Persoonallisuuden piirteiden yhteys terveyskäyttäytymiseen

Tiivistelmä. Tämän kandidaatin tutkielman tavoitteena oli selvittää persoonallisuuden piirteiden yhteyttä terveyskäyttäytymiseen, fyysisen aktiivisuuden ja ravitsemuksen näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin kuvailevana kirjallisuuskatsauksena, tarkastelemalla aikaisempia aihetta käsitteleviä tutkimuksia. Persoonallisuutta tarkasteltiin Big Five -piirteiden kautta, jotka ovat neuroottisuus, tunnollisuus, ekstraversio, sovinnollisuus ja avoimuus uusille kokemuksille. Fyysisellä aktiivisuudella ja ravitsemuksella on keskeinen merkitys terveyden, elämänlaadun ja elinajanodotteen kannalta. Erot yksilöiden välillä ravitsemuksessa ja liikkumisessa ovat kuitenkin huomattavia. Persoonallisuuden piirteet ovat tutkimuksissa osoittautuneet merkittäviksi terveyteen liittyvien käyttäytymismallien ennustajiksi. Persoonallisuuden piirteiden on osoitettu selittävän fyysistä aktiivisuutta tai passiivisuutta ja persoonallisuudella on tutkimusten mukaan merkittävä rooli myös suotuisan tai epäsuotuisan ruokavalion noudattamisessa. Tuloksissa terveyskäyttäytymisen kannalta keskeisimmiksi persoonallisuuden piirteiksi osoittautuivat neuroottisuus, tunnollisuus ja ekstraversio. Tunnollisuus ennusti tutkimusten perusteella merkittävimmin suotuisaa terveyskäyttäytymistä; liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvien suositusten noudattamista. Neuroottisuus näyttäytyi yleisesti epäsuotuisamman terveyskäyttäytymisen selittäjänä; fyysisen aktiivisuuden havaittiin olevan vähäisempää ja ravitsemuksen epäsuotuisampaa. Ekstraversio puolestaan yhdistettiin sekä suotuisaan että epäsuotuisaan terveyskäyttäytymiseen. Epäsuotuisa terveyskäyttäytyminen liittyi erityisesti riskinottoon ja sosiaalisiin tilanteisiin. Fyysisen aktiivisuuden kohdalla ekstraversion osoitettiin ennustavan korkeampaa fyysistä aktiivisuutta, mutta näyttäytyvän intensiteetistä riippuvaisena. Ravitsemuksen kohdalla ekstraversio ennusti epäsuotuisampia valintoja liittyen sosiaalisiin tilanteisiin. Avoimuuden ja sovinnollisuuden kohdalla yhteydet eivät olleet yhtä selkeitä. Avoimuus ja sovinnollisuus eivät vaikuttaneet olevan luotettavasti yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen. Sovinnollisuus ja erityisesti avoimuus ennustivat terveellisempiä ravitsemustottumuksia. On kuitenkin huomioitava, ettei yksittäinen piirre suoraan määritä yksilön terveyskäyttäytymistä

Hemi-Castaing ligamentoplasty for the treatment of chronic lateral ankle instability: a retrospective assessment of outcome

Purpose: In the treatment of chronic ankle instability, most non-anatomical reconstructions use the peroneus brevis tendon. This, however, sacrifices the natural ankle stabilising properties of the peroneus brevis muscle. The aim of this study was to evaluate the functional outcome of patients treated with a hemi-Castaing procedure, which uses only half the peroneus brevis tendon. Methods: We performed a retrospective cohort study of patients who underwent hemi-Castaing ligamentoplasty for chronic lateral ankle instability between 1993 and 2010, with a minimum of one year follow-up. Patients were sent a postal questionnaire comprising five validated outcome measures: Olerud-Molander Ankle Score (OMAS), Karlsson Ankle Functional Score (KAFS), Tegner Activity Level Score (pre-injury, prior to surgery, at follow-up), visual analog scale on pain (VAS) and the Short Form 36 (SF-36). Results: Twenty patients completed the questionnaire on functional outcome. The OMAS showed good to excellent outcome in 80% and the KAFS in 65%, the Tegner Score improved from surgery but did not reach pre-injury levels, the VAS on pain was 1 of 10 and the SF-36 returned to normal compared with the average population. Conclusions: Even though most patients were satisfied with the results, outcome at long-term follow-up was less favourable compared with the literature on anatomical reconstructions. In accordance with the literature, we therefore conclude that the initial surgical treatment of chronic lateral ankle instability should be an anatomical repair with augmentation (i.e. the Broström-Gould technique) and the non-anatomical repair should be reserved for unsuccessful cases after anatomical repair or in cases where no adequate ligament remnants are available for reconstruction