Rundbalsensilering

Sammandrag av en litteraturstudie av Matts Nysand. Litteraturstudien i sin helhet publiceras på finska som Vakolan tutkimusselostus no 55

Säilörehun korjuu pyöröpaalaimella

Julkaisu on pääosin tiivistelmä Matts Nysandin tekemästä kirjallisuustutkimuksesta, joka julkaistaan Vakolan tutkimusselostuksena n:o 55 (1989)

eMerkkien lukijalaitevertailu 2019

Luonnonvarakeskus toteutti syksyllä 2019 Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) toimeksiannosta selvityksen nautojen sekä lampaiden ja vuohien elektronisten korvamerkkien lukijalaitteista. Selvityksessä lukijalaitteita vertailtiin erityisesti eläinvalvonnan tarpeita varten keskittyen käytettävyysominaisuuksiin, tiedonsiirtoon lukijalaitteen ja taustajärjestelmän välillä, puhtaanapitoon ja toimivuuteen kylmissä olosuhteissa. Mukana selvityksessä olivat kaikki Suomen markkinoilla loppuvuonna 2019 olleet kuusi lukijalaitetta: Agrident AWR 300, Agrident APR600, Allflex RS420-80, Allflex LPR, BioControl HHR3000ProV2 ja TruTest XRS2. Lukijalaitteita testattiin kolmessa eri lypsykarjanavetassa, yhdessä lihanautakasvattamossa ja yhdessä lampolassa. Lypsykarjanavetoista kaksi oli pihattonavetoita ja yksi oli parsinavetta, jossa testausta tehtiin myös laitumella, jossa oli hiehoja. Lihanautakasvattamossa eläimet kasvatettiin ryhmäkarsinoissa. Lampolassa tehty testaus tehtiin lammastilalla, jossa lampaat olivat lampolassa ryhmissä. Laitteiden testikäyttäjinä oli useita henkilöitä. Kylmätestit tehtiin pakkashuoneessa. Kaikkien laitteiden käyttöönotto sujui ongelmitta ja ne toimivat peruskäytössä hyvin. Lukijalaitteet tunnistivat kaikki testissä mukana olleet eMerkit ongelmitta. Merkittävimmät laitteiden väliset erot havaittiin niiden käytettävyysominaisuuksissa. Käytännössä kaikilla laitteilla suurin toistettavissa oleva tunnistusetäisyys oli noin 20 cm laitteen lähetinantennista mitattuna. Sen sijaan laitteiden välillä oli eroja siinä, kuinka etäältä tunnistamista voitiin tehdä. Lähtökohtaisesti mitä pidempi lukijalaite oli, sitä etäämpänä laitteen käyttäjä voi olla. Lyhimmillä laitteilla käyttäjän oli oltava kiinni tunnistettavassa eläimessä. Kaikissa laitteissa oli oma näyttö, paitsi Allflex LPR-laitteessa, joka vaatii älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen näyttönä, jos tunnistushetkellä halutaan näyttö. Kaikissa laitteissa oli vähintään äänisignaali ja merkkivalo, osassa oli lisäksi värinä osoituksena onnistuneesta eläimen tunnistamisesta. Kylmätestauksessa laitteiden välillä ei havaittu käyttöä estäviä eroja. Tosin kahden laitteen osalta niitä piti pitää päällä jonkin aikaa, jotta ne lämpenivät ennen käyttöä. Sujuva laitteen käyttö vaatii hyvän integraation taustajärjestelmään. Tehtyjen testien perusteella voitiin todeta, että perussovellukset vaativat kehittämistä, jotta ne tukevat laitteen tehokasta käyttöä viranomaiskäytössä. Yleisesti voidaan todeta, että eläinten tunnistaminen lukijalaitteita apuna käyttäen parantaa työ-turvallisuutta eläinten käsittelytilanteissa. eMerkki-järjestelmää hyödyntämällä tunnistamisen luotettavuus ja nopeus paranevat verrattuna visuaaliseen tunnistamiseen. Työturvallisuus paranee erityisesti, kun eläintä, joka ei ole tottunut kytkettynä olemiseen, ei tarvitse sitoa tunnistamisen ajaksi. Tehtyjen lukijalaitevertailujen perusteella voidaan todeta, että käytettävissä oleva lukijalaiteteknologia mahdollistaa sen, että eMerkit voitaisiin ottaa kattavasti Suomessa käyttöön eläinten tunnistamisessa. Merkkien systemaattinen käyttö tukee sovellusten edelleen kehittymistä tuotannon kaikissa vaiheissa. Tutkijaryhmä suosittaa, että toimiala siirtyy kattavaan eMerkkien käyttöön.202

