1 research outputs found

    Challenges in using the actor model in software development, systematic literature review

    Get PDF
    Toimijamalli on hajautetun ja samanaikaisen laskennan malli, jossa pienet osat ohjelmistoa viestivät keskenään asynkronisesti ja käyttäjälle näkyvä toiminnallisuus on usean osan yhteistyöstä esiin nouseva ominaisuus. Nykypäivän ohjelmistojen täytyy kestää valtavia käyttäjämääriä ja sitä varten niiden täytyy pystyä nostamaan kapasiteettiaan nopeasti skaalautuakseen. Pienempiä ohjelmiston osia on helpompi lisätä kysynnän mukaan, joten toimijamalli vaikuttaa vastaavan tähän tarpeeseen. Toimijamallin käytössä voi kuitenkin esiintyä haasteita, joita tämä tutkimus pyrkii löytämään ja esittelemään. Tutkimus toteutetaan systemaattisena kirjallisuuskatsauksena toimijamalliin liittyvistä tutkimuksista. Valituista tutkimuksista kerättiin tietoja, joiden pohjalta tutkimuskysymyksiin vastattiin. Tutkimustulokset listaavat ja kategorisoivat ohjelmistokehityksen ongelmia, joihin käytettiin toimijamallia, sekä erilaisia toimijamallin käytössä esiintyviä haasteita ja niiden ratkaisuita. Tutkimuksessa löydettiin toimijamallin käytössä esiintyviä haasteita ja näille haasteille luotiin uusi kategorisointi. Haasteiden juurisyitä analysoidessa havaittiin, että suuri osa toimijamallin haasteista johtuvat asynkronisen viestinnän käyttämisestä, ja että ohjelmoijan on oltava jatkuvasti tarkkana omista oletuksistaan viestijärjestyksestä. Haasteisiin esitetyt ratkaisut kategorisoitiin niihin liittyvän lisättävän koodin sijainnin mukaan
    corecore