Reasons for Patient Boarding in a Finnish University Hospital Emergency Department – a Mixed-Methods Study

Johdanto: Kun päivystyksessä tehdään päätös potilaan siirtymisestä jatkohoitoon mutta potilas jää päivystykseen odottamaan jatkohoitopaikkaansa, käytetään tilanteesta termiä boarding englanninkielisessä kirjallisuudessa. Ilmiö on tutkimuksissa liitetty muun muassa potilaiden suurentuneeseen kuolleisuuteen, pidentyneeseen hoitoaikaan ja hoitokulujen kasvuun. Tutkielman tavoitteena on arvioida tutkimuksen kohteena olevan sairaalapäivystyksen käytäntöjä aikuispotilaiden jatkohoitopaikkaan siirtymiseen liittyen sekä selvittää miksi potilaat jäävät päivystykseen odottamaan, vaikka päätös jatkohoitopaikkaan siirtymisestä oli jo tehty. Tutkielmasta saatuja tuloksia on tarkoitus käyttää tutkielman kohteena olleen päivystyksen käytäntöjen kehittämiseen. Tutkielman kohteena toimineessa sairaalapäivystyksessä hoidettiin sisätautien, neurologian ja kirurgian potilaita. Teho-osastolle suuntautuneet potilassiirrot eivät kuuluneet tutkielmaan. Menetelmät: Tutkimuksen menetelmät olivat sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia. Tutkimus toteutettiin kesä-heinäkuussa 2018 seuraamalla päivystyksen toimintaa suoraan paikan päällä ja kirjaamalla potilaiden jatkohoitopaikkaan siirtymisen eri vaiheisiin kulunut aika. Syitä siirtoprosessin eri vaiheiden viivästymisille havainnoitiin ja kirjattiin. Tulokset: Potilaiden siirtoprosessiin kuului päivystyksen ja jatkohoitopaikan sairaanhoitajien välinen kommunikointi. Koko jatkohoitopaikkaan siirtymiseen kulunut aika oli keskimäärin 106 minuuttia. Potilaat siirtyivät jatkohoitopaikkaan vain silloin, kun jatkohoitopaikan sairaanhoitaja antoi siihen luvan. Siitä kun jatkohoitopaikkaa tiedotettiin aikeesta siirtää potilas, siihen kun jatkohoitopaikan sairaanhoitaja antoi siirtoon luvan, kului aikaa keskimäärin 64 minuuttia. Jatkohoitopaikan sairaanhoitaja ei usein kertonut syytä sille, miksi he eivät päästäneet potilasta siirtymään heti eteenpäin. Pohdinta: Tutkielman heikkouksia olivat muun muassa pieni otoskoko ja se että päivystyksen toimintaa havainnointiin lähinnä virka-ajalla arkipäivinä. Siirtoprosessin nopeuttaminen voisi onnistua antamalla päivystyksen sairaanhoitajille aktiivisemman roolin potilassiirtoprosessissa. Kommunikaatiota päivystyksen ja jatkohoitopaikan välillä tulisi parantaa.Introduction: When the decision of admitting a patient into an inpatient ward has been made but the patient remains waiting in the emergency department, the term boarding is used to describe this phenomenon. Boarding is associated with higher mortality, prolonged length of stay and increased hospital expenditure. The objective of this study is to examine the patient transfer conventions used for adult, non-ICU-bound ED patients and to uncover specific targetable causes of patient boarding. The study hospital emergency department treats internal medicine, neurological and surgical adult patients. The information provided by this study is to be used to improve the study hospital’s practices. Methods: The methods for this study were both qualitative and quantitative. The study was conducted in June and July of 2018 by directly observing the practices of the study ED and by measuring the time used for completing the steps relating to patient transfer to inpatient wards from the emergency department. The perceived reasons for delays during the transfer process were observed and logged. Results: The study hospital uses a patient transfer system where nurses communicate directly with each other. Patients could be moved to the wards only after a ward nurse approved it. The observed mean duration of the entire patient transfer process was 106 minutes. Most of this time was spent waiting for the go-ahead to transfer the patient and the mean for time for this part of the transfer process was 64 minutes. Nurses from the inpatient wards did not usually specify the exact cause for delays from their side. Discussion: Some limitations of this study included the small sample size and the fact that the operation of the ED was mostly observed during office hours on weekdays. Most of the boarding time consisted of waiting for the ward’s go-ahead to bring a patient in. To alleviate the problem of boarding in the study hospital, we think that giving the ED nurses a more active role in the admitting process is a key solution. Communication between the ED and the wards should also be improved