Sähköinen viljapassi

Tässä projektissa kehitettiin tekninen ratkaisu Vilja-alan yhteistyöryhmän (VYR) julkaiseman paperisen viljapassin muuttamisesta sähköiseen muotoon. Projektin tarkoituksena oli määritellä ja toteuttaa palvelusta ensimmäinen sähköinen versio. Samalla selvitettiin toimialan vaatimuksia ja mahdollisuuksia palvelun toteuttamiseen ja käyttöönottoon. Järjestelmän tarvittavat tietosisällöt saatiin määriteltyä hyvin. Palvelun tietovaraston ja siihen liittyvien rajapintojen toteutuksessa käytettiin palvelukeskeistä arkkitehtuuria (SOA). Järjestelmän tietosisältö määriteltiin yhteystyössä vilja-alan suurimpien toimijoiden kanssa. Määrittelytyössä havaittiin tarve edelleen kehittää ja lisätä passin tietosisältöä paperiseen viljapassiin verrattuna. Viljapassipalvelu määriteltiin monitasoiseksi ratkaisuksi missä yksittäiset palvelun osat suorittavat määrätyn osan kokonaisuudesta. Yksittäisiä palvelun osia kuten esimerkiksi käyttöliittymä tai liittymät taustajärjestelmiin voidaan kehittää omina kokonaisuuksina. Myös rilaisiin tarpeisiin voidaan kehittää oma yksilöity ratkaisu. Järjestelmän käyttöönotto vaatii toimialalta yhteisen päätöksen ja sitoutumisen toimintamalliin. Yhteinen standardi mahdollistaa taustajärjestelmien ja toimintamallien yhteen sovittamisen. Tutkijaryhmä esittää hankkeen lopputuloksena kehitystyön jatkamista. Saatujen kokemusten ja palautteen perusteella sähköisellä viljapassilla on mahdollista saada koko toimialan tuottavuutta parantavia tuloksia. Alan yhteinen viljaerän tunnistamisjärjestelmä antaa myös mahdollisuuden jatkokehittää erilaisia lisäarvopalveluita viljakauppaan kolmansien osapuolien toimesta

Maatalouskoneiden työturvallisuusriskit ja niiden hallinta

201

Maatalouskoneiden työturvallisuusriskit ja niiden hallinta

201

Härkäpavun viljelyopas : HUKKA-hanke

Tämä härkäpavun viljelyopas on syntynyt ”Herneen, härkäpavun ja makealupiinin tuotanto ja uudet korjuumenetelmät” –hankkeen tuloksena. Tavoite oli tuottaa uutta tietoa kotimaisten palkokasvien viljelystä satotasojen sekä viljelyvarmuuden parantamiseksi. Härkäpavun osalta etenkin kasvitautientorjuntaan ja kasvuaikaan liittyvät parannukset lisäävät viljelijöiden kiinnostusta sen viljelyä kohtaan. Tavoitteen saavuttamiseksi hanke toteutti härkäpavun viljelyyn liittyviä viljelyteknisiä kokeiluja sekä välitti tietoa ja kokemuksia lukuisissa pellonpiennartilaisuuksissa, webinaareissa, yritysvierailuilla sekä järjesti Ruotsiin suuntautuneen viljelijämatkan. Kotimaisille palkokasveille on hyvä ja kasvava kysyntä. Härkäpapu on kolesteroliton, gluteeniton, laktoositon, suolaton ja vegaaninen, minkä vuoksi se sopii erinomaisesti myös erikoisruokavaliota noudattaville. Kokonaiskysynnän kannalta on kuitenkin merkittävintä rehuteollisuuden kasvava kiinnostus kotimaisen valkuaisen käyttöön. Vuonna 2020 härkäpavun sato oli 24 milj. kiloa ja elintarvikekäyttö Suomessa noin 5 % sadosta, mikä vastaa noin 1,2 miljoonaa kiloa härkäpapua. Tällä hetkellä käytön lisääntymisen esteenä on riittämätön tuotanto. Viime vuosien säät eivät ole suosineet härkäpavun viljelyä. Vuonna 2017 kasvukausi oli kylmä ja osa härkäpavuista ei ehtinyt tuleentua. Tämän jälkeen kasvukausien kuivuus on kiusannut härkäpapukasvustoja. MTK:n Maatalouden Ilmastotiekarttaan vuosille 2020–2035 onkin kirjattu kunnianhimoinen tavoite kotimaisen herne- ja härkäpapualan nostamiseksi tarkastelujakson loppuun mennessä yhteensä 100 000 hehtaariin. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää härkäpavun viljelyalan merkittävää kasvua. Hukka-hankkeen vastuullinen johtaja oli Luonnonvarakeskus (Luke) ja yhteistyökumppanina oli Satafood Kehittämisyhdistys ry. Päärahoittajia olivat Varsinais-Suomen, Hämeen, Pirkanmaan ja Satakunnan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Vaadittavaa yksityistä rahoitusta myönsivät Niemi-säätiö, Boreal Kasvinjalostus Oy, Satarehu Oy, HKScan Oyj, Viljelijän Berner, A-Rehu Oy, Suomen Viljava Oy, Verso Food Oy ja Elomestari Oy, josta heille lämmin kiitos. Hankkeen toteutusaika oli 1.4.2019–31.12.2022 ja sen kokonaisbudjetti oli 340 000 euroa. Käsillä oleva opas käsittelee härkäpavun viljelyä. Vastaavat kirjaset on kirjoitettu myös herneen ja makealupiinin (sinilupiinin) viljelystä

