Afrikkalaisen sikaruton mahdollisia maahantuloreittejä : riskiprofiili

Afrikkalainen sikarutto on lakisääteisesti vastustettava helposti leviävä sikojen ja villisikojen virustauti, jolla on myös vakavia sosioekonomisia vaikutuksia. Akuutissa tautimuodossa eläimillä esiintyy syömättömyyttä, korkeaa kuumetta, verenpurkaumia iholla, veristä ulostetta sekä mahdollisesti ripulia. Kuolleisuus on lähes 100 % ja tauti johtaa kuolemaan 7-10 vrk tartunnan jälkeen. Tauti ei tartu ihmisiin. Tautia esiintyy sekä kesy- että villisioissa suurimmassa osassa Saharan eteläpuolista Afrikkaa ja Sardiniassa. Vuodesta 2007 lähtien tautia on esiintynyt Kaukasuksen alueella ja vuonna 2011 lähellä Suomen rajaa: Leningradin alueella ja Kuolan niemimaalla. Tässä riskiprofiilissa kartoitetaan reitit ja tapahtumasarjat, jotka voivat johtaa siihen, että afrikkalainen sikarutto tulee Suomeen ensimmäisen kerran. Näistä oleellisimmat ovat: maahantulo infektioalueella matkustaneiden ihmisten mukana, infektoituneen lihan tai lihatuotteen mukana, elävien kesysikojen ja sperman mukana, kontaminoituneiden eläinkuljetusajoneuvojen mukana, kansainvälisen liikenteen ruokajätteen mukana ja Suomeen vaeltavan infektoituneen villisian mukana. Tilatason tautisuojaus sekä tehokas ja kohdennettu tiedottaminen taudin vaaroista ovat avainasemassa, kun halutaan suojata Suomen sikaelinkeinoa afrikkalaiselta sikarutolta.Afrikansk svinpest är en virussjukdom som bör bekämpas genom lag. Sjukdomen förekommer hos svin och vildsvin, den överförs lätt och har även betydande socioekonomiska följder. I det akuta stadiet förekommer hos djuren aptitlöshet, hög feber, hematomer på huden, blod i avföringen samt eventuellt diarré. Dödligheten är nästan 100 procent och sjukdomen leder till döden 7-10 dygn efter smittan. Sjukdomen smittar inte på människor. Sjukdomen förekommer både hos tama svin och vildsvin i största delen av Afrika söder om Sahara och på Sardinien. Från och med 2007 har sjukdomen förekommit i Kaukasusregionen och år 2011 nära gränsen till Finland: kring Leningrad och på Kolahalvön. I den här riskprofilen utreds rutter och händelseförlopp som kan leda till att den afrikanska svinpesten för första gången påträffas i Finland. De mest väsentliga är: människor som reser in i landet från resor i infektionsområdet, infekterat kött eller köttprodukter, levande tama svin och sperma, kontaminerade djurtransportfordon, matavfall från internationell trafik och infekterade vildsvin som strövar över gränsen till Finland. De viktigaste medlen för att skydda den finska svinindustrin från den afrikanska svinpesten är att skydda gårdar mot sjukdomen samt en effektiv och riktad information om sjukdomens faror.The African swine fever is a viral disease that spreads easily to domestic pigs and wild boar and has considerable socioeconomic consequences as well. Statutory measures are required to combat African swine fever. In the acute phase of the disease pigs can show symptoms including high fever, haemorrhages in the skin, anorexia, blood in stool and possibly diarrhea. Mortality rates can reach almost 100 per cent, and death appears within 7-10 days from infection. The disease is not spread to humans. The disease occurs as well as in domestic pigs as in wild boar in the largest part of sub-Saharan Africa and in Sardinia. Since 2007 the disease has occurred in the Caucasus region and in 2011 near the border of Finland: the Leningrad region and the Kola Peninsula. In the risk profile different routes and chains of events which could lead to the African swine fever entering Finland for the first time are identified and described. The most obvious ones are: people who have travelled in the infected area, infected meat or meat products, with domestic pigs and sperm, contaminated transport vehicles, catering waste from international transport and infected wild boars crossing the border to Finland. The key measures to protect the Finnish swine industry from the African swine fever are high biosecurity of farms and effective and aimed information on the risks of the disease

