Consumers' first impressions of consumption environments: a cultural perspective

El propósito de este trabajo es analizar las diferencias culturales entre los consumidores finlandeses y españoles en lo que respecta a los aspectos visuales de los entornos de consumo. El texto aborda estas cuestiones mediante la ampliación del análisis de la percepción de los consumidores de las claves del entorno al estudio de la experiencia de los entornos de consumo. El objeto de este artículo es, en primer lugar, analizar los generadores de las primeras impresiones visuales en el consumidor y, en segundo lugar, estudiar el mecanismo de aproximación-evitación al evocar la dimensión de los entornos visuales. Los datos se recogieron mediante entrevistas personales en Finlandia y España. Se mostraron seis fotos de interiores de cafés a 200 encuestados de Finlandia y a otros 200 encuestados de España. A los encuestados se les pidió que eligieran el café al que les gustaría y al que no les gustaría ir y después decir por qué lo habían elegido. En el artículo se explica la forma en que los generadores de las primeras impresiones visuales (rasgos distintivos, estilo, atmósfera, funcionalidad y accesibilidad) se relacionan con los cuatro mecanismos de aproximación-evitación al evocar las dimensiones de los entornos visuales (percibir, pensar, sentir y actuar) Los resultados iniciales indican cómo una misma dimensión evaluativa puede producir tanto conductas de aproximación como de evitación. En el documento se señalan y analizan las diferencias culturales en lo que se refiere a las estimaciones de los consumidores y a la interpretación de los entornos visuale

The functions of memorable consumption experiences – Case Leijona brand

Peer reviewe

Socio-technical modelling of customer roles in developing low voltage distribution networks

The transition of low voltage (LV) distribution networks towards more intelligent and smart microgrids is dependent on both technical and behavioral factors, thus forming a socio-technical systems change. Sociotechnical aspects need to be taken into account when developing concepts and models to establish and manage successful niche experiments. This paper presents a new framework to model actor (customer) evolution and engagement in the process of developing smart LV Microgrid distribution networks as socio-technical systems. The framework is based on combining the Multi-level perspective (MLP) and the Strategic niche management (SNM) approach with the Unified Modeling Language (UML) tool. Customer engagement is an essential element in SNM, wherefore understanding their and other actors’ different development paths is invaluable to uncover the dynamics of the Microgrid transition in the societal and the technical contexts. The proposed framework could be applied to other key actors such as DSOs and energy retailers. The benefit of the models created by the developed framework is the articulation of expectations and visions as well as building up the networks in the SNM.fi=vertaisarvioitu|en=peerReviewed

Skeletal muscle mitochondrial DNA content and aerobic metabolism in patients with antiretroviral therapy-associated lipoatrophy

Objectives To assess whether mitochondrial dysfunction in skeletal muscle characterizes antiretroviral therapy (ART)-associated lipoatrophy (LA). Methods A cross-sectional study comparing HIV-infected, antiretroviral-treated patients with LA (n = 5; LA+) and without LA (n = 5; non-LA) was conducted. Positron emission tomography was used to measure blood flow, oxygen extraction and oxygen consumption in quadriceps femoris muscle during rest and aerobic exercise. Mitochondrial DNA (mtDNA) was quantified by PCR. Body composition was measured by dual-energy X-ray absorptiometry and magnetic resonance imaging. All data are given as means ± SEM. Results Compared with the non-LA group, the LA+ group had significantly less limb fat and more intra-abdominal fat, but similar leg muscle mass. The LA+ group versus the non-LA group had reduced mtDNA content per nucleus in adipose tissue (173 ± 38 versus 328 ± 62; P = 0.067), but not in skeletal muscle (2606 ± 375 versus 2842 ± 309; P = 0.64). Perfusion in resting muscle (34 ± 7 versus 28 ± 6 mL/kg/min in the LA+ group versus the non-LA group; P = 0.5), and the mean absolute (277 ± 30 versus 274 ± 43 mL/kg/min, respectively; P = 0.95) and relative (10.6 ± 2.5- versus 11.9 ± 1.5-fold change, respectively; P = 0.67) increases in perfusion during exercise were similar between the groups. Oxygen consumption at rest (2.2 ± 0.7 versus 2.1 ± 0.3 mL/kg/min in the LA+ group versus the non-LA group; P = 0.9), and the mean absolute (14.6 ± 1.7 versus 24.3 ± 8.8 mL/kg/min, respectively; P = 0.3) and relative (10.3 ± 2.8- versus 11.7 ± 2.4-fold change, respectively; P = 0.73) exercise-induced increases in oxygen consumption were similar between the groups. The oxygen extraction fraction was comparable between the groups, both at rest and during exercise. Plasma lactate concentrations remained unchanged in both groups during exercise. Conclusions HIV-infected patients with ART-associated LA have similar mtDNA content in skeletal muscle and comparable skeletal muscle aerobic exercise metabolism to antiretroviral-treated non-lipoatrophic patient