Lateralization in 11C-Metomidate PET and outcome of adrenalectomy in primary aldosteronism

Primaarinen hyperaldosteronismi on sekundaarisen hypertension yleisin syy. Siihen liittyy essentiaalia hypertensiota korkeampi kuolleisuus ja komplikaatioriski. Adrenalektomia on lääkehoitoa tehokkaampi hoitomuoto, mutta se edellyttää preoperatiivisesti huolellista taudin alatyypin määritystä. Tässä suhteessa kultaisena standardina pidettyyn lisämunuaislaskimoiden katetrisaatiotutkimukseen (AVS) liittyy monia metodologisia ongelmia. Uutena mahdollisena menetelmänä on viime vuosina tutkittu vaihtelevin tuloksin 11C-metomidaattipositroniemissiotomografiaa (11C-MTO-PET). Tässä tutkimuksessa analysoimme retrospektiivisesti 44 potilasta, joilta lisämunuainen oli poistettu primaarisen hyperaldosteronismin vuoksi. Kaikille potilaille oli preoperatiivisesti tehty 11C-MTO-PET. Lisäksi 31 potilaalle oli tehty onnistuneesti AVS. Potilaat jaettiin tutkimusta varten kahteen alaryhmään: 36 potilaan konkordanssiryhmään, joilla 11C-MTO-PET:n ja AVS:n tulokset vastasivat toisiaan tai 11C-MTO-PET oli ainoa käytetty menetelmä, sekä 8 potilaan diskordanssiryhmään, joilla menetelmien tulokset olivat keskenään ristiriitaiset ja adrenalektomia tehtiin AVS:n perusteella. Konkordanssiryhmä jaettiin edelleen kahtia sen mukaan, kumman menetelmän perusteella adrenalektomia tehtiin. Näiden ryhmien postoperatiivista paranemista vertailtiin tilastollisessa analyysissa. Konkordanssi- ja diskordanssiryhmien biokemiallisessa ja kliinisessä paranemisessa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa. Myöskään konkordanssiryhmän sisällä ei ollut eroa paranemisessa 11C-MTO-PET:n ja AVS:n perusteella leikattujen välillä. Mikäli diskordanssiryhmässä alatyypin määritys olisi tehty 11C-MTO-PET:n perusteella, 6 potilasta olisi jätetty turhaan leikkaushoidon ulkopuolelle ja 2 potilaalta olisi leikattu väärä lisämunuainen. 11C-MTO-PET oli siis virheellinen kaikkiaan 18 %:ssa tapauksista. Vastaavasti AVS oli virheellinen vain 3 %:ssa tapauksista. Tutkimus osoittaa, että 11C-MTO-PET ja AVS johtavat samanlaisiin postoperatiivisiin paranemistuloksiin. Jos menetelmien tulokset ovat kuitenkin keskenään ristiriitaiset, vaikuttaisi AVS luotettavammalta alatyypin määrityksessä

Indications and predictors for pacemaker implantation after isolated aortic valve replacement with bioprostheses: the CAREAVR study

