Regionala förutsättningar för utsädesodling av stråsäd

vokKirjasto Aj-

Viljelyvarmuudesta

vokKirjasto Aj-

Nurmikasvien siemenviljelytutkimuksia 1978

vokKirjasto Aj-

Tuloksia viljojen lajikokeista Karjalan koeasemalla 1970-1977

vokKirjasto Aj-

Lajikevertailun vaihtoehtoja

vokKirjasto Aj-

Herne täydentää viljaa seoskasvustossa

Myöhäinen herne sopii viljan joukkoon kokoviljasäilörehussa. Näin rehun kuiva-ainesato, sulavuus ja raakavalkuaispitoisuus paranevat. Sään salliessa seoskasvusto voidaan puida, jolloin herneen ansiosta jyvä- ja raakavalkuaissatokin suurenevat.vo

Sääolosuhteet ja viljelyvarmuus Pohjois-Karjalassa

vokKirjasto Aj-

Tuottajien näkökulmia palkokasvin viljelyyn Suomessa

Palkokasvit ovat viime vuosina olleet keskeisessä osassa ruokajärjestelmän kestävyyteen, ruokavalion terveellisyyteen ja huoltovarmuuteen liittyvässä keskustelussa Suomessa. Vilja-alan yhteistyöryhmä asetti vuonna 2018 tavoitteeksi palkokasvien viljelyalan viisinkertaistumisen 5–10 vuoden aikana. Palkokasvien haasteena on kuitenkin pidetty niiden heikkoa kilpailukykyä muihin viljoihin nähden. Tutkimme osana Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamaa Leg4Life-hanketta (Legumes for Sustainable Food System and Healthy Life – Palkokasveilla kohti kestävää ruokajärjestelmää ja terveyttä, 2019–2025), mitä Suomessa menestyvistä palkokasveista (herne, härkäpapu, lupiinit ja apilat) ajatellaan tuottajien keskuudessa. Tuottajien näkemyksiä palkokasvituotannon potentiaalista selvitettiin sähköisellä kyselytutkimuksella, joka toteutettiin helmikuussa 2021. Tuottajien yhteystiedot tilattiin Ruokavirastolta, ja otannassa painotettiin palkokasvien tai valkuaispitoisten erikoiskasvien viljelijöitä suhteessa muihin tiloihin. Vastaajajoukko (n=2 085) edusti suomalaisia maaseutuyrityksiä niiden alueellisen jakauman ja viljelijöiden iän mukaan. Noin 63 % vastaajista kertoi tuottavansa vastaushetkellä palkokasveja, oli aloittamassa palkokasvituotannon tai oli kiinnostunut aloittamaan/aloittamaan uudelleen palkokasvituotannon. Kiinnostavimpina palkokasveina pidettiin hernettä, härkäpapua ja apilaa. Jakelukanavista rehuvalmistajat kiinnostivat selkeästi eniten. Palkokasvien tuotannossa askarruttivat erityisesti palkokasvien viljelyvarmuus ja epävarmuus kannattavuudesta, ja peräti 63 %:lla vastaajista oli ollut ongelmia palkokasvituotannossa. Tuottajien tietotarpeet liittyivät pääosin viljelyn perusasioihin, kuten viljelykiertoon, kasvinsuojeluun ja viljelytekniikkaan, lajikkeisiin, viljelyvarmuuteen, maalajeihin, markkinointiin ja jatkojalostukseen. Kotimaisuuden ja paikallisen tuotannon arvostuksen lisääntyminen on yksi osa ruokajärjestelmän muutosta, joka näkyi myös tuottajien vastauksissa. Noin 75 % piti palkokasvien tuottamista tärkeänä Suomessa ja noin 65 % omassa maakunnassa. Palkokasvituotannossa nähty potentiaali heijastui myös mm. tuottajien myönteisissä näkemyksissä siitä, että palkokasvien viljely olisi hyvä tapa lisätä kotimaista ruokaturvaa, palkokasvipohjaiset elintarvikkeet olisivat Suomelle hyvä vientituote, ja että palkokasvituotannosta voisi muodostua uusi tulonlähde maaseudulle. Kotimainen palkokasvien viljely on viime vuosina kasvanut merkittävästi ja ala on muutenkin myötätuulessa. Kyselymme perusteella kotimaisen palkokasvituotannon kehittämiselle on vahva tuki ruokaketjun alkupäässä