Verkostosta vaikuttavuutta työterveyshuollon kehittämiseen

Suomalainen työelämä, terveydenhuolto ja kunnallinen toimintaympäristö ovat muutoksessa. Tämä haastaa kunnallista työterveyshuoltoa uudistumaan ja toimimaan entistä vaikuttavammin. Tässä kehittämishankkeessa kunnallista työterveyshuoltoa kehitettiin alueellisesti verkostoitumalla. SEITIn tavoitteena oli tehdä työterveysyksiköiden toiminnasta vaikuttavampaa, vahvistaa alueellista ajattelua sekä kehittää työterveyshuollon ja muun terveydenhuollon yhteistyötä eri tasoilla. Hankkeen kehittämistoiminta pohjautui tarvelähtöiseen verkostotoimintaan ja prosessikehittämiseen. Julkaisu on suunnattu työterveyshuoltopalvelujen tuottajille sekä työterveyshuollon kehittämisestä kiinnostuneille

Työterveysyhteistyö kuntoutumisen mahdollistajana

Kela kehitti uutta kuntoutusmallia työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen toisen vaiheen (TK2-kuntoutusmalli) aikana vuosina 2012–2014. Tutkimuksessa, joka on osa kehittämishankkeen yhteydessä toteutettua arviointitutkimusta, selvitettiin millaista työterveysyhteistyö oli ja miten monitoimijainen yhteistyö toteutui ja mitä seuraamuksia sillä oli kuntoutuksen toteutukseen. Tutkimusaineisto muodostettiin niistä kymmenestä työpaikasta, joissa arviointitutkimuksessa toteutettiin henkilöstöhallinnon edustajien haastattelu. Näiden työpaikkojen työterveyshuollon edustajien näkemyksiä koottiin työterveyshuollon edustajille lähetetyistä alku- ja loppukyselystä sekä ryhmähaastatteluista. Työntekijäkohtaisesta yhteistyöstä saatiin tietoa viiden kuntoutujan osalta. Tapauskohtaiseen työterveysyhteistyön tarkasteluun päästiin monimenetelmällisen ja moninäkökulmaisen, samoihin tutkimuskysymyksiin vastaavan aineiston avulla. Monimenetelmällisyys tarkoitti tässä tutkimuksessa aineistojen asetelmallista yhdistämistä. Tämän tutkimuksen aineisto toi esille, että työterveysyhteistyössä ollaan vaihtelevasti selvillä henkilöstön tilanteesta ja kuntoutustarpeesta. Erityisen kriittisiä vaiheita, joissa tarvittava tieto ei siirry ja meneillään olevat prosessit voivat keskeytyä, näyttävät olevan henkilöhallinnon asiantuntijan vaihtuminen ja/tai työterveyshuollon palvelutuottajan vaihtuminen. Vaikka henkilöstöhallinto oli aktiivinen, se ei kuitenkaan tarkoittanut, että kaikki esimiehet olisivat olleet valmiita kuntoutuksessa toteutuvaan työpaikka- ja työntekijäkohtaiseen yhteistoimintaan. Myös työterveyshuoltoyksiköiden ja siellä toimivien jäsennystä aktiivisesta roolista ja toiminnasta työssä jatkamisen ja työkyvyn tukemisen koordinaatio- ja seurantatehtävässä tulee edelleen kehittää. Kuntoutukseen osallistuvien tahojen roolien ja tehtävien selkeys on edistävä tekijä kuntoutujan kuntoutumisessa, mutta olennaisempaa näyttäisi olevan monitoimijainen yhteistyö. Abstract Collaboration between workplace and occupational health as the enabler of rehabilitees’ work-related rehabilitation process Finnish Social Insurance Institution launched a developmental project (2012–2014) in which a new way of conducting vocational rehabilitation was developed. This work-related rehabilitation aimed at close collaboration with employers, employees, Occupational Health (OHS) and rehabilitation services. In this study, which is part of the evaluation research project related to the developmental project, the aim was to clarify, what kind of cooperation between workplaces and OHS did occur, how the multiagency cooperation succeeded and what consequences this did have to the rehabilitation? Data was gathered from the ten workplaces attending to the project, from where the representative of the Human Resources (HR) had been interviewed during the evaluation research project. Data from their OHS’s professionals were collected by two questionnaires and from five focus group interviews. Also, we could include to this study outcomes of five rehabilitees’ processes. The project has been evaluated by using multiple-constituency approach. Multiple data was jointly used in researchers’ collaboration during the steps of analysis. In cooperation with the workplace and the OHS the level of the recognition for the different needs of support and rehabilitation, and ways of cooperation varied a lot. Critical phases in respect of the distribution of the flow of the information seemed to be the changes of personnel at the HR or the reversal of the OHS provider. Though the HR was active in multiagency cooperation the supervisors didn’t necessarily were ready for the cooperation needed at the workplace and with the employees. The case management role was not fully recognized in OHS during the developmental project though many new impacts of complex collaboration was received both to employees and to processes of OH. In the multiagency collaboration the clarity of roles and tasks promotes rehabilitees in their rehabilitation processes, but the quality of collaboration seem to be fundamentally important

