Näkymiä neljän seinän sisältä : Tutkielma sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten identiteetistä ja toimijuudesta

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastelussa ovat niin kutsutut sosiaalisesti vetäytyneet nuoret. Sosiaalisella vetäytymisellä viitataan tilanteeseen, jossa nuori on ollut pidemmän aikaa työn ja opiskelun ulkopuolellan ja vailla perheen ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Tutkielmassani sosiaalinen vetäytyminen rajautuu tilanteeksi, jossa nuori on ollut yhtäaikaisesti toimeton ja kokenut itsensä yksinäiseksi lyhimmillään joidenkin kuukausien ja pisimmillään useiden vuosien ajan. Tutkielman keskiössä ovat näiden nuorten identiteetit ja toimijuus, jotka määrittävät heidän suhdettaan yhteiskunnalliseen ja sosiaaliseen elämään. Näin ollen tutkielman tarkoituksena ei ole ollut ensi sijaisesti tuottaa tietoa sosiaalisesti vetäytyneistä nuorista, vaan siitä yhteiskunnasta, jossa he elävät, ja niistä sosiaalisista rooleista, jotka määrittävät heidän osallisuuttaan yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa elämässä. Sosiaalinen vetäytyminen tutkittavana ilmiönä asettuu usean eri tutkimuskirjallisuustradition leikkauspisteeseen. Sosiaalista vetäytymistä on tutkittu tällä nimikkeellä suurimmaksi osaksi itäaasialaisissa maissa, erityisesti Japanissa. Sosiaalista vetäytymistä on tässä tutkimuskirjallisuudessa pidetty psykiatrisena ilmiönä tai pikemminkin erilaisten psyykkisten häiriöiden johdannaisena. Yhteiskuntatieteellisesti japanilaisten nuorten sosiaalisen vetäytymisen yleistymistä on yritetty myös selittää japanilaisen kulttuurin erityispiirteillä tai Japanin sosioekonomista rakennetta ravistelleilla muutoksilla. Suomessa sosiaalista vetäytymistä on tutkittu tällä nimikkeellä vain vähän. Ilmiö voidaan kuitenkin liittää osaksi Suomessa käytyä keskustelua nuorten syrjäytymisestä, josta on tutkimuskirjallisuudessa muodostunut hyvin monien erilaisten ongelmien muodostama vyyhti. Tutkimukseni tuo tähän keskusteluun oman lisänsä, sillä se paikkaa laadullisen tutkimuksen puutteen muodostamaa aukkoa ja asettaa yksinäisyyden tutkimuksen keskeiseksi osaksi. Kolmas tutkimustraditio, jonka kanssa sosiaalinen vetäytyminen risteää, onkin yksinäisyyden tutkimus. Yksinäisyyden on havaittu olevan keskeinen hyvinvointia uhkaava tekijä ja sen on nähty olevan yhteydessä esimerkiksi terveysongelmiin, sosiaaliseen epäluottamukseen ja psyykkiseen pahoinvointiin. Tutkielmani kohteena ovat yhteiskunnallista ja sosiaalista elämää määrittävät ja normatiivisesti latautuneet roolit ja niihin kytkeytyvät ongelmat ja ristiriitaisuudet sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten elämässä. Tutkimus toteutettiin osana työharjoittelua Helsingin Diakonissalaitoksen piiriin kuuluvassa Vamoksessa. Vamos on työn ja opiskelun ulkopuolisille nuorille suunnattu palvelukokonaisuus, jonka tarkoituksena on saattaa nuoria työn, opiskelun tai jonkin muun mielekkään toiminnan piiriin. Aineistoni koostuu kymmenen nuoren ja kahden Vamoksen työntekijän haastatteluista sekä Vamoksen ryhmätoiminnan apuna käytettävistä materiaaleista, joista olen tehnyt muistiinpanoja. Kysyn tutkielmassani seuraavaa: Millä tavoin vetäytyneiden nuorten identiteetit ovat muodostuneet ja millä tavoin nämä identiteetit rajaavat nuorten toimijuutta? Minkälaisia