Johtoratajärjestelmän häiriöt ovat suhteellisen yleisiä potilailla, joilla on aorttaläpän sairaus ja sairauden – yleisimmin aorttaläpän ahtauman – hoitona käytetyn aorttaläpän vaihdon (aortic valve replacement, AVR) seurauksena voi kehittyä lisävaurio johtoratajärjestelmään. Tällainen vaurio ilmenee tavallisesti eteis-kammiokatkoksena tai sinussolmukkeen toimintahäiriönä, jolloin pysyvän tahdistimen asentaminen usein tulee ajankohtaiseksi. Tutkimusryhmämme suorittamassa monikeskus-rekisteritutkimuksessa yhtenä tavoitteena oli syventyä juuri tämän päätetapahtuman indikaatioihin, prevalenssiin ja riskitekijöihin. CAREAVR-tutkimuksessa oli mukana 704 potilasta (385 naista, 54.7 %), joille ei ollut asennettu tahdistinta ennen aorttaläpän vaihtoa (keski-ikä 75±7 vuotta) ja joille tehtiin isoloitu AVR-operaatio jossakin mukana olleista neljästä yliopistosairaalasta (Helsinki, Turku, Kuopio, Oulu) vuosien 2002 ja 2014 välillä. Tutkimustieto kerättiin sähköisistä potilastietojärjestelmistä. Seuranta-ajan mediaani oli 4.7 vuotta. Kaikkiaan 56 potilasta sai pysyvän tahdistimen leikkauksen jälkeen (leikkauksesta laskettu mediaaniaika 507 päivää). Tahdistimen asennuksen tärkeimpinä indikaatioina olivat AV-katkos (31 potilasta, 55 %) ja sairaan sinuksen oireyhtymä (SSS) (21 potilasta, 37.5 %). Kilpailevien riskien analyysissa (Fine-Gray -menetelmä) kotiutusvaiheessa todetun eteisvärinän havaittiin olevan merkittävä riskitekijä pysyvän tahdistimen asentamisen suhteen (osajakauman hasardisuhde 4.34, 95 % luottamusväli 2.34-8.08). Johtopäätöksenä esitettiin tarve seurata tarkemmin AVR-potilaita, joilla todetaan kotiutusvaiheessa eteisvärinä. Myös SSS-potilaiden osuus pysyvän tahdistimen saaneista potilaista oli huomattavan suuri

Opettaminen kahdella kielellä kaksikielisessä ryhmässä - Tutkimuskohteena Helsingin yliopiston järjestämä kaksikielinen juridiikan lukiokurssi Näkökulmia oikeuteen

Utgångspunkten för min pro gradu-avhandling var en gymnasiekurs i juridik som ordnades av Helsingfors universitets juridiska fakultet i Vasa. Kursen som ordnades genomfördes som ett samarbete mellan de två gymnasierna, Vasa gymnasium och Vaasan lyseon lukio, som tillsammans bildar campus Lykeion. Undervisningen på kursen genomfördes på två språk och i den här avhandlingen har jag tagit reda på hur man kan genomföra tvåspråkig undervisning och hur undervisningen på gymnasiekursen Perspektiv på rätten genomfördes. Undervisningen gick på två språk och studerande från två olika gymnasier deltog. Som teori har använts CLIL-undervisning som handlar om att man integrerar innehåll med språk och lär sig språket som en biprodukt. Språkbadsundervisning är en annan inriktning av flerspråkig undervisning som har visat sig vara central för den här avhandlingen, främst då tvåvägsspråkbad där det finns elever från två olika språkgrupper och undervisningen sker turvis på vardera språket så att t.ex. förmiddagens undervisning är på ett språk och eftermiddagens undervisning på det andra språket. Eleverna fungerar stundvis både som lärare och studerande i och med att de själva är experter på sitt eget modersmål och kan hjälpa dem som har det andra språket som modersmål. I min forskning som baserade sig på tre lärarintervjuer visade det sig att undervisning på två språk skiljer sig från traditionell undervisning främst genom att lärarna använder sig av flera olika visuella medel för att få fram sitt budskap samtidigt som man ibland repeterar saker på det andra inhemska språket och försöker göra undervisningen och budskapet tydligare genom att använda fler exempel eller ett tydligare språk.fi=Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.|en=Thesis fulltext in PDF format.|sv=Lärdomsprov tillgängligt som fulltext i PDF-format

Heterologous boosting of nonrelated toxoid immunity during acute Puumala hantavirus infection

