Normatiivisen supervenienssin käsitteellisen totuuden selittämisen ongelma normatiiviselle kognitivismille

Abstract

Tutkielma kuuluu metaetiikan alaan ja tarkastelee Simon Blackburnin supervenienssi-argumenttina tunnettua argumenttia ekspressivismin puolesta kognitivismia vastaan. Kognitivismi ja ekspressivismi ovat kilpailevia yleisen tason näkemyksiä normatiivisen ajattelun ja kielen luonteesta, ja niiden välinen debatti kuuluu metaetiikan keskeisimpiin keskusteluihin. Kognitivistien mukaan normatiiviset lauseet ilmaisevat uskomuksia siitä, millaisia normatiivisia ominaisuuksia erilaisilla asioilla on. Lauseet muotoa “teko x on oikein” esimerkiksi ilmaisevat uskomuksen, että teolla x on se normatiivinen ominaisuus, että se on oikein, ja niiden merkitys selitetään viittaamalla näiden uskomusten kuvaamiin normatiivisiin asiaintiloihin. Ekspressivistit puolestaan väittävät, että normatiiviset lauseet ilmaisevat uskomusten sijaan halunkaltaisia mielentiloja. Siten lauseiden muotoa “teko x on oikein” merkitystä ei heidän mukaansa tule selittää sillä, mitä ne kuvaavat, vaan kertomalla, minkä halunkaltaisen mielentilan ne ilmaisevat. Supervenienssi-argumentin rakenne on seuraava: Kognitivistien, kuten keskustelun muidenkin osapuolten, oletetaan sitoutuvan siihen, että (1) on käsitteellinen totuus, ettei ole mahdollista, että luonnollisilta ominaisuuksiltaan täsmälleen samanlaiset asiat eroaisivat toisistaan normatiivisilta ominaisuuksiltaan, ja siihen, että (2) normatiivisia ominaisuuksia koskevia väitteitä ei voida käsitteellisesti johtaa luonnollisia ominaisuuksia koskevista väitteistä. Blackburn väittää, että jos (2) on tosi, tarvitaan jokin selitys sille, miksi myös (1) on tosi, ja että tällaisen selityksen antaminen on suurimmalle osalle kognitivisteista vaikeaa tai mahdotonta. Ekspressivistit puolestaan pystyvät Blackburnin mukaan tämän tarvittavan selityksen antamaan. Koska kognitivistit tuskin ovat valmiita luopumaan kummastakaan oletuksesta (1) tai (2), Blackburn pitää niiden yhdessä muodostamaa selitysongelmaa vakavana uhkana niiden kognitivismin muotojen uskottavuudelle, joita tämä ongelma koskee. Tutkielman tavoitteena on sekä tarkentaa käsitystä supervenienssi-argumentin kognitivisteille asettamasta selitysongelmasta että vastata keskeisimpään tätä argumenttia vastaan esitettyyn kritiikkiin. Siinä puolustetaan Blackburnin väitettä, jonka mukaan tyydyttävän metaeettisen teorian pitäisi kyetä selittämään, miksi (1) on tosi. Tutkielmassa myös argumentoidaan, että yrityksistä huolimatta kognitivistit eivät tällaista selitystä ole kyenneet antamaan, ja että on vaikea nähdä, miten he voisivat siinä onnistuakaan sitoutumatta samalla erääseen hyvin epäuskottavaan väitteeseen normatiivisten termien merkityksestä. Vastaavasti tutkielma puolustaa väitettä, että ekspressivismin pohjalta voidaan selittää, miksi (1) on tosi. Eräs tutkielman keskeisiä väitteitä on, että yleisen oletuksen vastaisesti supervenienssi-argumentin esittämä selitysongelma ei koske ainoastaan osaa kognitivismin muodoista, vaan niitä kaikkia. Kognitivisteista analyyttisten naturalistien on oletettu voivan selittää, miksi (1) on tosi siksi, että heidän on oletettu kiistävän, että (2) on tosi. Tutkielmassa argumentoidaan, että tällainen käsitys perustuu väärinymmärrykseen sekä monien analyyttisten naturalistien sitoumuksista että väitteen (1) totuutta koskevan selitysongelman luonteesta