Risk factors for post-weaning diarrhoea on piglet producing farms in Finland

Background: Post-weaning diarrhoea (PWD) is a significant gastrointestinal disease in pigs. It is considered a multifactorial disease associated with proliferation of enterotoxigenic Escherichia coli in the intestinal tract of affected pigs. The aim of this study was to analyse risk factors related to the occurrence of PWD on Finnish piglet producing farms. Methods: The data of a follow-up study of 73 conventional piglet producing farms was used in the case-control study. The selection of the 41 PWD case and 28 control farms was based on the use of antimicrobials for treating diarrhoea in weaned pigs and the answers related to the occurrence of diarrhoea after weaning in the questionnaire. Four intermediate farms were excluded from the statistical analysis. Altogether 39 factors related to herd characteristics, weaner pig management and pig health were studied. The median number of sows was 59.0 (IQR = 44.0; 74.5) and 52.5 (IQR = 36.8; 61.5) on the case and the control farms, respectively. The significances of the univariable associations between the explanatory variables and the outcome variable were tested, and in the multivariate analysis quasibinomial generalized linear models were applied. Results: An increased risk of PWD was associated with the regimen of twice a day feeding and feed restriction after weaning (P = 0.02; compared to feeding three or more meals a day or the use of ad libitum feeding) and with a higher number of sows on the farm (P = 0.02; risk increasing with increasing number of sows). Automatic temperature control was associated with a decreased risk of PWD (P = 0.03; compared to manual temperature control). Conclusion: Twice a day feeding of newly-weaned pigs should be avoided if the amount of feed given is restricted. Variation in ambient temperature should be minimized in housing of newlyweaned pigs and this can be achieved by using automatic temperature control. With increasing number of sows in the herds the risk of PWD increases and more attention should be paid to prevention of post-weaning diarrhoea

Risk factors for post-weaning diarrhoea on piglet producing farms in

Background: Post-weaning diarrhoea (PWD) is a significant gastrointestinal disease in pigs. It is considered a multifactorial disease associated with proliferation of enterotoxigenic Escherichia coli in the intestinal tract of affected pigs. The aim of this study was to analyse risk factors related to the occurrence of PWD on Finnish piglet producing farms. Methods: The data of a follow-up study of 73 conventional piglet producing farms was used in the case-control study. The selection of the 41 PWD case and 28 control farms was based on the use of antimicrobials for treating diarrhoea in weaned pigs and the answers related to the occurrence of diarrhoea after weaning in the questionnaire. Four intermediate farms were excluded from the statistical analysis. Altogether 39 factors related to herd characteristics, weaner pig management and pig health were studied. The median number of sows was 59.0 (IQR = 44.0; 74.5) and 52.5 (IQR = 36.8; 61.5) on the case and the control farms, respectively. The significances of the univariable associations between the explanatory variables and the outcome variable were tested, and in the multivariate analysis quasibinomial generalized linear models were applied. Results: An increased risk of PWD was associated with the regimen of twice a day feeding and feed restriction after weaning (P = 0.02; compared to feeding three or more meals a day or the use of ad libitum feeding) and with a higher number of sows on the farm (P = 0.02; risk increasing with increasing number of sows). Automatic temperature control was associated with a decreased risk of PWD (P = 0.03; compared to manual temperature control). Conclusion: Twice a day feeding of newly-weaned pigs should be avoided if the amount of feed given is restricted. Variation in ambient temperature should be minimized in housing of newlyweaned pigs and this can be achieved by using automatic temperature control. With increasing number of sows in the herds the risk of PWD increases and more attention should be paid to prevention of post-weaning diarrhoea

Costs of two alternative Salmonella control policies in Finnish broiler production

BACKGROUND: Costs and benefits of two Salmonella control policies for broiler production were described and compared. The control options were the Zoonosis Directive 92/117/EC and the more intense strategy, the Finnish Salmonella Control Programme (FSCP). METHODS: The comparison included the Salmonella control costs in primary and secondary production and the direct and indirect losses due to Salmonella infections in humans in 2000. RESULTS: The total annual costs of the FSCP were calculated to be 990 400 EUR (0.02 €/kg broiler meat). The average control costs in the broiler production chain were seven times higher with the FSCP than with the Zoonosis Directive alone. However, the public health costs were 33 times higher with the Zoonosis Directive alone. The value of one prevented loss of life per year exceeded the annual control costs of the FSCP. CONCLUSION: Due to significant savings in public health costs compared to costs of FSCP, the FSCP was found to be economically feasible