Tutkimuksen tarkoitus Immuunimuistin muodostuminen ja säilyminen ovat rokottamisen kannalta välttämättömiä immuunijärjestelmän toimintoja, mutta uusien infektioiden merkitys immuunimuistin säilymisen kannalta tunnetaan yhä huonosti. Tutkimuksessa pyrimme selvittämään, miten Puumala-viruksen aiheuttaman akuutin myyräkuumeinfektion sairastaminen vaikuttaa aiempaan, Puumala virukseen liittymättömään immuunimuistiin. Aineisto ja menetelmät Tutkimme neljänkymmenenviiden myyräkuumepotilaan verinäytteitä, jotka oli otettu vuosina 2005– 2009 Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Jokaisesta myyräkuumepotilaasta tutkittiin verinäytteet ensimmäiseltä sairaalapäivältä sekä 2 viikkoa ja vuosi ensimmäisen sairaalapäivän jälkeen. Verinäytteistä analysoitiin entsyymivälitteisellä immunosorbenttimäärityksellä (ELISA) jäykkäkouristus-, kurkkumätä-, ja hinkuyskäspesifisiä IgG-vasta-ainepitoisuuksia, sekä totaali-IgG-pitoisuuksia. Verinäytteistä eristettiin myös rokoteantigeenejä tunnistavia proliferoituvia T-soluja, joiden osuus kaikista proliferoituvista T soluista märitettiin virtausytometrialla. Sairaalassa tehdyillä plasman albumiini- sekä virtsan kreatiniini- ja proteiinimäärityksillä arvioitiin proteinurian vaikutusta tuloksiin. Data analysoitiin SPSS-ohjelmistolla. Tulokset Myyräkuumeinfektion aikana jäykkäkouristus- ja hinkuyskätoksoideille spesifiset IgG-vasta-ainepitoisuudet nousivat merkitsevästi, ja samanaikaisesti rokotespesifisten T-solujen jakautuminen lisääntyi. Pitoisuuksien nousu ei selittynyt uusintarokotuksilla eikä akuutin vaiheen proteinurialla tai hypogammaglobulinemialla. Lisäksi hinkuyskäspesifiset vasta-ainetasot laskivat jo vuodessa, kun taas jäykkäkouristusspesifiset vasta aineet olivat tällöin vielä merkitsevästi koholla. Johtopäätökset Tuloksemme osoittavat, että akuutti virusinfektio voi tehostaa tähän infektioon liittymätöntä immuunimuistia, ja näin ollen vaikuttaa rokottamisten lopputuloksiin. Lisäksi tuloksemme osoittavat, että immuunijärjestelmä voi kohdella samassa rokotteessa annosteltavia toksoidiantigeenejä eri tavoin, mikä voi liittyä eroihin rokotteesta saatavan immuniteetin kestossa etenkin jäykkäkouristuksen ja hinkuyskän kohdalla

Retrospective single-center study on elderly patients with glioblastoma between 2014 and 2018 evaluating the effect of age and performance status on survival

Glioblastooma on aivojen tukisolujen astrosyyttien korkeimman pahanlaatuisuusasteen kasvain. Glioblastooman ilmaantuvuus on suurin vanhemmissa ikäryhmissä ja näissä ikäryhmissä myös taudin ennuste on huonoin. Toisaalta yli 65-vuotiaat usein suljetaan pois lääketutkimuksista ja on yhä epävarmaa, mikä olisi paras tapa hoitaa heitä. Suomalaisessa rekisteripohjaisessa tutkimuksessa havaittiin, että yli 70-vuotiaiden mediaanielinikä diagnoosin jälkeen oli vain 4,5 kuukautta vuosina 2007–2013. Tutkimuksemme tavoitteena oli selvittää elinajanodote HUS:in syöpäklinikan hoitoalueella. Tutkimukseen otettiin mukaan kaikki diagnoosihetkellä yli 65-vuotiaat, joiden glioblastooma oli diagnosoitu vuosina 2014–2018 joko kudosnäytteestä tai kuvantamalla. Potilaiden toimintakykyluokitus ennen mahdollista sädehoitoa selvitettiin takautuvasti sädehoitoon erikoistuneen syöpälääkärin tekemistä potilasmerkinnöistä. Kaplan-Meierin menetelmää ja Coxin suhteellisten riskien mallia käytettiin tulosten tilastolliseen analyysiin. Yhteensä 198 potilaan tiedot kerättiin mukaan tutkimukseen. 116 potilasta sai kemosädehoitoa, 59 potilasta ainoastaan sädehoitoa, kolme potilasta ainoastaan lääkkeellistä syöpähoitoa ja 27 potilasta ei saanut mitään syöpähoitoja. 65–70-vuotiaiden mediaanielinikä diagnoosista oli 9,95 kk, 70–75-vuotiaiden 10,12 kk ja yli 75-vuotialla 5,54 kk. Vahvin korrelaatio elinikään oli hyvällä toimintakykyluokituksella ja toisaalta potilaan ikä ei itsenäisti korreloinut eliniän kanssa. Toimintakyvyn lisäksi tuumorin metyloitunut MGMT ja kasvaimen poistoleikkaus korreloivat pidemmän eliniän kanssa. Johtopäätöksenä potilaan toimintakyvyn pitäisi vahvasti ohjata syöpähoitojen valintaa eikä ikä pelkästään saisi johtaa syöpähoitojen rajaamiseen iäkkäiden glioblastooman hoidossa