Kalan elintarvikejalostuksen sivutuotevirtojen jalostaminen kalaöljyksi

Tässä työssä selvitettiin mahdollisuuksia hyödyntää kalanjalostusteollisuuden elintarvikelaatuisia sivutuotevirtoja kalaöljyn tuotannossa, öljyn markkinoita ja arvioitiin toiminnan kannattavuutta. Maailmalla tuotetaan kalaöljyä noin miljoonaa tonnia vuodessa. Valtaosa kalaöljystä on peräisin valtameristä pyydetyistä kaloista ja määrästä noin neljännes saadaan elintarvikekäyttöön menevien kalojen sivutuotevirroista. Kalaöljystä eristettyjen EPA- ja DHA-rasvahappojen kokonaismäärän arvioidaan olevan 200 tuhatta tonnia. Nykyisin kalanviljely käyttää kolme neljäsosaa ja ihmiset yhden neljäsosan tuotetusta kalaöljystä. Kalaöljymarkkinoiden suurin ja kasvava markkinasegmentti on terveystuotteet: ravintolisät ja terveysvaikutteiset elintarvikkeet. Lisäksi kalaöljyä käytetään lääkkeiden sekä imeväisikäisten ravinnon ja lemmikkieläinten rehun valmistamiseen. Suomen kalaöljypohjaisia ravintolisämarkkinoita on vaikea arvioida, sillä kattavia myyntilukuja ei tilastoida. Markkinoilla on lukuisia kalaöljypohjaisia ravintolisätuotteita ja niiden sisältämän öljyn laadussa (EPA + DHA-pitoisuus) ja öljyn vähittäismyyntihinnassa (€/kg) on paljon vaihtelua. Suomen kalanjalostusteollisuuden jalostama kalamäärä oli vuonna 2015 73 miljoonaa kiloa, josta kasvatetun kalan osuus oli 54 miljoonaa kiloa. Kasvatetun kirjolohen ja lohen jalostustoiminnasta muodostui elintarvikekelpoisia sivutuotteita (selkäruodot, pää ja vatsalieve) noin 11 miljoonaa kiloa. Tässä työssä tutkittiin eri prosessiolosuhteiden vaikutusta sivutuotevirroista saatavan öljyn määrään ja laatuun. Kokeissa testattiin uuttolämpötilan, uuttoajan ja lisätyn entsyymin määrän ja laadun vaikutuksia öljysaantoon. Lähtömateriaalina käytettiin kalanjalostuslaitokselta saatuja lohen ja kirjolohen sivutuotteita ja uutot tehtiin laboratotio- ja pilottimittakaavassa. Vatsaliepeiden öljypitoisuus oli tutkituista sivutuotteista korkein (45–50 %) eikä sivutuotteiden välillä ollut eroja EPA ja DHA pitoisuuksissa. Tämän vuoksi jatkotyöt tehtiin vatsaliepeillä. Prosessiolosuhteet eivät vaikuttaneet kalaöljyn rasvahappokoostumukseen, joten periaatteessa kaikki testatut entsyymit soveltuvat kalaöljyn tuottamiseen, koska niillä saadaan vähintään 75 % öljysaanto 60 minuutissa alhaisella entsyymikonsentraatiolla (0,05 %) käyttäen matalia lämpötiloja (50–55 °C). Näissä prosessiolosuhteissa tuotettu kalaöljy on myös korkealaatuista (alhaiset PL- ja AL-arvot) entsyymin inaktivoinnista huolimatta. Koska inaktivointi alentaa eristetyn öljyn laatua hieman, niin kalaöljyn laadun optimoinniksi öljy kannattaisi eristää hydrolysaatista ennen entsyymin inaktivointia. Lohen ja kirjolohen vatsaliepeet sisältävät runsaasti (45–50 %) rasvaa soveltuen siten erittäin hyvin kalaöljyn raaka-aineeksi. Tehdyissä pilotointikokeissa öljyn saanto oli 75–80 %. Saantoa on mahdollista parantaa menetelmien optimoinnilla. Tuore kalaöljy oli laadultaan erinomaista täyttäen ihmiskäyttöön tarkoitetun korkealaatuisen kalaöljyn kriteerit. Myös öljynerotusprosessin sivutuotteena syntyvät vesifaasi ja sakka