Factors and operations influencing the spread of VHS disease to inland waters in Finland

Kalojen VHS-tauti on vain kalojen välillä leviävä tauti, joka vaikeuttaa kalanviljelyä Suomessa. Tauti aiheuttaa suurta kuolleisuutta erityisesti kirjolohilla mutta tauti voi tarttua myös lukuisiin muihin kalalajeihin. Suomessa VHS-tautia löydettiin ensin 2000-luvun alussa ahvenanmaalaisilta kalanviljelylaitoksilta sekä Pyhtäältä ja myöhemmin Uudenkaupungin-Rauman-Pyhärannan alueelta. Tällä tutkimuksella selvitettiin ja kuvattiin kalanviljelyyn liittyviä toiminnallisia yhteyksiä vuonna 2005, joiden voisi odottaa edistävän VHS-taudin sisämaahan leviämistä. Lisäksi arvioitiin vaikutuksia, joita voisi olla taudin leviämisestä sisämaahan. Tarkastelun kohteina olivat erityisesti Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen merialueen toiminnalliset yhteydet sisämaan kalanviljelyn ja kalanviljelyyn liittyvän toiminnan kanssa. Ahvenanmaa on VHS-rajoitusalue kun taas Lounais-Suomen merialue on pääasiassa vapaa VHS-taudista. Ahvenanmaan ja maantieteellisesti laajemman Lounais-Suomen merialueen toiminta on rakenteeltaan erilaista. Lounais-Suomessa yksiköt ovat pienempiä, perkaustoimintaa harjoittaa useampi yritys, perkaus- ja fileointijätteen käsittely on monimuotoisempaa kuin Ahvenanmaan rajoitusalueella. Ahvenanmaalla kasvatettua kalaa perataan ympäri vuoden kuin taas Lounais-Suomen merialueella perkaaminen on ajallisesti eriytyneempää. Ahvenanmaalta yhteyksiä sisämaahan muodostuu vain välillisesti: silloin kun sisämaan kasvatuslaitoksista tuodaan poikasia Ahvenanmaalle kasvatettavaksi. Sisämaasta tarkasteltaville alueille poikasia toimittaa ruokakalankasvatukseen noin 20 kalanviljelylaitosta. Auton kontaminoituminen VHS-viruksella kaloja purettaessa vaikuttaa epätodennäköiseltä. Koska kuljetuksia on määrällisesti vähän (alle 100 kappaletta vuodessa), kuljetusautot käyvät desinfioinnissa jokaisen kuljetetun erän jälkeen ja sisämaan laitoksissa harjoitetaan lisäksi taudinsuojaustoimia, taudin leviäminen tätä kautta ei vaikuta kovin todennäköiseltä. Ahvenanmaalta on mannersuomeen myös muunlaisia yhteyksiä: sieltä kuljetetaan perkaus -ja fileointijätteitä turkistarhauksessa käytettyjen rehujen raaka-aineeksi, sekä perattua kalaa kulutukseen ja jatkojalostukseen. Nämä yhteydet eivät kuitenkaan kohdistu sisävesistöjen kalankasvatusalueille vaan Pohjanmaalle, Lounais- ja Etelä-Suomeen. Perkaamattoman ja elävän kalan kuljettaminen pois Ahvenanmaalta taas on vastaavasti kielletty. Peratun kalan, fileointi- ja perkausjätteen kuljetukset kulkevat samoja reittejä kuin poikasten kuljetukset Ahvenanmaalle. Poikaskuljetusautojen ja reitin varrella olevien muutamien kalankasvatuslaitosten epäsuora kontaminoituminen tätä kautta vaikuttaa myös epätodennäköiseltä. Jos tauti kuitenkin pääsisi huomaamatta Lounais-Suomeen, taudin päätyminen sisävesistöihin olisi todennäköisempää, koska Lounais-Suomi ei ole rajoitusaluetta ja alueen kalankasvatuksessa voidaan toimia vapaammin. Jos tauti leviäisi sisämaahan, se voisi pahimmillaan jo yksittäisessä tautitapauksessa vaikuttaa kalaistutuksiin. Samat laitokset, jotka toimittavat poikaisia Ahvenanmaalle ja Lounais-Suomeen, kasvattavat myös muita kalalajeja istutustarkoituksiin. Erityisen haavoittuvia voisivat olla erilaisten taimenkantojen istutukset: jopa kolmannes istutuksista voisi estyä yksittäisestä sisävesistöjen VHS-tautitapauksesta. Ahvenanmaalle ja Lounais-Suomeen poikasia toimittavat laitokset ovat pääasiassa erillään muista kalanviljelylaitoksista eikä yksittäisen tautilöydöksen rajoitusalueelle kuitenkaan joutuisi juuri