Kasvaimen kolmiulotteinen histopatologia : malli kielen levyepiteelikarsinoomasta

Lääketieteessä kuvantamistutkimuksissa hyödynnetään usein kolmiulotteista (3D) mallintamista, jotta tutkittava kohde pystyttäisiin hahmottamaan yksiselitteisemmin. Sen sijaan histopatologiassa kaksiulotteinen (2D) esittämistapa on edelleen vallitseva tapa ilmoittaa esimerkiksi poistetun kasvaimen leikkausmarginaalit. Tutkimuksemme tarkoitus oli esittää leikkauksessa poistetun pehmytkudosresekaatin sisällä olevan kasvaimen dimensiot ja siitä tehtyjen histologisten leikkeiden sijainnit 3D muodossa luomalla resekaatista ja sen leikkeistä digitaalinen 3D-malli. Kehittelimme menetelmän käyttäen yleisesti saatavilla olevia instrumentteja keskittyen kielen levyepiteelikarsinooman mallintamiseen. Loimme menetelmän tunnistamalla ja ratkomalla ongelmia, jotka liittyivät histologisten leikkeiden leikesuuntien valintaan, joka aiemman kirjallisuuden perusteella on ollut keskeinen haaste pehmytkudosresekaatin 3D-mallin luomisessa. Tavanomaiseen resekaatin käsittelyyn verrattuna lisävaiheita olivat ainoastaan leikkausresekaatin skannaaminen ennen histopatologisten leikkeiden keräämistä sekä itse karsinooman mallintaminen digitaaliseksi. Nämä lisävaiheet vaativat ainoastaan 3D pöytäskannerin ja 3D mallinnusohjelmiston. Työssä esittelemme leikkausresekaatin ja histopatologisten leikkeiden mallintamiseen liittyviä haasteita ja niille kehittämiämme ratkaisuja. Työn tuloksena esittelemme valmiin 3D-mallin kielen levyepiteelikarsinooman leikkausresekaatista ja sen sisällä olevasta varsinaisesta kasvaimesta sekä digitaalisena mallina että puoliläpäisevänä valumallina (3D-tuloste). Kuvaamme työssä myös työvaiheet, jotka vaaditaan 3D-mallin luomiseksi. Julkaisuhetkellä tietääksemme työmme on ensimmäinen yritys esittää kielikasvaimen histopatologiset marginaalit 3D muodossa, kun aiemmin vain 2D muoto on ollut saatavilla. 3D-mallin luominen metodillamme ei vaadi ennalta määrättyjä leikesuuntia. Metodimme tarjoaa yksiselitteisemmän ja selkeämmän tavan havainnollistaa kasvaimen marginaalit, topografia ja orientaatio. Metodiamme voitaisiin tulevaisuudessa käyttää työkaluna postoperatiivisessa arvioinnissa sekä adjuvanttihoitojen suunnitelussa