Puintikostean viljan murskesäilöntä uudistuu tehokkuusvaatimusten myötä

201

Maaseutuyrittäjät viherympäristöpalveluiden tuottajina

Kuntien viherympäristönhoidossa pyritään ulkoistamiseen ja seutukunnallistamiseen sekä tilaaja-tuottaja –malliin kustannuspaineiden ja henkilöstön nopean eläköitymisen takia. Viljelijät osallistuvat hoitoon vuokraamalla kunnilta peltoa tuottaen maisemapeltoa vastaavaa ympäristöelementtiä sekä urakoitsijoina tehtävissä, joissa vaaditaan nimenomaisesti maanviljelytaitoa ja sitä vastaavaa koneistusta. Näissä tehtävissä viljelijöiden käytön osuus ei edes juuri voisi enää nousta lukuun ottamatta niittymäisesti hoidettavien alueiden eli maisemaniittyjen hoitoa samantapaisena toimintamuotona kuin maisemapeltojenkin hoidossa.Maatiloilla olisi kalustoa myös muihin tehtäviin, mutta he joutuvat kilpailemaan niissä samoista lähtökohdista muiden urakoitsijoiden kanssa. Tällöin ammattitaito nimenomaisesti urakoitsijana nousee hallitsevaksi. Yli puolet kunnista oli käyttänyt ja lähes neljännes oli halukas jopa lisäämään viljelijöiden käyttöä urakoitsijoina, mutta sitä rajoittaa ilmeisesti sopivien tehtävien ja määrärahojen määrä. Seurakunnat käyttävät viljelijöitä tarpeelliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi katsomassaan laajuudessa ja nimenomaisesti peltojen viljelyssä. Niiden näkemykset olivat varsin selviä ja oman työn käytön osuus oli suuri sekä rahanpuute kuntienkin rahapulaa suurempi. Määrärahat tuskin ovat merkittävästi lisääntymässä, vaikka niistä on eniten puutetta. Seuraavaksi eniten on pula vihertoimesta vastaavien ajasta ja sitten suorittavasta työvoimasta. Haluja ottaa uusia alueita hoidon piiriin kuitenkin on.Suurin osa kuntien avoimista alueista on näkyvillä paikoilla. Hoitamattomat alueet painottuvat vähemmän näkyvillä paikoilla, mutta niitä on runsaasti myös näkyvillä paikoilla. Resurssien puute näkyy pusikoituvina peltoina. Hoidettavien alueiden laajentaminen samalla rahalla on mahdollista siirtämällä alueita A-hoito- ja käyttöluokista edullisimpiin maaseutumaisesti hoidettaviin B-hoito- ja käyttöluokkiin, joita yleisö arvostaa ainakin kohtuullisena osuutena yhtä korkealle kuin rakennettua viherympäristöä. Kuntissa on kuitenkin selvää epävarmuutta asukkaiden toiveista, minkä takia lähes puolessa kunnista epäröidään muuttaa rakennettua viherympäristöä maaseutumaisesti hoidettavaksi. Asiaan voitaisiin vaikuttaa heidän kouluttamisellaan ja tutkimuksilla, joissa asukkaiden mieltymyksiä selvitettäisiin ja tietoisuutta niistä lisättäisiin. Muutos lisäisi viljelijöille sopivien hoitokohteiden osuutta ja määrää.Parhaiten viherympäristönhoitotöihin olisi aikaa kasvinviljelytiloilla, joiden kalusto sopii parhaiten maisemapellon viljelyyn, viheralueiden peruskunnostukseen ja maisemaniittyjen niittoon. Kerättäessä niittojäte tarvitaan tyypillistä nautakarjaeläintilan kalustoa, jota saattaa olla kasvinviljelytilalla karjatalousajalta.Maataloustyökoneet saattavat olla liian isoja ja raskaista joihinkin viherympäristönhoitotöihin paikkojen ahtauden tai maan märkyyden takia, mutta liian keveitä joihinkin maansiirtotöihin tai rakenteellisesti liian heikkoja kestämään yleisillä viheralueilla usein esiintyviä vierasesineitä. Varsinkin vierasesineistä vapaa viheralueilta poistettu biomassa voidaan hyödyntää maatilalla eri tarkoituksiin. Maatilojen koneiden hyödyntämättömyys saattaa johtua myös pelkästään siitä, että maatilojen koneiden soveltuvuutta ei vain tunneta viheralan ammattilaisten keskuudessa. Pitkät sopimukset mahdollistaisivat suunnitelmalliset investoinnit, joissa voidaan ottaa huomioon myös sen soveltuvuus viherympäristönhoitourakointiin, jotka saattavat avata mahdollisuuden edullisiin rahoitusvaihtoehtoihin