muita kalanviljelylaitoksia. Välillisesti vaikutukset voisivat olla merkittäviä, koska poikasten vienti ulkomaille saattaisi estyä.Fisksjukdomen VHS är en sjukdom som smittar endast mellan fiskar och som försvårar fiskodling i Finland. Sjukdomen orsakar omfattande fiskdöd, speciellt hos regnbågslax, men sjukdomen kan också smitta till många andra fiskarter. I Finland påträffades sjukdomen VHS först i början av 2000-talet vid fiskodlingsanläggningar på Åland samt i Pyttis och senare i området Nystad-Raumo-Pyhäranta. I den här undersökningen utreddes och beskrevs sådana verksamhetssamband i anslutning till fiskodling år 2005, vilka kan väntas främja en spridning av VHS till inlandet. Dessutom bedömdes konsekvenserna av en eventuell spridning av sjukdomen till inlandet. Granskningen var inriktad på verksamhetssambanden mellan Åland och havsområdet i sydvästra Finland och fiskodlingen i inlandet och verksamhet i anslutning till fiskodling. Åland är VHS-restriktionsområde, medan havsområdet i sydvästra Finland i huvudsak är fritt från VHS. Verksamhetens struktur är olika på Åland jämfört med det geografiskt betydligt större sydvästra Finlands havsområde. I sydvästra Finland är enheterna mindre, rensningen sköts av flera företag, rensnings- och fileingsavfallet behandlas på flera olika sätt än på restriktionsområdet på Åland. På Åland rensas fiskarna året om, medan rensningen i sydvästra Finlands havsområde är mera koncentrerad till en viss tid. Förbindelserna från Åland till inlandet är endast indirekta: då yngel förs från odlingsanläggningar i inlandet till Åland för att odlas där. Från inlandet levereras yngel från cirka 20 fiskodlingsanläggningar till de kontrollerade områdena, där de odlas som matfisk. Det förefaller osannolikt att bilen skulle kontamineras med VHS-virus vid lossning av fiskarna. Eftersom antalet transporter är litet (mindre än 100 per år), desinficeras transportbilarna efter varje transporterat parti. Vid anläggningarna i inlandet vidtas dessutom skyddsåtgärder mot sjukdomar. Därför är det inte särskilt sannolikt att sjukdomen kunde spridas via de här transporterna. Från Åland finns det också andra slags förbindelser till fastlandet: rensnings- och fileingsavfall transporteras därifrån som råvara för pälsdjursfoder samt rensad fisk för konsumtion och vidareförädling. De här förbindelserna går dock inte till fiskodlingsområdena i insjöarna utan till Österbotten samt sydvästra och södra Finland. Det är förbjudet att transportera orensad och levande fisk bort från Åland. Transporterna av rensad fisk samt fileings- och rensningsavfall går längs samma rutter som yngeltransporterna till Åland. Indirekt kontaminering av yngeltransportbilarna och några fiskodlingsanläggningar intill rutten via transporterna förefaller också osannolik. Om sjukdomen ändå obemärkt lyckas nå sydvästra Finland, är det sannolikare att sjukdomen når insjöarna, eftersom sydvästra Finland inte är ett restriktionsområde och man kan agera mera fritt i fiskodlingsverksamheten. Om sjukdomen sprids till inlandet, kan den i värsta fall redan vid något enstaka sjukdomsfall påverka fiskutplanteringarna. Samma anläggningar som levererar yngel till Åland och sydvästra Finland föder också upp andra fiskarter för utplantering. Speciellt sårbara är utplanteringarna av olika öringstammar: upp till en tredjedel av utplanteringarna kunde förhindras av ett enda VHS-sjukdomsfall i insjöarna. De anläggningar som levererar yngel till Åland och sydvästra Finland ligger huvudsakligen åtskilda från andra fiskodlingsanläggningar och några andra fiskodlingsanläggningar skulle troligen inte