Valikoivan puhumattomuuden puheterapeuttinen arviointi ja kuntoutus Suomessa

Abstract

Tausta ja tavoitteet. Selektiivinen mutismi, eli valikoiva puhumattomuus on usein lapsuudessa alkava häiriö, jonka pääoireena on kyvyttömyys puhua tietyissä tilanteissa, vaikka toisissa puhuminen onnistuu. Häiriö asettuu lasten psykiatrian ja logopedian rajapintaan, mutta aihetta ei vielä ole Suomessa tutkittu puheterapian kontekstissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää: 1. Kuinka paljon suomalaiset puheterapeutit kohtaavat valikoivasti puhumattomia henkilöitä työssään? 2. Minkälaisia menetelmiä suomalaiset puheterapeutit käyttävät valikoivasti puhumattomien henkilöiden arvioinnissa ja kuntoutuksessa? 3. Minkälaista on valikoivan puhumattomuuden puheterapeuttisen kuntoutuksen tuloksellisuus Suomessa? 4. Mikä on puheterapeuttien kokemus omasta osaamisestaan valikoivan puhumattomuuden kuntoutuksessa? Menetelmät. Tutkimus oli kyselytutkimus. Lomake laadittiin tätä tutkimusta varten Helsingin yliopiston E-lomake -ohjelmalla ja levitettiin 23.8.2016 sähköpostitse Puheterapeuttiliiton kautta kaikille liiton varsinaisille jäsenille (n=1207). Lopullinen vastausprosentti oli 12,1 %. Aineiston analyysiin käytettiin tilastollisia menetelmiä, ja se toteutettiin IBM SPSS Statistics 23 -ohjelmalla. Tulokset ja johtopäätökset. Arvioitujen valikoivasti puhumattomien asiakkaiden esiintyvyys aineistossa oli 0,94 % ja kuntoutettujen 0,80 %. Arviointimenetelmistä suosituimpia olivat vapaa havainnointi ja strukturoimaton haastattelu, harvinaisin taas strukturoitu haastattelu. Myös logopedisiä testejä oli käytetty. Kuntoutusmenetelmistä suosituimpia olivat vanhempien sekä päiväkodin tai koulun henkilökunnan ohjaaminen, vähiten suosittuja kognitiiviset menetelmät. Kuntoutuksessa oli käytetty myös puhetta tukevia ja korvaavia menetelmiä (AAC). Selkeää hoitoketjua näille asiakkaille ei vaikuttanut olevan. Tässä aineistossa puheterapeuttien antama kuntoutus vaikutti tulokselliselta, sillä valtaosa valikoivasti puhumattomista asiakkaista oli alkanut puhua kuntouttaneelle puheterapeutille, sukulaisilleen sekä päiväkodin tai koulun edustajille. Keskimäärin aineiston puheterapeutit kokivat valikoivan puhumattomuuden arvioinnissa ja kuntoutuksessa parhaimmaksi teoriatietonsa aiheesta. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että valikoivasti puhumattomia asiakkaita esiintyy suomalaisten puheterapeuttien vastaanotoilla, ja että he kuntouttavat näitä asiakkaita tuloksellisin keinoin