Peltobiomassat biometaanin raaka-aineena : syntyvän jäännöksen hyötykäyttö Turun seudulla

Tavoitteena oli selvittää biokaasuprosessin raaka-aineeksi soveltuvan peltobiomassan tuotantomahdollisuudet Turun seudulla sekä biokaasuprosessin käsittelyjäännöksen ravinteiden kierrättäminen takaisin perustuotantoon. Laskelmien lähtökohtana oli 2,6 milj. metaani- m3:n vuosituotantotavoite ja laitoksen sijaintipaikkana Topinojan teollisuusalue. Peltojen sijainnin määrittämiseen ja etäisyyksien laskemiseen käytettiin paikkatietojärjestelmää. Raaka-ainehankinnan lähtökohdaksi valittiin nurmenviljely. Nurmisäilörehun metaanipotentiaali on hyvä, katovuodet harvinaisia ja tuotantokustannus sadon energiasisältöön suhteutettuna kilpailukykyinen. Lisäksi nurmen viljely, korjuu ja säilöntä osataan ja tarvittavat tekniset ratkaisut ovat olemassa. Satovarmuuden katsottiin toiminnan hallinnan kannalta olevan tärkeämpi ominaisuus kuin yksittäiset huippusadot. Tutkimuksen tavoitteena oli, että biokaasulaitos ja lähialueen peltoviljely muodostavat lähes suljetun ravinnekierron. Oletettiin, että viljelyn tulee noudattaa nitraattiasetusta ja maatalouden ympäristötuen ehtoja. Turun seudun peltojen hyvä fosforin viljavuus rajoittaa käsittelyjäännöksen levitystä osalle pelloista, jolloin ravinnekiertoon täytyy sisällyttää muitakin lohkoja kuin biokaasunurmia ja mahdollisesti ravinnesuhteita täydentämään tarvitaan käsittelyjäännöksen lisäksi muita lannoitteita. Lisäksi huomioitiin käsittelyjäännöksen levitykseen liittyvät viljelytekniset rajoitteet. Edelleen yhdistämällä oletukset satotasoista, sadon ravinnepitoisuuksista, alueen peltojen viljavuudesta ja suojaviljavuosien määrästä laskettiin Turun seudulle ravinnekierron toteuttamiseksi ja biokaasulaitoksen metaanintuottotavoitteiden täyttämiseksi tarvittava peltopinta-ala. Vuosien väliseen vaihteluun varauduttiin lisäämällä tarvittavaan peltopinta-alaan noin 10 % varmuusvara. Näin arvioitiin, että noin 1800 ha peltoala riittää tavoitteen saavuttamiseen. Peltoalasta korjattavaa nurmikasvustoa on vuosittain vähintään 1100 ha ja vähintään 280 ha on nurmen suojaviljaa. Loput peltoalasta tarvitaan mukaan vastaanottamaan käsittelyjäännöstä. Mikäli nurmenviljelyssä halutaan hyödyntää nurmipalkokasveja, tarvittava nurmiala kasvaa, mutta tarvittava kokonaispeltoala pysyy samana. Tarvittava 1800 ha:n peltoalaa sijaitsee alle 9 km säteellä Topinojan laitoksesta, mikäli lähialueen kaikki yli 1,5 ha peltolohkot olisivat biokaasulaitoksen viljelykierrossa mukana. Kuljetusmatkan pidentyessä biokaasulaitoksen viljelykiertoon sopiva peltopinta-ala kasvaa nopeasti mahdollistaen energianurmen viljelyn ruoan ja rehuntuotannon ohella. Jos lähialueen pelloista saadaan biokaasulaitoksen viljelykiertoon/yhteistyötahoiksi vähintään 20 %, niin tarvittavan 1800 hehtaarin keskimääräinen kuljetusmatka pellolta Topinojalle on noin 11,4 km ja pisin kuljetusmatka on noin 15,4 km

Kauran viljelyvarmuus Suomessa 1950-1976

vokKirjasto Aj-