Resources, capital, and players inside the game worlds: Bourdieusian approach to game cultures

Online gaming is all the time more ubiquitous. With the World becoming increasingly digitized and inter-connected, it is no wonder that the most popular pastime, gaming, is reachable quite literally anywhere. With this popularity comes the multitude of choices to fulfil any gamer’s needs and satisfaction for interactive media as companies are trying to tap into the ever-growing market. Some play to spend time with family and friends, some play to dominate others, some play to become rich, and everything in-between. The online game worlds, especially the games in the genre of Massively Multiplayer Online Role-Playing Games, can house inhabitants of all backgrounds, with all types of motivations, and offer more than enough activities for the inhabitants to enjoy. Despite the immense success of certain games that have defined the future of their respective genre, the research into the immersive and complex virtual worlds has been heavily focusing on aspects and effects external to the game and the act of gaming itself. There is a stern lack of focus on the happenings and lives of the inhabitants of the virtual worlds, apart from very few autoethnographies that attempt to go beneath the surface to explain the affordances that exists. Studies still largely focus on the players before and after they play the games where the in-game actions are rather nuance than the focus. This dissertation shifts the focus upside-down and explores, and explains, deeply through the resources circulating in and around the online multiplayer game worlds with the players themselves being rather side-lined. Used methods include quantitative survey, scoping review, qualitative, and frequency count. This dissertation shows that there just as many ways to live inside the game worlds as there are players. Thus, the main arguments of the work are related to: 1) socializing, the numerous ways to do so, and the importance of it inside the game worlds; 2) the ways avatars and players are able to, or willing to, accumulate resources; 3) using Bourdieusian approach to resources as types of capital is feasible and offers unique insight into the happenings of game worlds; 4) the types of capital as they have more nuance to them in the domain of video games than their broad definitions might let one expect. The results promote the view, that despite the sheer power of statistical analysis to categorize players, there can be found unique approaches to the games varying from the motivations and demographical attributes to focusing on the betterment of the game’s community through discussion forums. Every instance and every approach to gaming is just as valid as any other, which might seem like an obvious statement, but it is clear that the player-bases and sometimes even scholars forget about those playstyles that are in the margin. Further, the results increase the knowledge of how resourceful avatars can be, and what are possibly some intra-game and extra-game limiting factors on how well an entity can utilize the possible affordances. The academia has studies about the social life inside the game worlds, and studies about capital as resource around the game worlds, but they are rarely combined. Even more rare are the comprehensive studies taking a wider look on the life of the citizen of the game worlds with specific research aims or questions in mind. This dissertation gives multi-layered insight into this phenomenon with tangible examples to deliver a very precise message. For one to understand the avatars of games, one must think and approach them as conscious entities rather than only as tools for enjoyment. There is so much more going in the virtual worlds than one mere dissertation can ever include within its pages.Resurssit, pääomat ja pelaajat pelimaailmojen sisällä: Bourdieulainen lähestyminen pelikulttuureihin Verkkopelaaminen on enenevissä määrin kaikkialla läsnä. Maailman muuttuessa jatkuvasti digitaalisemmaksi ja verkostoituneemmaksi, ei ole ihme, että suosituin vapaa-ajan viete, pelaaminen, on saavuttanut lähes jokaisen kodin. Tämä kasvava suosio takaa sen, että jokaiselle pelaajalle on useita vaihtoehtoja, miten lähestyä ja käyttää interaktiivista mediaa, sillä yritykset taistelevat siivusta markkinoilla. Jotkut pelaavat viettääkseen aikaa kavereiden ja perheen kanssa, jotkut taas dominoidakseen toisia, joillekin rikkaus on ainoa tavoite, ja kaikkea tältä väliltä. Verkossa olevat pelimaailmat, etenkin massiivisten monen pelaajan verkkoroolipelien genreen kuuluvat, pystyvät tarjoamaan kodin pelaajille taustasta ja motivaatiosta huolimatta, sekä tarjoamaan heille enemmän kuin tarpeeksi aktiviteetteja ja tekemistä. Huolimatta tiettyjen pelien valtavasta menestyksestä, jotka ovat määrittäneet oman genrensä tulevaisuuden, tutkimus mukaansatempaaviin ja monimutkaisiin virtuaalimaailmoihin on keskittynyt voimakkaasti pelin ja itse pelaamisen ulkopuolisiin näkökohtiin ja vaikutuksiin. Virtuaalimaailmojen asukkaiden tapahtumiin ja elämiin keskittyvässä tutkimuksessa on suuria puutteita, lukuun ottamatta hyvin harvoja autoetnografioita, jotka yrittävät mennä pinnan alle selittääkseen kuinka erilaista kahden eri avatarin elämä voikaan olla. Tutkimukset keskittyvät edelleen suurelta osin pelaajiin ennen ja jälkeen itse pelisessioiden, jolloin pelin sisäiset toimet ovat enemmän vivahde kuin painopiste. Tämä väitöskirja kääntää painopisteen ylösalaisin ja tutkii sekä selittää syvällisesti verkkomoninpelien maailmoissa ja niiden ympärillä liikkuvia resursseja pelaajien itsensä ollessa melko sivussa. Käytettyihin menetelmiin sisältyy kvantitatiivinen kysely, kartoittava tarkastelu, laadullinen tutkimus sekä frekvenssilaskenta. Tämä väitöskirja osoittaa, että tapoja elää pelimaailmoissa on yhtä monta kuin pelaajiakin. Siten työn pääargumentit liittyvät: 1) lukuisiin tapoihin sosialisoida ja sen tärkeyteen pelimaailmassa; 2) tapoihin, joilla niin avatarit kuin pelaajat voivat, tai haluavat, kerätä resursseja; 3) Bourdieulaiseen lähestymistapaan, jossa pääomatyypit käsitellään resursseina, on käyttökelpoista ja tarjoaa ainutlaatuisen käsityksen pelimaailmojen tapahtumista; 4) pääomatyyppeihin, sillä niillä on enemmän vivahteita videopelien piirissä kuin niiden laajat määritelmät antavat odottaa. Tulokset tukevat näkemystä, että vaikka tilastollisen analyysin voimasta kategorisoida pelaajia, pelitutkimukseen voidaan löytää ainutlaatuisia lähestymistapoja, jotka vaihtelevat motivaatioista ja demografisista ominaisuuksista peliyhteisön parantamiseen keskustelufoorumeiden kautta. Jokainen tapaus ja jokainen lähestymistapa pelaamiseen on yhtä pätevä kuin mikä tahansa muu, mikä saattaa tuntua itsestään selvältä väitteeltä, mutta on selvää, että pelaajakannat ja joskus jopa tutkijat unohtavat marginaalissa olevat pelityylit. Lisäksi tulokset lisäävät tietoa siitä, kuinka neuvokkaita avatarit voivat olla ja mitkä ovat mahdollisesti joitain pelin sisäisiä ja pelin ulkopuolisia rajoittavia tekijöitä sille, kuinka hyvin he voivat hyödyntää resursseja. Akatemiassa on tutkimuksia pelimaailmojen sosiaalisesta elämästä ja tutkimuksia pääomasta resurssina pelimaailmoissa, mutta niitä yhdistetään harvoin. Vielä harvinaisempia ovat kattavat tutkimukset, jotka tarkastelevat pelimaailmaa asuttavien pelaajien elämää laajemmin erityisiä tutkimustavoitteita tai kysymyksiä silmällä pitäen. Tämä väitöskirja antaa monitasoisen käsityksen tästä ilmiöstä konkreettisten esimerkkien avulla. Ymmärtääkseen pelien avatareja, niitä täytyy ajatella ja lähestyä tietoisina kokonaisuuksina eikä vain viihteen työkaluna. Virtuaalisissa maailmoissa tapahtuu paljon enemmän kuin yksi väitöskirja voi koskaan pitää sisällään

