Huolellinen yleiskieli, aito kansankieli, arkinen puhekieli : kielimuodot ja -ideologiat suomen kielen huollon oppaissa

Abstract

Tutkin työssäni, millaisia kielimuotoja suomen kielen huollon oppaissa mainitaan, miten näitä kielimuotoja on eri aikoina esitetty ja millaisia kieli-ideologioita kielimuotojen käsittelyn taustalta voi erottaa. Aineistoni koostuu viidestä keskeisestä kielioppaasta, jotka ovat ilmestyneet eri vuosikymmenillä: E. A. Saarimaan Kielenopas (1947), Osmo Ikolan toimittama Suomen kielen käsikirja (1968; osa Suomen kielioppi ja oikeakielisyysopas), Terho Itkosen Kieliopas (1982) sekä Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas (2017) ja Kielitoimiston kielioppiopas (2017). Kielioppaita on tutkittu fennistiikassa melko vähän, etenkään niissä esiintyvien kielimuotojen näkökulmasta. Selvitän työssäni, miten kielimuotoja on oppaissa nimetty ja kuvattu, sillä tällaiset valinnat peilaavat ja osaltaan myös rakentavat niin tarkasteltavaa ilmiötä, yhteisön kielikäsityksiä kuin ympäröivää maailmaakin. Oppaiden laatijoilla on ollut käytossään erilaisia kielellisiä ja diskursiivisia resursseja, joista he ovat tehneet valintansa monien vaikuttimien alaisena – aina vallitsevista kielenohjailun periaatteista tekstilajin perinteiden kautta omiin kielikäsityksiinsä ja mieltymyksiinsä asti. Kielioppailla on vaikutusvaltaa, sillä niillä on laaja kohderyhmä ja suosituimpia teoksia on saatettu käyttää vuosikymmeniäkin. Tutkimukseni sijoittuu yhtäältä sosiolingvistiikan, toisaalta diskurssintutkimuksen kentälle. Yhteistä molemmille suuntauksille on, että niissä tarkastellaan kielenkäyttöä sosiaalisena toimintana. Sosiolingvistiikan kehykseen työni johtaa muun muassa aineistoni eli kielioppaat, jotka ovat osa kielenohjailua. Diskurssintutkimusta kohti olen suunnannut siksi, että tarkastelen kielimuotojen ja niiden kautta kieli-ideologioiden rakentumista teksteissä. Havaitsin työssäni, että vaikka kielioppaat oletusarvoisestikin antavat ohjeita nimenomaan yleiskielen käytöstä, on niissä kuitenkin tarpeen viitata toistuvasti standardikielimuotoon (yleiskieli, kirjakieli). Näin hahmotellaan yleiskielen ja muiden kielimuotojen välisiä rajoja. Osa tätä tehtävää on myös puhutun kielen eri muotojen käsitteleminen oppaissa. Aineistossani puhuttu kieli saa kaksijakoisen roolin: toisaalta se näyttäytyy aidon ja hyvän suomen kielen lähteenä, toisaalta kielimuotoina, joiden piirteet ja ilmiöt eivät yleiskieleen kuulu. Ideologisella tasolla tässä on havaittavissa monenlaista purismia sekä yhtäältä standardikielen, toisaalta kansan kielenkäytön nostamista erityisasemaan