ovat potentiaalisia lisäarvotuotteita. Vaikka pelkkään kuumennuskäsittelyyn perustuvalla öljyn eristysmenetelmällä on mahdollista tuottaa korkealaatuista kalaöljyä ihmiskäyttöön, niin entsymaattiseen hydrolyysiin perustuva menetelmällä on enemmän kaupallista potentiaalia, koska sen avulla on mahdollista tuottaa bioaktiivisia peptidejä. Mahdollisissa jatkohankkeissa tulisi pyrkiä optimoimaan eristysmenetelmiä paremman öljysaannon lisäksi myös vesifaasin/sakan sisältämien bioaktiivisten ominaisuuksien suhteen. Öljysaantoa on mahdollista kasvattaa myös ottamalla talteen myös vesifaasin sisältämä öljy esimerkiksi keraamisten kalvosuodattimien avulla. Suomessa syntyy vuosittain noin 13,7 mijoonaa kiloa kirjolohi- ja lohijalostusteollisuuden sivuvirtaa, josta 2,1 miljoonaa kiloa on vatsaliepeitä. Jo 1 miljoonasta kilosta vatsaliepeitä voidaan eristää 360–400 tonnia kalaöljyä, joka puolestaan sisältää 25–28 tonnia EPA- ja DHA-rasvahappoja.201

Characteristics and Outcomes of 79 Patients with an Insulinoma : A Nationwide Retrospective Study in Finland

Objective. Insulinomas are rare pancreatic tumours. Population-based data on their incidence, clinical picture, diagnosis, and treatment are almost nonexistent. The aim of this study was to clarify these aspects in a nationwide cohort of insulinoma patients diagnosed during three decades. Design and Methods. Retrospective analysis on all adult patients diagnosed with insulinoma in Finland during 1980-2010. Results. Seventy-nine patients were diagnosed with insulinoma over the research period. The median follow-up from diagnosis to last control visit was one (min 0, max 31) year. The incidence increased from 0.5/million/year in the 1980s to 0.9/million/year in the 2000s (p = 0 002). The median diagnostic delay was 13 months and did not change over the study period. The mean age at diagnosis was 52 (SD 16) years. The overall imaging sensitivity improved from 39% in the 1980s to 98% in the 2000s (p <0 001). Seventy- one (90%) of the patients underwent surgery with a curative aim, two (3%) had palliative surgery, and 6 (8%) were inoperable. There were no significant differences in the types of surgical procedures between the 1980s, 1990s, and 2000s; tumour enucleations comprised 43% of the operations, distal pancreatic resections 45%, and pancreaticoduodenectomies 12%, over the whole study period. Of the patients who underwent surgery with a curative aim, 89% had a full recovery. Postoperative complications occurred in half of the patients, but postoperative mortality was rare. Conclusions. The incidence of insulinomas has increased during the past three decades. Despite the improved diagnostic options, diagnostic delay has remained unchanged. To shorten the delay, clinicians should be informed and alert to consider the possibility of hypoglycemia and insulinoma, when symptomatic attacks are investigated in different sectors of the healthcare system. Developing the surgical treatment is another major target, in order to lower the overall complication rate, without compromising the high cure rate of insulinomas.Peer reviewe