Wood and code: ideology, early modern puppets and contemporary avatars

This article studies the capacity of Early Modern puppets and videogame avatars, two seemingly unrelated objects of research, to produce and reproduce gender discourses. Despite being made very differently, their wooden and coded natures both participate in of acts of aligning with and resisting against existing ideologies. This is because puppets and avatars'' relation to ideology does not depend exclusively on the stories they contribute to tell; the materiality of both cultural texts as well as the puppeteers and videogame players themselves all contribute to the reenacting and contesting of gender discourses. Este artículo explora la capacidad de producción y reproducción de discursos de género de dos elementos en principio muy dispares pero que este texto acerca como próximos y similares: las marionetas de madera del teatro renancentista inglés y los avatares en videojuegos contemporáneos. Pese a su materialidad y composición distinta, madera y código, marionetas y avatares poseen una capacidad inusual para servir de foco de diversas reproducciones y resistencias a discursos de identidad que dependen no sólo de la escritura de los personajes representados, sino también de los agentes detrás de dichas representaciones o de la materialidad que los sostiene

The shaping of social perception by stimulus and knowledge cues to human animacy

Contains fulltext : 151462.pdf (publisher's version ) (Closed access)Although robots are becoming an ever-growing presence in society, we do not hold the same expectations for robots as we do for humans, nor do we treat them the same. As such, the ability to recognize cues to human animacy is fundamental for guiding social interactions. We review literature that demonstrates cortical networks associated with person perception, action observation and mentalizing are sensitive to human animacy information. In addition, we show that most prior research has explored stimulus properties of artificial agents (humanness of appearance or motion), with less investigation into knowledge cues (whether an agent is believed to have human or artificial origins). Therefore, currently little is known about the relationship between stimulus and knowledge cues to human animacy in terms of cognitive and brain mechanisms. Using fMRI, an elaborate belief manipulation, and human and robot avatars, we found that knowledge cues to human animacy modulate engagement of person perception and mentalizing networks, while stimulus cues to human animacy had less impact on social brain networks. These findings demonstrate that self-other similarities are not only grounded in physical features but are also shaped by prior knowledge. More broadly, as artificial agents fulfil increasingly social roles, a challenge for roboticists will be to manage the impact of pre-conceived beliefs while optimizing human-like design.12 p