Design thinking and design doing: Describing a process of people-centred innovation

The research forms part of the author’s long-term enquiry into the challenges of implementing Design Thinking (DT) and its relationship to Inclusive Design (ID), something that has been understudied and under-researched. Both fields advocate research with users and have a history spanning decades, but they have remained largely separate in terms of academic research and practical application. The author was approached by the series editor for his expertise at the intersection of ID and DT. “State of the art” DT ideas and approaches were evaluated through study of circa 50 recent academic publications, papers and journal articles. Field research was based on personal leadership of over 70 ID projects with government, business, and the voluntary sector leading to frontline discoveries and insights. Peer-reviewed academic publication, conference presentation, and keynote delivery helped test ideas before making the link between ID and DT and delivering the publication. This 13,000 word, sole-authored chapter outlines gaps in the long-term effectiveness of DT, outlining five principles that aim to engender a more sustainable approach by aligning it to ID. These five ideas give an overview of newly-articulated frameworks, tools and methods for academic and industry application. The chapter sets a context for 16 other chapters within the publication and establishes the need for more empirical research to link between DT and ID. The ideas in the chapter have been used to direct practice-based research projects and education programmes at the RCA as well as organisations in its network. 700 Hong Kong civil servants have been trained using these ideas, alongside numerous industry organisations including Tata Consulting Services and Panasonic

Opposing Age-Related Trends in Absolute and Relative Risk of Adverse Health Outcomes Associated With Out-of-Office Blood Pressure

Participant-level meta-analyses assessed the age-specific relevance of office blood pressure to cardiovascular complications, but this information is lacking for out-of-office blood pressure. At baseline, daytime ambulatory (n=12 624) or home (n=5297) blood pressure were measured in 17 921 participants (51.3% women; mean age, 54.2 years) from 17 population cohorts. Subsequently, mortality and cardiovascular events were recorded. Using multivariable Cox regression, floating absolute risk was computed across 4 age bands (80 years). Over 236 491 person-years, 3855 people died and 2942 cardiovascular events occurred. From levels as low as 110/65 mm Hg, risk log-linearly increased with higher out-of-office systolic/diastolic blood pressure. From the youngest to the oldest age group, rates expressed per 1000 person-years increased (P<0.001) from 4.4 (95% CI, 4.0-4.7) to 86.3 (76.1-96.5) for all-cause mortality and from 4.1 (3.9-4.6) to 59.8 (51.0-68.7) for cardiovascular events, whereas hazard ratios per 20-mm Hg increment in systolic out-of-office blood pressure decreased (P <= 0.0033) from 1.42 (1.19-1.69) to 1.09 (1.05-1.12) and from 1.70 (1.51-1.92) to 1.12 (1.07-1.17), respectively. These age-related trends were similar for out-of-office diastolic pressure and were generally consistent in both sexes and across ethnicities. In conclusion, adverse outcomes were directly associated with out-of-office blood pressure in adults. At young age, the absolute risk associated with out-of-office blood pressure was low, but relative risk high, whereas with advancing age relative risk decreased and absolute risk increased. These observations highlight the need of a lifecourse approach for the management of hypertension

Kohonneen verenpaineen lääkehoidon kustannukset : Onko erityiskorvausoikeuden aika ohi?