Muistiinpanojen tekeminen mobiililaitteilla lääketieteellisessä koulutuksessa

Tausta Mobiililaitteista on tullut luonnollinen osa opiskelijoiden arkea, ja niitä voidaan erilaisten sovellusten ansiosta hyödyntää useisiin tarkoituksiin ja toimintoihin. Mukana vaivattomasti kannettavien mobiililaitteiden yleistymisen ja teknologisen kehityksen ansiosta laitteiden potentiaali itseoppimisvälineenä on havaittu, mikä on avannut uusia mahdollisuuksia niiden hyödyntämiseen myös yliopisto-opetuksessa. Aiemmissa tutkimuksissa muistiinpanojen tekemisen on todettu tehostavan oppimista, mutta yleinen suhtautuminen sähköisiin muistiinpanoihin on ollut varautunutta: niiden on todettu haittaavan opiskelijoiden keskittymistä ja aiheuttavan ylimääräisiä häiriötekijöitä (esim. sosiaalinen media) ja visuaalista ylikuormitusta. Ainoassa vertailevassa tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin sähköisiä ja käsin tehtyjä paperimuistiinpanoja, paperimuistiinpanoja pidettiin suositeltavampina. Siitä, miten opiskelijat tekevät ja käyttävät sähköisiä muistiinpanoja, ja miten ne vaikuttavat oppimiskokemukseen, on tehty vain vähän tutkimusta. Aineisto ja menetelmät Vuodesta 2013 Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoille on jaettu iPad-tablettitietokoneet opiskelukäyttöön. Koska mobiililaitteiden käyttö lääketieteen opetuksessa on ollut kansainvälisestikin suhteellisen uusi ilmiö, kerättiin vuonna 2013 opintonsa aloittaneesta opiskelijakohortista tutkimusaineistoa sähköisin kyselyin pitkittäisesti vuosina 2013–18. Tutkimus toteutettiin toimintatutkimuksena ja siinä tarkastellaan opiskelijakohortin kokemuksia mobiililaitteiden opiskelukäytöstä eri opiskeluvuosina (LL/LH1–5) sekä parhaiksi koettuja tapoja tärkeimpinä pidetyille toiminnoille. Tutkimukseen vastasi 124 lääketieteen ja 52 hammaslääketieteen opiskelijaa, ja vastausprosentti vaihteli välillä 73–95. Avoimien kysymysten vastaukset koskien kolmea tärkeintä mobiililaitteiden opiskelukäyttötapaa analysoitiin laadullisella sisältöanalyysilla ja tulokset trianguloitiin määrällisten muistiinpanoja koskevien väittämien tulosten kanssa. Lisäksi fokusryhmähaastatteluja toteutettiin lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijoiden keskuudessa tulosten pätevyyden varmistamiseksi. Löydökset Sähköiset muistiinpanot olivat keräämässämme aineistossa selvästi oppimista edistävä ilmiö, toisin kuin kirjallisuudesta oli aiemmin esitetty. Yhdenmukaisesti kyselyraportista ilmenevä mobiililaitteiden (iPad) parhaaksi ja tärkeimmäksi koettu käyttötarkoitus oli sähköisten muistiinpanojen tekeminen. Myös tiedonhaun sekä pääsyn sähköisiin oppimateriaaleihin ja -sovelluksiin koettiin mobiililaitteilla helpottuneen, mikä ilmeni etenkin nopeaa tiedonhakua vaativassa potilaskontaktissa. Mobiililaitteet ja -sovellukset mahdollistivat lineaaristen ja non-lineaaristen opiskelustrategioiden käytön ja opiskeltavan tiedon edistyneen prosessoinnin yksilöllisten ja visuaalispainotteisten sähköisten oppimateriaalien muokkauksen (merkinnät, korostukset, alleviivaukset, kommentit) ja organisoinnin kautta. Lisäksi mobiililaitteiden yksilöllisesti rakennettuja digikirjastoja sekä tiedon jatkuvaa saatavuutta kertausta ja palautusta varten pidettiin hyödyllisenä. Kliinisen vaiheen lääketieteen opintolinjan opinnoissa mobiililaitteiden täysitehoista hyödyntämistä kuitenkin haittasivat muun muassa opetushenkilökunnan vastahakoisuus ja epäluulot mobiililaitteita kohtaan, potilaskontakti ja laitteiden sairaalaympäristössä haasteelliset ominaisuudet, kuten laitteen suuri koko. Pohdinta Opiskelijat käyttävät mobiililaitteita monipuolisesti, sujuvasti ja aktiivisesti ja omaksuvat nopeasti uusia teknologioita, mikä tulisi huomioida ja hyödyntää lääketieteen koulutuksessa, etenkin opetusmateriaalien ja -metodien kehittämisessä. Mobiililaitteiden tehokas käyttö muistiinpanovälineenä lääketieteen ja hammaslääketieteen opinnoissa edellyttää mobiililaitteiden ja -sovellusten käytön sujuvaa hallintaa (digitaidot), sähköiseksi sovellettavissa olevia muistiinpanomenetelmiä (sovellukset, e-luentomateriaalit ja -kirjastot, kosketusannotointi: e-piirtäminen ja -kirjoittaminen) sekä kiinteää yhteistyötä yliopiston kanssa (saatavilla olevat digitaaliset materiaalit, opetushenkilökunnan avoin, supportiivinen asenne ja tuki mobiilioppimiseen) ja potilaiden informointia. Näihin liittyvien esteiden tunnistaminen ja ratkaiseminen on välttämätöntä, jotta mobiililaitteet voitaisiin integroida yliopisto-opetukseen. Itse tuotettujen ja aina saatavilla olevien sähköisten muistiinpanojen tuoma etu opiskeltavan aineksen muistiin painamisessa ja etenkin palauttamisessa voitaisiin mobiililaitteiden avulla valjastaa tehokkaasti käyttöön lääketieteen opetuksessa, mikäli laitteiden käyttö tehdään saumattomaksi osaksi opetusta ja mahdollistetaan myös kliinisen vaiheen opinnoissa. Lisää tutkimusta kaivataan mobiilioppimisen erityispiirteistä, vaikutuksista opiskelukokemukseen ja oppimistuloksiin ja potilaskontaktiin sekä erilaisten mobiilisovellusten, kuten sosiaalisen median, virtuaalimikroskopian ja muiden innovatiivisten opiskelusovelluksien, merkityksestä