Long-term morbidity and mortality in patients diagnosed with an insulinoma

Objective: Insulinomas are rare functional pancreatic neuroendocrine tumours. As previous data on the long-term prognosis of insulinoma patients are scarce, we studied the morbidity and mortality in the Finnish insulinoma cohort. Design: Retrospective cohort study. Methods: Incidence of endocrine, cardiovascular, gastrointestinal and psychiatric disorders, and cancers was compared in all the patients diagnosed with an insulinoma in Finland during 1980-2010 (n = 79, including two patients with multiple endocrine neoplasia type 1 syndrome), vs 316 matched controls, using the Mantel-Haenszel method. Overall survival was analysed with Kaplan-Meier and Cox regression analyses. Results: The median length of follow-up was 10.7 years for the patients and 12.2 years for the controls. The long-term incidence of atrial fibrillation (rate ratio (RR): 2.07 (95% CI: 1.02-4.22)), intestinal obstruction (18.65 (2.09-166.86)), and possibly breast (4.46 (1.29-15.39) and kidney cancers (RR not applicable) was increased among insulinoma patients vs controls, P < 0.05 for all comparisons. Endocrine disorders and pancreatic diseases were more frequent in the patients during the first year after insulinoma diagnosis, but not later on. The survival of patients with a non-metastatic insulinoma (n = 70) was similar to that of controls, but for patients with distant metastases (n = 9), the survival was significantly impaired (median 3.4 years). Conclusions: The long-term prognosis of patients with a non-metastatic insulinoma is similar to the general population, except for an increased incidence of atrial fibrillation, intestinal obstruction, and possibly breast and kidney cancers. These results need to be confirmed in future studies. Metastatic insulinomas entail a markedly decreased survival.publishedVersionPeer reviewe

Characteristics and Outcomes of 79 Patients with an Insulinoma: A Nationwide Retrospective Study in Finland

Objective. Insulinomas are rare pancreatic tumours. Population-based data on their incidence, clinical picture, diagnosis, and treatment are almost nonexistent. The aim of this study was to clarify these aspects in a nationwide cohort of insulinoma patients diagnosed during three decades. Design and Methods. Retrospective analysis on all adult patients diagnosed with insulinoma in Finland during 1980-2010. Results. Seventy-nine patients were diagnosed with insulinoma over the research period. The median follow-up from diagnosis to last control visit was one (min 0, max 31) year. The incidence increased from 0.5/million/year in the 1980s to 0.9/million/year in the 2000s (p = 0 002). The median diagnostic delay was 13 months and did not change over the study period. The mean age at diagnosis was 52 (SD 16) years. The overall imaging sensitivity improved from 39% in the 1980s to 98% in the 2000s (p < 0 001). Seventy- one (90%) of the patients underwent surgery with a curative aim, two (3%) had palliative surgery, and 6 (8%) were inoperable. There were no significant differences in the types of surgical procedures between the 1980s, 1990s, and 2000s; tumour enucleations comprised 43% of the operations, distal pancreatic resections 45%, and pancreaticoduodenectomies 12%, over the whole study period. Of the patients who underwent surgery with a curative aim, 89% had a full recovery. Postoperative complications occurred in half of the patients, but postoperative mortality was rare. Conclusions. The incidence of insulinomas has increased during the past three decades. Despite the improved diagnostic options, diagnostic delay has remained unchanged. To shorten the delay, clinicians should be informed and alert to consider the possibility of hypoglycemia and insulinoma, when symptomatic attacks are investigated in different sectors of the healthcare system. Developing the surgical treatment is another major target, in order to lower the overall complication rate, without compromising the high cure rate of insulinomas