Lähtökohdat Verenpainelääkkeiden hinnat ovat laskeneet rinnakkaisvalmisteiden tultua markkinoille. Verenpainelääkkeitä ostavien mutta erityiskorvausoikeuden ulkopuolella olevien potilaiden määrä on 11 vuodessa 2,5-kertaistunut. Erityiskorvausoikeuden (korvausnumero 205) piirissä olevien määrä ei sen sijaan ole juuri lisääntynyt. Menetelmät Kansaneläkelaitoksen (Kela) lääkeosto- ja erityiskorvausrekistereistä laskettiin komplisoitumattoman hypertension lääkehoidon kustannukset vuosina 2000, 2006 ja 2011 sekä erityiskorvaukseen oikeutetuille että niille, joilta erityiskorvausoikeus puuttui. Tulokset Komplisoitumattoman hypertension lääkehoidon kokonaiskustannukset ja Kelan korvauskustannukset olivat vuonna 2011 pienemmät kuin vuonna 2000, vaikka lääkehoitoa saaneiden määrä kasvoi 11 vuodessa 63 %. Potilasta kohden lasketut hypertension lääkehoidon vuotuiset kokonaiskustannukset, Kelan korvauskustannukset sekä potilaiden omakustannusosuudet laskivat tuntuvasti 11 vuoden aikana sekä erityiskorvaukseen oikeutetuilla että niillä, joilla ei ollut oikeutta erityiskorvaukseen. Yhdistelmähoitoa käyttävillä potilailla, joilla ei ollut erityiskorvausoikeutta, oli silti potilasta kohden selvästi suuremmat omakustannusosuudet kuin korvaukseen oikeutetuilla. Vähintään kolmen lääkkeen käyttäjillä ero oli 1,5-kertainen, vaikka he käyttivät noin kolmanneksen halvempia lääkkeitä kuin korvaukseen oikeutetut. Päätelmät Kohonneen verenpaineen lääkehoito on muuttunut edullisemmaksi sekä potilaille että Kelalle (yhteiskunnalle). Lääkekustannusten pienentymisestä huolimatta erityisesti yhdistelmälääkehoitoa käyttävät hyötyvät erityiskorvausoikeudesta taloudellisesti

Komplisoitumattoman hypertension lääkehoito ei vastaa hoitosuosituksia

Lähtökohdat Kohonneen verenpaineen eli hypertension lääkehoidossa olevista naisista vain noin 40 % ja miehistä 50 % on hoitotavoitteessa. Yhdistelmähoidon käyttö on ollut liian vähäistä. Beetasalpaajien kyky vähentää aivohalvauksia on huonompi kuin ACE:n estäjien, ATR-salpaajien, diureettien ja kalsiumkanavan salpaajien. Tämän takia niitä ei suositella ilman erityisindikaatioita hypertension ensisijaisiksi lääkkeiksi. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida, noudattavatko komplisoitumattoman hypertension hoidon lääkevalinnat hoitosuosituksia? Menetelmät Kelan lääkeosto- ja erityiskorvausrekistereistä poimittiin kaikki verenpainetta alentavat lääkeostot syys-marraskuulta vuosina 2000, 2006 ja 2011. Lääkeostoja tehneistä suljettiin tämän tarkastelun ulkopuolelle Kelan erityiskorvausrekistereistä saadun tiedon perusteella diabetesta, sepelvaltimotautia, sydämen vajaatoimintaa ja kroonisia rytmihäiriöitä sairastavat. Tulokset Kroonisen verenpainetaudin erityiskorvausoikeuden ulkopuolella olevien, verenpainelääkkeitä ostavien, määrä on 11 vuodessa 2,5-kertaistunut. Potilasta kohti laskettu keskimääräinen verenpainelääkkeiden lukumäärä lisääntyi 1,4:stä 1,6:een henkilöillä, joilla ei ollut erityiskorvausoikeutta ja 2,0:sta 2,2:een niillä, joille erityiskorvausoikeus oli myönnetty. Yhtä lääkettä käyttävien hoidoista lähes 40 % perustui beetasalpaajiin, ja beetasalpaaja oli mukana 40 %:ssa kahden lääkkeen yhdistelmähoidossa ja 70 %:ssa kolmen tai useamman lääkkeen yhdistelmähoidossa. Päätelmät Kohonneen verenpaineen erityiskorvausoikeuskriteerien ulkopuolella olevan hypertension hoito on suosituksia noudattaen lisääntynyt. Yhdistelmälääkehoitoa käytetään aiempaa enemmän, mutta ei riittävästi. Beetasalpaajia määrätään runsaasti silloinkin, kun indikaatioita niiden valinnalle ei ole

Sepel­val­ti­mo­tautia sairastavien hypertension hoito vastaa melko hyvin hoito­suo­si­tuksia – diabe­tes­po­ti­laiden ei