Lewyn kappale -patologia lisämunuaisessa on riippuvainen etenemismallista ja patologian tasosta keskushermostossa

Synukleinopatiat ovat joukko neurodegeneratiivisia sairauksia, joita yhdistää alfa-synukleiinin kertyminen hermostoon, ja johon kuuluvat muun muassa Parkinsonin tauti, Lewyn kappale -tauti sekä monisysteemiatrofia. Klassisesti alfa-synukleiinin aiheuttaman Lewyn kappale -patologian leviämisen on ajateltu Parkinsonin taudissa olevan alemmilta aivoalueilta kohti neokorteksia suuntautuva prosessi, mutta viimeaikaiset tutkimukset ovat luoneet pohjaa hypoteeseille kahdesta eri etenemismallista, joista toinen alkaa keskushermoston ulkopuolelta ja toinen aivoista. Neuropatologisissa tutkimuksissa tämä näkyy Lewyn kappale -patologian kaudo-rostraalisena tai amygdala-pohjaisena etenemisenä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin Vantaa 85+ -kohortin 163 tutkimuskohteelta saatujen 174 näytteen perusteella Lewyn kappale -patologian esiintyvyyttä lisämunuaisessa immunohistokemiallisesti kahdella alfa-synukleiini-vasta-aineella. Tutkittavat määriteltiin joko positiivisiksi tai negatiivisiksi mikroskooppilöydösten perusteella. Tämän jälkeen negatiivista ja positiivista ryhmää verrattiin demografisten ominaisuuksiensa, DLB-konsortion määritelmän mukaisen aivopatologian tason sekä neuropatologisen etenemismallin perusteella. Ryhmien demografisissa ominaisuuksissa ei ollut tilastollisesti merkittäviä eroja, mutta naisilla lisämunuaispatologiaa esiintyi kuitenkin selvästi vähemmän. Lisämunuaispatologiaa ei esiintynyt tapauksissa, joissa ei ollut minkäänlaista Lewyn kappale -patologiaa keskushermostossa, vaan lisämunuaisen patologia liittyi lähes yksinomaan kaudo-rostraaliseen etenemismalliin, ja sen esiintyvyys riippui lisäksi aivopatologian tasosta. Amygdala-pohjaisten tapausten joukossa lisämunuaisen patologia oli harvinaista. Havaittu ero lisämunuaisen patologian esiintyvyydessä etenemismallien välillä vahvistaa käsitystä niiden olemassaolosta. Tämän lisäksi lisämunuaispatologian esiintyvyyden riippuvuus kaudo-rostraalisesta etenemisestä sekä aivojen patologian tasosta viittaavat siihen, että lisämunuaisten alfa-synukleiinipatologian alkuperä on keskushermostossa.Synucleinopathies are a group of neurodegenerative diseases characterised by accumulation of the protein alpha-synuclein in the nervous systems, including diseases such as Parkinson’s disease, dementia with Lewy bodies and multiple system atrophy. Classically, the progression of Lewy-related pathology caused by alpha-synuclein in Parkinson’s disease has been thought to be an ascending process from the lower brain structures towards the neocortex, but recent studies have given credence to hypotheses regarding two distinct progression patterns, with one beginning outside the central nervous system and one in the brain. In neuropathological studies, this is seen as the caudo-rostral and amygdala-based progression patterns of Lewy-related pathology. In this study, 174 samples from 163 subjects of the Vantaa 85+ cohort were used to determine the prevalence of Lewy-related pathology in the adrenal gland using immunohistochemistry with two anti-alpha-synuclein antibodies. The subjects were scored either negative or positive based on microscopic findings in the adrenal glands. Afterwards, the positive and negative groups were compared based on demographic characteristics, as well as their stage of brain pathology according to DLB consortium staging and neuropathological progression pattern. There were no statistically significant differences in demographic characteristics, although women had a considerably lower prevalence of adrenal gland pathology. There were no positive cases without any Lewy-related pathology in the central nervous system, instead adrenal gland pathology was almost exclusively associated with the caudo-rostral progression pattern, and the prevalence was further dependent on the stage of brain pathology. Adrenal gland pathology was rare among the amygdala-based cases. The marked difference between the progression patterns regarding the prevalence of adrenal gland pathology provides further evidence for their existence. Furthermore, the dependency of adrenal gland pathology on caudo-rostral progression and the stage of brain pathology suggests that alpha-synuclein pathology in the adrenal gland originates from the central nervous system