normatiivisia oletuksia nuoret kohtaavat yhteiskunnallisen ja sosiaalisen toimijuuden kentillä? Entä millaisiin ristiriitoihin nuorten toimijuus ajautuu? Tutkielmani teoreettinen viitekehys ponnistaa kriittisen teorian perinteestä ja näitä kysymyksiä lähestytään Lacanin psykoanalyyttisellä käsitteistöllä, joka soveltuu erityisesti identiteettien ja normien tutkimukseen. Analyysin tuloksena olen muodostanut sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten identiteettien ideaalityyppejä sekä joukon erinäisiä normatiivisia oletuksia, joiden niiden voidaan nähdä vastaavan. Ensimmäinen ideaalityyppi muodostui passiivisen, haluttoman, epäonnistuneen ja psyykkisesti sairaan yksilön identiteetistä. Tällaisen yksilön toimijuus oli estynyttä tai haurasta ja hän eli arjen tyhjyyden täyttämässä todellisuudessa, jossa elämällä ei näyttänyt olevan tulevaisuuteen suuntautunutta tavoitetta. Kyseinen ideaalityyppi vastaa sellaista normistoa, jossa yksilöltä odotetaan itsensä tuntemista, osaamista ja kyvykkyyttä ja aktiivista toimintaa itse asetettujen tavoitteiden eteen. Olen kutsunut tällaista roolia autonomiseksi yksilöllisyydeksi. Vetäytyneen nuoren sosiaaliset identiteetit voidaan jakaa karkeasti kahteen tyyppiin. Ensimmäistä määritteli ulkopuolisuus, jossa kiusatuksi tai ulos lyödyksi joutuminen tai muunlainen ulkopuolisuuden tunne johtui muiden joukkoon sopimattomasta, yksilöllisestä erilaisuudesta. Toista ideaalityyppiä määrittelivät ujous, sosiaalisten taitojen puute ja sosiaalinen ahdistuneisuus. Nämä identiteetit olivat yhteydessä vaikeaan ja jopa mahdottomaan toimijuuteen sosiaalisen kohtaamisen kentillä. Tällainen puhe vastaa normistoon, jossa sosiaalisessa elämässä tulisi olla kyse yhtäältä yksilöllisten erojen tunnustamisesta ja toisaalta sosiaalisesta taidokkuudesta. Analyysin viimeisessä osassa tarkastelen nuorten puhetta yrityksenä selittää erilaisia ”näkymättömiä esteitä”, joita nuoret kohtaavat yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa elämässä ja jotka ajavat nuorten toimijuutta aktiivisuuden ja passiivisuuden, haluttomuuden ja motivoituneisuuden, kyvykkyyden ja osaamattomuuden, alempiarvoisuuden ja yhdenvertaisuuden ja erilaisuuden ja samanlaisuuden kaltaisiin ristiriitoihin. Tuloksia tarkastellaan nuorten syrjäytymiskeskusteluun kytkeytyvien teemojen (eriarvoisuus, prekarisaatio ja yksilöllisyys) valossa. Sosiaalisen vetäytymisen kokemusta tulkitaan ensinnäkin eriarvoisuuden kokemuksena, jossa toisen pään muodostavat autonomiseen yksilöllisyyteen ja sosiaaliseen elämään pystyvät nuoret ja toisen pään sosiaalisesti vetäytyneet nuoret. Tämän jälkeen sosiaalista vetäytymistä tulkitaan prekaarin yksilöllisyyden kokemuksena, jota määrittelevät kokonaisvaltainen epävarmuus omasta itsestä ja yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta elämästä. Haastatteluissa vilisevää psykiatrista ja medikalisoivaa sanastoa tulkitaan psykokulttuuriseksi sanastoksi, joka tarjoaa kielen prekaarin yksilöllisyyden kokemuksista puhumiselle. Pohdintaluvun viimeisessä osiossa pohditaan tutkielmani ja aineistoni rajoja ja sitä, mitä sosiaalisen vetäytymisen kausaalinen selittäminen vaatisi jatkotutkimukselta. Lopuksi esitän, että sosiaalisen vetäytymisen torjunta vaatisi täsmätoimenpiteiden lisäksi yhteiskunnan rakenteisiin puuttuvia poliittisia tekoja