Lähtö­kohdat Veren­pai­netta alen­tavien lääk­keiden käyt­tö on lisään­tynyt Suo­messa 2000-luvun ai­kana. Yhdis­tel­mä­lää­ke­hoidon käyt­tö ja hoito­ta­voit­teessa olevien osuus lisään­tyivät, mut­ta ei­vät riittä­västi. Lääke­va­linnat kehit­tyivät, mut­ta ei­vät ai­na vas­tanneet po­tilaan yksi­löl­lisiä tar­peita. Tä­män tutki­muksen tarkoi­tuk­sena oli sel­vittää kah­den suu­rimman poti­las­ryhmän eli sepel­val­ti­mo­tautia tai diabe­testa sairas­tavien henki­löiden veren­paineen ­lää­ke­hoitoa ja sii­nä tapah­tu­neita muu­toksia aika­vä­lillä 2000–2011. Mene­telmät Ke­lan lää­keosto- ja eri­tyis­kor­vaus­re­kis­te­reistä poi­mittiin kaik­ki veren­pai­netta alen­tavat lää­keostot ­syys-­mar­ras­kuulta 2000, 2006 ja 2011. Lääkeos­toja teh­neistä tarkas­teltiin ai­noastaan Ke­lan eri­tyis­kor­vaus­re­kis­terien perus­teella sepel­val­ti­mo­tautia ja diabe­testa sairas­tavia henki­löitä. Tu­lokset Sepel­val­ti­mo­taudin eri­tyis­kor­vat­tavien lääk­keiden käyt­töön oikeu­tet­tujen henki­löiden mää­rä kas­voi vuo­desta 2000 vuo­teen 2011 kol­me % ja diabe­teksen hoi­don lääk­keisiin oikeu­tet­tujen mää­rä 73 %. Veren­pai­netta ­alen­tavien lääk­keiden käyt­täjien osuus li­sääntyi sepel­val­ti­mo­tautia sairas­tavien ryh­mässä 74 %:sta 80 %:iin ja diabe­testa sairas­tavien ryh­mässä 56 %:sta 71 %:iin. Veren­pai­netta alen­tavia lääk­keitä osta­neista sepel­val­ti­mo­tautia sairas­ta­vista 41 %:lla ja diabe­testa sairas­ta­vista 62 %:lla oli vuon­na 2011 eri­tyis­kor­vau­soikeus veren­pai­netta alen­tavaan lääke­hoitoon. ­Kui­tenkaan 12 % diabee­ti­koista ja 13 % sepel­val­ti­mo­tautia sairas­ta­vista ei käyt­tänyt ­ve­ren­pai­netta alen­tavaa lääki­tystä, ai­nakaan säännöl­li­sesti. Yhdis­tel­mä­hoito li­sääntyi 11 vuo­dessa keski­määrin 0,3:lla veren­pai­neeseen alen­ta­vasti vaikut­ta­valla eri ­lää­keai­ne­ryh­mällä. Beeta­sal­paajat säi­lyivät eniten käytet­tynä veren­pai­netta alen­tava lääkeai­ne­ryhmä se­kä diabe­testa et­tä sepel­val­ti­mo­tautia sairas­tavien hoi­dossa. Pää­telmät Sepel­val­ti­mo­tautia tai diabe­testa sairas­tavien hyper­tension lääke­hoito li­sääntyi ja te­hostui 11 vuo­dessa. ­Se­pel­val­ti­mo­tautia sairas­tavien lääke­va­linnat olivat pääsään­töi­sesti tä­män het­ken suosi­tusten mu­kaisia. Diabee­tik­kojen veren­paineen lääke­hoitoa tu­lisi sen si­jaan suun­nata beeta­sal­paa­ja­poh­jai­sesta hoi­dosta ­re­nii­ni-an­gio­ten­sii­ni­jär­jes­telmän lääk­keisiin, kalsium­ka­navan sal­paajiin ja diureet­teihin perus­tuvan ­yhdis­tel­mä­hoidon suun­taan