Laajojen geenitutkimusten sivulöydösten yleisyys suomalaisessa ja eurooppalaisessa väestössä

Tausta: DNA:n sekvensointimenetelmät ovat viime vuosikymmeninä kehittyneet poikkeuksellisen nopeaa vauhtia. Tämän ansiosta ihmisen eksomin tai jopa koko perimän emäsjärjestyksen selvittäminen on tullut mahdolliseksi. Kun tehdään laajoja geenitutkimuksia, ajoittain löydetään tutkittavien perimästä myös muita löydöksiä, joilla ei ole yhteyttä tutkittaviin sairauksiin. Tässä tutkielmassa selvitetään näiden, niin kutsuttujen satunnaislöydösten, yleisyyttä suomalais- ja eurooppalaisväestöissä. Tutkimusmenetelmät: American College of Medical Genetics and Genomics (ACMG) ylläpitää nykyisin 78 geeniä kattavaa listaa kliinisesti merkittävistä sivulöydöksistä. Työssä hyödynnettiin avointa gnomAD-tietokantaa, josta poimittiin yhteensä 12 562 suomalaisen ja 64 603 muun eurooppalaisen varianttitiedot ACMG:n suosituksen mukaisista geeneistä. Aineistosta selvitettiin, kuinka yleisiä nämä todennäköisesti patologiset variantit ovat väestötasolla. Tulokset: Sekä suomalaisten että eurooppalaisten sivulöydösten yleisyydet vastaavat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kohtalaisesti aiemmin esitettyjä arvioita. Merkittäviä eroja suomalaisen ja eurooppalaisen väestön tautivarianttien yleisyyksissä toisiinsa nähden ei tullut ilmi. Suomalaisen väestön osalta aineiston pieni koko ei mahdollistanut resessiivisten sekä X-kromosomin kautta periytyvien geenivirheiden yleisyyden tarkkaa arviointia. Pohdinta: Harvinaisten sairauksien osalta tarvittaisiin vieläkin suurempi aineisto antamaan luotettavaa kuvaa eri geenivarianttien yleisyydestä etenkin suomalaisväestön osalta. Geenivarianttien raportoinnissa on lisäksi huomattavia eroja ja monen variantin tarkka luokittelu on toistaiseksi puutteellista. Näiden tekijöiden vaikutuksesta arviot varianttien yleisyydestä ovat vain suuntaa antavia. Työtä voisi laajentaa kattamaan myös osin ristiriitaiset varianttitiedot ja tarkastella niiden osuutta varmemmin luokiteltuihin variantteihin nähden