Local action has increased the number of trees in Africa : Finland should learn also from its own successful fgorestry projects that improve smallholder land use

Abstract

Mielipide | Lukijan mielipide Paikallisilla toimilla on lisätty puiden määrää Afrikassa Suomen kannattaisi ottaa oppia myös niistä omista onnistuneista metsähankkeistaan, joissa on parannettu pienviljelijöiden maankäyttöä. On hyvä, että julkisessa keskustelussa ja toivottavasti pian myös hallituksen toimissa nostetaan esiin Suomen mahdollisuudet edistää Afrikan metsittämistä (HS 22.11.). Afrikan kuivilla alueilla tuhojen välitön syy on ollut polttopuun korjuu ja ylilaidunnus. Perusongelma on kuitenkin se, että maaseudun asukkailla ei ole ollut oikeutta puiden hoitoon ja käyttöön. Metsien palauttamisen pää­tavoitteena tulisi Afrikassa olla pienviljelijöiden ruoka- ja ravitsemusturvan parantaminen – samallahan edistettäisiin myös ilmastonmuutokseen sopeutumista. Esimerkit osoittavat jo, että maankäyttöoikeuden vahvistaminen johtaa puiden määrän lisääntymiseen. Niger on Afrikan köyhin maa, mutta siellä viljelijät ovat itse palauttaneet puut viidelle miljoonalle hehtaarille ja samalla parantaneet ruoantuotantoaan sekä ilmastonmuutokseen sopeutumistaan. Viimeksi Etiopia on muut­tanut maankäyttöpolitiikkaansa ja käynnistänyt puiden palauttamisen 30 miljoonan heh­taarin eli puolitoista kertaa Suomen metsien suuruiselle alalle. Miksi suomalaisessa keskustelussa ehdotetaan nyt kalliita ratkaisuja Afrikan metsittämiseen, jopa Saharan autiomaassa, jossa metsää ei ilman keinokastelua saada aikaan? Finn­fundin tukemat teolliset puu­viljelmät etelän maissa ovat esimerkkejä liiketoimintaa edistävästä myönteisestä ja kestä­västä kehityksestä. Mutta tälläkin mallilla perustetaan etelään korkeintaan joitakin satoja­tuhansia hehtaareita uutta metsää, kun tarve pelkästään Afrikassa olisi 150 miljoonaa hehtaaria. Sahelissa, jossa sataa keskimäärin tarpeeksi ja jossa ihmiset todella tarvitsevat metsää, puiden määrää on jo lisätty paikallisten asukkaiden omalla työllä pienin, ehkä 30 dollarin hehtaarikohtaisin lisäkustannuksin, etupäässä kotoperäisten puiden luontaisen uudistumisen kautta. Metsätilastoissa nämä puut eivät näy, koska ne kasvavat maatalousmaaksi luokitelluilla alueilla. Suomen kannattaisi ottaa oppia myös niistä omista onnistuneista metsähankkeistaan, joissa on parannettu pienviljelijöiden maankäyttöä. Uusi suomalainen toiminta voitaisiin heti käynnistää tukemalla Euroopan unionin ­Afrikan viherryttämishanketta (”Regreening Africa”), jota koordinoi Suomen aikaisemmin kiitettävällä tavalla tukema Kansainvälinen peltometsäviljelyn tutkimuskeskus ICRAF Nairo­bissa Keniassa. Toinen nopea vaihtoehto olisi laajentaa jo käynnissä olevia suomalaisia metsä- ja maaseutukehityshankkeita esimerkiksi Tansaniassa, Etiopiassa, Somaliassa ja Ghanassa. Näillä projekteilla on ammattitaitoinen henkilöstö ja tarvittavat paikalliset kumppanuudet. Olavi Luukkanen kehitysmaiden metsänhoidon professori emeritus, Helsingin yliopist