Tanssi Möbiuksen renkaalla : Alain Robbe-Grillet'n romaani Djinn ja kirjallisuuden välitila

Ranskalaisen uuden romaanin isän, Alain Robbe-Grillet'n romaani Djinn (1981) on alun perinilmestynyt ranskan kielen oppikirjana nimellä Le Rendez-vous (1981). Oppikirjaelementti tulee selkeimmin esiin siinä, että tarinan edetessä verbit esitellään helpoimmasta konjugaatiosta vaikeimpaan, eri aikamuodot ja modukset esitellään järjestelmällisesti indikatiivin preesensistä alkaen,jne. Tästä kieliopillisen kehityksen periaatteesta generoituu myös itse tarina. Ts. kieliopillinen aineisto ja didaktisuus tunkeutuvat vastustamattomasti myös tarinan tasolle. Viime kädessä Djinn on siis kertomus kielestä. Toisaalta, vaikka Djinn väistää kaikki genre-luokitukset, voisi sitä luonnehtia eräänlaiseksi salapoliisiromaaniksi tai mysteeriksi, sillä siinä päähenkilö Simon Lecœur saa vallankumoukselliselta organisaatiolta omituisen toimeksiannon. Tehtävän luonnetta ei kuitenkaan paljasteta, mutta vähitellen selviää, että kysymys on kielen arvoituksesta. Matkansa varrella romaanin päähenkilö ja lukija ikään kuin vihitään kieltä ja kirjallisuutta koskevaan pyhään tietoon. Mukaansavetävän kerronnan ja kertomuksen "takaa" paljastuu siis myös metakirjallinen ja (kirjallisuuden)filosofinen teos. Djinn-romaanissa toimiva vallankumouksellinen organisaatio taistelee ihmiskunnan koneistumista ja mekanisaatiota vastaan, sillä ne ovat vieraannuttaneet ihmisen todellisesta elämästä. Samalla tavalla koko romaani taistelee kielen jähmettyneisyyttä, atomisoitumista ja mekanisoitumista vastaan. Aivan kuten lingvistis-didaktinen elementti sekoittuu romaanissa fantastiseen fiktioon, sekoittuvat siinä vastaansanomattomasti toisiinsa myös länsimaisen populaarikulttuurin stereotypiat ja mytologinen aineisto, aika ja kielen aikamuodot, fiktio ja todellisuus, jne. Romaanissa purkautuvat myös monet dikotomiset oppositioparit - mm. mies vs. nainen, puhe vs. kirjoitus, järjestys vs. epäjärjestys ja jopa lukija vs. kirjailija. Teoksen vallankumouksellisuus on välitilassa, joka on kohtaamisen (rendez-vous) tila. Ts. romaani pyrkii kaikilta osin siihen kielen ja merkityksen syntymän tilaan, jossa mieli ja merkitys (sens) ei vielä ole erottautunut "mielettömyydestä" ja "merkityksettömyydestä" (non-sens). Välitilanvapaus on siinä, että ihmisen jähmettyneet käsitykset ja konstruktiot maailmasta rikkoutuvat ja korvautuvat sisäisellä liikkeellä, jossa ihminen ja maailma kohtaavat toisensa välittömällä tavalla. Pyrkimys välitilaan yhdistää Djinnin myös Gilles Deleuzen filosofiaan. Tässä välitilassa kieli ei ole enää todellisuudesta vieraantunutta. "Simulaatio" tai "kommunikaation ekstaasi" ei ole mahdollista kielellä, joka kieltäytyy kommunikoimasta, kieltäytyy olemasta pelkkä väline. Sen sijaan tämä kieli vaatii lähikosketusta, tuntoaistia, osallistumista. Tätä tapahtumaa välitilassa voi kutsua tanssiksi Möbiuksen renkaalla. Avainsanat: Alain Robbe-Grillet, Gilles Deleuze, Djinn, nouveau roman (uusi romaani

Aika toistaa: Alain Robbe-Grillet’n romaanista La reprise Richard Wagnerin Parsifalin kautta Michel Houellebecqin romaaniin Mahdollinen saari – ja akaisin

Time to reprise. From Alain Robbe-Grillet’s novel La reprise, through Richard Wagner’s Parsifal, to Michel Houellebecq’s novel La possibilité d’une île – and back again In this article I examine time as a durational entity in two recently published French novels, La reprise (2001) by Alain Robbe-Grillet and La possibilité d’une île (2005) by Michel Houellebecq. My premise concerning time is that repetition (or reprise) establishes all duration, but on the other hand the experience of time also needs difference. In other words, with the extreme repetition of the same, time disappears. My premise concerning the works of art is that every artwork carries (its unique) time, or duration, in its composition. How, then, is it possible to set up a durational immanence of time in literature, especially in its discursive continuum? In literary texts, such as Robbe-Grillet’s and Houillebeck’s novels, this must be executed through durational meaning. Both novels use repetition (or reprise) as their main strategy to create time (or timelessness), but the outcome is opposite. Robbe-Grillet develops an image of enriched duration as a “cathedral of thinking”, as he himself has put it. La reprise is a reprise of Robbe-Grillet’s earlier oeuvre. The thematic variations create a rhizomatic universe of meaning, which is characteristic for the great music dramas of Richard Wagner. In Robbe-Grillet’s novel the narrator doubles himself, and the novel creates two different textual universes: the body text and the footnote text. Two narrator voices fight with each other. This structural technique creates a strong web of durational meaning. In his “clone novel” Houellebecq clones time so that durational meaning, and thus time, almost vanishes, so that in the end of the novel the future horizon is totally empty. This effect is created also through the use of language and thematic of scientific humanism laced with discourses of libidinal capitalism. According to Houellebecq the pessimist, even Wagner’s art cannot comfort him anymore. Science has won all art. However the emptiness of time in his novel’s last page already creates a new promise. The death of art is as impossible as the death of durational mind, the fabulatrix

Arvostelut

Kuisma Korhonen Ekokriittisiä esseitä vegaanidandyille ja muille taantumuksellisille Antti Nylén: Vihan ja katkeruuden esseet. Timo Hännikäinen: Taantumuksellisen uskontunnustus. Martti-Tapio Kuuskoski Modernismi ja avantgarde paketissa? Sakari Katajamäki & Harri Veivo (toim.): Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus. Peter Gay: Modernism. The Lure of Heresy From Baudelaire to Beckett and Beyond. Yrjö Varpio Suomalaisia talonpoikia vai pohjoisen rodun edustajia? Hana Worthen: Playing “Nordic”: The Women ofNiskavuori, Agri/Culture, and Imagining Finland on the Third Reich Stage. Outi Pasanen ”Schwarze Milch der Frühe”: Celan metaforan tuolla puolen Pajari Räsänen: Counter-figures. An Essay on Anti-Metaphoric Resistance