bli inkluderade i restriktionsområdet för ett enstaka sjukdomsfall. Indirekt kunde konsekvenserna dock bli betydande, eftersom exporten av yngel till utlandet kunde stoppas.VHS disease is a viral disease that spreads only between susceptible fish species and creates difficulties for fish farming in Finland. The disease results in high mortality especially among cultured rainbow trout (Oncorhynchus mykiss), but it can spread to several other fish species. VHS disease was found for the first time in Finland at the beginning of the 21st century in fish farms in Åland and the Pyhtää area. Later on, the disease was also found in the Uusikaupunki-Rauma-Pyhäranta region on one farm. In this project, we have studied and described the operational connections in aquaculture in the year 2005, which could be expected to induce the spread of VHS disease to inland fish farms. In addition, we have estimated the side effects caused by a VHS outbreak on an inland fish farm. We studied especially the connections of fish farms in Åland and in seawater in the south-western region of Finland to inland fish farms by aquaculture related operations. Aquaculture in Åland and the south-western region of Finland is differently structured. In the south-western region farms are smaller, the fish are killed and filleted in more locations and handling of by-products is more variable than in Åland. Cultured fish are processed in Åland all year round, but in the south-western region the timing of processing is more concentrated. In Åland, the connections to inland fish farms are indirect and are mostly due to the transportation of young fish that are brought to Åland for cultivation. Approximately 20 fish farms deliver young fish to Åland for fish farming. Contamination of transportation vehicles during unloading seems improbable. Because the number of transportations is small (under 100 per year), vehicles are disinfected after each load and inland fish farms apply protective measures to prevent contamination, the spread to inland fish farms by live fish transports seems unlikely. Processed fish and processing by-products are also transferred from Åland to mainland Finland. These transportations do not go to areas where there is intensive fish farming, but rather to Ostrobothnia and Southwestern Finland and the southern part of Finland. Transportation of live fish from Åland is forbidden. Processed fish and by-products are transported by the same routes which are used for the import of young fish into Åland. The indirect contamination of transportation vehicles and a few aquaculture farms close to the routes seems to be unlikely. However, if VHS would spread to the south-western part of Finland, the likelihood of the disease spreading to inland fish farms would increase, because the region does not have the same restrictions as Åland and fish farms operate more freely. If the disease would spread to an inland fish farm, in a worst case scenario one infected fish farm could have an influence on fish stocking. The same farms, which deliver young fish to Åland and the south-western part of Finland, may also cultivate several fish species for stocking. Especially vulnerable would be several different forms of Brown trout (Salmo trutta), because one farm may produce up to 1/3 of the total population supplied for stocking per year. Farms which deliver young fish to Åland and the south-western parts are mostly isolated and usually other farms would not fall into a restriction zone. An indirect consequence of a VHS positive fish farm would be restrictions on the export of live fish

