Ophite mythology. I propose that we replace the current Sethian Gnostic category by a new one that not only adds texts that draw upon the Ophite mythology alongside these Sethian texts, but also arranges the material in smaller typological units. I also propose we rename this remodelled and expanded Sethian corpus "Classic Gnostic." I have divided the thesis into four parts: (I) Introduction; (II) Myth and Innovation; (III) Ritual; and (IV) Conclusion. In Part I, the sources and previous research on Ophites and Sethians will be examined, and the new Classic Gnostic category will be introduced to provide a framework for the study of the Ophite evidence. Chapters in Part II explore key themes in the mythology of our texts, first by text comparison (to show that certain texts represent the Ophite mythology and that this mythology is different from Sethianism), and then by attempting to unveil social circumstances that may have given rise to such myths. Part III assesses heresiological claims of Ophite rituals, and Part IV is the conclusion.Tämän väitöskirjan aiheena on tiettyjen Nag Hammadin kirjaston gnostilaisten tekstien ja niille sukua olevien kirkkoisien kuvausten edustama ofilaiseksi nimetty mytologia ja sen taustalla oleva sosiaalinen todellisuus. Nimitys on peräisin kirkkoisiltä ja juontuu kreikan käärmettä tarkoittavasta sanasta ofis. Kyseinen mytologia ammentaa erityisesti Raamatun luomis- ja paratiisikertomuksista, mutta käärmeen neuvo syödä kielletystä puusta on siinä tulkittu opastukseksi, luojajumala ja hänen enkelinsä kuvattu eläinhahmoisina petoina, ja luojan yläpuolella oleva tosi Jumala esitetty ihmisyyden arkkityyppinä, Adamin ja Eevan taivaallisena projektiona. Tätä omintakeista mytologiaa löytyy mm. Nag Hammadin kirjoituksista Johanneksen Salainen Kirja ja Eugnostos sekä Irenaeuksen, Origeneen ja Epifanioksen kuvauksista kristillisiä harhaoppeja vastaan. Kirkkoisien mukaan ko. mytologian kannattajat palvoivat käärmettä ja kirosivat Jeesuksen, mutta väitteille ei löydy vakuuttavaa tukea. Tosi asiassa nk. ofilaisuuden kannattajat olivat kreikkalaista filosofiaa ja raamatullista traditiota yhteen sovittaneita, kasteen ja voitelun sakramenttia harjoittaneita varhaiskristittyjä, jotka ajautuivat opillisiin kiistoihin sekä juutalaisten että muiden kristittyjen kanssa. Perinteisen raamatuntulkinnan päälaelleen kääntäminen juontuu näistä kiistoista. Gnostilaisuuden tutkimuksessa on vallalla käsitys, jonka mukaan nk. setiläisyys (Adamin pojan Setin mukaan) edustaisi gnostilaisuuden varhaisinta vaihetta. Väitöskirjani mukaan setiläisyyttä ei voi kunnolla ymmärtää ottamatta huomioon ofilaista aineistoa; nämä kaksi gnostilaisuuden haaraa paljastuvat ikäänkuin saman kolikon kääntöpuoliksi. Nykytutkimuksen määritelmät varhaisimmasta gnostilaisuudesta (erityisesti H.-M. Schenke) kaipaavat siis remonttia. Ehdotan että puhumme setiläisyyden sijaan "klassisesta gnostilaisuudesta". Tämä kategoria sisältää sekä nk. ofilaisen että setiläisen aineiston, myös äskettäin julkaistun Juudaksen evankeliumin. Klassinen gnostilaisuus näyttää kukoistaneen ensimmäisen kristillisen vuosisadan lopulta aina neljännelle vuosisadalle asti, ja muodosti kilpailijan muotoutumassa olevalle valtauomakristillisyydelle