Article thumbnail
Location of Repository

Lähilämpöratkaisut matalaenergiarakentamisessa

By Sini Makkonen and Asko Puhakka

Abstract

Julkaisu käsittelee asuinalueiden rakentamisen suunnittelua, kaavoitusta, rakentamisen ohjausta sekä erityisesti energiaratkaisujen huomiointia rakentamisen eri vaiheiden valinnoissa. Julkaisu on kooste Tekesin Kestävä yhdyskunta ohjelman puitteissa rahoitetun Lähilämpöratkaisut matalaenergiarakentamisessa tutkimushankkeen tuloksista ja kokemuksista rakentamisen toteuttamisessa.Julkaisun tutkimusosion ovat tuottaneet Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Oulun yliopisto. Hankkeessa merkittävällä panoksella olivat mukana Joensuun kaupunki, Kontiolahden kunta ja yhteensä 10 toimialan yritystä. Tuloksena on konkreettista tietoa rakentamisen laadukkaasta toteuttamisesta. Hankkeessa oli kaksi pilottialuetta Kontiolahden Suutela maaseutumaisena asuinympäristönä ja Joensuun keskustan yhteyteen rakentuva Penttilänrannan alue tiiviinä kaupunkimaisena ympäristönä. Tavoitteena tutkimuksissa ja käytännön sovellusten valinnoissa oli energiatehokkuuden huomiointi kustannustehokkaasti ja ympäristövastuullisuus huomioiden. Julkaisu soveltuu oppikirjaksi ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijoille sekä energia, rakennus- ja ympäristöalan yrityksille uusien liiketoimintamallien pohjaksi

Topics: rakentaminen, energiatehokkuus, energiahuolto, kaavoitus
Publisher: Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
Year: 2011
OAI identifier: oai:www.theseus.fi:10024/32354
Provided by: Theseus

Suggested articles


To submit an update or takedown request for this paper, please submit an Update/Correction/Removal Request.