Simulation based models may assist the identification of potentially large outbreaks

vo

Hazards of importing category 2 animal by-products – a risk profile

Riskiprofiilissa on tarkasteltu luokan 2 sivutuotteiden maahantuonnin aiheuttumaa nautoihin, sikoihin, lampaisiin, vuohiin ja vesiviljelylaitoksiin kohdistuvaa terveysvaaraa. Sivutuotteet saattavat sisältää tuotantoeläimille vaarallisia taudinaiheuttajia riippuen niiden alkuperästä. Tämän takia ne on käsiteltävä siten, ettei niiden käytöstä aiheudu vaaraa. Suomeen tuodaan luokan 2 sivutuotteita pääasiassa turkiseläinten rehuntuotannon raaka-aineeksi sekä lannoitevalmisteiksi. Vuonna 2013 luokan 2 sivutuotteita tuotiin Suomeen noin 4,6 miljoonaa kg. Todennäköisyys taudinaiheuttajien maahantuloon on suurin kesällä ja alkusyksystä, jolloin turkiseläinten rehuntarve ja siten myös raaka-aineiden tuonti on suurimmillaan. Raportissa selvitetään sivutuotteiden maahantuloa ja käyttöä Suomessa. Sivutuotteessa voi esiintyä taudinaiheuttajia, jos käsittelyprosessissa on puutteita, käsittely epäonnistuu tai sivutuote kontaminoituu käsittelyn jälkeen. Käsittelemättömiä luokan 2 sivutuotteita ei ole tuotu Suomeen selvityksen aikana. Ulkomailla tehdystä käsittelystä ei ole tarkempaa tietoa saatavilla. Suomalaisissa käsittelylaitoksissa on ilmennyt puutteita. Suoraa kontaktia sivutuotteesta tuotantoeläimiin saattaa selkeimmin syntyä sekatiloilla, joilla on sekä turkis- että tuotantoeläimiä. Sekatiloja on Suomessa kuitenkin hyvin vähän (30 kpl). Muussa tapauksessa tartunta voi tapahtua epäsuoran kontaktin kautta, pääasiassa vektorien, fomiittien, valumien tai tuulen välityksellä.Denna riskprofil behandlar import av animala biprodukter klass 2 och dess hälsorisk för nötboskap, svin, får, getter och fiskodlingar. Animala biprodukter kan beroende på sitt ursprung innehålla smittämnen för produktionsdjur. Därför måste biprodukterna behandlas så att deras användning inte orsakar fara. Animala biprodukter importeras till Finland i huvudsak som råvara för pälsdjursfoder och gödsel. År 2013 importerades omkring 4,6 miljoner kg animala biprodukter klass 2 till Finland. Sannolikheten för import av patogener är störst på sommaren och hösten, då både behovet av foder åt pälsdjur och därmed också efterfrågan och importen av foderråvaror är som störst. I rapporten behandlas importen av animala biprodukter och deras användning i Finland. Biprodukterna kan innehålla patogener om behandlingen är ofullständig, misslyckas eller kontamination sker efter behandling. Inga obehandlade animala biprodukter av klass 2 importerades till Finland under studiens gång. Det finns ingen närmare information att tillgå angående behandling som gjorts utomlands. I finska behandlingsanläggningar har i kontrollen uppdagats vissa brister. Direkt kontakt mellan biprodukter och produktionsdjur kan främst ske på gårdar som föder upp både päls- och livsmedelsproducerande djur. I Finland finns det endast 30 sådana gårdar. I andra fall så kan indirekt kontakt uppstå i huvudsak via vektorer, fomiter, avrinning och med vinden.Import of animal by-products (ABP) category 2 may cause health risks for cattle, pigs, sheep, goats and fish farms. ABP may, depending on their origin, contain pathogens causing problems for production animals. Therefore ABPs must be treated before use so as not to cause danger. ABPs are imported to Finland mainly for use in feed for fur animals and in fertilisers. In 2013 approximately 4.6 million kg of ABP category 2 were imported to Finland. The risk of pathogen introduction with ABPs is highest during summer and fall when fur animal feed consumption peaks resulting in a peak in ABP imports. The import, treatment and use of ABPs in Finland are investigated in the report. ABPs may contain pathogens if the treatment is inefficient, fails or recontamination occurs after treatment. No untreated ABPs were imported to Finland during the study period. Information about treatment facilities and treatment abroad is unavailable. In treatment plants in Finland some deficiencies have been observed. Direct contact between ABPs and production animals is most likely on farms with both fur and food producing animals. In Finland there are only 30 such farms. However, indirect contact is also possible through vector animals, fomites, water and wind

Perceptions of Finnish livestock producers regarding the costs of biosecurity

vo

Afrikkalaisen sikaruton taudinpurkauksen simuloidut taloudelliset vaikutukset Suomessa

201

Viral haemorrhagic septicaemia virus (VHSV Id) infections are detected more consistently using syndromic vs. active surveillance

The eradication of viral haemorrhagic septicaemia virus (VHSV Id) from Finnish brackish-water rainbow trout Oncorhynchus mykiss farms located in the restriction zone in the Province of Åland, Baltic Sea, failed several times in the 2000s. The official surveillance programme was often unable to find VHSV-positive populations, leading to the misbelief in the fish farming industry that virus eradication could be achieved. The ability of 3 other surveillance programmes to detect infected fish populations was compared with the official programme. One programme involved syndromic surveillance based on the observation of clinical disease signs by fish farmers, while 2 programmes comprised active surveillance similar to the official programme, but included increased sampling frequencies and 2 additional tests. The syndromic surveillance concentrated on sending in samples for analysis when any sign of a possible infectious disease at water temperatures below 15°C was noticed. This programme clearly outperformed active surveillance. A realtime reverse transcriptase-polymerase chain reaction method proved to be at least as sensitive as virus isolation in cell culture in detecting acute VHSV infections. An ELISA method was used to test fish serum for antibodies against VHSV. The ELISA method may be a useful tool in VHSV eradication for screening populations during the follow-up period, before declaring an area free of infection