8 research outputs found
A Pretentious Approach to Estimating Character Sums
Vuonna 1837 Peter Dirichlet todisti suuren alkulukuja koskevan tuloksen, jonka mukaan jokainen aritmeettinen jono {an + d}_{n=1}^{â}, missĂ€ (a ,d) = 1, sisĂ€ltÀÀ ÀÀrettömn monta alkulukua. Todistuksessa hĂ€n mÀÀritteli ns. Dirichlet'n karakterit joille löydettiin myöhemmin paljon kĂ€yttöÀ lukuteoriassa.
Dirichlet'n karakteri Ï (mod q) on jaksollinen (jakson pituutena q), tĂ€ysin multiplikatiivinen aritmeettinen funktio, jolla on seuraava ominaisuus: Ï(n) = 0 kun (n ,q) > 1 ja Ï(n) \neq 0 kun (n ,q) = 1.
TÀssÀ Pro Gradu-tutkielmassa tutkitaan karakterisumman
\mathcal{S}_Ï(t) = \sum_{n †t} Ï(n)
kokoa, missĂ€ t on positiivinen reaaliluku ja Ï (mod q) on ei-prinsipaali Dirichlet'n karakteri. Triviaalisti jaksollisuudesta seuraa, ettĂ€ |\mathcal{S}_Ï(t)| †min(t, q). EnsimmĂ€inen epĂ€triviaali arvio on vuodelta 1918, jolloin George PĂłlya ja Ivan Vinogradov todistivat, toisistaan riippumatta, ettĂ€ |\mathcal{S}_Ï(t)| << \sqrt qlog q uniformisti t:n suhteen. TĂ€mĂ€ tunnetaan PĂłlya--Vinogradovin epĂ€yhtĂ€lönĂ€.
Olettamalla yleistetyn Riemannin hypoteesin, Hugh Montgomery ja Robert Vaughan todistivat, ettĂ€ |\mathcal{S}_Ï(t)| << \sqrt qloglog q vuonna 1977. Vuonna 2005 Andrew Granville ja Kannan Soundararajan osoittivat, ettĂ€ jos Ï (mod q) on paritonta rajoitettua kertalukua g oleva primitiivinen karakteri, niin
|\mathcal{S}_Ï(t)|<<_g \sqrt q(log Q)^{1-\frac{ÎŽ_g}{2}+o(1)},
missÀ Ύ_g on g:stÀ riippuva vakio ja Q on q tai (log q)^{12} riippuen siitÀ oletetaanko yleistetty Riemannin hypoteesi. Todistus perustui teknisiin aputuloksiin, jotka saatiin muotoiltua teeskentelevyys-kÀsitteen avulla. Granville ja Soundararajan mÀÀrittelivÀt kahden multiplikatiivisen funktion, joiden arvot ovat yksikkökiekossa, vÀlisen etÀisyyden kaavalla
\mathbb{D}(f, g; x) = \sqrt{\sum_{p†x}\frac{1-\Re(f(p) \overline g(p))}{p}},
ja sanoivat, ettĂ€ f on g-teeskentelevĂ€ jos \mathbb{D}(f, g; â) on ÀÀrellinen. TĂ€llĂ€ etĂ€isyydellĂ€ on paljon hyödyllisiĂ€ ominaisuuksia, ja niihin perustuvia menetelmiĂ€ kutsutaan teeskentelevyys-menetelmiksi.
Johdannon jĂ€lkeen luvussa 2 esitetÀÀn mÀÀritelmiĂ€ ja perustuloksia. Luvun 3 tarkoitus on johtaa luvussa 6 tarvittavia aputuloksia. Luvussa 4 mÀÀritellÀÀn teeskentelevyys, todistetaan etĂ€isyysfunktion \mathbb{D}(f, g; x) ominaisuuksia ja esitetÀÀn joitakin sovelluksia. Luvussa 5 johdetaan jĂ€lleen teknisiĂ€ aputuloksia, jotka seuraavat Montgomery--Vaughanin arviosta. Luvussa 6 tarkastellaan karakterisummia. Aloitamme todistamalla PĂłlyaâVinogradovin epĂ€yhtĂ€lön ja Montgomery-Vaughanin vahvennoksen tĂ€lle. PÀÀtuloksena johdamme arvion (1), jossa \frac{1}{2}ÎŽ_g on korvattu vakiolla ÎŽ_g. TĂ€mĂ€n todisti alunperin Leo Goldmakher. Lopuksi kĂ€ytĂ€mme teeskentelevyys-menetelmiĂ€ osoittamaan, ettĂ€ PĂłlyaâVinogradovin epĂ€yhtĂ€löÀ voi vahventaa jos karaktereista tehdÀÀn erilaisia oletuksia